Amarillo Tripel – Malmgårdin Panimo

Amarillo Trippeln väri oli hieman
likaisen sävyinen. Siitä miinusta.

Tälle illalle maistelussa omalle kohdalle kolmas olut Alkon tämän vuoden käsityöläisolut kattauksesta. Pääsin maistamaan ennakkoon Rekolan Panimon Kaffe Stoutin ja Iso-Kallan Panimon Biére de Garden. Tänään kävin piipahtamassa pikaisesti Alkossa kauppareissun ohessa ja nappasin pari pulloa lisää maisteluun. Toinen näistä hankinnoista oli tänään maisteluun päätynyt Malmgårdin Panimon Amarillo Tripel. Malmgårdilta on tuonut viime aikoina markkinoille oikein maukkaita oluita, joten sen vuoksi odotukset ovat korkealla.

Kolme vuotta sitten Malmgård toi Alkon käsityöläisoluissa edellisen tripelinsä – Emmer Tripelin. Olin vasta kahta kuukautta aiemmin alkanut pitämään omaa blogiani. Olin näköjään tituleerannut sen huhtikuussa maistellessani oluen yhdeksi sen vuoden erän parhaimmaksi olueksi, vaikka pisteitä tulikin maltilliset 34/50. Tosin mm. Hiisin Pläkki sai samat pisteet. Mutta ei emmer Tripel erityisemmin mieleen jäänyt. Saapi nähdä kuinka tämän kanssa käy.

Amarillo Tripel on väriltään hieman punertavaan taittavan kullan keltaista ja hieman sameahkoa. Itse asiassa väri on vähän kuin vihreällä murrettu, mistä tulee hieman likaisen ruskeaan taittava sävy. Vaahtoa muodostuu erittäin niukasti ja se ei oikein missään vaiheessa peitä pintaa. Muistuttaa ulko asultaa muutamaa makoisaa tallinpohjalta tuoksahtavaa maalaissiideriä.

Tuoksussa yrttisyyttä, valkopippuria ja maltaisuutta. Muutaman hörpyn jälkeen oluen asetuttuaan lasiin esiin työntyy myös keväisen kukkaisia aromeja. Ensi fiilikset olivat valkopippurisuuden vuoksi hieman tunkkaiset, mutta tämä raikas kukkaisuus muuttaa tuoksuprofiilia selkeästi mielyttävämpään suuntaan.

Maku on mausteinen, maltainen ja yllättävänkin voimallinen. Yrttejä ja valkopippuria on läsnä reilusti. Sekaan heittäytyy sitruunaa ja ruohoa. Alkoholisuus jää tämän mausteisen sitrusryöpyn alle, mutta tuntuu lämmittävänä tunteena kurkussa. 

Suutuntuma on oikein täyteläinen. Jopa hieman paksu. Kuivattavat mausteiset katkerot ovat itsevarmasti läsnä ja kuivattavat suun limakalvoja pikkuhiljaa jokaisen hörpyn jälkeen. Tämä tunne onnistuu kuitenkin olemaan tasapainoinen ja persoonallinen olematta liian hyökkäävä.

En ole nyt ihan täysin vakuuttunut, mutta persoonallinen olut tämä kyllä on. Vähän ehkä liikaa kaikkea. Tuhtia on ainakin. Vaikka tuoksussa tulee keväisiä tuulahduksia, niin omasta mielestäni tämä sopii paremmin winter warmeriksi. Tai voisihan tämä toimia ensimmäisten kevään ulkogrillauksien jälkkäriksi auringon laskun jälkeen, kun ilma on kylmennyt nopeasti routaisen maan imiessä kaiken lämmön itseensä. Joka tapauksessa ei tämä kovin kesäinen tai saunan jälkeinen janojuoma ole ollenkaan. Varsinkin lämmettyään mennään jo lähes katkeroliköörien osastolle. Älä anna sinne asti odottaa. Nauti sopivan viilennettynä.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 2/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 35/50 

Speksit:
Panimo: Malmgårdin Panimo
Tyyli: Tripel
Maa: Suomi
Väri: 23 EBC (Alko 14,6 EBC)
Katkerot: 35 EBU (Alko 50,1 EBU)
Kantavierre: 18,5 °P (Alko 18,3 °P)
Humalat: Ainakin Amarillo
Alkoholi: 9,0 %
Muuta: Sokeria. Osa Alkon vuoden 2017 Käsityöläisolutvalikoimaa
Mistä: Haapaniemen Lidlin Alko, Kuopio

Kaffe Stout – Rekolan Panimo

Tänään on tullut jälleen saataville Alkon joka vuotiset käsityöläisoluet. Itse en ole ehtinyt ihan valtavasti perehtyä tämän vuoden tarjontaan, mutta äsken Alkon sivuille katsastaessani totesin, että olisihan siellä taas monta mielenkiintoista olutta tarjolla. 21 olutta, jos oikein katsoin. Koko paketille kertyisi huimat 109,56€. Onhan siinä kyllä melkein joulukalenterillinen mielenkiintoisia oluitakin, mutta itse joudun tämän hetkisessä tilanteessa hieman karsimaan omaa hankinta listaani. Koetan lähipäivinä tehdä oman pienen listaukseni (ehkäpä kymmenen olutta), jotka ajattelen hankkia. Kunhan ehdin niitä vähän makustella.

Mutta olen ollut sen verran onnellisessa asemassa, että olen saanut kaksi näistä oluista maistoon suoraan panimolta. Lauantaina maistelin jo joulun alla saamani Iso-Kallan Panimon Biére de Gardenin ja tänään vuorossa on Rekolan Panimon Kaffe Stout.

Sympaattisesti nimetty Kaffe Stout on kahvilla maustettu ja laktoosilla makeutettu stout, joka panimon mukaan on heidän versionsa maitokahvista. Tunnustan, että Rekolan Panimon tuotteet ovat kiinnostaneet aina ja tämä olut olisi ollut varmasti hankinta listallani. Kohta nähdään vakuuttaako tämä itseäni niin paljon, että hommaisin tätä lisääkin jemmaan.

Kaffe Stout on väriltään jykevän mustaa ja läpi lähes läpi kuultamatonta. Kaadettaessa valkoista melko lyhyt ikäistä, mutta kuohkeaa vaahtoa kertyy noin sentin kerros.

Tuoksu on reilun mokkainen ja suklainen. Seasta ui esiin välillä pähkinänougaan aromejakin. Oikein voimakas ja herkullinen tuoksu.

Ensi hörppy yllättää vähän kovalla ja hyökkäävällä maullaan. Ei oikein muuta kuin hetkellinen makeus ja runnovat katkerot päälle. Täh? Toinen hörppy tuntuu pehmeämmältä ja makuja aistii paremmin, mutta mielestäni olut on liian kylmää vielä (noin 8 °C). Hetken lämmittelyn jälkeen maut selkeästi pehmenevät lisää ja avautuvat. Nyt mukaan kömpii kahvia ja suklaata ja suklaakahvia ja kaakoata. Aika reilusti. Myös paahtomallasta on mukavasti. Taustalla häilyy kuitenkin melko jyrkät katkerot, jotka eivät ole mielestäni tälle makumaailmalle ihan parhaaksi, vaikka ryhdittääkin sitä. Ehkäpä tässä tapauksessa jo hieman liikaa. Ei tämä silti pahan makuista ole.

Suutuntuma on alkuun pehmeä ja melko täyteläinen, kunnes katkerot ottavat komennon ja työntyvät vahvimmaksi tuntumaksi. Kaikki katkero ei tule varmasti humaloinnista, joka ei nyt ole kuitenkaan mitenkään raju, vaan epäilen osan tulevan mausteena käytetystä kahvista.

Kokonaisuutena oikein kiva ja maukas maitokahvi tämä Kaffe Stout. Paljaaltaan ihan hivenen jytäkkä on tuo happokkaan kahvimainen katkero, joka antaa hivenen pohjaan palaneen huoltari Saludon tuntua, mutta toimii ihan hyvin tumman suklaan kaverina.  Itselläni oli 80% ja 70% suklaata, joista ensimmäinen toimi mielestäni paremmin, koska oluessa itsessään on jo makeutta mukana. En olis katunut tämän hankkimista. Jos budjetti antaa periksi, niin voisin hommata toisen pullollisen suklaajälkkärin kaveriksi esim. pääsiäiseksi.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50 

Speksit:
Panimo: Rekolan Panimo
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Väri: 132 EBC
Katkerot: 36,4 EBU
Kantavierre: 18,2 °P
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Laktoosia ja kahvia. Yksi Alkon vuoden 2017 käsityöläisolutvalikoimaa
Mistä: Sain maistiaspullon panimolta

Biére de Garde – Iso-Kallan Panimo

Tänään arviossa Iso-Kallan Biérre de Garde, joka on yksi tämän vuoden Alkon käsityöläisolutvalikoiman tuotteista. Tämä ei nyt ole ihan uusi olut, sillä tätä oli jo viime kesänä hanatuotteena saatavilla. Maistoin itse tämän ensimmäisen kerran Helsinkin SOPP:ssa ja illan päätteeksi tituleerasin tämän illan aikana maistamieni top3:seen. Pari kertaa sen jälkeen pääsin tämän maistamaan ja joka kerta on toiminut. Nyt pääsen myös tämän rauhassa arvioimaan.

Biére de Garde on itsessään Pohjois-Ranskalainen oluttyyli, jota perinteisesti valmistetaan keväällä kellariin lämpimien kesäpäivien viilentäväksi janojuomaksi. Eli kyseinen oluttyyli ei ole tosiaan mikään tyypillisin täällä meillä päin, eikä itsellänikään niistä originaaleista ole muistaakseni kokemusta. Ranska on muutenkin aukko olutsivistyksessäni, vaikka jonkin verran ranskalaisiakin oluita on tullut maisteltua.

Biére de Garde on väriltään tumman pähkinän ruskeaa ja kirkasta. Väri on kyllä erittäin kaunis ja hitaasti pohjasta kohoilevat pienet kuplat vain korostavat sitä. Vaahtoa kertyy noin yhden sentin kerros, joka laskeutuu kyllä melko pian jääden peittämään pintaa parin millin kerroksena.

Pähkinäinen, tuttifrutti karamellinen ja kuivahedelmäinen. Luumua, rusinaa ja aprikoosia. Myös jotain kahvista. Hennosti lämmettyään alkoholi tahtoo puskea läpi.

Maku on pähkinäinen, makeahkon maltainen ja hiukan hunajainen. Myös kuivattua hedelmää tästä löytyy. Maku on hyvin tasapainoinen, jota pähkinäinen humalointi ryhdittää. 

Suutuntuma on pehmeä ja täyteläinen. Hienon suutuntuma, jossa jälkimakuun nousee rauhallisesti terävämpää otetta.

Kylläpäs tämä on hyvää! Ei voi mitään. Tässä ei ole mitään hyper zuper MEGA jumatsuikkeli kikkaa, vaan tämä on yksinkertaisesti maukas, tasapainoinen ja sopivan särmäkäs, muttei mitenkään räväyttävä. Mutta pitääkö sitä muka aina olla? Tässä kaikki kohdallaan ja olut maistuu. Juuri niinkuin pitää. Lisäpointsit uudistuneesta ulkoasusta. Vahva suositus Iso-Kallan panimon Biére de Gardelle.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 5/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 43/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Biére de Garde
Maa: Suomi
Katkerot: n. 25 EBU
Kantavierre: 18,2 °P
Maltaat:  Pilsner, Munich, Chrystal maltaat
Humalat: Northern Brewer, Saaz
Alkoholi: 7,0 %
Muuta: Yksi Alkon vuoden 2017 käsityöläisolut valikoimaa
Mistä: Sain maistiaispullon panimolta joulukuussa

Thorium Black – Pyynikin Käsityöpanimo

Tänään maistelussa Pyynikin Käsityöläispanimon Diablolle valmistama ravintolavahvuinen bändiolut Thorium Black, josta sain pari maistiaspulloa suoraan panimolta. Kyseessä on jo toinen nimikko-olut, jonka Pyynikki on tehnyt tälle jo yli kaksikymmentä vuotta veivanneelle metallibändille. Aiempi vuoden takainen Corium Black oli kauppavahvuinen ja jäi harmillisesti itseltäni maistamatta, kun en ehtinyt sitä Kuopiosta käsiini haalimaan. Siitä en siis osaa arviota antaa, mutta koska kyseessä on stout ja Pyynikki on kunnostautunut tässä lajissa (esim. Pajavasara, Papan Vanilja Stout ja Pyynikin KDC #V****gate Stout) uskallan odottaa tältä oluelta kohtuullisen kovaa tasoa.

Mutta palataanpas vähän tähän kyseessä olevaan olueeseen ja bändiin sen nimen takana. Vaikkei Diablo omalla levylautasellani pyörikkään, niin kovan livebändin maineetta nauttivana olen hyvin tietoinen bändin olemassa olosta. Ja ovathan kaksi Diablon levyä kavunneet myös Suomen virallisen albumilistan ykköspaikalle, mikä ei ole mikään ihan vaatimaton suoritus. 

Idea tähän ravintolavahvuiseen Thorium Blackiin oli lähtenyt panimolta ja homma oli bändille sopinut. Itensiivisen yhteistyön tuloksena, jossa makutuomareina mukana olivat Diablon Heikki Malmberg ja Aadolf Virtanen, syntyi stout, jonka lopullisen reseptin kehitteli Pyynikin tuotanto- ja laatupäällikkö Heikki Eräsalo. Suoraan en tiedä, onko Thorium Black "sukua" reseptipohjaltaan Corium Blackille, mutta ehkpä tätä voisi kutsua Coriumin Blackin isoveljeksi.

Muutakin yhteistä molemmista oluista löytyy. Nimittäin nimistö. Corium Black on Diablon edellisen levyn Silvër Horizonilta löytyvän biisin nimi ja sillä biisin sanoja tsekkattuani mitä ilmeisimmin tässä yhteydessä tarkoitetaan eräänlaista mustaa laavaa, jota muodostuu kun ydinreaktorin ydin sulaa. Melkoisen mukavaa ainetta, joka on äärimmäisen kuumaa ja radioaktiivista hitaasti valuvaa laavamaista ainetta. Eli tykkää mennä erinomaisesti läpi vaikka betonista. Tshernobylissa tämä sulanut ydin oli pysynyt 1660 °C:een lämmössä ainakin neljä päivää edelleen jatkuvan ydireaktion ansiosta. 

Thorium – tai suomeksi torium – on taas uraanin lisäksi ainut selkeästi radioaktiivinen alkuaine (etiketissäkin löytyy yksinkertainen atomimallin kuva), jota esiintyy merkittäviä määriä maankuoressa. Ehkä tässä yhteydessä yhdysviivan toriumin ja sulaneen reaktoriytimen (corium) välille vedetään, koska torium alkuainetta on suunniteltu käytettäväksi uudenlaisissa hyötyreaktoreissa, joista sulasuolareaktori olisi kaikkein kiinnostavin. Tosin vastakohtana tuolle ydinvoimala onnettomuudessa muodostuvalle Corium Blackille torium-sulasuolareaktorissa ei ainakin periaatteessa pitäisi olla mahdollista syntyä tämmöistä hallitsemattomasti kuumenevaa sulanutta ydintä (corium), joka voisi aiheuttaa räjähdyksen ja ydinvoimalaonnettomuuden. Ja mainittakoon vielä löytämäni mielenkiintoinen ja hiukea fakta toriumista: lähes kaikki luonnossa esiintyvät torium isotoopit ovat muotoa torium-232, jonka puoliintumisaika on käsittämättömät 14 miljardia vuotta eli alkuräjähdyksen aikaan, jos olisi syntynyt torium-232 isotooppia, sen radioaktiivisuus olisi vasta nyt puolittunut. Käsittämätöntä. o_O 

Tai sitten se Thorium riimaa hyvin Coriumin kanssa, mutta tiedä häntä, kun ei ole parempaakaan tietoa nimeämisen taustoista. Mutta palataanpas ydinfysiikan ja nimipolitiikan kiinnostavasta maailmasta takaisin oluiden pariin.

Thorium Black on sysimustaa – niin kuin varmaan tässä tapauksessa asiaan kuulu ja on suotavaa. Pinnalle kertyi noin sentti hyvin tiiviin näköisen hieman vaalean ruskeaan taittavaa vaahtoa. Kyllähän tämä lupaavalta stoutilta näyttää.

Tuoksussa on reilusti paahteista mallasta, pähkinää ja nokea. Myös jotain yrttistä ja hienoista hiivaisuutta, muttei häiritsevästi. Hieno ja mielenkiintoinen tuoksuprofiili.

Ensisuullinen täyttää suun täyteläisillä ja paahtean maltaisilla mauilla, jotka viipyilevät pitkään. Jälkimakuun nousee leivinuunissa paistettua, nokista ruisleivän pohjaa, johon kietoutuu hieno toffeinen aromi. Toinen suullinen jatkaa selkeästi samalla linjalla. Humalointi on maltillista ja terävöittää vain hienoisesti makuja antaen niille ryhtiä. Onpas oikein maukasta ja tasapainoista. Kerrassaan hyvää.

Suutuntuma on täyteläinen, vaikkakin hieman nokisen kuiva. Kuivuus tulee enemmänkin jälkimakuun. Erittäin miellyttävä suutuntumakin.

Kylläpä Pyynikki on nyt pykännyt ilmoille erinomaisen bändioluen. Toki Pyynikiltä on jo tullut useita erinomaisia stouteja, joten olihan tältä lupakin odottaa paljon. Kauppavahvuisesta Corium Black en osaa siis sanoa mitään, mutta tämä on kyllä erittäin onnistunut ja maukas stout. Peittoaa selvästi oikein maukkaaksi todetun Turmion Kätilöiden Pimeyden Morsiammen ja nousee tämän hetken omaksi suosikikseni maistamistani bändioluista. Erinomaisen hienoa työtä taasen Pyynikiltä.

Ja toki tähän loppuun musiikkia vähän Diablolta. Otetaan nyt tämän Thorium Blackin pikkuveljen nimibiisi eli Corium Black tähän mukaan. Nyt tätä on saatavilla ainakin näistä ravintoloista. Jos paikkoja tulee lisää, niin listat näistä paikoista löytynee panimon ja bändin sivustoilta.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 42/50 

Speksit:
Panimo: Pyynikin käsityöläispanimo
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Alkoholi: 6,5 %
Muuta: Diablon nimikko olut ravintolavahvuisena
Mistä: Sain pari näytepulloa Pyynikin Käsityöläispanimolta

Nokipalo – Paloaseman panimo

Nokipalo on vallan herkullisen
näköinen olut. Onneksi sammutuspeitettä
ei sentään tarvittu.

Tänään blogarin lasiin kaatui Lohjalaisen Paloaseman panimon Nokipalo. Panimo pitää majaansa Nummen kylällä vanhalla paloasemalla, mihin panimon nimikin viittaa. Olen jo jonkin aikaa halunnut tutustua tähän sympaattisen oloisen panion tuotteisiin, mutta niitä ei hirveästi ole näillä leveysasteilla löytynyt. Kun joulukuussa käväisin Helsingissä koulutuspäivässä, niin päätin lopultakin käydä tutustumaassa Ateneumin takana sijaitsevassa Pien olutkauppaan. Kattavasta valikoimasta lähti mukaan hyväksi panimoksi osoittautuneen Maistilan Kotva sekä pakko-ostoksena vihdoinkin yksi Paloaseman panimon olut eli tämä kyseinen Nokipalo. 

Olut on mitä ilmeisimmin stout tyylin edustaja. Hirveän paljon infoa tästä ei ole tarjolla. Prosentit on peruskauppavahvuisen luokkaa ja maltaat on ohraa. Etiketistä löytyy tarjoilulämpötila sekä vähemmän kotimaisissa oluissa esiintyvä QR-koodi, joka johtaa panimon kotisivuille, muttei sieltäkään paljoa lisää selviä. Oletin sen vievän suoraan sivulle, jossa olisi ollut oluen tärkeimmät speksit. Sillä tavoin QR-koodi palvelisi pulloissa parhaiten, mutta tälläpä mennään. Eikun lasiin ja maisteleemaan.

Nokipalo on väriltään sysimustaa, eikä läpi näy yhtään. Pinnalle muodostuu lasiin kaadettaessa reilun parin sentin vaalean ruskea vaahtokerros, josta isoin kerros vajoaa aika nopeasti. Oluen pinnalle ja lasin reunoille jää kyllä vielä peittävä kerros kuohkeaa vaahtoa.

Tuoksu on melko mieto ainakain alkuun tai sitten vaahtokruunu piilottelee aromeja allaan. Kovalla nuuhkuttelulta tuoksusta löytyy hyvin hentoa suklaamallasta ja aavistus nokea, mutta melko tuoksuton.

Maku on hyvin tasapainoinen ja jopa miedohko. Mallas- ja ruisleipää tästä löytyy hennolla suklaisella vivahteella. Jälkimaussa mukanan miedon nokiset ruisleivän kuoret viipyilevät. Vähän kuin on ois voimallisemmat nämä maut, niin olisi vallan hieno paketti.

Pullossa ei hirveästi infoa oluesta löytynyt –
eikä valitettavasti panimon nettisivuille johtavan
QR-koodinkaan takaa.

Suutuntuma on erittäin miellyttävän pehmeä ja yllättävänkin täyteläinen. Vain pienet hiilihappo kuplat terävöittävät suutuntumaa kuin purskaus sitruuna kermavaahdossa.

Kokonaisuuten oikein hieno olut. Näyttää erittäin upealta ja maultaankin oikein hyvää, mutta pikkainen vetisyys työntyy loppua kohden esiin. Tuoksu oli jossain minun nenäni hajuepiteelin ulottumattomissa. Tästä kun saisi semmoisen 6,5% vahvuisen version, niin voisin olettaa kaiken olevan enemmän kuin hyvin kohdallaan. Sitä odotellessa.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 5/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 36/50 

Speksit:
Panimo: Paloaseman panimo
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Maltaat:  Ohramallas
Alkoholi: 4,5 %
Mistä: Olutkauppa Pien, Helsinki

Yellow Belly – Omnipollo/Buxton Brewery

Tänään arviossa erittäinkin mielenkiintoinen olut Yellow Belly Peanut Butter Biscuit Imperial Stout. Olut ruotsalaisen Omnipollon ja englantilaisen Buxton Breweryn yhteistuotantoa. Olen maistanut tämän kaksi kertaa aiemmin hanaversiona ja vakuuttunut tästä täysin. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2015 OlutExpossa, jossa tapasin myös ensimmäistä kertaa Tyttö ja Tuoppi olutblogin kirjoittajan juurikin sattumoisin Daimond Beveragesin tiskillä, josta hän oli ostanut tätä kyseistä juomaa. Tässä oli ensi kohtaamiseni tähän kyseiseen tuotteeseen, joka johti siihen, että kävin sitä vielä loppummalla iltaa hurmioituneena ostamassa lasillisen kaverin kanssa nautittavaksi.

Toinen kohtaaminen oli noin vuosi sitten, kun olutta saapui myös Kuopioon Ravintola Maljan hanaan. Tästä jälkimmäisestä kerrasta löysin myös muistiinpanot, jotka tähän laitan ennen tämän kertaista arviota. Mutta sitä ennen vielä muutama sananen tästä oluesta.

Yellow Belly pullo versio on kääritty valkoiseen paperiin, jossa on vain pienet silmän reijät tehtynä. Fontti vie tunnelman selkeästi "villiin länteen". Assosiaatio pullon asusta Klu Klux Klaniin on vahva. Ja sillä siihen osittain viitataankin, mutta panimot haluavat oluella jakaa kaikkea muuta kuin mitä kyseinen järjestö edustaa. Valkoisen kaavun alta esiin kaivautuu kuvaus aiheesta painettuna valkoiselle etiketille. 

"Yellow Belly — a person who is without courage, fortitude, or nerve; a coward. 

To us, one of the most cowardly deeds is to act anonymously, hiding behind a group. A signifying trait of institutionalised racism. 

This beer is brewed to celebrate all things new, open minded and progressive. A peanut butter biscuit stout with no biscuits, butter or nuts. Taste, enjoy and don't be prejudiced."

Vahvoja sanoja. :) Tämän lisäksi ainut asia, mitä etiketistä löytyy on eränumero ja parasta ennen päiväys.

Avattuani korkin ja laskettuani sen kädestäni huomasin siitä tipahtanee mustaa jauhoa. Kurkkasin korkkiin, mutta siellä ei ollut sisällä mitään. Tarkempi tarkastelu paljasti olutta (todennäköisesti) jääneen pullotusvaiheessa kaulukselle muutama tippa. Sitten se on jäänyt korkitusvaiheessa korkin reunan ja pullon väliin ja kuivunut siihen. Toivottavasti kyseessä ei ole muuta. Ulkopaperi oli ainakin täysin puhdas.

Tammikuu 2016 arvio:

Olut väriltään sysimustaa öljyä, jonka pinnalle muodostuu ruskeaa vaahtoa. Hieno jakoista vaahtoa kertyy oluen pinnalle noin puoli senttiä, mutta se on melko lyhytikäistä.

Tuoksu hieman Tuplapatukkamainen. On maapähkinää (ehkäpä juurikin maapähkinä voita), suklaata ja sukaa keksiäkin. Jotain kahvistakin, mutta makeus vie mielenyhtymän Tuplapatukkaan.

Maku on aivan käsittämättömän huikea. Tummaa suklaata, mutta kuitenkin makeampana. Happatmuutta jälkimaussa. Maussa nousee välillä esiin myös pähkinää, vaikka suklaisuus jyllää eniten. Hienoinen hiivainen vivahde nousee esiin, kun olut on riittävän lämmintä. Kuin nestemäistä suklaakakku- tai browniestaikinaa. Vähän nokea myös. Paahteista mallasta runsaasti.

Sisältö siirtyneenä lasiin –
silmätkin näkyy pinnassa

Suutuntumassa paljon samaa kuin 70 % tummassasuklaassa. Paksua öljymäistä nektaria. Jälkimaussa jotain kevyttä jauhoisuutta. Kuin tuhdin suklaakeksin jäljiltä.

Kokonaisuutena täytyy todeta, että onhan tämä nyt aivan käsittämätön olut! Nussii suuta ja hellästi. Omnipollonilla Buxtonilla on yhteistyö hallussa.

Tammikuu 2017 arvio:

Olut on väriltään sysimustaa ja niukka vaahtoista. Kaatui lasiin öljymäisenä nesteenä. Täysin läpinäkymätöntä. Niin kuin muistinkin.

Tuoksussa esiin putkahti heti alkuun tuhkaisuutta, mikä yllätti minut täysin. En tämmöistä assosiaatiota ollut odottanut. Missä Tupla-patukka? Tuhkaisuus kääntyy jonkin ajan päästä taka-alalle ja maapähkinä korostuu, mutta suklaa ei nouse niin paljon esiin kuin olin muistanut. Ei se silti huono ole, muttei lähellekkään niin hyvä kuin muistin.

Maussa on reilusti tummaa suklaata, kahvia ja paahteista mallasta. Myös sitä nokea. Juuri tämä nokisuus työntyy takaa esille sen verran tuhdisti, ettei toffeisuutta ja pähkinäisyyttä tääl nouse esille kunnolla. Lasin loppupuolella nämä alkavat vasta tulla esiin.

Suutuntuma on paksu ja napakka. Kahvimaisia katkeroja pyörii suussa reilustikin.

Kokonaisuutena Yellow Bellyn pulloversio ei vastannut täysin mielikuvia. Nämä kaksi aiempaa kertaa, mitkä olen tämän hanasta maistanut, ovat olleet lähes hurmiollisen huumaavia. Tällä kertaa ei osunut ihan niin nappiin. Hyvää tämä on, mutta en tiedä onko erässä jotain hieman pielessä vai olisiko ollut jopa pieni korkkivirhe mukana. Ainakaan yleensä korkkia avateessa ei korkin mukana tipu kuivunutta olutta muruna. Hyvää silti. Suosittelen tutustumaan sekä tähän Yellow Bellyyn, että koko Omnipollon tuotantoon aina, kun mahdollista. Tässä on panimo, joka tekee valtavasti uutta ja kokeilevaa oluiden kanssa. Ja mikä tärkeintä – tyylikkäästi.

Tuomio vuonna 2016:
Tuoksu: 10/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 10/10
Suutuntuma: 5/5
Kokonaisvaikutelma: 19/20
Yhteensä: 48/50 

Tuomio vuonna 2017:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 18/20
Yhteensä: 42/50 

Speksit:
Panimo: Omnipollo /Buxton Brewery
Tyyli: Imperial Stout
Maa: Ruotsi/Englanti
Väri: 363.0 EBC
Katkerot: 68 EBU
Kantavierre: 27 °P
Maltaat:  ohra-, vehnä- ja kauramallas
Alkoholi: 11,0 %
Muuta: Laktoosia
Mistä: Matkuksen Alko, Kuopio

Kotiolutta: Kotitekoiset Belgian Strong Alet vertailussa

Tänään maistelussa ja "arviossa" kaksi omatekoista olutta. Vertailen näitä rinnakain, koska kyseessä on lähes samalla reseptillä tehdyt oluet, mutta aikaväliä niillä melkein tasan vuosi ja jälkimmäisessä iso osa sokerista, jolla saatiin nostettua oluen prosentteja korvattiin spray maltaalla maltaisuuden lisäämiseksi. Tässäpä alkuun reseptit. Ensimmäisen satsin aikoihin en käyttänyt Macillä vielä mitään softaa ja silloiset tarkemmat tiedot jäi veljen koneelle, mutta nykyisin käytössäni on Beer Smith 2 ja sieltä löytyi tarkasti tämän jälkimmäisen tiedot. Molemmissa mäskäykset tunnin mäskäyksellä 70°C:ssa ja tunnin keitolla. Humala profiili oli täysin sama. Kyseessä oli 12 litran erä ja oluet käytettiin n. 19°C:ssa. Mausteissa oli paljon samaa, mutta #6 erässä oli mukana muskotti pähkinää, jota ei ollut #17 erässä.

ERÄ:	Nimi:
#6	Crunchy Snow Xmas Ale
	Raaka-aine:	Määrä:
	Maris Otter Pale Ale	4 kg
	Chocolate Malt 900 EBC 1kg	0,11 kg
	Crystal EBC 100	0,34 kg
	Candi sokeri	0,4 kg
	Sokeri	0,4 kg
Humalat (g)	Fuggles	28 g
	East Kent Goldings	28 g
	Mausteet
	WLP500 Trappist Ale Yeast	1

#6 Crunchy Snow Xmas Ale 8,4 %

Väriltään hieman ruskeampi ja vähän sameampi kuin Rudi. Vaahtoa meinaa muodostua liiaksikin ja koko pullo ei mahdu kerralla lasiin. Vaahto on hyvin kuohkeaa, pieni kuplaista ja melko pitkäikäistä.

Tuoksu on hieman pistävä. Kuivattua hedelmää ja happamia marjoja. Jotain märkää villasukkaakin tässä on. Ei hyvä mielenyhtymä. Tuoksu ei nyt lupaa enää hyvää tälle.

Maku on marjaisa ja kevyen karamellimaltainen. Mausteita löytyy myös. Kandisokeri on aistittavissa.  Lämmettyään maku pehmenee ja maltaisuus puskee enemmän esiin marjaisuuden takaa. Maku yllättää täysin. Positiivisesti. Tämähän on edelleen oikein hyvää.

Suutuntuma on ihan mukavan napakka, mutta tietynlaista ohuutta tästä löytyy prosentteihin nähden. Tämän johtunee isommasta sokerin määrästä.

Oli melkoisen yllättävää, että maku oli näin hyvä, vaikka hieman samean ruskea väri ja pistävyys tuoksussa eivät oikein povanneet ihan sitä. Olen oikein tyytyväinen tähän, vaikkakaan kaikki ei ole kohdallaan. 

#17 Rudolf the Red Nose Craft Beer 7,9%

Rudin väri on kauniin tumman punaruskea ja kirkas. Punaisempi kuin Crunchy Snow. Vaahto ei kerry juuri ollenkaan. Väriltään erittäin kaunis.

Tuoksu ei kyllä irtoa ollenkaan! Hämmentävää. Vaahdottomuusko sen tekee. Nostaako vaahtoon vapautuvat hiilihappokuplat aromeja paremmin esiin. Tai sitten olut on vielä liian kylmää.

Maussa mallasta ja paahteisia vivahteita. Kuivahedelmää ja appelsiinia löytyy hieman. Jälkimaussa on tulee kahvisia makuja höystettynä hennolla vaniljalla. Maut tasapainottuu ja hyökkäävyys katoaa, kun olut lämpiää. Tämä on valitettavasti alkuun hieman tunkkainen, kun maut ei meinaa irrota kunnolla, mutta tasoittui sitten lämpenemisen myötä.

Suutuntuma on selvästi paksumpi ja tukevampi kuin erässä #6. Tämä tosin oli odotettavissa, koska tässä erässä ei käytetty sokeria kuin maun antamiseen. kandisokerina, kun taas toisessa erässä sillä nostettiin myös prosentteja.

Kokonaisuutena pidän kuitenkin paljon enemmän tuosta jo kaksi vuotta vanhasta sokerilla höystetystä erästä. Jotenkin sen rinnalla uusi maltaisempi versio jää tunkkaiseksi. Toki mausteillakin on oma osansa.

Jännittäväähän tämä tämmöinen kypsyttely on ja palkitsevaa, vaikkain hieman pettynyt olen tämän meidän uudemman version makuun näin jälkikäteen. Jotenkin tuntuu, ettei kaikki ole mennyt ihan putkeen valmistusvaiheessa, vaikka toki mausteiden käytössäkin oli hienoista eroa. Ja tuo kuplaisuus oli ihan omaa luokkaansa pehmeisyydessään erässä #6. Olisin odottanut vaahdon perusteella erittäin hiilihappoista olutta, kuten seuraavassa erässä #18 joka noudatti samaa kaavaa taas, mutta pienellä maustevariaatiolla ja hiiva oli uudelleen käytettyä erästä #17. Sitä en ottanut tähän vertailuun, koska sen kuohuvuus oli isompaa kuin erän #6 ja hiilihapot häiritsivät hieman makujakin. Melkoista hommaa. Pitäisi enemmän kokeilla toistaa täysin samanlaisina eriä, niin näkisi kuinka hyvin hommat tässä onnistuu. Tämän kohdalla muuttuvia tekijöitä oli ehkä liikaa, joista yksi isoimmista oli vuotta pidempi kypsytys erällä #6.

Semmoista tällä kertaa. Tämä on kyllä kerrassaan hyvä harrastus. Suosittelen kokeilemaan, jos vähänkään kiinnostaa. :) Alkuun pääsee helposti ja pienillä investoinnella esim. Reittausblogin pussimäskäysohjeilla. Niillä ohjeilla aloitelimme myös meidän kotipanimossa ja ensimmäisestä kerrasta kirjoitinkin silloin vähän tarinaa. Tavaroita ja raaka-aineta saa kätevästi Brewcatiltä, Lappo.fi:stä ja uudesta Panimonurkasta, joka on tällä hetkellä ainut, joka tarjoaa maltaita vaikka gramman tarkkuudella. Se on kätevää. Ei tulle hukkaa maltaille. Humaloita ei (ainakaan vielä) saa mistään tarkkoja määriä.