perjantai 30. toukokuuta 2014

Stallhagen Honungsöl - Stallhagen

Kävin katsomassa Suomen ja Kanadan jääkiekkopelin ravintola Maljassa ja pelin tiimellyksessä tuli maisteltua Panimo Hiiden Metsänpeitto ja Humulus Lupus DIPA. Molemmat olivat omaan mieleeni maukkaita oluita, joista Hulus Lupus vei voiton. Katsotaan, saanko näistä arviota tehtyä, kun muistiin panot oli aika huonot ja kuvatkin vähän epäonnistuneita. 

Pelin jälkeen kotiin palatessa otin iltapalan kera vielä jääkapista Stallhagenin Honungölin eli suomalaisittain hunajaoluen. Hunaja oluita on tullut muutamia kertoja maistetua ja ei ne huonoja ole olleet, mutten ole niiden suurin ystävä. Mutta esim. viikinkiravintola Haraldissa pelkistetyn maukkaan pohjoismaisen ruoan kera hunajaolut on kyllä toiminut ainakin omalla kohdallani. 

Kauniin värinen ja herkullisen tuoksuinen
hunajaolut, jossa makukin oli ihan kohdillaan.
Honungsölin tuoksusta löytyy selkeästi hunajaa ja mehiläisvahaa. Ulkoasu kauniin kultaisen hunajankeltainen. Lähes loistavan kirkasta. Ohuehko vaahtokerros. Maussa hunajainen keveys pyörähtävät suuhun, jota humalointi ja voimakas hiilihappotus pieksee "karrelle". Napakkka humalointi on plussaa eikä hiilihapotuskaan häiritse tässä. Suutuntuma on kevyt, jota hiilihapon kirpeys terävöittää. 

Näpsäkkä olut jota voisi suositella kokeiluun ihmiselle, joka ei ole tutustunut syvemmin oluiden maailmaan, mutta kiinnostusta olisi. Tästä on hyvä aloittaa, vaikka maustettujen oluiden testailu. Kokeilkaa! Kevyempi hunajointi kuin esim. viikinkiravintola Haraldin nimikko hunajaoluessa.

Sinällään kelpo tuote. Voisin ostaa toistekin.

Ajatukset harhailivat Suomi-Kanada pelistä kanadalaiseen musiikkiin ja mietintöihin, mikä mahtoi olla ensimmäinen kanadalainen artisti tai bändi, jota olen kuunnellut. Mietin vaikka mitä, kunnes se jysähti voimakkaana mielikuvana.

90-luvulla pyörinyt loistava Jyrk: (eli Jyrki) oli nuorille suunnattu musiikkipainotteinen televisio-ohjelma, joka esitteli paljon hyviä bändejä ennen internetin suurempaa läpilyöntiä. En muista oliko meille kotona edes tuohon aikaan vielä nettiyhteyttä - tai jos oli niin mentiin todennäköisesti 15,6 KB/s huimilla nopeuksilla ja laskutus puhelinlaskun yhteydessä. Kallista se oli.

Jyrk:n formaatti oli käsittääkseni haettu Kanadasta ja hyvinhän se toimi. Paljon tuli tuota ohjelmaa silloin katsottua. Muistan elävästi edelleen, kun eräässä lähetyksessä esiintyi livenä hyvin pitkähiuksinen kaunis nainen, joka rokkasi ihan kympillä. Loistava biisi, kaunis nainen, mahtava ääni ja tykki bändi. Rumpalina oli silloin muuten nykyisin paremmin Foo Fightersin kannujen takaa tuttu mies Taylor Hawkins. Apinasti mies kannutteli jo silloin.

Tämä ainakin itselleni entuudestaan täysin tuntematon nainen oli Alanis Morissette. Neito vietteli minut pauloihinsa ja tämä pojankloppi kipaisi seuraavan kuukausirahansa saatua LevykauppaÄX:n edeltäjään (tai ainakin samalla paikalla sijainneeseen) Puijon Musiikkiin, jos muistan oikein, ja ostin Jagged Little Pill levyn. Tämä levy oli muistaakseni kymmenen ensimmäisen levyn joukossa, jotka itse omilla rahoillani ostin (toisaalta enpä ole kyllä koskaan kenenkään muun rahoilla niitä ostanutkaan). Loistava levy, jota tuli luukutettua paljon ja silloin tällöin eksyy nykyäänkin levysoittimeen pyörimään. Ja mielestäni edelleen paras Alaniksen levy...

Muistaakseni tuo Jyrk:ssä näkemäni ja kuuleman biisi oli You Oughta Know biisi. Sen myös haluan tähän laittaa, vaikka levyltä löytyy paljon hienoja biisejä - mm. hienot Forgiven ja hitiksikin noussut Ironic. Tämä biisi kuitenkin tutustuti minut Alanis Morissetten pariin.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 34/50  

Speksit:
Panimo: Stallhagen
Tyyli: Maustettuolut
Maa: Suomi
Väri: 6 EBC
Katkerot: 16 EBU
Maltaat:  Pilsner, Munch
Humalat:  Chinook
Alkoholi:  4,7 %
Muuta: Hunajaa
Mistä: S-Market Ykkösrasti, Kuopio

2 kommenttia:

  1. Itse olin siinä käsityksessä että kyseinen olut olisi sama kuin tuo Haraldin voimaolut, ainaskin Stallhagen valmistaa senkin. En tosin ole tehnyt makuvertailuja, voi olla että olen väärässäkin. Ainaskin RB:n arvostelut Haraldin oluesta menevät Stallhagenin hunajaoluen alle.

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa täytyypä tunnustaa Panu, että nyt on tiedä tuota, joten voipi hyvinkin olla. On muutama hetki, kun Haraldia olen maistanut enkä muistanutkaan mikä panimo sen on tehnyt. :) Monestihan niissä on jotain pientä eroa esim. maltaiden tai humalan suhteissa, mutta ne voivat olla hyvinkin pieniä. Rinnakkaismaistelun paikka?!?

    VastaaPoista