Kävin tuossa pari viikkoa sitten piipahtamassa Iso-Kallan panimolla jakemassa muutaman oluen maisteluun ja juteltiin samalla vähän panimon tulevaisuuden näkymistä. Iso-Kallan panimo ei saavuttanut aivan tavoitettaan viime vuotisessa osakeannissaan, mutta rahoitusta saatiin sen verran kasaan, että uusia hankintoja panimolle päästään tekemään. Pian Iso-Kallan saa uusia käymisastioita ja muutto isompiin tiloihinkin olisi suunnitelmissa, kunhan sopiva paikka vain löytyisi. Jos olet Iso-Kallan panimolla joskus käynyt, niin tiedät, että isommat tilat tulisi tarpeeseen, sillä panimolla tilat on jo aika täynnä. Toivotaan, että uudet tilat löytyvät pian.
Mutta palataanpas oluiden pariin. Toinen maisteluun saamani olut oli helmikuussa Alkoihin saapuva Baltic Porter, jonka sain jo maisteluun kesällä ja teinkin siitä myös arvion silloin. Kesällä tämä oli saatavilla vain ravintolajakelusta, mutta nyt siis myös monopolista. Toisena oluena sain jo jonkin aikaa tuotannossa olleen Mökkioluen, jota onkin tullut maisteltua useammankin kerran.
Mökkiolut on vaalea lager, joka on monille pienpanimoille hankala paikka, sillä virheet tulevat tässä tyylissä helposti esiin. Ne kerrat, jolloin olen tämä juonut, niin virheitä en ole havainnut. Nyt nähdään onko laatu pysynyt.
Mökkiolut on väriltään meripihkanruskeaa ja melko kirkasta. Pintaa hunnuttaa noin sentin valkoinen vaahtokruunu. Tuoksussa pihkaa, kevyttä ruohoa, makeaa mallasta ja hitusen kuivahedelmää.
Maussa reilusti mallasta ja hiukan ruista. Jälkimakuun tulee ruohoista humalaa pienellä pihkaisella puraisulla.
Suutuntuma on täyteläinen ja kuiva. Jälkimakuun hiivittäessä kuivattavuutta tulee lisää.
Kokonaisuutena Mökkiolut oikein juotava ja maukas lager. Tämä toimii varmasti erittäin hyvin kesällä mökin terassalli, kuten se toimii talvipakkasilla sauna päälle. Ja myös janon sammuttajana kuumana kesänpäivänä olen tätä testannut ja toimii. Ryhtiä löytyy ja luonnetta. Maltaisuus tuntuu napakkana runkona, mutta samalla säilyy kuitenkin juotavuus. Tätä on ostettu jo ennenkin ja tulee varmasti ostettua jatkossakin.
Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50
Speksit:
Panimo: Iso-Kallan panimo
Tyyli: Vaalea Lager
Maa: Suomi
Katkerot: 20 EBU
Kantavierre: 12 °P
Maltaat: Pilsner, Munch, Cara+, Crystal
Humalat: Gelena, Mandarina Bavaria
Alkoholi: 4,7 %
Mistä: Sain maistiaispullon panimolta.
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50
Speksit:
Panimo: Iso-Kallan panimo
Tyyli: Vaalea Lager
Maa: Suomi
Katkerot: 20 EBU
Kantavierre: 12 °P
Maltaat: Pilsner, Munch, Cara+, Crystal
Humalat: Gelena, Mandarina Bavaria
Alkoholi: 4,7 %
Mistä: Sain maistiaispullon panimolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti