keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Aventinus Eisbock – Weisses Bräuhaus G. Schneider & Sohn

Tänään pakkaspäivän päälle arviossa melkoinen Winter warmer. Aventinus Eisbock on Weisses Bräuhaus G. Schneider & Sohnin valmista vehnäbock, joka on kokenut jäädytys käsittelyn. Eli olutta on jäädytetty sopivasti ja jää poistetut, jolloin oluen vahvuus on veden vähentyessä noussut, mutta maut tiivistyneet. Tämän kyseisen oluen olen kaksi vuotta sitten ensi kerran maistanut ja ostin sitä silloin vuoden vaihteen jälkeen Alkon alennusmyynistä toisen pullon jemmaan. Kellarissa se on kypsynyt kaksi vuotta ja nyt oli sopiva hetki kaivaa se esiin. Ja mikä parasta, olut on edelleen Alkon valikoimissa. Se oli osa syy, miksi oluen yhdeksi Olutjoulukalenterin luukuksi valitsin.

Oluttyylin synnystä on ilmeisesti useampia versioita, mutta todennäköisemmin todellisuutta lähin versio on esitetty German Beer Instituten sivuilla. Tämän tarinan mukaan tämä oluttyyli keksittiin vahingossa, kun Reichelbräun panimolla Kulmbachin kaupungissa valmista vehnäbockia oltiin viemässä kellariin säilytykseen, mutta panimon nuori työnteki oli pitkän päivän päätteeksi niin uupunut, ettei jaksanut viedä kaikkia tynnyreitä perille asti, vaan hän jätti osan yöksi pihalle pakkaseen vastoin panimomestarin määräystä. Aamulla tynnyri oli hajonnut jäätymisen vuoksi. Erän oletettiin olevan pilalla, mutta tarkempi tutkiminen paljasti tynnyristä löytyvän jään keskeltä paksua tumman ruskeaa nestettä. Työntekijä sai/joutui rangaistukseksi juomaan tätä tiivistynyttä oletetusti pilalle mennyttä olutta. Olut oli kuitenkin tiivistynyt ja maut voimistuneet. Juoma paljastui mitä erinomaiseksi ja rangaistus jaettiin muidenkin kesken. Nyt myös meidän.

Hieno syntytarina ja samaa tekniikkaa on käytetty maailman vahvimpien oluiden, kun Armageddon ja Sink the Bismarck, valmistuksessa.

Aventinus Eisbock on oletettavasti panimon Unseren Aventinus olutta käsiteltynä jäädytyksellä, mutta en löytänyt tästä mitään täysin varmaa tietoa. Joka tapauksessa oluen raaka-ainetiedot ja nimi antavat tähän viitteitä.

Aventinus Eisbock on väriltään syvän punaisen ruskea. Kaadettaessa vaahtoa muodostuu kohtalaisesti, mutta se on erittäin lyhytikäistä. Pinnalle ei jää vaahtoa ollenkaan, vaikkakin kuplia työntyy pintaa melko reippaaseen tahtiin.

Tuoksussa on reilusti makeutta, marjaa ja hedelmää. Myös rusinaa ja pähkinää. Hieman myös alkoholi puskee läpi. Jotenkin tästä tuoksusta tulee mieleen ehtoollisviini. En tiedä onko tämä nyt hyvä assosiaatio, mutta melko moniuloitteinen tuoksu.

Maku on maltainen, hieman lakritsinen ja kahvinen. Myös yrttisiä makuja täällä pyörii. Alkoholia tulee todella vähän läpi, mikä on erikoista prosentteihin nähden. Onpas erittäin monipuolinen olut. Jotain viskisiä vivahteitakin tässä pyörähtää. 

Suutuntuma on pehmeän samettinen ja lämmittävä. Hieman hiilihappokuplia tosin puskee myös esiin, mutta vain suullisen aluksi. Välillä suutuntuma on hyvin kuiva, mikä on melko yllättävää.

Onpas kokonaisuutena hieno ja lämmittävä olut. Muistelin tämän hyökkäävämmäksi ja alkoholisemmaksi, mutta kahden vuoden kypsytys on todennäköisesti pyöristänyt kulmia ja tehnyt taikojaan. Silti monipuolisuudessaan myös melko haasteellinen olut, mitä kovat prosentit eivät varmasti helpota yhtään. Mutta suosittelen antamaan tälle mahdollisuuden. Vaikka tätä edelleen Alkosta saa, kaksi vuotta kypsytettynä sitä ei valmiiks saa, mutta jokainen voi sitä itse kypsytellä. Pidin tästä itse enemmä nyt kuin kaksi vuotta sitten. Tosin silloin minulla ei ollut käsissäni kahta vuotta kypsynyttä versiota. Nyt vain rohkeasti monopoliin hakemaan (tai jos paikallisesta ei löydy, niin tilaa Alkon nettikaupasta lähimpään myymälään) ja nauti jonkun hyvän jälkkärin kera. Toimi ruisleivänkin kanssa, mutta veikkaan, että vielä paremmin toimii etiketissäkin mainitun Tiramisun kaverina.

Tämä kirjoitus julkaistu myös Facebookin puolella Olutjoulukalenterissa.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 39/50 

Speksit:
Panimo: Weisses Bräuhaus G. Schneider & Sohn
Tyyli: Eisbock/ Vehnäbock
Maa: Saksa
Väri: 66,3 EBC
Katkerot: 15 IBU (Alko 22,1 EBU)
Kantavierre: 25,5% (Alko 25,4°P)
Maltaat:  Vehnä- ja ohramallas
Humalat:  Hallertauer Herkules
Alkoholi: 12,0 %
Muuta: Kypsynyt omassa varastossa melkein kaksi vuotta
Mistä: Prisman Alko (poistokori tammikuu 2015), Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti