tiistai 24. kesäkuuta 2014

Savo Dark Lager - Iso-Kallan Panimo

Nonii, saadanhan sitä paikallisväriäkin tänne blogiini. Valitettavan kauanhan se on kestänyt, mutta nyt hommasin jemmaan maisteltavaksi ja arvioitavaksi oluet sekä Pielavedellä majaa pitävältä Iso-Kallallan panimolta että Vaaja-Salon saaressa sijaitsevalta Alahovin viinitilalta. Molemmilta tummaa lageria. Nyt olisi ollut herkullinen tilanne tehdä makuvertailu paikallisista, mutta ei jaksanut. Nyt kaipasin enemmänkin leffaolutta ja teinkin pikaisen arvion oluesta elokuvan katselun ohessa. Valitsin Iso-Kallan Panimon Savo Dark Lagerin.

Savon tummaa lageria.
Iso-Kallan Panimolta on kyllä tullut maistettua muutama olu aiemminkin, mutten niistä juttua ole saanut tehtyä. Savo American Ale ja Saison, joista jälkimmänen oli erittäin maukas kesäolut, mutta ensimmäinen ei oikein iskenyt millään tasolla. Saisonista ois muistiinpanot, mutta kuvat olivat niin surkeat räpellykset. Ehkäpä käyn maistelemassa sen uudelleen joku päivä paremman kaluston kera.

Mutta entäpäs tämä. Savo Dark Lager on kauniin tumman mahongin ruskean värinen ja vain heikosti läpikuultava valoa vasten. Avatessani pullon lähti vaahtopatsas kohoamaaan pullosta, mutta lasiin kaadettaessa ei vaahtoa kuitenkaan kertynyt paljoa.

Oluen tuoksu oli miedon maltainen. Maussa maukasta mallasta ja miedohkoa humalointia. Jälkimaussa häivähdys kanelisuutta. Osat kohdallaan. Tämä toimisi loistavasti jonkun pataruoan kanssa. Ja maistuu ilmankin.

Kokonaisuudessaan miellyttävän makuinen ja tuntuinen tumma lager. Sopivasti pehmeyttä verrattuna moniin kotimaisiin tummiin oluisiin.

Jos en olisi katsellut elokuvaa, niin olisinpa voinut hyvinkin juhannuspäivän kunniaksi kuunnella jotain kotimaista. Parina päivänä olen töihin mennessä kuunnellut pitkästä aikaa vuonna 1990 ilmestynyttä Ismo Alangon ensimmäistä soololevyä Kun Suomi putos puusta. Havahduin kuin upea ja monipuolinen levy tämä suomalaisen rockin klassikko onkaan. Tosin eihän tämä nyt perusrockia ole, mutta hienoja sovituksia levy on pullollaan ja instrumentaaliarsenaali on huomattavasti laajakirjoisempi kuin useimmilla tuon ajan rocklevyillä. Huomasin levyn olevan myös yllättävänkin ajankohtainen sanoituksiltaan vielä tänäkin päivänä. Tähän nykymaailman menoon sopii oikeastaan hyvin levyn aloittava nimikkobiisi, vaikka lähes neljännesvuosisata onkin jo aikaa tuosta vierähtänyt. Silloin keppana oli jo saatu ruokakauppoihin, muttei sentään kioskeihin. Oli ne kultaisia huuman aikoja. "Kun Suomi putos puusta, maito oli milkkiä" ja tumma lagerkin erikoisolutta.

Tuomio:  
Tuoksu: 5/10  
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10  
Suutuntuma: 3/5  
Kokonaisvaikutelma: 14/20  
Yhteensä: 34/50   

Speksit:  
Panimo: Iso-Kallan Panimo 

Tyyli: Dark Lager
Maa: Savo   
Katkerot: 24 IBU  
Kantavierre: 10,9°  
Maltaat:  Pilsner, Munich, Crystal  
Humalat:  Perle ja Saaz  
Alkoholi: 4,6 %   
Mistä:Prisma, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti