Salmiakki Porter – Iso-Kallan Panimo

Tällä kertaa arviossa yksi tämän vuoden Alkon käsityöläisoluista ja samalla yksi kattauksen erikoisimmista oluist – Iso-Kallan Panimon Salmiakki Porter. Sain viime keväänä panimolla vieraillessani mukaan parin muun tuotteen kanssa mystisen etiketittömän pullon, jonka sisältöä ei minulle suostuttu paljastamaan. Haluttiin vain palautetta ja arvailuja, mitä siinä on mukana. En enää löytänyt muistiin panojani, mutta maistelussa tunnistin jotain salmiakkisuutta oluesta, jota siellä todellisuudessa olikin. Se ei maistunut hyökkäävänä, vaan sen aisti kokonaisuudesta, joka oli erilainen kuin millään aiemmin maistamallani oluella.

No nyt tämä samainen Salmiakki Porter on päässyt tuotantoon ja kuulema hieman lisätyllä salmiakin määrälle koe-erään verrattuna. Olutta oli kuulema tehty erään salmiakin suureksi ystäväksi tunnustautuneen panimon työntekijän toiveesta ja lopulta se päätyi näköjään myös meidän kaikkien saataville. Mielenkiintoista onko tuote tasapainoinen vaiko hillitön salmiakkipommi.

Salmiakki Porter on väriltään lähes läpikuultamattoman mustaa ja pinnalle muodostuu sentin korkuinen kuohkea ja ruskea vaahtokukka. Jotenkin herkullisen näköinen.

Ensi nuuhkaisu on mieto. Toinen tuo esiin kahvia ja hennosti paahtunutta mallasta. Kolmas syvä nuuhkaisu tuo häivähdyksen salmiakista. Kuin tuulahdus Fazerin Super Salmiakki pussista. Hyvä, mutta mieto tuoksu. Saisi kuitenkin olla voimakkaampi.

Maku maltillisen paahteinen ja yllättävän mieto. Yrttejä. Mielenyhtymä yrttilikööriin, mutta ilman viinan potkua. Jälkimakuun tulee kuivattavaa tunnelmaa. Ei kuitenkaan humalasta. Tai se ei ainakaan anna itseään ilmi. Vähän nokea ja salmiakkia. Kyllä. Sieltä se tulee. Selkä salmiakkisuus. Jälkimaussa on samaa kuin miedommassa salmiakissa, missä ammoniumkloridin pistävämpi suolainen hyökkäävyys ei ole niin selkeä. Jotain lakritsimaista myös. Vatsassa tuntuu kuitenkin samalta, miltä tuhdin salmiakki ahminnan jälkeen.

Suutuntuma on paksu ja tumma – sekä hieman vaniljakastikemainen (outoa, että se tulee mieleen). Jälkimaussa samaa kuin maltillisen makaessa salmiakki-lakritsissa. Erikoinen kombo, mutta suutuntuma toimii minusta kohtuullisen hyvin.

Kiinnostava olut tämä Salmiakki Porter kuitenkin on. Tulee jakamaan varmasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Salmiakkisuus ei ole kuitenkaan mitenkään törkeän hyökkäävä, mutta sen kyllä ainakin mausta löytää. Kokonaisuutena tasapainoinen maustettuolut. Salmiakin ystäville varmasti kiintoisa kokeilu, mutta voi yllättää myös lakritsin ystävät iloisesti. Puoli litraa on omasta mielestäni hiukan liikaa kerta-annokseksi, joten jaa vaikka kaverin kanssa. Selkeä maisteluolut.

Edit 30.1.2016 klo 23.39

Löysin Iso-Kallan panimolle antamani arvion saamastani mystisestä pullosta.

"Moro,

Mielenkiintoisen makuinen on tämä teidän "mystinen olut". Jääkaappikylmänä oli vähän pistävän ja melkein kitkeränkin makuinen, mutta lämmettyään paljon mukavamman makuinen. 

En kyllä uskalla sanoa varmaksi, mitä tässä on (jos on), mutta maku on hyvin paahteinen, tumma-/raakasuklainen, lakritsinen ja kevyen salmiakkinen. Jotain ruisleipämäisyyttä on myös mukana. 

Veikkaisin kuitenkin, että kyseessä on portteri, jossa on lisänä lakritsia tai salmiakkia, vaikkei niiden maku kovin voimakas mielestäni olekaan. Jos jompikumpi näistä on kysymyksessä, niin kovin maltillinen on niiden osuus.

Nuo muut maistamani maut tulee todennäköisesti hyvin tummien maltaiden mukana. Sen verran mustaa ja vaahdoltaankin ruskeaa olutta on kyseessä, jotta paahteisten maltaiden osuus on varmaan aika iso. 

Ei mikään päräyttävin kokemus, mutta oikein kelvollisen makuinen. Jos tosiaan maustettu olut, niin maltillisesti maustettu. Ei hyppää mikään silmille, mikä on itseasiassa minusta hyvä juttu. Esim. Prykmestarin Suklainen Pääsiäisportter oli ihan yli esanssisen suklainen. Harvoin jää olut kesken, mutta silloin jäi."

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 34/50

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Maustettuolut / Porter
Maa: Suomi
Väri: 200 EBC
Katkerot: 27,1 EBU
Kantavierre: 17,3 °P
Maltaat:  Pale ale-, münich-, crystal- ja suklaamaltaat, mustat maltaat
Humalat:  Magnum ja East Kent Goldings
Alkoholi: 6,7 %
Muuta: Salmiakkiuutetta. Kuuluu vuoden 2016 Alkon käsityöläisolutvalikoimaan. Tulee myyntiin 1.2.2016 Alkoissa kautta maan.
Mistä: Sain maistiaispullon Panimolta

Orval – Brasserie d'Orval

Orvalin pullo on vallan veikeä
ja kaunis. Vaahtoa muodostuu
reilusti.

Tällä kertaa arviossa Orval – yksi Trappistioluista. Orval on itselleni vähän tuntemattomampi suuruus, enkä ole aivan varma olenko tätä koskaan aiemmin maistanut. Kovin on kuitenkin arvostettu olut ja mm. RateBeerissa kyseinen tuote on saanut käyttäjiltä arviokseen 99/100, joten kovat on odotukset.

Trappisti oluet ovat 8 belgialaisessa luostarissa valmistettuja oluita. Aidot Trappisti-oluet tunnistaa etiketistä löytyvästä kuusikulmaisesta merkistä. Suomessa näitä löytyy useista ravintoloista ja Alkosta useinkin Chimay Blueta. Tosin sieltä löytyy tällä hetkellä myös erinomaista Rochefort 10:iä. Iso osa Trappisti oluista on itselläni vielä maistamatta, mutta Belgian Beer Factorystä tilattu All Belgian Trappist Beers Box -olutsetti auttaa korjaamaan hyvin tätä puutetta. Samaisesta setistä tämä Orvalkin on saatu maistettavaksi. Aiemmin olen blogiin arvioinut juurikin Rochefort 10 sekä Chimayn Tripelin.

Orvalin pullo on kaunis. Tämä pisaran muotoa mallaava pullo herättää jotenkin sympaattisen ja pehmeän fiiliksen. Ja toisaalta jotenkin tuo mieleen meren... Erikoista. En tiedä onko Orvalin luostarilla paljoa meren kanssa mitään tekemistä. Nettisivujen mukaan ei ainakaan siltä vaikuta. Mutta ei välitetä siitä. Olut lasiin ja maistelu alkakoon.

Hyvin erikoinen vaahto...

Kaadettaessa vaahtoa kertyy reilusti. Yli puolet lasin korkeudesta ja hetken seistyään vaahto jatkaa työntymistä lasista ulos noin 4 cm kiinteänä tornina. Vaahto ei kuitenkaan valu lasin pintaa pitkin pöydälle, mikä on erikoista. Väriltään olut on oranssin toffeen väristä. Pieni kuplia nousee pohjalta kokoajan lisää massiiviseen vaahtotyynyyn. Sitten vaahtokerros alkaa pikkuhiljaa vajoamaan oudosti. Keskelle jää tornimainen vaahtokeko, kun taas reunoilta vaahto laskeutuu enemmän. Lasiin muodostuu tulivuorta muistuttava vaahto. Hämmentävää. En ole moista nähnyt ikinä.

Tuoksu on yrttinen ja kukkainen. Tulee mieleen eräs kukkiva puu Japanissa, mutten muista mikä lajike oli kyseessä. Se tuo mieleen pullataikinan. Vähän myös jotain nahkamaista. Jännittävä. Ei paha, mutta outo.

Maku on oikeastaan erikoisen mieto, mutta kuitenkin terhakan yrttinen. Ehkä vain odotin voimakkaampaa makua. Makuprofiili on kuitenkin moniulotteinen. Rucolaa ja häivähdys voikukan lehteä. Humalaa vähemmän, muita yrttejä enemmän.

Orvalin suutuntuma on pehmeä ja kevyen hiilihappoinen. Jälkimaussa yrttiset katkerot särmittävät pehmeyttä.

Kokonaisuutena erikoinen, moniulotteinen ja omalla tavallaan maukas olut. Tässä oluessa luostarin yrttimaa jyllää, niin maun kuin tuoksujen puolellakin. Kuten monet Trappisti oluista, niin on tämänkin monitahoinen juoma, joka yllättää makupaletillaan. Persoonallinen ja hyvä olut. Ei kuitenkaan huippu.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50 

Speksit:
Panimo: Brasserie d'Orval
Tyyli: Trappist / Belgian Ale
Maa: Belgia
Alkoholi: 6,2 %
Mistä: Belgian Beer Factorystä

Shepherd Neame & Co. Double Stout – Shepherd Neame & Co.

Pakkaset jatkaa paukkumistaan, vaikka vähänhän tuo ilma lauhtui. Jotenkin nämä kylmät kelit ajaa mielen tuhdimpien ja/tai väkevämpien juomien pariin. Eilen Kuopion satama-altaaseen oli ilmestynyt jo 4 km edestä jääluistelurataa ja pitihän se tänään käydä testaamassa. -15 °C pakkasta kipristeli kasvoja auringon laskiessa ja jää paukkui äänekkäästi. Hyvät fiilikset ja sauna lämmitti reippaita luistelijoita. Sen jälkeen oli mukava raukeana kaivella jääkaapista esiin Shepherd Neame & Co. Double Stout ja keskittyä oluen maisteluun.

Jotenkin stoutit on nyt maistuneet hyvin. Sekä tavalliset, että Imperial Stoutit. Tämä kyseinen olut on Britanian vanhimman panimon stout. Maistoin tämän ennen joulua Helsingin juna-asemalla Oosterissa junaa odotellessa ja hyvälle maistui. Reittasin silloin tämän pikaisen maistelun perusteella 4/5 tähden arvoiseksi.

Shepherd Neame & Co. Double Stout on väriltään lähes läpi kuultamattoman mustaa. Spiegelaun Stout-lasin alareunan läpi katsottuna tuttu tummanpunaiseen taittava ruskean väri nähtävissä, mutta kovin pitkälle läpi ei näy. Pinnalle kaadettaessa kohoaa maltillinen kolmen sentin, hitusen ruskeaan taittava valkea vaahtokerros.

Tuoksu on paahteinen, jopa hieman nokinen. Myös mallasta ja suklaata aistittavissa. 

Shepherd Neame Double Stoutin maku jatkaa tuoksun linjalla. Päällimmäisenä maussa pyörii paahteisen maltaiset ja nokiset maut. Jälkimaussa humalan katkerot nostavat päätään katkeroiden muodossa.

Suutuntuma on kuiva ja yllättävän raikas paahteista huolimatta. Humalat ja hiilihappokuplat raikastavat. Jälkimaussa humalan katkerot jatkavat kuivattamista ja pitävät yllä fiilistä nokisuudesta.

Kokonaisuudessaan hyvä ja maukas stout. Melkoisen kuiva on, mutta 70% tumman suklaan kanssa erinomainen kaveri. Päädyin näköjään aika samaan tulokseen tällä kertaa, kuin joulukuun puolessavälissä hanaversion kanssa.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50

Speksit:
Panimo: Shepherd Neame & Co.
Tyyli: Double Stout
Maa: Iso-Britania
Väri: 134 EBC
Katkerot: 38 EBU
Kantavierre: 12,2 °P
Maltaat:  Pale-, kristalli-, paahto-, suklaa- ja ruskeat maltaat
Humalat:  Admiral
Alkoholi: 5,2 %
Mistä: Sokoksen Alko, Kuopio

Mölyöljy – Möly Brewing

Vuosi on vaihtunut ja aika palata Olutjoulukalenterin ja hauskan olutbloggaajien yhteispostauksen jälkeen normaaliin päiväjärjestykseen (jos semmoista nyt oikeasti tämän harrastuksen kanssa onkaan). Pienen lomailun jälkeen palaan asiaan ja vuoden ensimmäisenä blogipostauksena tulee olutarvio kuopiolaisen kotioluttekijäporukka Möly Brewingin Mölyöljy-nimeä kantavasta Imperial Stoutista.

Joulukuussa olin järkkäämässä kotioluttastingia kuopiolaisten kotioluttekijöiden kanssa ja kutsuimme mukaan muutamia halukkaita oluenystäviä, jotta saisimme palautetta myös puolueettomilta tahoilta. Ilta oli erinomainen ja maistettavana oli laaja kattaus eri tyylilajeja. Oli ESBiä, Roggenbieriä, Sahtia, BelgiAlea (Trappisti hiivalla), Barley Winea, Saisonia ja sitten vielä tällä kertaa arviossa oleva Mölyöljy Imperial Stout. 

Tämä Mölyöljyksi ristitty IS on maustettu kylmäuutetulla kahvilla, appelsiinin kuorella ja tähtianiksella. Möly Brewingissä hääräilee viisi tyyppiä, mutta tämä olut on kahden päätekijän, Petterin ja Mikon, käsialaa. Tuotannollisista syistä Mölyöljyä oli tastingissä maistettavaksi vain reilu puoli desiä per henki, mutta pojat halusivat tastingin päätteeksi antaa minulle yhden pullon ajan kanssa maisteltavaksi. Kiitin kauniisti, sillä sen verran hyvälle tämä tastingissä maistui.

Mölyöljy on väriltään sysimustaa. Olut kaatuu lasiin hyvin öljymäisenä nesteenä muodostaen pinnalle reilun sentin kerroksen kaunista, kuohkeaa ja pieni kuplaista maitokahvin ruskeaa vaahtoa. Herkullisen näköistä.

Tuoksu on kahvinen ja kevyen suklainen. Häivähdys vaniljaa, muscovadosokeria ja paahteisuutta. Myös himpun verran alkoholinen. Toki prosenttejakin on 9,2 %.

Maku on erittäin mokkainen, paahteinen ja hieman lakritsinenkin. Paahteisuudessa on sekä nokea että kahvia. Nuotiolla paahdettua kahvia. Mausteita kaivautuu paahteiden ja kahvin takaa esiin muutamien suullisten jälkeen. Appelsiinin kuorta ja tähtianista ei suoraan maista, mutta etenkin tähtianis vaikuttaa jälkimaussa samalla terävällä tavalla kuin muutamissa aiemmin maistamissani tähtianiksella höystetyissä oluissa. Humalointi on reipas ja tukee hyvin paahteisuutta. Kyllä tätä oikeastaan Russian Imperial Stoutiksi voisi hyvinkin kutsua. Sen verran on paahteinen ja kuiva. 

Maistelin tätä rauhassa ja Mölyöljy ehti viettää lasissa ennen loppumistaan lähemmäs kaksi tuntia. Lämmettyään huoneenlämpöiseksi maut ovat voimistuneet voimakkaasti ja tässä vaiheessa, mukaan tulee jotain kitkerää mausteisuutta sekä häivähdys voimaisuutta. Kitkeryys todennäköisesti appelsiinin kuorista ja tähtianiksesta. Voimaisuus tulee ehkä kahvin rasvoista? Ehkä ei, mutta näin lämpimäksi tätä ei kannattaisi selkeästi päästää. 

Suutuntuma on täyteläinen ja paahteinen. Mallasrunko on sopivan tukeva ja paahteisuus kuivattaa suutuntumaa rapsakan humaloinnin kanssa. Kuitenkaan Mölyöljy ei ole mikään tuhkamaisen kuiva.

Kokonaisuudessa Möly Brewingin Mölyöljy on erinomainen Imperial Stout. Tämä ei kalpene ollenkaan kaupallisille tuotteille. Huikean hienoa työtä. Tämä osoittaa taas kuin kotiolosuhteissakin voidaan panna erinomaista olutta. Kiitoksia pojat hyvästä oluesta. Minkähänlaisiin sfääreihin tämän saisi, jos kypsyttäisi tammilastujen kera – tai viskitynnyrissä...

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 5/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 43/50 

Speksit:
Panimo: Möly Brewing (kotiolutta)
Tyyli: Imperial Stout
Maa: Suomi
Katkerot: 90 IBU
Maltaat:  Maris Otter, Munich, Caraplus 150, Chocolate, Roasted barley, Black
Humalat:  Columbus ja Northern brewer
Hiiva: Danstar Nottingham Ale Yeast
Alkoholi: 9,2 %
Muuta: Appelsiinin kuori, tähtianis, kylmäuutettu kahvi. Kotiolut.
Mistä: Sain suoraan valmistajilta mahtavan kotioluttasting-illan jälkeen.

Sinebrychoff Porter – Sinebrychoff (Carlsberg Group)

Tänään arviossa Sinebrychoffin Porter, joka äänestettiin teidän lukijoiden toimesta meidän olutblogistien yhteisarvio-olueksi. Tuossa ennen hieman ennen joulua Tuopillinen-blogia pitävä Jouni Koskinen lähestyi meitä muita blogaajia ajatuksella, että matkisimme hieman viinibloggaajia, jotka olivat tehneet jokainen arvion samasta viinistä ja julkaisseet sitten ne omissa blogeissaan yhtäaikaisesti. Kuulosti hyvältä, joten lähdin ilomielin mukaan.

Muut mukana olevat blogit ovat Tuopillinen, JaskanKaljat, Huurteinen, Reittausblogi, Keikyblogi, Pullollinen.fi, Tyttö ja Tuoppi, Kaunis humala, Mushimalt, Tuopin Ääressä, Arde arvio, Viinihullun päiväkirja, Maistuva Mallas, Loppasuut, Maltainen, Ölmöneger ja hieman myös Punavuori Gourmet. Kaikki julkaisivat arvionsa 31.12.2015 klo 12.00

Reittausblogia kirjoitteleva Harri Metsäjoki heitti ehdotuksena, että veisimme asiaa hieman pidemmälle ja julkaisisimme myös jotain itsestämme tai omasta reittausrituaalistamme. En tiedä lähtikö kuinka moni mukaan tähän ideaan mukaan, koska ketään ei pakoteta, mutta minusta se oli hieno idea. Joten valotan tähän alkuun, miten omat arvioni yleensä päätyvät blogiini. Jos se ei kiinnosta, niin kelaa suoraan väliotsikkoon "Itse olutarvio".

Yleensä aloittelen maistelusession laittamalla jotain musiikkia soimaan. Sen jälkeen kuvaan blogiin päätyvän oluen. No jos totta puhutaan, niin kuvaan lähes kaikki maistelemani oluet (ainakin kotiolosuhteissa) ihan vain omaksi huvikseni. Se on oikeastaan oma harrastuksensa Blogiin päätyvien oluiden kuvauksen kanssa vietän kuitenkin hieman enemmän aikaa. Koetan silloin tällöin miettiä jotain uutta mielenkiintoista näkökulmaa kuville, mutta usein miten otan kuvat keittiön pöydällä. Sopivasti rajaamalla tunnelman saa hyväksi, vaikka vierässä odottaisi tiskaamattomat astiat. Illuusion voimaa. Tunnelma on tärkein.

Kuvausympäristö ei aina ole ihan kuvauksellisimmillaan.

Kuvaamisen hoidan noin 8 vuotta vanhalla Canonin EOS 400D järkkärillä käyttäen yleensä 50mm kiinteä polttovälistä objektiivia. Käytän tätä mieluiten, koska se on valovoimainen objektiivi, kuva vastaa silmän näkyvyysaluetta (eli objektiivi ei vääristä kohdetta) ja suuresta aukonkoosta johtuen sillä saa hyvin kapean terävyysalueen. Kuvaan nykyisin aina kuvat RAW kuvina eli raakadatana, jolloin saan tehtyä Photoshopilla kevyen säädön kuvaan, jotta se vastaisi reaalitilannetta. Tällä tarkoitan siis valoistusta ja värilämpötilaa. Näin on nopeampaa, eikä tarvitse välittää, jos kuvat on jostain syystä erittäin kylmiä (sinisiä) tai keltaisia. 

Joskus olen joutunut jotain kuvaa säätämään ja muokkaamaan, kun en ole onnistunut kuvauksessa kerralla, mutta tätä teen harvemmin. Viimeksi Liefmans Goudenbandin kanssa. Halusin valoa oluen taakse, mutta takana olevat pienet lamput eivät riittäneet tuomaan riittävästi valoa oluen läpi kuvassa, joten vaimo toimi avustajana ja näytti kännykkäni valolla lasin takana ja otin kuvan ja heti perään uuden ilman valoa. Ja käsivaralla (ei fiksua). Sitten  yhdistin nämä kaksi kuvaa (mikä olisi ollut helpompaa, jos kuvaisi jalustan kanssa).

Vasemmanpuoleinen ja keskimmäinen kuva on otettu muutaman sekunnin sisällä käsivaralla ja yhdistetty sitten yhdeksi kuvaksi. Säädin ennen yhdistämistä kuvat samaan värilämpöön ja käänsin toista kuvaa muutaman asteen, jotta sain kuvat kohdistettua.

Kuvauksen jälkeen kaivelen yleensä jotain syömistä (jos en jo kuvausta varten jotain ottanut) ja siirryn sohvalle tai pöydän ääreen nautiskelemaan oluesta. Kesällä menen parvekkeelle. Jos olisi piha, niin menisin ehdottomasti ulos aina, kun keli antaa periksi. Useimmiten kirjoittelen arvion suoraan koneelle, mutta välillä teen vain maistelun ohessa muistiinpanot vihkoon ja kirjoittelen sitten myöhemmin arvion koneelle. Kuvat säädän ja lisään viimeisenä.

Sinebrychoff Porterin maistelua kera Bon Iverin For Emma, forever ago vinyylin.

Ja näin juttu on valmis julkaistavaksi muutamaa hetkeä myöhemmin (todellisuudessa tällä kertaa meni useampi tunti).

Itse Olutarvio

Kuten johdannos mainitsin – tunnelma on tärkein. Onnistuin mielestäni hyvin tämän kuvan kanssa ja toivon sen tekevän oikeutta oluelle.

Tänään siis arviossa Sinebrychoff Porter. Tämä jo 1860-luvulla tuotannossa ollut juoma on saavuttanut hyvän jalansijan myös rapakon toisella puolen, mistä viitteitä voidaan nähdä myös takaetiketissä, sillä se on selvästi tehty jenkkimarkkinoita varten. Onpa etiketissä myös yhdentoista Yhdysvaltain osavaltion panttimerkinnätkin. Tuttavani oli bongannut tätä mm. New Yorkin laadukkaasta olutpuodista.

Kuten kuvasta näkyy, takaetiketti
sisältää suurimmaksi osaksi
jenkkimarkkinoille suunnattua
informaatiota – kuten U.S.
government warning -osion.

Koffin Porter kaatuu lasiin öljymäisenä mustana nesteenä. Pinnalle muodostuu noin neljän sentin kerros kaunista hieman rusehtavaa vaahtoa. Olut on väriltään sysimustaa. Spiegelaun Stout-lasin läpi ei meinaa valoa päästä mistään. Aivan alareunasta löytyy jotain punertavaa ruskeaa, kun neste on riittävän ohutta.

Tuoksu on paahteinen, hennon savuinen ja maltainen. Humalan katkerot terävöittävät tuoksuprofiilia. Jotain lakritsista on myös löydettävissä. Voisi olla vain voimakkaampi

Maku on pehmeä ja paahtomaltainen. Paahteisuus voimistuu muutaman hörpyn jälkeen ja lähentelee jo nokisuutta. Esiin mönkii lakritsia ja pihkaisia katkeroja. Sopivan ruisleivän kuorinen. Jälkimaussa humalankatkeroihin kietoutuu savuisia häivähdyksiä. Kuin muistona iltanuotiosta tai savusaunasta, jossa herkulliset maalaiskinkut olivat palvautumassa.

Suutuntuma on kuiva, mutta silti pehmeä. Jälkimaussa kuivuus korostuu humaloiden myötä. Jotenkin olisin kuitenkin kaivannut tuhdimpaa suutuntumaa, mutta kaikkea ei voi saada. Ja voihan tuo olla, ettei aikoinaan ole ollutkaan tarkoitus tehdä tuhtia maisteluporteria 2000-luvun oluthörhölle...

Makuprofiili on hyvä ja tasapainoinen. Ei turhaa kikkailua. Lähes nokisen paahteista maltaisuutta ja lakritsisuutta, kiedottuna sopivasti makua korostavaan humalointiin. Hieno oluthan tämä on. Ei siis ihme, että olut on kysyttyä tavaraa rapakon takana. Ja hinta-laatusuhde on erinomainen.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 41/50 

Speksit:
Panimo: Sinebrychoff (Garlsberg Group)
Tyyli: Porter
Maa: Suomi
Väri: 300 EBC (Alko 270 EBC)
Katkerot: 45 EBU (Alko 35,7 EBU)
Kantavierre: 17 °P (Alko 16,7 °P)
Maltaat: Pilsner-, Münchener-, väri- ja ruskeamaltaat
Humalat: Saazer- ja katkerohumalat
Alkoholi: 7,2 %
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

31.12.2015 klo 18.43 (Korjattu pieni asiavirhe [kiitos Jouni huomautuksesta] sekä päivitetty blogikattauksen linkit suoraan teksteihin.)

Lindemans Pêcheresse – Brouwerij Lindemans

Houkutteleva etiketti...

Tämän päivän luukusta keimailee esiin Lindemans Pêcheresse. Eilisestä luukusta pomppasi hedelmä olut – ja niin tänään. Sillä erolla, että tänään kyseessä on persikalla maustettu lambic.

Onko pojat seonneet ja alkaneet mehustelemaan? En tiedä. Ei ainakaan tämän takia. Muuten saatetaan olla sekaisin, mutta tämä on ihan sattumaa, sillä emme ole etukäteen toisillemme kertoneet, mitä luukuista putkahtaa. Mutta palataanpa takaisin päivän aiheeseen.

Lambic oluet ovat nimisuojattu oluttyyli, jota valmistetaan perinteisesti Belgiassa spontaanikäymisellä. Oluet jäähdytetään keittovaiheen jälkeen isoissa laakeissa kuparialtaissa, joissa käyminen myös tapahtuu. Tilassa voidaan jopa ikkunat aukaista oikean hiivakannan aikaan saamiseksi. Tosin viime aikoina panimoilla on ollut tuotantojen kanssa ongelmia johtuen ilmaston lämpenemisestä. Uhkana on, että koko tyylilaji kuolee pois jossain vaiheessa.

Käymisen jälkeen olut kypsytetään useita vuosia tynnyreissä, jolloin syntyy varsinainen Lambic. Tätä hapanta pohjaa on harvemmin ihan suoraan tarjolla, vaan siitä tehdään yleensä erinäisiä sekoitteita. Perinteisin sekoitus sisältää vanhaa ja nuorta lambicia pullotettuna. Näitä kutsutaan nimellä Gueuze. Monesti Lambicejä maustetaan marjoilla tai makeutetaan sokerilla (Faro). Yleisimmin käytettyjä marjoja ovat kirsikka (Kriek) ja vadelma (Framboise), mutta myös mustaherukkaa (Cassis), omenaa (Pomme), viinirypäleitä (Grape) ja persikkaa (Pêche) käytetään. Tänään maistelussa Lindemansin persikka lambic Pêcheresse, joka on minullekin uusi tuttavuus. Kriekejä ja yhden Framboisen olen maistanut, mutta muuta ovat vielä uusi tuttavuuksia.

Lindemans Pêcheressen etiketti muistuttaa kovasti Art nouveau aikakauden mainoksia ja etenkin Alfonso Muchan teoksia, vaikkei kuvassa yhtä eläväisen mestarillinen jälki olekaan. Etiketissä vähäpukeinen neiti kurkistaa viettelevästi katsojaa silmiin pidelleen kädessään lasillista tätä persikkaista juomaa – kuin kutsuen maistamaan kiellettyä hedelmää...

Miellyttävän näköinen juoma
tämä Pêcheresse.

Olut on väriltään kauniin kullan keltaista ja hieman sameaa. Pinnalle kertyy ohut kerros valkoista vaahtoa.

Tuoksu on huumaavan persikkainen! Erittäin hedelmäinen ja kypsän persikkainen! Aivan huikea tuoksu! Tässä ei nyt hirveästi olutta ole aistittavissa, mutta persikkaa kylläkin.

Ensimmäinen suullinen. Reilusti makeaa persikkaa, jota kuohuvat kuplat raikastavat. Erittäin miellyttävän makea. Maltaisuus tasoittaa makeutta. Tämä on tietyllä tavalla kuin limpparia, muttei kuitenkaan. Vaikka makeutta on, se ei ole äklömakeutta. Hiilihappoisuus on pienikuplaisempaa ja miellyttävämpää kuin limpparien isot hiilihappokuplat. Ja persikan maku. Se on miellyttävää!

Suutuntuma on raikas ja kirpeä, mutta myös hieman pehmeä. Jälkimaussa raikas hedelmäisyys lyö kättä maltillisen happamuuden kanssa.

Kyllä. Minä tykkään. Siis erittäin maukas juoma. Ei tämä ole perus olut, mutta hedelmä lambicihan tämä on. Erikoinen ja persoonallinen juoma, joka jakaa varmasti myös mielipiteitä. Tätä voisi suositella lämpimästi myös siiderin ystäville, muttei varmasti maistu kaikille oluiden ystäville. 

Silti, anna Lambiceille mahdollisuus. Ja mieti – alkoholiprosentti vain 2,5%!!!

Hyvät tunnelmoinnit ja jatketaan samalla linjalla myös musapuolella. Olen tainnut tämän jakaa blogin puolella aiemminkin, mutta The Cinematic Orchestran To Build a Home on vain niin hieno biisi, ettei mahda mitään. Ja sopii hyvin myös joulun aikaan. Tässä live-versio kera levylläkin laulaneen Patrick Watsonin.

Tämä teksti on julkaistu myös Facebookissa Olutjoulukalenterissa.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 10/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 18/20
Yhteensä: 45/50 

Speksit:
Panimo: Brouwerij Lindemans
Tyyli: Hedelmä Lambic
Maa: Belgia
Alkoholi: 2,5 %
Muuta: Maustettu persikkamehulla
Mistä: Belgian Beer Factory

Paradox Heaven Hill – BrewDog

Tämän päivän luukusta paljastuu BrewDogin Paradox Heaven Hill. Kyseinen Paradox-sarja sisältää erinäisissä viskitynnyreissä kypsytettyjä Imperial Stouteja. Tämä kyseinen tuote on kypsytetty Kentuckylaisen Heaven Hill tislaamon bourbon tynnyreissä 9 kuukautta. Heaven Hill on ainoa perheyrityksenä säilynyt tislaamo Kentuckyssä ja heillä kokemusta perinteisestä bourbonin valmistuksesta jo lähes 80 vuotta.

Itse olen päässyt maistamaan kahta muuta Paradox sarjan tuotetta. Toinen oli vuonna 2012 toukokuussa Maljassa opiskelukavereiden kanssa maisteltu Paradox Jura ja toinen viime keväänä samaisessa paikassa maistettu Paradox Compass Box. Molemmat erinomaisen herkullisia juomia. Siksipä kesällä Tallinnan reissulla nähdessäni tämän paikallisella Stockmannilla oli se pakko samantien ostaa mukaan odottamaan sopivaa hetkeä. Ja nyt se hetki on.

Paradoxit on pakattu tyylikkäisiin musta-kultaisiin pahvikoteloihin. Paketista paljastuu 330 ml pullo, jota peittää myös musta-kultainen etiketti. Sisällään sysimustaa nestettä.

Lasiin kaadettu Paradox Heaven Hill on erittäin tummaa, oikeastaan täysin mustaa. Pinnalle kertyy pieni kerros kuohkeaa vaalean ruskeaa vaahtoa. Näyttä hyvin vaahdotetulta espressokahvilta, mutta vaaleammalla vaahdolla.

Tuoksu on reilusti mokkainen, vaahterasiirappinen ja hieman vaniljainen. Tuoksusta tulee läpi alkoholi, muttei häiritsevästi. Sen enemmänkin aistii, että oluessa on enemmän prosentteja kuin normi keppanassa. Houkutteleva tuoksumaailma.

Ensimmäinen suullinen tuo suuhun aimo annoksen tummaa suklaata ja paahteista kahvia. Makuhermot ylikuormittuu. Toinen suullinen ja kevyt purskauttelu suussa. Vaahterasiirapin ja vaniljan aromeja löytyy maustakin. Hienoista terävyyttä, kuin pehmeässä ja vaniljaisessa bourbonissa. Maku pysyy suussa pitkään. Jälkimaku nostaa esiin hieman pihkaa ja männyn neulasia katkeroiden kaivautuessa esiin kuin kevään ensimmäiset sulavan lumen alta työntyvät krokukset. Ihan viimeisillään makujen hiipuessa esiin tulee myös puumaisia aromeja – kuin kuksasta olisi äsken hörpännyt espressoa.

Huikea suullinen, mutta nyt on aika toisen. Mietityttää voidaanko vielä jatkaa samoilla linjoilla? Lasi huulille ja hieman isompi kulaus suuhun. Öljyinen neste pyörähtelee pitkin limakalvoja antaen säväyttäviä impulsseja makuhermoille, jotka kiidättävät ne hermokanavia pitkin selkäytimen kautta aivojen makukeskukseen. Siellä impulssit huutavat hoosiannaa ja hullaantunut makukeskus lähettää  pulsarin lailla sykäyksiä jatkuvana virtana mielihyväkeskukseen ja sylkirauhasille. Vesi herahtaa kielelle. Lähes orgastinen kokemus.

Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen ja melko paksu. Terävyyttä tulee reilusta humaloinnista, mikä ryhdistää makumaailmaa. Makumaailma ja suutuntuma jatkuu pitkään. Tämän kanssa voi viettä pitkän aikaa. Minä vietin noin 3,5 tuntia ennenkuin pullo oli lopulta tyhjä.

Kylläpä Skotlannin pojat ovat taas vääntänyt herkkumutteria sen verran tiukalle, että oksat pois!!! Kuin tripla espresso, johon on sulatettu suklaata, lurautettu hieman vaahterasiirappia ja tilkka pehmeää bourbonia – ja sen jälkeen kylmäuutettu paksummaksi nesteeksi, jonka viskositeetti muistuttaa enemmänkin öljyä. Aivan huikeata! Tässä on lähes kaikki kohdallaan. Taas. Jos Paradoxia tulee vastaan, niin tartu tilaisuuteen ja maista. On sen arvoista. Sopii joulun aikaan mitä parhaiten.

Musiikkina näin huikealle juomalle huikeaa haaveilua kotimaasta. Helsinkiläinen Utunen julkaisi juuri hienon esikoisalbuminsa ja sieltä musiikiksi valikoitui hieman Portisheadimäisissä tunnelmissa uiva Tanssivat sielut.

Olutarvio löytyy myös Facebookista Olutjoulukalenterista.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 10/10
Suutuntuma: 5/5
Kokonaisvaikutelma: 19/20
Yhteensä: 47/50 

Speksit:
Panimo: BrewDog
Tyyli: Imperial Stout
Maa: Skotlanti
Katkerot:  100 IBU
Maltaat:  Extra Pale, Cara, Munich, Dark Crystal, Carafa ja kaurahiutaleet
Humalat:  Columbus, Saaz ja First Gold
Alkoholi: 15,0 %
Muuta: Kypsytetty 9 kuukautta Heaven Hill tislaamon Bourbon tynnyreissä
Mistä: Tallinnan Stockmannilta, Viro