perjantai 24. maaliskuuta 2017

American Cream Ale – Olvi

Tämän kerran arviossa Olvin uutukainen American Cream Ale. Kyseessä on panimon mukaan ensimmäinen suomalainen tämän tyylilajin edustaja – ja todennäköisesti ovat aivan oikeassa. Ainakin kaupallisista tuotteista. Cream ale nimitystä käytetään ilmeisesti kahdestakin erilaisesta oluesta, mutta yleisimminkin, kuten tässäkin, tyylissä oluen valmistuksessa on käytetty sekä ale- että lager-hiivaa. Tyyli on kehitetty Pohjois-Amerikassa ja siihenpä tässä Pohjois-Savolaisessa versiossakin viitataan.

American Cream Ale on pakattu jo Iisalmi Pale Alesta lähtien tuttuun pakettiin, missä juomat erottaa toisistaan jo kaukaa tölkin pohjaväristä, joka tällä kertaa on pirteän limen vihreä. Olvi on tehnyt näitä omia "craftbeer" sarjan oluitaan mukava pilke silmäkulmassa ja tälläkin kertaa tölkistä löytyy huvittava lisäys nimen alta: "Crème de la Crème d' Iisalmi". Muuten tölkistä löytyy tuttuun tapaan perustiedot oluesta. Humalina on käytetty Monroe, Fantasia ja Kazbek. Olville peukku uudemmien ja tuntemattomimpien humalien rohkeasta käyttöön otosta.

American Cream Ale on väriltään kullankeltaista ja hieman sameaa. Kaadettaessa kuohkeaa valkoista vaahtoa muodostuu pinnalle noin sentin kerros, mutta se laskee yllättävän nopeasti. Nopeammin kuin odotin.

Tuoksu oli alkuun hieman tunkkainen ja pullamainen hiivaisuus nousi esiin. Hetken lasissa levättyään hiiva on hiipinyt taka-alalle ja esiin on astunut maltaisuus ja hentohäivähdys kukkaisesta humaloinnista.


Maussa ensin käväisi popcorn, mutta se huuhtoutui ensikulauksen mukana alas. Toinen kulaus tuo mallasta, ruohoisia ja sitruksisia katkeroja. Mallas on loppujen lopuksi perusmaussa eniten esillä, kun taas jälkimaussa keskitytään sitten sinne ruohikkon katkerointiin. Yllättävänkin napakka puraisu näin maltillisesti humaloiduksi olueksi.

Suutuntumassa aluksi on hieman vetinenkin tunnelma, jota melko kivennäisvesimäisesti kutittelevat hiilihappokuplat terävöittät. Sitten katkerojen puraistua makumaailma on humalan niskalenkkissä.

Kokonaisuudessaan kuitenkin hieman vaisuhko olut, vaikkakin jälkipuraisussa on luonnetta. Helppo juotavuus tekee tästä oivan janojuoman kesäisten pihahommien lepohetkiin. Saaatan ostaa tätä toistenkin.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 29/50 

Speksit:
Panimo: Olvi
Tyyli: American Cream Ale
Maa: Suomi
Väri: 17 EBC
Katkerot: 25 EBU
Kantavierre: 11°P
Maltaat: Ohramallas
Humalat:  Monroe, Fantasia, Kazbek
Alkoholi: 4,7 %
Mistä: Päivärannan Citymarket, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti