maanantai 1. syyskuuta 2014

Schneider Weisse TAP 3 Mein Alkoholfreies – Weisses Bräuhaus G. Schneider & Sohn

Kotipanimokaverina Mr. White oli tilaamassa oluita ja viinejä Saksalaiselta gourmondo.de nettimyymälältä ja minäkin päädyin tilaamaan samassa erässä Schneider Weisse Setin, joissa olisi ollut panimon TAP 1-7 oluet hintaan 9,99 €. Harmillisesti sieltä tulikin vain TAP 3, TAP 6 ja TAP 7, joista kahta jälkimmäistä olen joskus maistanutkin. 

Huomenna alkaa uudet työt ja sen kunniaksi voi ottaa testiin yhden alkoholittoman eli TAP 3 Mein Alkoholfreies. Mielenkiinnolla odotan, mitä saksalaiset ovat saaneet aikaiseksi.


Olut väriltään hieman punertavan ruskeaa ja sameaa. Kaadettaessa vaahtoa kertyy reilusti, mutta sen suurin huippu on aika lyhytikäinen. Tosin pinnalle jää muutaman millin kerros kuohkeaa vaahtoa. Tuoksu on hieman mieto, kotikaljamainen ja mallasleipäinen.

Maussa hedelmäisyyttä ja makeutta, jota tuntuu olevan useinmiten alkoholittomissa oluissa. Häivähdys sitruunaa ja juuresmaisuutta. Kuin miedosti porkkanaa ois mehustettu maltaan ja sitruunan kera. Maltaisuus on pienempää kuin kotikaljoissa. Onhan tämä toki vehnäolutta. Oikeastaan ihan miellyttävä.

Suutuntuma on pehmeän leipäisä ja kevyt. Vähän vaahtoisan kuohkeaa, mutta vain niukan hiilihappoista.

Kokonaisuutena yksi parhaimmista maistamistani alkoholittomista oluista. Tätä voisin jopa toistenkin ostaa. Toivottavasti löytyy jostain kauppojen valikoimista.

Musiikiksi jotain saksalaista ja otetaan kesän Kuopion vierailun kunniaksi Scorpionsia, vaikkakin keikka oli kaikessa mahtipontisuudessaan väsähtänyttä jamittelua ja hittien soittamista rivissä, parittain, vierekkäin, jne. Bändillä on kuitenkin osa myös omassa elämässäni. Muistan kuinka on tullut bändin musiikin tahtiin tanssittua discon viimeisiä hitaita ala-asteella. Muutosten tuulet. Wind of Change.



Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Weisses Bräuhaus G. Schneider & Sohn
Tyyli: Dunkel Weisse / Alkoholiton
Maa: Saksa
Kantavierre: 6,5 %
Maltaat:  60% vehnämallasta ja 40 % ohramallasta
Humalat:  Hallertauer Tradition
Alkoholi:  < 0,5 %
Mistä:  Tilattu saksalaisesta gourmondo.de nettikaupasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti