keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Mufloni Säppi APA - Beer Hunter's

Olin jo innokkaana tätä Säppi APA käynyt kyselemästä Alkosta huhtikuussa, mutta eihän se vielä silloin ollut alkoihin saapunut eikä myyjä koko tuotteesta mitään tiennyt siinä vaiheessa, kun ei tietoa koneeltakaan löytynyt. No kesäkuun alussa sitä sitten sain vihdoin Alkosta haettua ja ensimmäiset maistot oli jo samana iltana picnicillä ennen Komedia festareiden alkua, kun kaverilla oli sitä viileänä mukana. Hyvältähän se ulkona ainakin maistui, mutta entäs tälleen ajan kanssa.

Lasissa Säppi APA on punertavan ruskeaa ja hieman sameaa, mikä johtunee mahdollisesti lasiin päätyneestä hiivasta. Jääkaapissa pariviikkoa jäähtynyt olut oli nimittäin pullon läpi katsottuna hyvinkin kirkasta.

Tuoksussa päällimmäisenä vahva marjaisa ja hieman sitruksinen humalan tuoksu, joka on jopa yllättävänkin terävä. Vähän kuin humala pussia olisi nuuhkaissut. Liekkö tämä sitä pellettimäisyyttä, mistä monet kotioluen tekijät puhuvat. En tiedä, kun en ole vielä päässyt olutta kävyillä tekemään.

Maku on yllättävän pehmeä humalaiseen tuoksuun nähden. Maussa happanjuuri leipää, juuresmaisuutta, kuin raa'an lantun tai nauriin hienoinen kitkeryys ja pieni imelyys. Mallasrunko vaikuttaisi suhteellisen kevyeltä. Humalointi tulee hieman jälkijunassa ja nostaa suuhun selkeämmän katkeron ja jonkin verran hedelmäisiä makuja. Jälkimauksi suuhun jää selvästi katkeruus, joka ei oikein miellytä täysin. Ehkäpä jonkun ruoan kera tämä häipyisi sillä en muista tämmöistä picnicillä havainnoineeni.

Kokonaisuutena ihan kelpo APA, vaikkei nouse omien APA suosikkieni listalle. Pitänee testata vielä yksi jemmassa oleva pullo jonkun ruoan kera. Pizza tai pasta voisi toimiakin ja miksipäs ei joku maukas grillattu liha.

Kun hieman katkerammalla meinigillä oluessa mennään, niin otetaan jotain suloisen katkeraa sitten musiikiksikin. Takavuosien brittiläisen The Verven yhteen viulu looppiin perustuva suurin hitti Bitter Sweet Symphony on kuitenkin äänimaailmaltaan monipuolinen ja toimiva biisi. Videossahan on tiettyä sukulaisuutta toiseen kuuluisaan saman aikakauden kävely videoon. Erona tähän (myöskin brittiläisen) Massive Attackin Unfinished Sympathyyn on Bitter Sweet Symphonyn kylmempi värimaailman ja uhoa pursuava (= toisia päin) kävely. Kävelyn lisäksi yhteistä on molemmille kappaleille on koko biisin läpi toistuva tietty looppi. The Vervellä viulut, Massive Attackilla se on clavesit eli rytmikapulat.



Tuomio: 
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 31/50  

Speksit:
Panimo: Beer Hunters
Tyyli: American Pale Ale
Maa: Suomi
Väri: 43 EBC
Katkerot:  66,3 EBU
Kantavierre: 12,9°
Maltaat:  Pale ale- ja karamellimaltaat
Humalat:  Chinook, Nugget ja Columbus
Alkoholi:  6,0 %
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti