torstai 5. toukokuuta 2016

Hitachino Nest Beer White Ale (ホワイトエール) – Kiuchi Brewery (木内酒造)

Viime aikoina ei ole ehtinyt paljoa blogiin kirjoittelemaan. Tuo perheen uusin jäsen ja asunnon osto puuhat ovat kovasti työllistäneet. Etenkin tuo asunnon osto, kun meni tarjous läpi. Nyt sitä on sitten yht'äkkiä tutustuttu kovalla tohinalla pankkien lainatarjontaan syvemmin ja selvitelty käytännön asioita, jotta uuteen kotiin päästäisiin kesäkuussa jo sisään. Mutta koetan ehtiä taas jotain reittauksia tänne tekemään.

Oman jutun blogiin olisi voinut tehdä Ravintola Maljan kymmenestä vuodesta synttärien kunniaksi, mutta ehkäpä semmoisen tässä vielä saan aikaiseksi. Sen baari kyllä ansaitsi. Sen verran hieno ja Kuopiolaista oluttarjontaa elävöittänyt baari on kyseessä. Monia hienoja oluita olen tässä baarissa maistellut ja muistan myös missanneeni avajaiset, kun asustelin juuri kymmenen vuotta sitten kolme kuukautta Japanissa. Sen jälkeen on kuitenkin tämä olutravintola ollut minun suosikkipaikkani.

Tänään kuitenkin oli sopivasti laiska ja odottava päivä, että ehti keskittyä myös oluiden pariin. Huomasin samalla, että tasan kaksi vuotta sitten, kun olimme jälleen Japanissa (tällä kertaa kaksi muksua mukana), olin arvostellut Kiuchi Breweryn (木内酒造) Hitachino Nest Commorative Ale 2014 (CA) (賀正エール), joten kun jääkaapissa sattui olemaan saman panimon Hitachino Nest White Ale (WA) (ホワイトエール), joka jäi vielä tuolla reissulla maistamatta, oli sen reittaus ilmiselvästi tehtävä. Tuolla reissussa tuli arvioitua kaikkiaan viisi Kiuchi Breweryn olutta:
Hitachino Nest White Ale on väriltään hyvin valean keltainen ja hieman samea. Pinnalle muodostuu reilun sentin korkuinen kirkkaan valkoinen lyhyt ikäinen vaahtokruunu.

Tuoksu on hieman tallinen, hennon kukkainen ja kevyen sitruksinen. Hieman tulee kunnon omena siideri mieleen, mutta maltaisella vivahteella.

Maku on kokonaisuutena melko mieto, mutta mukavaa maltaisuus tässä maistuu. Sekaan kietoutuu Pomeloa ja sen kalvoja. Jälkimaussa puraisee pippurinen humala.

Suutuntuma on pehmeän maltainen ja hienon mausteisen pirtsakka. Jälkimaussa humalan katkerot kuivattaa suuta.

Odotin ulkonäön ja tuoksun perusteella hieman vetistä olutta, mutta miedohkosta mausta huolimatta Hitachino Nest White Ale osoittautui mukavaksi white aleksi. Makukokonaisuus oli miellyttävän persoonallinen ja suutuntuma kivan maltainen. Luonnetta tässä oli enemmän kuin suomalaisessa bulkkilagerissa. Alkon sivuilta ei löytynyt paljon tietoa, mutta panimon nettisivuilta löytyi hyvin tietoa oluen raaka-aineista. Voisin ostaa toistekin.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 35/50 

Speksit:
Panimo: Kiuchi Brewery
Tyyli: White Ale
Maa: Japani
Väri: 7,2 EBC
Katkerot:  13 IBU (Alko 17,4 EBU)
Kantavierre: 1.055 OG (Alko 12,4 °P)
Maltaat:  Larger (?!? nettisivujen mukaan näin, mutta todennäköisesti tarkoitetaan lager mallasta...), vehnä sekä ohra ja vehnä hiutaleita
Humalat:  Perle, Styrian Goldings
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Korianteri (コリアンダー), Muskottipähkinä (ナツメグ), appelsiinin kuori (オレンジ・ピール) ja appelsiinimehu (オレンジジュース). Alkon tilausvalikoiman tuote.
Mistä: Keskustan Alko, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti