perjantai 22. syyskuuta 2017

Frootwood – Founders Brewing Co.

Tänään arviossa Foundersin Barrel Aged sarjaan kuuluva Frootwood cherry ale aged in maple syrup bourbon barrels. Tähän sarjaan kuuluu kaikkiaan kuusi olutta, joista kahdesta (KBS ja DOOM) olenkin jo arvion kirjoittanut. Kyseessä on siis kirsikka ale, jota on kypsytetty tammitynnyreissä, joissa on kypsytetty sekä vaahterasiirappia että bourbonia.

Frootwood on väriltään haalean vaalenpunaista ja pintaa kuorruttaa sentin kerros valkoista vaahtoa. Vähän rosekuohari tulee mieleen. Ei sinällään huono mielenyhtymä. Ei ihan niin kirkasta.

Tuoksussa kirsikkaa, toffeeta ja vaahterasiirappia. Bourbonia on vain ihan häivähdyksenä. Hienoa. Minusta se tappaisi tämän tuoksun heti, jos se olisi voimakkaana läsnä.

Maku makeahkon kirsikkainen. Hiton maukas! Maltaisuus on miellyttävästi läsnä pehmentäen makua. Vivahteista löytyy vaahterasiirappin hentoa makua ja vaniljaa, mutta onneksi bourbonista ei ole jäänyt sen alkoholista sävyä. Onpas kerrassaan upean makuinen olut!!!  

Suutuntumaltaan täyteläinen, mutta kuitenkin raikas. Hieman hapankin. Miellyttävää. Hiilihappokuplat raikastavat kivasti lisää.

Tässäpä kokonaisuudesaan hieno olut, jota pitää ehkä hommata pari putelia jemmaan, jos vielä löytyy. Pelkäsin bourbonin hyökkäävän tässä silmille, mutta se oli erittäin miellyttävän tasapainoisesti läsnä. 

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 10/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 42/50 

Speksit:
Panimo: Founders Brewing Co.
Tyyli: Marjaolut
Maa: USA
Väri: 15,5 EBC
Katkerot: 48 EBU
Kantavierre: 20,3 °P
Alkoholi: 8,0 %
Muuta: Kirsikkaa, kypsytetty tammitynnyreissä, joissa on ollut sekä vaahterasiirappia ja bourbonia
Mistä: Päivärannan Alko, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti