lauantai 8. huhtikuuta 2017

Aprikosmos Sessio IPA – Sonnisaari

Tänään maistelussa Oululaisen Sonnisaaren Aprikosmos Sessio IPA. Kyseessä on aprikoosi soseella ryyditetty tuhdisti humaloitu India Pale Ale. Muutamia Sonnisaarelaisia on tullut maisteltua aiemminkin, mutta tämä on ensimmäinen, mistä olen arvion kirjoittanut. Oikein hyviä tuotoksia panimo on saanut aikaan ja vähän aikaa sitten saatiin myös Sonnisaaren olutkilpailun voittajien Petterin ja Mikon Mölyöljyäkin baarien hanoihin. Se oli myös oikein hyvää, kuten poikien oma tekelekin. Itse kuulun niihin onnekkaisiin, jotka pääsivät myös sitä maistamaan.

Aprikosmos on hieman same ja vriltään meripihkan väristä. Valkoista vaahtoa muodostuu vajaa sentti ja se laskeutuu meklo nopeasti.

Tuoksu on reilun aprikoosinen ja ruohoinen. Seassa pyörii myös trooppisia hedelmiä. Ananasta ja passion hedelmää. Välillä esiin pilkahtaa hentoinen tallinen tuoksu, joka hieman säröyttää muuten niin hienoa aromikokonaisuutta.

Maku on vallan räväyttävä. Ensin esiin astuu hedelmäinen makumaailma, mutta ennen kuin siitä saa mitään otetta kunnon pihkainen havunyrkki lyö sen täysin sivuun ja alkaa röyhätä suussa kuin tasmaaniantuholainen. Hitto, mikä pihkainen katkerotykitys. Kolmannella hörpyllä, suun totuttua katkeromyrskyyn, alkaa myös hedelmäosasto selkeytyä. Aprikoosi on kyllä selkeästi läsnä ja viipeilee myös pihkan kanssa jälkimauan loppupuolella katkeroiden lievennettyä. Jälkimaussa kuitenkin hallitsee pihkaiset humalat.

Suutuntuma on hyvin katkera ja sitä myötä jopa hieman kuiva. Mallasrunkoa on sen verran, että suutuntuma on mukavan napakka.

Kokonaisuutena Aprikosmos melkoinen IPA, jossa katkeroita on ehkä jopa hieman liikaa. Ainakaan aprikoosi ei tahdo päästä esiin kunnolla. Sinällään omaan makuuni myös rapsakat havusopatkin sopii, mutta tässä ne jyrää harmillisesti aprikoosisoossin alleen. Humaloiden ystäville kuitenkin varmasti mielenkiintoinen kokemus.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Sonnisaari
Tyyli: Sessio IPA
Maa: Suomi
Väri: 23,8 EBC
Katkerot: 88,6 EBU
Kantavierre: 12,9 °P
Maltaat:  Ohramallas
Humalat:  Magnum, Cascade, Citra
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Aprikoosisosetta
Mistä: Päivärannan Alko, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti