perjantai 30. toukokuuta 2014

Laitilan Kievari Mämmi Stout - Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Laitilan Mämmi on oluena semmoinen, joka herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Muistan maistaneeni LWT:n Mämmi-olutta ensimmäistä kertaa jo useampi vuosi sitten. Muistikuvat on vähän hatarat siitä, mutta muistoissani mielsin oluen tummaksi ja kohtuullisen tuhdiksi. No kaksi vuotta sitten eräässä keväisessä Kuopion olutseuran bruuvissa oli yhtenä oluena mukana silloinen LWT:n Mämmi-olut, joka oli väriltään kauniin punaista ja tyyliltään aivan erilaista. Se versio sai kyllä täystyrmäyksen tuossa bruuvissa. Ei tainnut olla ketään, kuka olisi oluesta pitänyt. Kommentit oli paikoitellen jopa luokkaa "Eihän paskasta saa muuta kuin paskaa" viitaten mämmin ulkoiseen olemukseen.

Itse en nyt näin jyrkkää tuomiota tehnyt, mutta en kyllä tuosta vuoden 2012 versiosta pitänyt pätkääkään. Lähes mauton ja väljähtänyt juoma, jonka vähäinenkin maku loppui lyhyeen. Kauniin väristä se lasissa oli, mutta siihen se oluen "hyvyys" sitten jäikin. 

Tästä lähtökohdasta olin hyvin skeptinen tämän suhteen ja meinasin alunperin jättää koko tuotteen maistamatta. No, kävi kuitenkin niin, että eräällä nopealla Alkossa piipahtamisella päätin hetken mielijohteesta olla hyväsydäminen ja antaa Mämmille toisen mahdollisuuden. Olihan kyseessä sentään täysin erityylilajin edustaja.

No minkäslainen olut tämä sitten oli? Jo pullon läpi näki, että tuotteen ulkoasu on ainakin täysin erilainen. Lasiin kaadettaessa Laitilan Kievari Mämmi Stout oli lähes mustaa. Lasissa tarkasteltaessa valoa vasten olut on lähes läpikuultamatonta. Pinnalle kertyi kaadetteassa ohut kerros lähes siitepölyn keltaista vaahtoa, joka hakeutuu nopeasti lasin reunoille.

Laitilan Kievari Mämmi Stout yllätti
positiivisesti.
Tuoksussa runsaasti suklaisuutta ja mämmin maltaisen makeutta. Samoja aromeja löytyy myös mausta. Humalointi ei ole kovin voimakasta. Olut tuntuu suussa mukavan pehmeältä ja maukkaalta kokonaisuudelta. Tämä oli jotain aivan totaalisen erilaista, kuin se vuoden 2012 keitos!

Täytyy myöntää, että olin erittäin positiivisesti yllättynyt tästä. Pelkäsin pahinta, mutta Mämmi Stout olikin oikein maukas ja miellyttävä olut. Ei nouse stouttien parhaimmistoon, mutta kelpo tuote kaikkiaan. Hintakin on ihan kohdillaan 2,79 €, joten voisin toistekin ostaa.

Tämän oluen kanssa kävi niin hassusti, että matkailusta johtuvan aikaeron rasittama Musamies NUKAHTI olutlasi kädessä sohvalle. Eipä ole moista sattunut ennen, mutta tämä ei siis johtunut oluesta. Siinä puolituntisen torkuttua havahduin ja nautin sopivasti lämmennen lopun parilla kulauksella ja hampaiden pesun kautta unimaailmaan.

Musavalinnaksi nukahtamisen johdosta valitsen islantilaista loistavan leijuvaa Múm yhtyeen musiikkia. Tutustuin bändiin ensi kertaa Maailma kylässä festareilla Helsingin Kaisaniemessä muistaakseni vuonna 2000. Joku iso pumppu (oisko ollut Ultra Bra) esiintyi päälavalla ja lähes kaikki paikallaolijat olivat siellä. Múm esiintyi pienellä rekkalavalla ja vähäeleisen islantilaisnelikon musiikki hurmasi ainakin minut heti. Siitä lähtien on bändiä tullut seurattua, vaikkei pari vimeisintä levyä ole paljoa innostanut, niin fanitan yhtyettä kovasti. Hienoa omaperäistä musiikki kudelmaa sekoittaen koneita ja akustisia instrumentteja.

Haluaisin nostaa esille bändin vuonna 2000 ilmestyneeltä (julkaistu myöhemmin 2005 uudelleen toiselle levymerkille) ensimmäiseltä albumilta Yesterday Was Dramatic – Today Is OK löytyvän unitunnelmaisen Asleep On A Train. Se sopii loistavasti tähän nukahtamis episodiin. Levyltä löytyy heti perään sitten tällä "vastakappale" Awake On A Train, jossa sitten havahdutaan hienoon höyryjunan kolinaa muistuttavaan napsutukseen ja kellopelien kirkkaisiin kilahduksiin. Hyvä kappalepari. Kuuntele molemmat.


Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 35/50  

Speksit:
Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Väri:  270 EBC
Katkerot: 30,7 EBU
Kantavierre: 15°
Maltaat:  Pale ale-, tummat karamelli-, suklaa- ja paahdetut ohramaltaat
Humalat:  First Gold- ja East Kent Goldings
Alkoholi: 5,8 %
Muuta: Maailman ainoa Mämmiolut. Mukana myös pomeranssinkuorta Tämä vuoden 2014 versio on lajiltaan stout.
Mistä: Sokoksen Alko, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti