tiistai 9. kesäkuuta 2015

Samuel Adams Boston Lager vs. Lazy Sunday Lager – Snow White Brewery

Haglöfsin -25°C kestävä makupussi
laitettiin tasaamaan oluen
käymislämpötilaa keväisen kylmällä
lasitetulla parvekkeella.
Laitoimme noin kaksi kuukautta sitten kotipanimollamme ensimmäisen lagerin tulille. Lageriahan tulee mielellään käyttää viileässä lämpötilassa ja lopuksi vielä lageroida riittävän kylmässä, joten päätimme hyödyntää luonnon omaa viilennystä hyödyksi (kts. viereinen kuva).

Snow White Breweryn panimossa ollaan siirrytty ilmaisista BrewTargetistä ja BrewMatesta (nykyisin Brewer's Friend) käyttämään maksullista BeerSmith 2:sta. Tämä lähes yksin omaan siksi, koska panimolalta löytyy vain omppukoneita ja BrewTarget osoittautui aika hankalaksi käyttää. Sinällää oikein hyvä BrewMatelle ei taas ole olemassa Mac-versiota, niin oli etsittävä joku muu vaihtoehto. 

BeerSmith 2 vaikuttaa kyllä melkoisen pätevältä softalta ja aivan hintansa arvoiselta hankinnalta.  Siihen saa iPadille myös kätevän version, jonka pystyy ottamaan panimohommiin mukaan ja jättämään pöytäkoneen tai läppärin turvaan roiskeilta. Periaatteessa iPad verisiollakin pärjäisi, mutta se on huomattavasti kömpölempi tarkemmissa säädöissä kuin tietokoneversio. Ohjelmistolla on myös oma pilvipalvelu BeerSmith Recipe Cloud resepteille, jossa käyttäjät voivat jakaa reseptejään ja niitä voi hakea ohjelmasta, ladata koneelle ja helposti napin painalluksella skaalata omalle laitteistolle. Täältä mekin valikoimme yhden Samuel Adams Boston Lager kloonin reseptin lähtökohdaksi.

Jonkin verran jouduimme reseptiä muokkaamaan, kun kaikki aineksia emme aikataulullisesti saaneet hommattua. Linkin kautta löytyy lähtökohtainen kloonin resepti ja allaolevassa kuvassa on meidän käyttämämme resepti.

Snow White Breweryn käyttämä resepti BeerSmith 2 ohjelman ikkunassa.

Väriltään originaali ja meidän Lazy Sunday Lager ovat aikalähellä toisiaan, vaikkakin meidän tuotos on hivenen tummempi ja ehkäpä himpun verran ruskeaan taittava, kun taas originaali punertavampi. Boston Lager on selkeästi kirkkaampi ja kuin meidän Lazy Sunday ja tuottaa kuohkeamman ja melko pitkäikäisen vaahtokukan.

Oikealla Samuel Adams Boston Lager
ja vasemmalla kloonimme Lazy Sunday
 Lager
.
Boston Lagerin tuoksu on raikkaampi kuin meidä tuotoksen. Siitä löytyy kevyttä kuivahedelmäisyyttä, maltaisuutta ja himpun verran ruohoisaa katkeroa. Lazy Sundayssä tuoksussa päällimmäisenä maltaisuus, joka lähentelee jopa mallaspussin jauhoisempaa tuoksua. Kyllä siitäkin löytyy katkeroa, joka ei ole kuitenkaan niin ruohoisan ja sitä kautta raikkaamman oloinen kuin originaalissa. Jos arvostelin omaa pistein, niin antaisin viisi pistettä, kun Boston Lager saa seitsemän pistettä.

Boston Lagerin maku on maltaisa ja pehmeä. Raikkautta voisi olla enemmänkin. Jotenkin kivan täyteläinen kuitenkin 4,7% vahvuudesta huolimatta. Sopisi oivasti kyllä ruokajuomaksi. Jälkimakuun tulee suomalaista bulkkituotantoa tuhdimpi humalointi. Tosin reseptiikan perusteella ainakaan klooni ei taittunut jenkkiläisen Beer Judge Certification Programin (BJCP) lagerin määritelmiin vaan ainut, johon meidän resepti asettui oli American Pale Ale, johtuen isommasta katkeroasteesta (IBU 36).

Maun puolesta ollaan päästy tähän mennessä lähimmäksi originaalia. Makumaailma on hyvinkin samankaltainen. Ehkä jälkikatkeroissa mennään himpun verran pidemmälle, muttei paljoa.

Suutuntuma on myös hyvin samankaltainen. Boston Lager on melkoisen pehmeä ja täyteläinen tarjoillen jälkimakuun ryhdittäviä katkeroja. Lazy Sunday Lager tuntuu suutuntumaltaan himpun verran kevyemmältä ja siten ehkä aavistuksen vetiseltä. Ero ei ole kuitenkaan suuri.


Vaikka tuoksu ja ulkonäkökin poikkesivat esikuvastaan, niin maun puolesta pidän keitostamme oikein onnistuneen. Tiedot mitkä nyt löysin Olutoppaasta Boston Lagerille, olisi katkerointia voinut keventää ja tuoda mukaan Tettnang Tettnange humalan. Meidän Lazy Sunday Lagerista piti tulla kyllä 5,8% olut, mutta mäskäys ei ollut ehkä aivan riittävän onnistunut (OG jäi 1.046, kun kloonireseptissä 1.056) ja käyminen ei käynyt niin pitkälle kuin mitä kloonireseptissä. Tämä voinee hyvinkin johtue eri hiivasta. Originaalissa oli käytetty Lallemandin Nottingham Ale Yeastia, mutta koska halusimme lageria, käytimme lager hiivaa (Fermentiksen SafLager w34/70). Sattumoiden kautta meidän oluestamme tuli kuitenkin täysin meidänkin maitokaupoista löytyvän Boston Lagerin vahvuista. Kätevää, vaikkei mennyt aivan niin kuin suunniteltiin.

Kun kotoiseen bulkkituotantoon vertaa, niin onhan tämä nyt herkkua. Siis molemmat. Tuhdimpia oluita ja ipoja paljon maistelleena sitä unohtaa, että onhan sitä maailmassa hyviäkin lagereita. Ja näköhään sitä voi tehdä kotonakin. Tosin lämpötilat asettaa tiettyjä rajoitteita, mutta onneksi näillä leveysasteilla luontoäiti tarjoaa auttavan kätensä. Todistettua on, että makupussitasauksella lageria voi tehdä kotiparvekkeella. Tosin meillä lagerointi olisi mennyt pipariksi ilmojen lämmettyä. Onneksi vanhempien kylmäkellari auttoi. Jossa näin meidän kesken olisimme fiksuina käyttäneetkin lagerin... mutta tulipahan kokeiltua makupussiakäyttöäkin.

Lisään tähän vain arvion Boston lagerista, koska koen olevani hieman jäävi pisteyttämään omia tuotoksiamme. Se olkoon muiden tehtävä.

Samuel Adams Boston Lagerin tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 36/50 

Speksit:
Panimo: Boston Beer Company
Tyyli: Lager / APA
Maa: Yhdysvallat
Väri: 22,8 EBC
Katkerot: 23 EBU
Kantavierre: 12,8°
Maltaat:  Kaksitahoiset pale- ja karamellimaltaat
Humalat:  Hallertau Mittelfrüh ja Tettnang Tettnange
Alkoholi: 4,7 %
Muuta:  Maitokauppavahvuinen. Originelli jenkkiversio lienee vahvempi. Ainakin kaikki kloonit oli vajaa 6%.
Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti