Sinebrychoff Porter – Sinebrychoff (Carlsberg Group)

Tänään arviossa Sinebrychoffin Porter, joka äänestettiin teidän lukijoiden toimesta meidän olutblogistien yhteisarvio-olueksi. Tuossa ennen hieman ennen joulua Tuopillinen-blogia pitävä Jouni Koskinen lähestyi meitä muita blogaajia ajatuksella, että matkisimme hieman viinibloggaajia, jotka olivat tehneet jokainen arvion samasta viinistä ja julkaisseet sitten ne omissa blogeissaan yhtäaikaisesti. Kuulosti hyvältä, joten lähdin ilomielin mukaan.

Muut mukana olevat blogit ovat Tuopillinen, JaskanKaljat, Huurteinen, Reittausblogi, Keikyblogi, Pullollinen.fi, Tyttö ja Tuoppi, Kaunis humala, Mushimalt, Tuopin Ääressä, Arde arvio, Viinihullun päiväkirja, Maistuva Mallas, Loppasuut, Maltainen, Ölmöneger ja hieman myös Punavuori Gourmet. Kaikki julkaisivat arvionsa 31.12.2015 klo 12.00

Reittausblogia kirjoitteleva Harri Metsäjoki heitti ehdotuksena, että veisimme asiaa hieman pidemmälle ja julkaisisimme myös jotain itsestämme tai omasta reittausrituaalistamme. En tiedä lähtikö kuinka moni mukaan tähän ideaan mukaan, koska ketään ei pakoteta, mutta minusta se oli hieno idea. Joten valotan tähän alkuun, miten omat arvioni yleensä päätyvät blogiini. Jos se ei kiinnosta, niin kelaa suoraan väliotsikkoon "Itse olutarvio".

Yleensä aloittelen maistelusession laittamalla jotain musiikkia soimaan. Sen jälkeen kuvaan blogiin päätyvän oluen. No jos totta puhutaan, niin kuvaan lähes kaikki maistelemani oluet (ainakin kotiolosuhteissa) ihan vain omaksi huvikseni. Se on oikeastaan oma harrastuksensa Blogiin päätyvien oluiden kuvauksen kanssa vietän kuitenkin hieman enemmän aikaa. Koetan silloin tällöin miettiä jotain uutta mielenkiintoista näkökulmaa kuville, mutta usein miten otan kuvat keittiön pöydällä. Sopivasti rajaamalla tunnelman saa hyväksi, vaikka vierässä odottaisi tiskaamattomat astiat. Illuusion voimaa. Tunnelma on tärkein.

Kuvausympäristö ei aina ole ihan kuvauksellisimmillaan.

Kuvaamisen hoidan noin 8 vuotta vanhalla Canonin EOS 400D järkkärillä käyttäen yleensä 50mm kiinteä polttovälistä objektiivia. Käytän tätä mieluiten, koska se on valovoimainen objektiivi, kuva vastaa silmän näkyvyysaluetta (eli objektiivi ei vääristä kohdetta) ja suuresta aukonkoosta johtuen sillä saa hyvin kapean terävyysalueen. Kuvaan nykyisin aina kuvat RAW kuvina eli raakadatana, jolloin saan tehtyä Photoshopilla kevyen säädön kuvaan, jotta se vastaisi reaalitilannetta. Tällä tarkoitan siis valoistusta ja värilämpötilaa. Näin on nopeampaa, eikä tarvitse välittää, jos kuvat on jostain syystä erittäin kylmiä (sinisiä) tai keltaisia. 

Joskus olen joutunut jotain kuvaa säätämään ja muokkaamaan, kun en ole onnistunut kuvauksessa kerralla, mutta tätä teen harvemmin. Viimeksi Liefmans Goudenbandin kanssa. Halusin valoa oluen taakse, mutta takana olevat pienet lamput eivät riittäneet tuomaan riittävästi valoa oluen läpi kuvassa, joten vaimo toimi avustajana ja näytti kännykkäni valolla lasin takana ja otin kuvan ja heti perään uuden ilman valoa. Ja käsivaralla (ei fiksua). Sitten  yhdistin nämä kaksi kuvaa (mikä olisi ollut helpompaa, jos kuvaisi jalustan kanssa).

Vasemmanpuoleinen ja keskimmäinen kuva on otettu muutaman sekunnin sisällä käsivaralla ja yhdistetty sitten yhdeksi kuvaksi. Säädin ennen yhdistämistä kuvat samaan värilämpöön ja käänsin toista kuvaa muutaman asteen, jotta sain kuvat kohdistettua.

Kuvauksen jälkeen kaivelen yleensä jotain syömistä (jos en jo kuvausta varten jotain ottanut) ja siirryn sohvalle tai pöydän ääreen nautiskelemaan oluesta. Kesällä menen parvekkeelle. Jos olisi piha, niin menisin ehdottomasti ulos aina, kun keli antaa periksi. Useimmiten kirjoittelen arvion suoraan koneelle, mutta välillä teen vain maistelun ohessa muistiinpanot vihkoon ja kirjoittelen sitten myöhemmin arvion koneelle. Kuvat säädän ja lisään viimeisenä.

Sinebrychoff Porterin maistelua kera Bon Iverin For Emma, forever ago vinyylin.

Ja näin juttu on valmis julkaistavaksi muutamaa hetkeä myöhemmin (todellisuudessa tällä kertaa meni useampi tunti).

Itse Olutarvio

Kuten johdannos mainitsin – tunnelma on tärkein. Onnistuin mielestäni hyvin tämän kuvan kanssa ja toivon sen tekevän oikeutta oluelle.

Tänään siis arviossa Sinebrychoff Porter. Tämä jo 1860-luvulla tuotannossa ollut juoma on saavuttanut hyvän jalansijan myös rapakon toisella puolen, mistä viitteitä voidaan nähdä myös takaetiketissä, sillä se on selvästi tehty jenkkimarkkinoita varten. Onpa etiketissä myös yhdentoista Yhdysvaltain osavaltion panttimerkinnätkin. Tuttavani oli bongannut tätä mm. New Yorkin laadukkaasta olutpuodista.

Kuten kuvasta näkyy, takaetiketti
sisältää suurimmaksi osaksi
jenkkimarkkinoille suunnattua
informaatiota – kuten U.S.
government warning -osion.

Koffin Porter kaatuu lasiin öljymäisenä mustana nesteenä. Pinnalle muodostuu noin neljän sentin kerros kaunista hieman rusehtavaa vaahtoa. Olut on väriltään sysimustaa. Spiegelaun Stout-lasin läpi ei meinaa valoa päästä mistään. Aivan alareunasta löytyy jotain punertavaa ruskeaa, kun neste on riittävän ohutta.

Tuoksu on paahteinen, hennon savuinen ja maltainen. Humalan katkerot terävöittävät tuoksuprofiilia. Jotain lakritsista on myös löydettävissä. Voisi olla vain voimakkaampi

Maku on pehmeä ja paahtomaltainen. Paahteisuus voimistuu muutaman hörpyn jälkeen ja lähentelee jo nokisuutta. Esiin mönkii lakritsia ja pihkaisia katkeroja. Sopivan ruisleivän kuorinen. Jälkimaussa humalankatkeroihin kietoutuu savuisia häivähdyksiä. Kuin muistona iltanuotiosta tai savusaunasta, jossa herkulliset maalaiskinkut olivat palvautumassa.

Suutuntuma on kuiva, mutta silti pehmeä. Jälkimaussa kuivuus korostuu humaloiden myötä. Jotenkin olisin kuitenkin kaivannut tuhdimpaa suutuntumaa, mutta kaikkea ei voi saada. Ja voihan tuo olla, ettei aikoinaan ole ollutkaan tarkoitus tehdä tuhtia maisteluporteria 2000-luvun oluthörhölle...

Makuprofiili on hyvä ja tasapainoinen. Ei turhaa kikkailua. Lähes nokisen paahteista maltaisuutta ja lakritsisuutta, kiedottuna sopivasti makua korostavaan humalointiin. Hieno oluthan tämä on. Ei siis ihme, että olut on kysyttyä tavaraa rapakon takana. Ja hinta-laatusuhde on erinomainen.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 41/50 

Speksit:
Panimo: Sinebrychoff (Garlsberg Group)
Tyyli: Porter
Maa: Suomi
Väri: 300 EBC (Alko 270 EBC)
Katkerot: 45 EBU (Alko 35,7 EBU)
Kantavierre: 17 °P (Alko 16,7 °P)
Maltaat: Pilsner-, Münchener-, väri- ja ruskeamaltaat
Humalat: Saazer- ja katkerohumalat
Alkoholi: 7,2 %
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

31.12.2015 klo 18.43 (Korjattu pieni asiavirhe [kiitos Jouni huomautuksesta] sekä päivitetty blogikattauksen linkit suoraan teksteihin.)

Lindemans Pêcheresse – Brouwerij Lindemans

Houkutteleva etiketti...

Tämän päivän luukusta keimailee esiin Lindemans Pêcheresse. Eilisestä luukusta pomppasi hedelmä olut – ja niin tänään. Sillä erolla, että tänään kyseessä on persikalla maustettu lambic.

Onko pojat seonneet ja alkaneet mehustelemaan? En tiedä. Ei ainakaan tämän takia. Muuten saatetaan olla sekaisin, mutta tämä on ihan sattumaa, sillä emme ole etukäteen toisillemme kertoneet, mitä luukuista putkahtaa. Mutta palataanpa takaisin päivän aiheeseen.

Lambic oluet ovat nimisuojattu oluttyyli, jota valmistetaan perinteisesti Belgiassa spontaanikäymisellä. Oluet jäähdytetään keittovaiheen jälkeen isoissa laakeissa kuparialtaissa, joissa käyminen myös tapahtuu. Tilassa voidaan jopa ikkunat aukaista oikean hiivakannan aikaan saamiseksi. Tosin viime aikoina panimoilla on ollut tuotantojen kanssa ongelmia johtuen ilmaston lämpenemisestä. Uhkana on, että koko tyylilaji kuolee pois jossain vaiheessa.

Käymisen jälkeen olut kypsytetään useita vuosia tynnyreissä, jolloin syntyy varsinainen Lambic. Tätä hapanta pohjaa on harvemmin ihan suoraan tarjolla, vaan siitä tehdään yleensä erinäisiä sekoitteita. Perinteisin sekoitus sisältää vanhaa ja nuorta lambicia pullotettuna. Näitä kutsutaan nimellä Gueuze. Monesti Lambicejä maustetaan marjoilla tai makeutetaan sokerilla (Faro). Yleisimmin käytettyjä marjoja ovat kirsikka (Kriek) ja vadelma (Framboise), mutta myös mustaherukkaa (Cassis), omenaa (Pomme), viinirypäleitä (Grape) ja persikkaa (Pêche) käytetään. Tänään maistelussa Lindemansin persikka lambic Pêcheresse, joka on minullekin uusi tuttavuus. Kriekejä ja yhden Framboisen olen maistanut, mutta muuta ovat vielä uusi tuttavuuksia.

Lindemans Pêcheressen etiketti muistuttaa kovasti Art nouveau aikakauden mainoksia ja etenkin Alfonso Muchan teoksia, vaikkei kuvassa yhtä eläväisen mestarillinen jälki olekaan. Etiketissä vähäpukeinen neiti kurkistaa viettelevästi katsojaa silmiin pidelleen kädessään lasillista tätä persikkaista juomaa – kuin kutsuen maistamaan kiellettyä hedelmää...

Miellyttävän näköinen juoma
tämä Pêcheresse.

Olut on väriltään kauniin kullan keltaista ja hieman sameaa. Pinnalle kertyy ohut kerros valkoista vaahtoa.

Tuoksu on huumaavan persikkainen! Erittäin hedelmäinen ja kypsän persikkainen! Aivan huikea tuoksu! Tässä ei nyt hirveästi olutta ole aistittavissa, mutta persikkaa kylläkin.

Ensimmäinen suullinen. Reilusti makeaa persikkaa, jota kuohuvat kuplat raikastavat. Erittäin miellyttävän makea. Maltaisuus tasoittaa makeutta. Tämä on tietyllä tavalla kuin limpparia, muttei kuitenkaan. Vaikka makeutta on, se ei ole äklömakeutta. Hiilihappoisuus on pienikuplaisempaa ja miellyttävämpää kuin limpparien isot hiilihappokuplat. Ja persikan maku. Se on miellyttävää!

Suutuntuma on raikas ja kirpeä, mutta myös hieman pehmeä. Jälkimaussa raikas hedelmäisyys lyö kättä maltillisen happamuuden kanssa.

Kyllä. Minä tykkään. Siis erittäin maukas juoma. Ei tämä ole perus olut, mutta hedelmä lambicihan tämä on. Erikoinen ja persoonallinen juoma, joka jakaa varmasti myös mielipiteitä. Tätä voisi suositella lämpimästi myös siiderin ystäville, muttei varmasti maistu kaikille oluiden ystäville. 

Silti, anna Lambiceille mahdollisuus. Ja mieti – alkoholiprosentti vain 2,5%!!!

Hyvät tunnelmoinnit ja jatketaan samalla linjalla myös musapuolella. Olen tainnut tämän jakaa blogin puolella aiemminkin, mutta The Cinematic Orchestran To Build a Home on vain niin hieno biisi, ettei mahda mitään. Ja sopii hyvin myös joulun aikaan. Tässä live-versio kera levylläkin laulaneen Patrick Watsonin.

Tämä teksti on julkaistu myös Facebookissa Olutjoulukalenterissa.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 10/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 18/20
Yhteensä: 45/50 

Speksit:
Panimo: Brouwerij Lindemans
Tyyli: Hedelmä Lambic
Maa: Belgia
Alkoholi: 2,5 %
Muuta: Maustettu persikkamehulla
Mistä: Belgian Beer Factory

Paradox Heaven Hill – BrewDog

Tämän päivän luukusta paljastuu BrewDogin Paradox Heaven Hill. Kyseinen Paradox-sarja sisältää erinäisissä viskitynnyreissä kypsytettyjä Imperial Stouteja. Tämä kyseinen tuote on kypsytetty Kentuckylaisen Heaven Hill tislaamon bourbon tynnyreissä 9 kuukautta. Heaven Hill on ainoa perheyrityksenä säilynyt tislaamo Kentuckyssä ja heillä kokemusta perinteisestä bourbonin valmistuksesta jo lähes 80 vuotta.

Itse olen päässyt maistamaan kahta muuta Paradox sarjan tuotetta. Toinen oli vuonna 2012 toukokuussa Maljassa opiskelukavereiden kanssa maisteltu Paradox Jura ja toinen viime keväänä samaisessa paikassa maistettu Paradox Compass Box. Molemmat erinomaisen herkullisia juomia. Siksipä kesällä Tallinnan reissulla nähdessäni tämän paikallisella Stockmannilla oli se pakko samantien ostaa mukaan odottamaan sopivaa hetkeä. Ja nyt se hetki on.

Paradoxit on pakattu tyylikkäisiin musta-kultaisiin pahvikoteloihin. Paketista paljastuu 330 ml pullo, jota peittää myös musta-kultainen etiketti. Sisällään sysimustaa nestettä.

Lasiin kaadettu Paradox Heaven Hill on erittäin tummaa, oikeastaan täysin mustaa. Pinnalle kertyy pieni kerros kuohkeaa vaalean ruskeaa vaahtoa. Näyttä hyvin vaahdotetulta espressokahvilta, mutta vaaleammalla vaahdolla.

Tuoksu on reilusti mokkainen, vaahterasiirappinen ja hieman vaniljainen. Tuoksusta tulee läpi alkoholi, muttei häiritsevästi. Sen enemmänkin aistii, että oluessa on enemmän prosentteja kuin normi keppanassa. Houkutteleva tuoksumaailma.

Ensimmäinen suullinen tuo suuhun aimo annoksen tummaa suklaata ja paahteista kahvia. Makuhermot ylikuormittuu. Toinen suullinen ja kevyt purskauttelu suussa. Vaahterasiirapin ja vaniljan aromeja löytyy maustakin. Hienoista terävyyttä, kuin pehmeässä ja vaniljaisessa bourbonissa. Maku pysyy suussa pitkään. Jälkimaku nostaa esiin hieman pihkaa ja männyn neulasia katkeroiden kaivautuessa esiin kuin kevään ensimmäiset sulavan lumen alta työntyvät krokukset. Ihan viimeisillään makujen hiipuessa esiin tulee myös puumaisia aromeja – kuin kuksasta olisi äsken hörpännyt espressoa.

Huikea suullinen, mutta nyt on aika toisen. Mietityttää voidaanko vielä jatkaa samoilla linjoilla? Lasi huulille ja hieman isompi kulaus suuhun. Öljyinen neste pyörähtelee pitkin limakalvoja antaen säväyttäviä impulsseja makuhermoille, jotka kiidättävät ne hermokanavia pitkin selkäytimen kautta aivojen makukeskukseen. Siellä impulssit huutavat hoosiannaa ja hullaantunut makukeskus lähettää  pulsarin lailla sykäyksiä jatkuvana virtana mielihyväkeskukseen ja sylkirauhasille. Vesi herahtaa kielelle. Lähes orgastinen kokemus.

Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen ja melko paksu. Terävyyttä tulee reilusta humaloinnista, mikä ryhdistää makumaailmaa. Makumaailma ja suutuntuma jatkuu pitkään. Tämän kanssa voi viettä pitkän aikaa. Minä vietin noin 3,5 tuntia ennenkuin pullo oli lopulta tyhjä.

Kylläpä Skotlannin pojat ovat taas vääntänyt herkkumutteria sen verran tiukalle, että oksat pois!!! Kuin tripla espresso, johon on sulatettu suklaata, lurautettu hieman vaahterasiirappia ja tilkka pehmeää bourbonia – ja sen jälkeen kylmäuutettu paksummaksi nesteeksi, jonka viskositeetti muistuttaa enemmänkin öljyä. Aivan huikeata! Tässä on lähes kaikki kohdallaan. Taas. Jos Paradoxia tulee vastaan, niin tartu tilaisuuteen ja maista. On sen arvoista. Sopii joulun aikaan mitä parhaiten.

Musiikkina näin huikealle juomalle huikeaa haaveilua kotimaasta. Helsinkiläinen Utunen julkaisi juuri hienon esikoisalbuminsa ja sieltä musiikiksi valikoitui hieman Portisheadimäisissä tunnelmissa uiva Tanssivat sielut.

Olutarvio löytyy myös Facebookista Olutjoulukalenterista.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 10/10
Suutuntuma: 5/5
Kokonaisvaikutelma: 19/20
Yhteensä: 47/50 

Speksit:
Panimo: BrewDog
Tyyli: Imperial Stout
Maa: Skotlanti
Katkerot:  100 IBU
Maltaat:  Extra Pale, Cara, Munich, Dark Crystal, Carafa ja kaurahiutaleet
Humalat:  Columbus, Saaz ja First Gold
Alkoholi: 15,0 %
Muuta: Kypsytetty 9 kuukautta Heaven Hill tislaamon Bourbon tynnyreissä
Mistä: Tallinnan Stockmannilta, Viro

Brewdolf the Reinbeer – Stallhagen

Tämän päivän luukusta paljastuu ehkäpä tämän kauden hauskimmin nimetty jouluolut – Stallhagenin Brewdolf the Reinbeer. Stallhagenin panimo sijaitsee Ahvenanmaan maaseudulla ja sen tuotteita on vaihtelevasti saatavilla. Kauppavahvuisia löytyy kivasti, mutta vahvempia vähemmälti. Parhaiten taitaa saada Ruotsinlaivoilta. Viimeaikojen tunnetuin Stallhagenin olut lienee Historic Beer 1843 eli ns. Hylkyolut, joka on tehty mahdollisimman pitkälti esikuvansa Ahvenanmaan edustalta hylystä nostetun oluen mukaiseksi. Oluen analysoi VTT ja belgialainen yliopisto ja ensimmäisen (huippukalliin) koe-erän jälkeen tuotetta on saapunut kauppoihin eripuolille suomea.

Stallhagenin nettisivuilta löytyy muutamia mielenkiintoisia oluita (ei valitettavasti suomeksi, mutta onneksi englanniksi, koska ruotsinkielen taitoni on olemattoman käytön vuoksi hyvin heikkoa), joita tekisi mieli maistaa (mm. Baltic Porter ja IPA Original). Jokavuotisesta joulutuotannossa Stallhagenilla on Julbockia (sekä kauppa- että Alko vahvuisena), minkä lisäksi Stallhagen on tehnyt parina viimevuonna myös oman oluen joulumarkkinoille. Viime vuonna se oli Black Vanilla Cinnamon (sekä 4,7% että 6,0%) ja tänä vuonna se on Brewdolf the Reinbeer.

Brewdolf the Reinbeer on väriltään tumman meripihkan väristä ja hyvin kirkasta. Pinnalle muodostuu kaadettaessa noin viiden sentin kuohkea vaahtokukka, joka niukin naukin pysyy lasissa. Erittäin herkullisen näköistä. Makunystyrät virittyvät valmiiksi ja suu alkaa kostumaan.

Tuoksu on maltainen, toffeinen ja kevyen yrttinen. Hetken tuoksuttelun jälkeen löytyy sieltä myös greippistä ja pihkaista humalaakin. Himpun verran jotain marjaista sekä häivähdys talvisen nuotiokodan tuoksusta. Oi, olisipa lunta.

Ensikulaus on raikas, mutta saman tien suutuntuma muuttuu pehmeäksi jotenkin jännäksi. Vähän kuin hieman vaahdotettua vaniljakastiketta ilman vaniljan makua. Suun täyttää jännä maltainen maku, jossa höysteenä jotain juuresmaista. Todennäköisesti rukiista peräisin se makuvivahde. Sitten pikkuhiljaa mukaan sekoittuu sitrusta ja pihkaa humalan hiipiessä esiin. Katkerot viipyilevät pitkään limakalvoilla.

Kokonaisuutena Brewdolf the Reinbeer on mukiin menevä jouluolut. Jos kaipaat vähän lisäpiristettä tummiin lagereihin, niin tästä löytyy kelvollinen Ale, jossa on vähän enemmän luonnetta ja makua, vaikka pieni juuresmaisuus tökkikin itselläni. Ehkäpä menisi hienosti kinkun ja laatikkojen kanssa? Mukava valonpilkahdus kotimaisessa jouluoluttarjonnassa.

Otetaanpas loppuun vielä kappale, joka voisi liittyä löyhästi poroihin – tai ainakin Petteri Punakuonoon sillä kyllähän Pukin poroilla kulkuset on. Eli kappaleena Kulkuset Lauluyhtye Rajattoman esittämän. Tässäpä erityisen hersyvä versio kyseisestä biisistä. Aina tulee hyvälle mielelle.

Sama teksi on julkaistu myös Facebookissa Olutjoulukalenterissa.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 5/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Stallhagen
Tyyli: Ale
Maa: Suomi
Väri: 42,4 EBC
Katkerot: 38,3 EBU
Kantavierre: 15,1 °P
Maltaat:  Ohraa ja ruista
Alkoholi: 6,0 %
Mistä: Prisman Alko, Kuopio

Karhu (junassa) – Sinebrychoff

Tämä päivän luukusta mönkii esiin talviuninen Karhu III. Minun luukun kirjoittaminen jäi kiireiden takia viimetinkaan, mutta onneksi matka Helsinkiin tarjosi mahdollisuuden hengähtää lasillisen äären. Koska tietenkään omia juomia ei junassa juoda, niin suunta kohti ravintola vaunua ja otetaan esittelyyn jotain, mitä saatavilla on. Ensimmäisen vaunuun astuessani mainostaululta vastaan katsoo tuima Karhu. ”Pizzapala & hanaolut 8,00 €” lukee jykevän hahmon vieressä.

Karhun tuiman katseen takaa
paljastui kesy City-nallukka.

Miksipäs ei. Olen joskus saanut kuulla, että en ota käsittelyyn koskaan mitään tavallisia oluita (mikä ei tietenkään pidä paikkaansa), vaan hifistelen kaiken maailman viritelmillä, joilla ei oluen kanssa ole mitään tekemistä. Olen hieman erimieltä ja siksipä tänään vuorossa on kaikille tuttu – jopa ikoninen metsiemme kuningas eli Karhu III.

Alunperinhän Karhun taival alkoi Porissa 1920-luvulla, missä se eleli aktiivisesti kymmenisen vuotta ennen kuin jäi talviunille. Horroksesta herännyttä Karhua tavattiin aluksi vain laihempana versiona, kunnes kolmen vuoden kuluttua vuonna 1961 nalle vahvistui Karhu III:ksi. Sen jälkeen Karhu on matkannut pois Porista Keravalla ja levittäytynyt suomalaisten sydämiin, autotalleihin, mökkisaunoille, ravintoloihin, lippiksiin, kioskeihin, kesänurmikoille, festareille ja jopa VR:n juniin.

Siellä minäkin nyt Karhun kohtasin. Vaikkei tapaaminen ole ensimmäinen laatuaan, emme ole kovin usein kohdanneet maisteluetäisyydeltä viime vuosina. Katseet ovat kaupassa pikaisesti kohdanneet, mutta hyllyissä tilaa vallannut Karhu ei ole sympatisoinut minua. Muistot eivät ole erityisen hyviä. Ensi kohtaaminen oli joskus 1998 taskunlämpimänä litran pullosta. Meinasi palautua saman tien takaisin. Jäi yhteen hörppyyn ja kaveri sai jatkaa itse Karhunsa kanssa painimista. Tosin olen sen jälkeen muutamia kertoja Karhun myös onnistuneesti kurkkuun kaatanut.

Mutta muistelot sikseen ja rohkeasti tiskiä kohti.

Hanasta lasiin kaadettu Karhu III on väriltään hieman tummemman hunajan väristä. Pinnalla on vain häivähdys vaahdosta. Kuin nyletty nahka. Reunoille on kertynyt hieman enemmän kuplia. Muisto tuuheasta turkista? Vaiko yritelmä kasvaa siihen kapisessa ruumiissa? En tiedä. Hieman väljähtäneeltä näyttää, vaikka muovituopin pintaan painettu vaalean karhun naama tapittaa tiukasti janoista matkalaista suoraan silmiin. Mainostaululla keikuilevalla Karhulla on tuuheamman oloinen vaahtoturkki kuin käsiini saamalla yksilöllä. Ja se on asettautunut lasiseen tuoppiin. Olen hieman pettynyt, mutta eihän todellisuus yleensä mainosten maailmaa vastaa eikä keinahteleva ja heilahteleva juna ole korkeiden lasiastioiden paras kaveri.

Aikani tuijoteltuani päätän lopulta alkaa karhun kaatoon ja nappaan jykevän näköisen nallukan naamasta tukevan otteen. Kohotan tuopin nenän alle nuuhkittavaksi. Vastassa on hyvin olematon tuoksuprofiili. Ei humalan napakkaa vastarintaa, vaan kesy mitättömyys. Ensin ei meinaa irrota mitään tuoksuja, mutta muutama syvä nuuhkaisu ja esiin tulee tuulahdus maltaisesta makeudesta. Ehkä häivähdys tai muisto saksalaisesta katkerohumalasta. Siinä kaikki.

Sitten kohti kurkkua. Ensimmäinen suullinen ja suun täyttää kevyt mallasneste, jota reilu hiilihappoisuus terävöittää. Makeutta ja mallasta löytyy, mutta molempia maltillisesti. Vaikka Karhun mallasrunko on hieman ohuehko, näyttää City-Nallukka kuitenkin hiukan luonnettakin ja puraisee kevyesti humalan katkeroilla pisteliään hiilihappoparven takaa. Mutta ei saa pysyvää otetta.

Rauhallisen naukkailun aikana Karhu ehti lämmetä, minkä seurauksena hieman tukkainen maltaisuus ja karkerot korostuvat. Vaikka maut on itse asiassa näin voimakkaampia, mutta ei hyvällä tavalla. Jotain samaa kuin keitto vaiheen jälkeisessä jäähtyneessä mallasvierteessä, johon hiivat eivät ole tehneet vielä omia taikojaan.

Kyllä Karhu olisi pitänyt kaataa nopeammin kurkusta alas – siihen kai tällä pyritäänkin, jotta parhaat puolet olisi esillä pysyneet. Ei innosta, mutta kyllähän tätä juo ennemmin kuin nenilleen ottaa. Minä suosittelen mieluummin valitsemaan listalta Pilsner Uruquellia tai Laitilan Kukko Tummaa tölkistä. Se minkä 1,20 € hinnassa häviää, sen maussa voittaa.

Koska tämänkertaisesta luukusta paljastui Karhu junassa nautittuna, niin eihän tähän voi laittaa musiikiksi muuta kuin edesmenneen Rubikin hieno ja svengaava ralli Karhu junassa. Vaikkakaan olut ei tee kunniaa valitulle kappaleelle.

Tämä teksti julkaistu myös Facebookin puolella Olutjoulukalenterissa.

Tuomio:
Tuoksu: 3/10
Ulkonäkö: 2/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 8/20
Yhteensä: 20/50 

Speksit:
Panimo: Sinebrychoff (Carlsberg Group)
Tyyli: Lager
Maa: Suomi
Väri: 12 EBC
Katkerot: 16 EBU
Kantavierre: 10,5°
Maltaat: Ohramallas, ohra
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: Panimosiirappi
Mistä: VR Inter-Cityn Duetto ravintolavaunun hanasta.

Liefmans Goudenband – Liefmans

7. päivän luukusta paljastui Belgialaisen Liefmansin Goudenband – Sour Ale. Tämä on itselleni uusi tuttavuus, mutta viime jouluna Alkosta saatavilla ollut Liefmans Cuvé Brut vakuutti ainakin minut sen verran hyvin, että pari kuukautta sitten tehdessämme tilausta Belgian Beer Factorysta valitsin mukaan tilaukseen myös tämän panimon perusoluen. Ja onhan oluen ystävät tätä Ratebeerissä arvostaneet 98 pisteen edestä. 

Tämän oluen erikoisuus on sen sekoitteellisuus. Olutta valmistetaan tiettyinä aikoina vuodesta ja käytetään avoimissa astioissa. Käymisen jälkeen olut siirretään kellariin kypsymään. Goudenbandit kypsyvät valmistus ajankohdasta riippuen neljästä kahteentoista kuukauteen. Tämän jälkeen vanhemmat erät sekoitetaan nuorempiin, jolloin käyminen starttaa uudelleen. Sekoitteet pullotetaan ja näin pulloissa kehittyy happoja. Eli meininki on vähän kuin blend viskeissä.

Mutta siirrytäänpä sitten oluen maistelun pariin.

Liefmans Goudenbandin pullo on pakattu kauniisti siniseen ohueen silkkimäiseen paperiin. Kuin lahjaksi. Paperin sisältä kuoriutuu yksinkertaisilla etiketeillä varustettu vihreä pullo, joka on suljettu luonnon korkilla – kuin shampanjapullo. Korkki aukeaa kivasti poksahtaen. Suun sylkirauhaset aktiovoituvat.

Goudenband kaatuu lasiin kauniin tumman punaruskeana. Pinnalle muodostuu vajaa sentti kuohkeaa vaahtoa kuin vasta satanutta lunta. Mutta tämä vaahto laskeutuu vain hieman ja pysyy oluen pinnalla pitkään. Suu on kostunut jo hyvin. 

Kun lasin nostaa nenän alle avautuu lasista miellyttävä tuoksu, jossa on hapanta marjaisuutta ja jotain yrttistä mausteisuutta. Alkoholiprosentit on myös aistittavissa tuoksussa keveänä alkoholisuutena, jotka eivät kuitenkaan lyö nenille vaan enemmänkin lämmittävät limakalvoilla.

Nyt ei pysty enää pitkittämään. On saatava maistaa tätä houkuttelevaa nektariinia. Goudenbandin ensimmäinen suullinen tuntuu kielen päällä raikkaana ja kirpeän hiilihappoisina kuplina. Toinen suullinen antaa kuplien jälkeen tilaa myös maulle, missä on mahtavasti hapanta marjaa ja hedelmää, jotka nivoutuvat yhteen täyteläisen maltaisen makean rungon kanssa yhteen. Oluen valuessa jo ruokatorvea alaspäin kielen päälle nousee happamien marjojen tilalle maltaiden pehmeä ja hieman makea maku. 

Suutuntuma on erittäin pehmeä ja maltillisen hapan. Jännästi samalla raikas ja täyteläisen silkkinen.  Erittäin hieno Sour Ale, jossa happamuus on hyvin tasapainoinen ja maltillinen, jättäen tilaa muillekin mauille. Marjaisa happamuus on miedompaa kuin viime vuonna Alkon jouluvalikoimastakin löytynyt Liefmans Cuvé Brutissa, mutta hyvin samankaltainen hapankirsikkaisuus on myös tästä aistittavissa.

Kokonaisuutena tämä olut on oiva kumppani juhlaan tai pimeneviin iltoihin sielun ja ruumiin lämmittäjäksi. Erittäin hieno ja tasapainoinen tuotos, jonka makumaailma on käsittämättömän monipuolinen. Tästä riittää jaettavaa myös kaverillekin, vaikka kiusaus omia herkku kokonaan itselle voi käydä ylivoimaiseksi. Harmi, ettei tätä ole täällä paremmin saatavilla, mutta lähettifirmat kuskaa nopeasti. Ehtii vielä jouluksi tilaamaan.

Lopuksi kappale, jossa on sitä kaikkea myös paljon. Sigur Rósin Ára Bátur, josta on hieno liveäänitys legendaariselta Abbey Road Studiolta. Kappale on erittäin eeppinen ja monipuolinen kasvaen lopun lapsikuoron kanssa lähes taivaisiin asti. Lasi kouraan ja kuuntelemaan.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 42/50 

Speksit:
Panimo: Liefmans
Tyyli: Sour Ale
Maa: Belgia
Alkoholi: 8,0 %
Mistä: Belgian Beer Factory

Founders Porter – Founders Brewing Co.

Vuonna 2013 joulukuussa julkaistiin Facebookissa Olutjoulukalenteria, jota myös eräs kaverini Sahti-Seppo oli tekemässä. Kaikkiaan mukana oli kolme herrasmiestä, jotka jokainen vuoropäivin kirjoittivat yhden olutarvion omavalintaisesta oluesta, jonka halusivat ihmiselle esitellä. Näitä juttuja tuli itsekin luettua jo osaltaan ne toimivat myös inspiraation lähteenä oman blogini perustamiselle.

Olen parin vuoden aikana tutustunut myös toiseen kirjoittajaan, Laajalahden SUURpanimon Jaakkoon, jonka kanssa olemme myös kotitekoisia oluita ja ideoita niiden valmistamisesta vaihdelleet. Tässä jokin aika sitten sain kunnian tulla kutsutuksi mukaan tekemään tätä samaista Olutjoulukalenteria ja enhän minä moisesta voinut kieltäytyä. Olutjoulukalenteri löytyy osoitteesta www.facebook.com/olutjoulukalenteri/. Laitan omat luukkuni myös tänne blogin puolelle, koska en varmaan ehdi muuten tässä kuussa blogitekstejä kirjoittelemaan. Arvioni löytyvät täältä hieman tarkemmilla spekseillä varustettuna,  kuin FB:n puolella. Tänään oli ensimmäisen oman luukkuni vuoro, joten olkaa hyvä. Ajatukset lähti vähän laukkaamaan...

Herkullinen kokonaisuus, jota oli
ilo nauttia. Suosittelen.

Tämän päivän luukusta paljastuu Foundersin Porter. Tämä olut on itselleni entuudestaan tuntematon, mutta uskaltauduin tuntemattoman tuotteen valitsemaan, koska kyseessä on erinomaisen hyvä panimo rapakon takaa. Tämän vuoksi myös odotukset on korkealla – kuin jouluaattoa odottaisi. Jo kolmantena päivänä. Hitsi, tästä tulee kivaa. Tai sitten tiputaan korkealta.

Tämä kyseinen olut valikoitui mukaan hyvän saatavuuden vuoksi, sillä tätä löytynee useimmista Alkoista tällä hetkellä, joten halukkaat pääsevät tätä varmasti maistamaan.

Founders Porter ei ehkä ole kaikkein jouluisin pullon ulkoasultaan, vaikka tummat sävyt myös jouluun käyvät. Etiketissä poseeraa tummiin pukeutunut nainen. Miss Porter. Aikakausi 1800-luvun viimeisiä vuosia. Toinen teollinen vallankumous on tuonut vaurautta ja mullistavia keksintöjä, kuten sähkö ja elokuva. Vauraus näkyy naisesta. Pukeutuminen on aikakauden luksuta. On aikaa ja varallisuutta harrastaa. Miss Porter tyylikkäänä tummissaan. "Dark, Rich & Sexy". Näin lukee etiketissä. Lienekö kuvaus naisesta vai oluesta? Molemmista kenties? Näillä tunnelmilla ei ainakaan perinteiseen suomalaiseen joulukuvaelmaan sulauduta. Kuulostaa enemmän joltain Fifty Shades of Grey tyyliltä, mutta ei anneta sen häiritä. Kaksi ensimmäistä kuvausta lupaavat hyvää ainakin oluen kohdalla ja nyt etsitään jotain hyvää juomaa joulun odotukseen. Ja Foundersilta on lupa odottaa hyvää.

Founders Porter kaatuu lasiin mustana, hieman öljymäisenä synnyttäen ruskeita kuohukuplia, jotka kohoavat yhä isommaksi kerrokseksi pullon valuessa lasiin. Kun yötä mustempi juoma on lopulta lasissa, pinnalle on muodostunut reilu kahden sentin maitokahvin ruskeaa vaahtoa. Kuin Café au laitin väristä puuterilunta.

Miss Porterin tuoksu on huumaava. Paahteista kahvia, tummaa suklaata, hieman tervattuja suksenpohjia ulkosaunan kuistin vieressä. Tulen rätinää kiukaassa. Pieni pakkasen purevuus kostean lämpimällä iholla. Ilma on tyyni. Lähes täysikuu valaisee lumisen maiseman. Revontulet leimahtaa tunturin laen takana. Hengitys höyryää kilpaa ihon kanssa.

Lasi nousee huulille. Tämä tumma nektari valuu janoiseen suuhun. Täyteläisen pehmeä ja paksu suutuntuma. Paahteisuus täyttää suun. Paahtunutta ruisleivän kuorta, nokipannukahvia, kuivahedelmiä. Humalan katkerot terävöittävät makua. Tuovat särmää. Ajatukset ovat palanneet takaisin kotisohvalle. Tuoksun illuusio ei jaksanut kantaa maun puolella samalla teemalla pidempään. Maku on silti hyvä. Miellyttävän monipuolinen, mutta kuitenkin hallittu kokonaisuus. Jälkimakuun saapuu katkeroiden sävyttämää kuivaa nokisuutta. Kuin suloisen katkera muisto. Huomioin ohuen vaahto kerroksen peittävän oluen pintaa edelleen tasaisesti vaikka lasi on huventunut puolilleen. Edelleen hyvin houkuttelevan näköistä

Kaipaisin jotenkin kuusen neulasten tuoksua tähän viereen, mutta täytyy tyytyä siihen mitä on. Olin lastannut lautaselle Porterin kaveriksi pipareita, Fazerin mustikkasuklaata, 30 kuukautta kypsytettyä parmesaania ja tilkan balsamicokastiketta. Parmesaani ja piparin yhteistuoksu on hyvä. Founders Porterin makua tukee hyvin piparit ja hyvin ikääntynyt parmesaani, jota balsamicon raikkaus piristää. Valittu suklaa on kuitenkin liian makeaa tälle paahteiselle ja tumman puhuvalle oluelle. Joku 70-80 %:nen suklaa olisi toiminut paremmin.

Kaikkiaan erinomainen olut ja myös hyvä kumppani joulun odotukseen. Kinkun ja lootien kanssa en tätä parittaisi, mutta tuhdimpien pataruokien tai riistan kumppaniksi tämä käy. Voisin ottaa Miss Porterin kaveriksi myös aattoillan hämyyn kera jouluisten herkkujen (pähkinät, juustot, suklaat ja kuivahedelmät). Vahva suositus ja hintakin kohdillaan.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 41/50 

Speksit:
Panimo: Founders Brewing Co.
Tyyli: Porter
Maa: USA
Väri: 239 EBC
Katkerot: 45 IBU (Alko 47,9 EBU)
Kantavierre: 16,8 °P
Maltaat:  Münich- ja suklaamaltaat
Humalat:  Crystal-, Willamette- ja Nugget-humalat
Alkoholi: 6,5 %
Muuta: 3,89 €
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

Diplomi-insinööri – Ruosniemen Panimo

Tänään maisteluun Ruosniemen Panimon Diplomi-insinööri eli porilainen Tupla IPA. Tämä tuote löytyy Alkon tilausvalikoimasta, mutta onneksi moni Alko on sitä tilannut oma-aloitteisesti tai asiakkaiden pyynnöstä myös korillisia hyllyynkin. Näin kävi myös Kuopiossa ja kävinkin itselleni yhden noutamassa jemmaan jo aiemmin syksyllä. Olen kuullut tästä oluesta hyvää, joten odotukset on kohtuullisen korkealla.

Diplomi-insinööri on esteettisesti
pätevä kokonaisuus, mutta maun
puolella ei osuttu nyt minun
makuhermoon.

Diplomi-insinööri laskeutuu lasiin yllättävänkin esteettiseksi kokonaisuudeksi ollakseen näinkin teknisesti orjentoitunut. Vitsi. Mutta tosiaan, vaalean meripihkan värinen kirkas Diplomi-insinööri näyttää lasissa oikein herkulliselta noin kolmen sentin vaahtokruunun kanssa.

DI:n tuoksu on reippaan humalainen. Pihkaista männynoksaa ja hieman greippiäkin. Luonnehtisin raikkaaksi. Selkeä IPA, mutta enemmän Britteihin kallistuva. Tropiikkia en tuoksusta niinkään löydä.

Maku on melko kitkerän humalainen heti alusta alkaen. Suun limakalvot kylvetetään pihkakylvyssä, minkä jälkeen limakalvot pysyvät kuivina ja katkeroisina pitkään suun tyhjenemisen jälkeen. Humalameren takaa löytyy myös pähkinää ja maltaista makeutta.

Suutuntuma on pohjavireeltään täyteläinen tukevan mallasrungon ansiosta, jota voimakkaat katkerot kuivattavat ja pähkinänkuorimainen kitkeryys viipyilee suussa. Vesilasi on poikaa tämän kanssa.

Kokonaisuuten hurjasti katkeroiden puolelle kääntyvä DIPA. Ruosniemen Panimon tuotesivuilla luvataan troopista humalointi, mutta minusta tässä mennään enemmänkin Kainuulaisessa mäntymetsässä. Jotenkin ei maultaan napannut nyt tämä kuivien humalan katkeroiden ja pihkaisten kitkeryyden paukku. Joku tässä tökkäsi ja asettui poikkiteloin makunautinnon edessä. Liika kitkeryys maussa. Se se on. Muilta osa-alueiltaan hyvä DIPA.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 35/50 

Speksit:
Panimo: Ruosniemen Panimo
Tyyli: Duoble IPA
Maa: Suomi
Väri: 26 EBC
Katkerot: 107 EBU
Kantavierre: 17,5 °P
Maltaat:  Ohramaltaat
Humalat:  Columbus, Simcoe, Amarillo ja Cascade
Alkoholi: 8,0 %
Muuta: Alkon tilausvalikoiman tuote
Mistä: Sokoksen Alko, Kuopio

(26.11.2015 vaihdettu missä lie mielenhäiriössä tekstiin lipsahtanut virheellinen ilmaisu "raumalainen Tupla-IPA" oikeaksi "porilainen Tupla-IPA" tarkkaavaisen lukijan reklamaation pohjalta. Pahoittelen aiheuttunutta mielipahaa.)

Siperia Imperial Stout – Panimoravintola Plevna

Pari viikkoa on vierähtänyt tiiviisti töihin liittyen – sekä itse työpaikall että Helsingin suunnilla koulutuksissa kierrellen. En ole paljoa blogiin ehtinyt keskittymään, mutta viime lauantaina tuli  sentään piipahdettua Bier Bierissä maistelemassa muutamakin hyvä olut kavereiden kanssa. Ja mikäs sen parempaa. Mutta nyt voisi taas hieman hengähtää ja istahtaa koneen ääreen lasillisen kanssa pohtien oluiden syvellisempiä olemuksia ja kirjoitella yhden olutarvionkin.

Panimo Ravintola Plevnan Siperia Imperial Stout on maittava ja jo lähes kulttimaineeseen noussut imperial stout. Niin ja onpa tämä juoma päässyt mukaan myös 1001 Beers You Must Try Before You Die -kirjaan. Osaltaan tätä mainetta on pönkittämässä saatavuus, joka on melkoisen rajattu. Mutta hyvää kannataa odottaa. Viimeksi join tätä vuosi sitten elokuun viimeisenä viikonloppuna vieraillessamme Tampereella. Kävimme iltaruoalla stand up keikan jälkeen Plevnassa ja juomaksi otin kolmen tumman hanatuotteen maistelusetin ja siinä oli mukana myös tämä.

Tätä on kyllä tullut ennenkin maistettua ja harmittaa, kun viime kerralla kaksi vuotta sitten missasin tämän Alkon hyllystä, missä se ei pitkään pölyttynyt. Toista kertaa en päästänyt samaa virhettä tapahtumaan, sillä tälläkään kertaa tuote ei varmasti jää hyllyihin. Kuopiossa ainakin Prisman alko oli myynyt omat kaksi koriaan yhdessä päivässä. Huhut kuitenkin kertovat, että Keskustan Alko olisi saamassa 120 pulloa maanantaiksi. Eli kysyntään on herätty.

Se miksi Siperia on taas Alkossa johtuu siitä, että kyseinen olut valittiin viime kesän Helsinkin SOPPissa Suomen Parhaaksi Olueksi vuonna 2015. Huhujen mukaan Alko suurin piirtein painosti Plevnaan laittamaan tätä mustaa nektaria jälleen pulloihin ja sitä kautta monopolin kautta jakoon koteihinkin. Ihan sama mitenkä Siperia Alkohin taas päätyi. Pääasia, että sitä on nyt saatavilla. Voisi kyllä olla useamminkin – jos minulta mielipidettä kysytään.

Mutta pidemmittä sepusteluja arvion pariin.Siperia on erittäin mustaa ja lähes täysin läpikuultamatonta nestettä. Pinnalle kertyy reilu parin sentin kerros kauniin ruskeaa ja kuohkeaa vaahtoa.

Tuoksu on eritätin paahteinen, jopa tervainen ja hivenen savuinen. Paahteisen ruisleivän kuoren takaa löytyy myös pihkaista männyn oksaa ja tummaa suklaata.

Maku on ihanan paahteinen, suklainen ja häivähdyksen tervainen. Mausta löytyy myös maltaista makeutta ja vaniljaa ennenkuin kuivattavat katkerot yhdessä voimakkaan paahteisuuden kanssa kääntää maun hiiltyneiseen ruisleivän kuoreen.

Suutuntuma on alku kulauksella uskomattoman pehmeä ja tasapainoinen, kunnes jälkimaussa katkerot lyödään tiskiin ja limakalvot kiristyvät kuivan paahteisuuden kanssa. Tämän kannattaa antaa lämmetä hyvä hetki ennen kuin alkaa nauttimaan sillä silloin Siperia pääsee näyttämään parhaat puolensa. Jääkaappikylmänä maussa tuntuu terävempiä ja pistävämpiä sävyjä.

On tämä hieno olut kerta kaikkiaan. Jos kuiva paahteisuus ei ole sinun juttusi, niin et ehkä löydä tämän oluen parhaita puolia, mutta muuten tämä on erinomaisen hyvä olut, jota saisi olla paremmin saatavilla. Pitänee harkita, josko hakisi ensi viikon alussa vielä muutaman kolme neljä pulloa sitä varastoon... 

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 5/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 18/20
Yhteensä: 45/50 

Speksit:
Panimo: Panimoravintola Plevna
Tyyli: Imperial Stout
Maa: Suomi
Väri: 339 EBC
Katkerot: 72,5 EBU
Kantavierre: 20 °P
Alkoholi: 8,0 %
Muuta: mm. Suomen Paras Olut 2015
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

Tummien oluiden tunnit -oluttasting – Pyynikin Käsityöläispanimo

Tässä syyskuussa kiireinen Ravintola Maljan ravintelipiällikkö Mika Kilpeläinen vetäytyi Kuopion Olutseuran vetovastuusta ja uutena tappina aloitti Ilkka Heikkinen. Heti ensialkuun Ilkka järkkäsi teematastingin Tummien oluiden tunnit Pyynikin Käsityöläispanimon kanssa. Tastingissä oli siis nimensä mukaan vain tummia oluita maistossa. Ilkan suhteiden ansiosta itse Tuomas Pere saapui poikkeuksellisesti vetämään tastingin 20 innokkaalle oluenystävälle Ravintola Maljaan.

Tämä tasting oli seurassamme tämän ensimmäinen, jos ei keväällä järjestämäämme kotioluttastingiä lasketa mukaan, joten osallistujia ei ollut vaikeaa löytää. Toivottavasti toiminta aktivoituu tästä enemmän. Ainakin joulukuulle on suunnitelmissa kotioluttasting vol. 2 ja keväälle mahdollisesti parikin kotimaisten pienpanimoiden teematastingejä sekä lisäksi tarpeen mukaan muunlaisia kattauksia noin 1-1,5 kuukauden välein.

Tuomas Pere esitelmöi (oikealla). Kuvassa
myös Tuomas Peren vaimo ja uusi Kuopion
olutseuran tappi Ilkka Heikkinen.

Maisteltavaksi saimme 7 eri olutta + yhden erikoisuuden kellareista. Sahtiakin Peren piti tuoda, mutta oli kuulema hapantunut säilytyksessä, joten se jäi tällä kertaa väliin. No itselläni on yksi Papabeersin kautta ostettu Kataja 1.086 Sahti iästynyt jo vuoden verran, joten mielenkiintoista sitä jossain vaiheessa maistaa. Toivottavasti ei ole hapantunut.

Pere kertoi tuotteista paljon lisätietoja ja suostui vastaamaan lähes kaikkiin kysymyksiin, joita tastingin aikana heräsi. Ainut josta ei saatu paljon lisätietoja irti oli Tampereen Solo Sokos Hotel Tornille tehty Pajavasara. Esim. ainut humala, jonka reseptistä saa sopimuksen mukaan paljastaa on Citra.

Tasting eteni luontevasti Peren kertoillessa oluista, Pyynikin vaiheista ja suunnitelmista. Ja lasien tyhjetessä maisteluun otettiin seuraava olut. Ja tässä siis maistelussa olleet oluet. Laitan näistä poikkeuksellisesti vain tähti arviot.

Ensimmäisenä lasiin saattiin uutta kauppavahvuista (4,2 %) Pyynikin Sessio Stoutia, joka on tulossa jakeluun pian mainiona tasting six-packinä, jonka tuotantoon saanti ei ole ollut ihan yksinkertainen juttu. Kaksi vuotta vääntöä viranomaisten kanssa. Huh, että on vaikeaa tämä meinikin täässä Suomen byrokratia himmelissä. Pyynikin Sessio Stout eroaa kuulema paljonkin tuotannossa olevasta Wanaka Stoutista, joka on myös mainio kauppavahvuinen stout.

Pyynikin Sessio Stout oli maultaan mukavan paahteinen olut, jonka kulmia mukaan lisätty laktoosi kivasti pyöristää. Väriltään synkän mustaa ja pintaa koristi esperssomainen tummanruskea vaahto. Mukava 3,5 tähden olut. (***1/2)

Toisena lasiin saatiin Papan Vanilja Stoutia, jota on ollut aiemmin saatavilla myös Papabeersin kautta. Tämä oli itselleni entuudestaan tuntematon olut, kun en tullut tilanneeksi toista Papabeersin settiä eikä se noussut riittävän korkeaksi kiinnostavuusasteella OlutExpossa, jotta olisin sitä ehtinyt siellä kahden päivän aikana maistamaan.

Papan Vanilja Stout osoittautui kuitenkin erittäin maukkaaksi stoutiksi, josta löytyi mukavasti vaniljaa ja kahvia. Suutuntuma oli miellyttävän täyteläinen. Neljä tähteä voisin tälle antaa. (****)

Kolmantena vuorossa oli entuudestaan tuttu Ronya, joka oli tarjolla ensimmäisessä Papabeersin setissä. Tämä savuvehnä on maultaan reilusti hapan ja miedosti savuinen. Ei iskenyt itselleni aiemmin, eikä tunnu iskevän nyt senkään vertaa. Voi johtua myös mukana olleista muistakin oluista, mutta annoin tälle vain kaksi tähteä. (**)

Neljäntenä saatiin maistoon pienehkö harvinaisuus näillä seuduin. Tampereen Solo Sokos Hotel Torni hotellille valmistettu Pajavasara ei ole ole kovin usein Tampereen ulkopuolelle matkustanut ja Tampereellakin tätä saa vain kyseisestä hotellista. Niin sen baarista kuin baarikaapeistakin! Mutta tällä kertaa meille tämä kunnia suotiin ja siitä käy kiittäminen.

Vaikka Pajavasaran ensi nuuhkaisu toi assosiaationa mieleen kissan pissin – tai pehmeydessä enemmänkin kukkivan pihlajan – maussa ei ollut mitään moitteen sanaa. Reilusti humalaa, makeutta ja mukavan pehmeää paahteisuutta. Harmi, että tätä saadakseen täytyy Tampereelle matkustaa. Neljän tähden paremmalle puolelle tällä mentäisiin. (****)

Viidentänä maistettavaksi kaadettiin loistava Vahva Portteri, joka valittiin parhaaksi käsityöläisportteriksi Global Craft Beer Award 2014 tapahtumassa Berliinissä ja palkittiin kultaisella mitallilla reilu vuosi sitten.

Tämä olut oli jo itselleni entuudestaan tuttu ja hyväksi todettu. Tosin tällä kertaa maisteluun saatiin ensimmäistä uudella isommalla laitteistolla valmistettua Vahva Portteria, jota ei ole enää jälkikäytetty pullossa. Hyväähän se tämäkin. Toimii. Tuhdin tummaa ja paahteista portteria, missä mukava humalan puraisu. Erittäin sopusuhtainen olut, jossa makua riittää. Neljän tähden paremmalle puolen tälläkin mennään. (****)

Kuudentena maistelussa oli Pyynikin Black IPA. Tämä oli itselleni uutuus. Tämän "vastaparin" Pyynikin White IPAn maistelin kuukausi sitten Tampereella käydessäni ja se toimi mielestäni hyvin. 

Harmillisesti näin ei kuitenkaan käynyt tämän kohdalla. Paahteisuutta kyllä löytyi, mutta maltillisesti. Humalan puraisukin jäi vähän vaisuksi. Ei sytyttänyt, vaikkei huonoa varsinaisesti ollut. Vakaat kolme tähteä. (***)

Seitsemäntenä maisteluun saatiin Feeniks Savuolut, joka oli valmistettu Pyynikin Käsityöläispanimon tulipalosta toipumisen kunniaksi. Pere kertoili kuinka lähellä lopulta oli tilanne, jossa homma ois pistetty poikki. Onneksi näin ei käynyt vaan panimo nousi jaloilleen entistä ehompana kuin Feeniks-lintu tuhkasta.

Oluen valmistuksessa on käytetty reilusti Bambergin maltaita, joita myös kuuluisissa Schlenkerlan savuoluissa käytetään. Maussa liikutaankin paljolti näissä Schlekerlan oluiden makumaisemissa. Reilusti palvikinkkuista savuisuutta ja täyteläinen suutuntuma. Toimii hyvin itselleni ja voisin tätä toistekin maistaa. Kolme tähteä. (***)

Mainittakoon tässä välissä, että lähes kaikki oluet olivat hyvin tuoretta erää (suurin osa päiväystarroja 10/2016 ja 11/2016) paitsi Pyynikin Sessio Stout, jonka päiväystarrasta löytyi 04/2016.

Viimeisenä meille tarjoiltiin Pyynikin KDC #V****gate Stout eli KDC #Viskigate Stout, joka tehtiin viime vuotisen OlutExpon erikoisen nimihässäkän innoittamana. Tässä keississähän Valviran kielsi viski-sanan käytön tapahtuman nimessä. Alunperin nimi oli Olut & Viskiexpo, mutta tämän pirullisen nimen katsottiin viranomaispuolella syöksevän kotimaamme helvetilliseen tilaan. Seurauksena tapahtuma oli myyty loppuun lähes joka päivä, vaikka se järjestettiin huomattavasti isommissa tiloissa kuin edellisenä vuonna. 

Pyynikin KDC #V****gate Stout on siis käytännössä Papan Vanilla Stout (ilman vaniljaa), joka on kypsytetty Kyrö Distillery Companyn käyttämässä valkotammitynnyrissä, jossa oli kypsytetty neljä kuukautta ruistislettä. Ensimmäinen erä oli vain kolmekymmentä litraa, mutta toiseen erään olutta on saatu kypsymään useampaan tynnyriin. Tarkkaa määrää en tiedä, mutta meille tätä ainakin saatiin ja jatkossa mahdollisesti myös baareista ja ravintoloista.

Pyynikin KDC #V****gate Stout oli maultaan erittäin pehmeää, täyteläista ja suklaista stouttia. Tynnyrikypsytys on antanut maulle erittäin paljon luonnetta ja pehmeyttä. Aivan mahtava suutuntuma. Maistelu setin paras olut! Neljä ja puoli tähteä. (****1/2)

Kokonaisuutena aivan huikea tasting setti, joka ei ollut tarjontaan ja esittelyihin nähden hinnalla pilattu. Lisää tämmöisiä odotan innolla. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitoksia Ilkka, Kuopion Olutseura, Tuomas Pere ja Pyynikin Käsityöläispanimo.

Verjnuarmu Savuportteri – Iso-Kallan Panimo

Rockolut – tai oikeammin bändinnimikko-olut on osoittautunut huomioideni perusteella aika vaikeaksi lajiksi. Ainakin näin olutharrastajan näkökulmasta. Suurten nimien oluet ovat lähes poikkeuksetta olleet kauheita litkuja, joilla on oikeastaan vain yksi funktio. Tärkeintä on ollut saada rahaa faneilta pienillä kuluilla, mistä johtuen juomat ovat omanneet matalat mallas- ja humalapitoisuudet. Tuloksena valitettavan usein halvalla tuotettua bulkkilageria kauniissa kuorissa, jonka toivotaan myyvän kuin häkä.

Tätä karuinta bulkkiosastoa on mielestäni edustanut täysin mitäänsanomattomat Kiss Destroyer ja Kotiteollisuuden pölyyntyneiden kaappien luurangoilla ratsastava KOFF Rock. Eikä Motörheadin Bastardkaan kovin paljoa kummoisempi ollut. Ehkäpä sitä selittää valmistajana ollut Krönleins Bryggeri, joka valmisti myös Kiss Destroyeria. Hyllyyn taas suosiolla ovat jääneet AC/DC ja Hurriganes oluet, vaikka  jälkimmäinen onkin sentään Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valmistamaa. Iron Maidenin Trooperissa oli jo sentään yritystä ja makuakin. Jättipeukku Ale tyylilajista tässä rock-lagereiden maailmassa.

Uudempana tuulahduksena, ainakin kotimaassa, on tullut kotimaisilla pienpanimoilla kotimaisille bändeille valmistetut nimikko-oluet. Ensimmäisen tämmöisen muistan maistaneeni pari vuotta sitten ostettuani Jyväskylän Palokan Citymarketista kulttimaineisen Impaled Nazarenen nimikko-olutta Goat Brewta (valmistaja Vakka-Suomen Panimo). Olut ei ollut erityisen mieleen painuvaa, mutta Schwarzbier tyylilajina oli jo jotain uutta. Porilaisen Beer Hunter'sin valmistama punkbändi Appendixin 30-vuotisjuhlaolut on kerännyt kehuja, mutta se on jäänyt itseltäni maistamatta.

Saimaan Juomatehdas on valmistanut ainakin Eläkeläisten Humppalen (joka on siis itseasiassa uudelleen pakattu Marsalkka Luomu Golden Alea) ja Lapkon Freedom Golden Alen (vaikuttaisi myös olevan Marsalkka Luomu Golden Alea). Ja jos linkkien tietoihin on uskonminen, niin samaa olutta eli Marsalkka Golden Alea saa edelleen kauppojen hyllyiltä ja se on omasta mielestäni oikein hyvää.

Näissä kotimaisissa versioissa yleensä suurin kompastuskivi on ollut täkäläinen keinotekoinen alkoholiprosenttiraja, joka on pakottanut tuotteet teennäisesti matalille prosenteille, jos tuotteelle on haluttu laajempaa levikkiä.

Kotimaisten lisäksi olen maistanut ainakin norjalaisen Lervig Aktiebryggerin valmistamat Siste Dans orkesterin nimikko APA ja oikein rapsakkasti humaloitu Punklegenda Ramonesin rumpalin nimeä kantava Marky Ramone's Hoppy Pilsner. Molemmat olivat oikein onnistuneita oluita. Musiikkioluita on varmasti tässäkin maassa useita muitakin, puhumattakaan jos muualta maailmata näitä lähdettäisiin etsimään, mutta eteeni en niitä ole valitettavasti saanut.

Mutta palataanpa ajatusharhailusta tämän kertaiseen pääaiheeseen. Yksi uusin tulokas tässä haastavassa skenessä on Kuopiolaisen Savometallin uranuurtajan Verjnuarmun nimikko-olut, jonka on valmistanut Iso-Kallan Panimo. Tämä olut edustaa tyylilajina savuportteria, mikä sopiikin bändin teemaan kuin kirves kalman kalloon. Spiritistisessä istunnossa tuonpuoleisesta saamieni tietojen perusteella oluentyylilajin päätti oluen ystäväksikin tunnustautuva bändin laulaja Puijon Perkele.

Olut liittyy osana eilen julkaistua 1808 nimeä kantavaa bändin neljättä albumia, jossa teemana on Suomen sota. Erikoisuutena levynjulkaisuun liittyen torstaina avattiin Verjnuarmusta kertova näyttely Kuhtumattomat vieraat Kuopion museossa, missä samalla lanseerattiin tämä uusi nimikko-olut.

Sain kutsun näyttelyyn, mutta valitettavasti perhevelvollisuudet riistivät minulta mahdollisuuden päästä maistamaan tätä olutta ensimmäisten joukossa. Onnistuin kuitenkin saamaan pullollisen tätä maisteluun. Tosin bongasin tätä eilen jo Kuopion Kolmisopen Citymarketista. Kuuleman mukaan Verjnuarmua löytyy Kuopiossa myös muutamasta muusta hyvin varustellusta ruokakaupasta sekä baareista.

Pulloa komistava etiketti mukailee Verjnuarmun tuoreen levyn 1808 kansikuvaa, mikä on orkesterin hovitaiteilijan Timo Kokon käsialaa. Kuvassa viitataan Suomen sotaan ja värimaailmakin enteilee myös savuisuutta. Toivottavasti sitä myös oluesta löytyy. Se selvitetään vain yhdellä tavalla.

Verjnuarmu Savuportteri oli erittäin
herkullisen näköistä ja tuoksuista,
muttei valitettavasti yltänyt maussa
näihin sfääreihin.

Pullo auki ja olut lasiin. Verjnuarmu Savuportteri on väriltään syvän mustaa ja lähes läpikuultamatonta.  Kuin Tuonelanjoki. Lasiin kaadettaessa pinnalle kertyy kolmen sentin kuohkea vaalean ruskea vaahtokerros, joka laskeutuu kauniisti peittämään oluen pintaa tasaisena kerroksena.  Tämä kerros on pitkäikäinen. Oikein houkuttelevan näköinen portteri.

Tuoksusta löytyy saunapalvia, paahteista mallasta, ruisleipää sekä savusaunan lauteita. Savuisuus on kyllä mukavasti läsnä. Jopa hieman turpeisena – kuin pieni tuulahdus hyvin savuista skottiviskiä.

Maussa tulee ensin hienoista savua ja kevyesti mallasta. Sitten maku muuttuu yllättäen hieman vetiseksi. Kuin mallasvierrettä, muttei niin makeaa. Tyylilajin huomioon ottaen humalointi olisi omaan makuuni voinut olla napakampikin. Jälkimaussa esiin nousee feenikslinnun lailla nokea, paahteista ruisleivän kuorta ja miellyttävää puun aromia kuin tynnyrikypsytyksen jäljiltä. Myös pieni humalan puraisukin nostaa nyt päätään. Nämä jättävät savuisuuden ystävälle miellyttävän maun suuhun ja nostattavat lasin uudelleen huulille. 

Suutuntuma on melkoisen kevyt ja hivenen hiilihappoinen tyylilajiin nähden. Matalat prosentit selittävät keveyttä paljon. Enemmän runkoa tämä kaipaisi.

Kokonaisuutena Verjnuarmu Savuportteri onnistuu kohtalaisesti. Tyylilajina tämä olisi kaivannut tuommoiset 5,5-6,5 % vahvuudessa – jopa enemmän. Näin oluelle olisi saatu lisää ryhtiä runkoon tukemaan tummaa ja paahteista makua täyteläisyydellä. Ulkoasu ja tuoksu lupailivat erinomaista, johon asti ei suussa ihan ylletty. Oluen lämpeneminen paransi ja korosti makumaailmaa. Kauppavahvuinen portteri on kuitenkin hankala laji. En ole kovin montaa oikeasti hyvää kauppavahvuista portteria maistanut, joten siihen nähden hieno suoritus Iso-Kallan Panimolta.

Kerta maistelussa oli bändiolut, niin pitäähän sitä pitkästä aikaa laittaa musasuositustakin mukaan. Verjnuarmun uuden 1808 levyn pari kertaa kuunnelleena omaksi suosikiksi nousi levyn päättävä Arvet, joka yltää jopa balladisiin tunnelmiin. Tässä kuitenkin koko levy Spotifysta tutustumista varten, mutta muista tukea artisteja ja ostaa myös levy, jos kolahtaa. 

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 34/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Savuportteri
Maa: Suomi
Maltaat:  Ohramallas
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: Savometallin sanansaattajana Verjnuarmun nimikko-olut
Mistä: Kohtasin iltakävelyllä Kuopion museon ovesta ulos rynnistäneen Verjnuarmun basistin Woeman, jolta liikeni pullollinen mustaa nokinektaria vaatimattomalle kadun tallaajalle...

Aamupala Ale – Laajalahden SUURpanimo

Eilen lukaisin aamulla jutun baariin aamuoluelle tulevista ihmisistä. Siitä mieleeni tuli jääkaapissa sopivaa hetkeä odottava Aamupala Ale, joka on Laajalahden SUURpanimo nimellä toimivan Espoolaisen kotipanimon mielenkiintoinen tuotos. Sain kyseistä tuotosta kaksi pulloa jo viime keväänä ja toisen niistä maistoin heti miten silloin. Toinen jäi odottamaan sopivaa hetkeä.

Ajattelin, että se olisi kiva nauttia joku rauhallinen aamu. Ja tänään semmoinen oli tarjolla, kun muu perhe oli reissussa. Siispä pullo jääkaapista aamupalan kaveriksi.

Jotakin tuttua tässä on... Panimolla ollaan panostettu
tyylikäisiin ja sopivan huumoripitoisiin etiketteihin.
Harmi vain, etteivät ne pulloihin asti päätyneet.

Laajalahden SUURpanimon panimomestari
Jaakko laittaa raaka-aineet mäskäytymään.

Raaka-aineina tässä oluessa on ollut Weetabix, Nalle ohrahiutaleet ja Start! aamiaismysli. Mallasta on myös mukana. Lisänsä makuun on tuonut pannullinen vastakeitettyä kahvia ja pomeranssinkuori. 

Aamupala Ale on väriltään tumman punaruskeaa ja hieman sameaa. Punaisuus korostuu valoa vasten katsottuna. Lasiin kaadettaessa vaalean ruskeaa vaahtoa muodostuu reilusti, joten koko pulloa ei saa kaadettua kerralla lasiin.

Tuoksu maltaisa ja hivenen sitruksinen. Myös yrttejä ja kahvimaisuutta löytyy. Jotain tunkkaisuutta tässä on aistittavissa, mikä latistaa hieman tuoksuprofiilia.

Maku on aika täyteläinen. Siinä tuntuu paahteista mokkaa, maltaisuutta ja humalan katkera puraisu. Voimallisempien makujen alta löytyy myös sitrusta. Jälkimakuun tulee hieman kumimaisuutta. Panimomestari Jaakko oli sitä mieltä, että olut oli menettänyt parhaan teränsä kypsytyksessä. Ehkä jopa jotain kontaminaatiota, mutta ei tässä minusta kuitenkaan selkeää virhemakua ollut. Muistelin myös itse, että maku oli parempi tuoreempana. 

Suutuntumaltaa täyteläinen ja jopa hieman pehmeä, kunnes kääntyy jälkimaussa jopa kovan katkeraksi, mikä ei anna oikein tilaa mauille.

Kokonaisuutena kuitenkin varsin onnistunut olut, kun ottaa huomioon lähtöraaka-aineet. Tämä pullo oli iästynyt noin puoli vuotta eikä varsinaisia virhemakuja ollut siihen kehittynyt eikä eltaisuutta löytynyt, joten rasvat on onnistuttu kuorimaan pois. Sinällään erittäin mielenkiintoinen olut ja osoittaa, että olutta voi tehdä monenlaisista lähtöaineista.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Laajalahden SUURpanimo
Tyyli: Ale
Maa: Suomi
Maltaat: Weetabix, Nalle ohrahiutaleet ja Start! aamiaismysli. Lisäksi Maris Otteria, Amber mallasta ja Carabohemian
Alkoholi: 5,7 %
Muuta: Kahvia ja pomeranssinkuorta.
Mistä: Sain maistiaispullon panimon

(18.10.2015 klo 22.52 Muutettu tieto, ettei oluessa olisi lisättyä mallasta. Sitä on)