lauantai 10. maaliskuuta 2018

Backwood Bastard – Founders Brewing Co.

Foundersin Barrel Aged sarjan uusin tulokas on Backwoods Bastard Barrel-Aged Scotch Ale, jonka tällä kertaa otin arvioonkin. Tämän sarjan oluita olen jo muutan arvioinutkin (Doom, KBS 2016 ja Frootwood) ja enemmänkin kiinnostaisi maistella, mutta kaikkea ei valitettavasti tule näille leveysasteille saataville. Etenkin joulun alla ilmestynyt CBS olisi ollut The Haluttujen -listalla, mutta sitä ei valitettavasti tullut Alkon valikoimiin. Joissakin olutravintoloissa sitä oli saatavilla, mutta ei valitettavasti tällä päin. Alkossa olisi vielä paikoitellen saatavilla tähän sarjaan kuuluvaa DKML Barrel-aged Malt Liqouria, mutta lähtökohtaisesti se ei herättänyt oikein hirveästi kiinnostusta ja jäi siksi hyllyyn.

Backwoods Bastard Barrel-Aged Scotch Ale on väriltään erittäin tumman mahonkin punaruskeaa. Punainen väri tulee näkyviin kunnolla vasta valon läpi katsottuna. Pinalle muodostuu kuohkea ja pitkäikäinen kuohkea vaahtokruunu.

Tuoksu on makean maltainen, rusinainen, taatelinen ja viikunainen. Lämmetessään esiin nousee bourbonia, tammitynnyriä, hiven vaniljaa ja häivähdys savuisuuttakin. Alkoholisuus on aistittavissa. Tuoksu profiili on omaan nenääni miellyttävä.

Maussa toffeeta, edellä mainuttuja kuivattuja hedelmiä, vaniljaa ja pähkinää. Jälkimaussa esiin pyörähtää ensin katkeroiden pihkahavut, minkä jälkeen esiin työntyy miellyttävää ja pehmeää bourbonia kera pienen savuisuuden. Lämmettyään esiin tulee myös maltaista makeutta ja katkerot jää enemmän taka-alalle.

Suutuntumaltaa täyteläinen ja lämmittävä. Hetkellisesti katkerot kuivattavat limakalvoja, mutta pehmeä ja paksuhko nektari on hallitseva suutuntuma.

Kokonaisuudessa tämä Backwoods Bastard on selkeästi skottilaisen Dirty Bastardin Amerikan takametsiin muuttanut sukulainen. Moniulotteinen olut, jossa on selkeästi hyvän Scotch Alen tunnusmerkit jo itsessään, mutta tämä bourbon kypsytys on antanut tälle sen oman ominaisen luonteen, joka ei ole todellakaan pahasta. Tätä voisin hommata pari pulloa rauhallisten nautintohetkien varalle. Toimi myös erinomaisen hyvin cheddarin ja 30kk kypsytetyn parmesaanijuuston kanssa.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 42/50 

Speksit:
Panimo: Founders
Tyyli: Scotch Ale / Barrel-Aged
Maa: Yhdysvallat
Katkerot: 29 EBU
Kantavierre: 23,7 °P
Alkoholi: 11,1 %
Muuta: Kypsytetty Bourbon-tammitynnyreissä
Mistä: Matkuksen Alko, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti