lauantai 18. huhtikuuta 2015

Bryggeri Golden Ale – Bryggeri (Rakuuna Olut Oy)

Tällä kertaa maistelussa Bryggerin uusin Alkosta saatavilla oleva olut Bryggeri Golden Ale. Tämä on panimon nettisivujen mukaan "Bryggerin Summer Alen turboahdettu muunnos". En ole Summer Alea maistanut, mutta turboahdettuhan kuulostaa aina hyvältä.

Bryggeri Golden Ale on väriltään kullankeltaista ja hivenen sameaa. Pinnalle kertyi vajaan kahden sentin kerros valkoista kuohkeaa vaahtoa.

Tuoksun yleisilme on hedelmäinen ja raikas. Löydettävissä passionhedelmää, sitrusta ja hienoista pihkaisuutta.

Maku on hedelmäinen, mutta maltaisuus on maistettavissa myös hyvin. Jälkimakuun tulee voimakas humalan katkerot. Silti hedelmäisyyttäkin on mukana jälkimaussa. Mausta löytyy greippiä, passionhedelmää ja havuista pihkaisuutta.

Suutuntuma on täyteläinen ja raikas, joka vetäytyy hyvin kuivaksi jälkimaun puolella.

Kokonaisuuten maukas Golden Ale, joka maistuu myös jatkossa. Tosin hieman vähempikin katkeroiden dominointi lopussa olisi riittänyt. Tätä voisi ostaa toistenkin.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 39/50 

Speksit:
Panimo: Bryggeri (Rakuuna Olut Oy)
Tyyli: Golden Ale
Maa: Suomi
Väri: 13,9 EBC
Katkerot: 43,3 EBU
Kantavierre: 13,1°
Maltaat:  Pale ale- ja karamellimaltaat
Humalat:  Centennial-, Nelson Sauvin- ja Citra
Alkoholi: 5,6 %
Muuta: Bryggerin Summer Alen turboahdettu muunnos.
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti