lauantai 8. maaliskuuta 2014

Prykmestar KahviStout – Vakka-Suomen Panimo

Prykmestarelta on mielestäni tullut hyvin vaihtelevia oluita. Erittäin loistavan maukas ja omaperäinen SavuKataja kuuluu panimon parhaimmistoon, jolla voi kutkutella makuhermoja tänäkin päivänä, kun sitä Alko onneksi tarjoaa. Toisaalta panimo on pannut myös täydellistä pashaa kuten panimon vuoden 2013 pääsiäisolut. Esanssinen suklaa-aromi oli tuoksussa hurmaava, mutta maussa se hävisi saman tien kuin olut oli suuhun saatu. Muuta siinä ei sitten ollutkaan… Sillä tätä KahviStouttia vähän pelkäilen, mutta rohkea rokan syö ja oikeamielinen oluen maistaa. Ritarillisesti siis kohteen kimppuun!

Herkullisen näköinen, mutta 
lopulta laimeahko pettymys.
Olut kaatuu kauniin tumman punaruskeana lasiin muodostaen aromilasiin reilun 3cm vaahtokukan, joka ei ole kuitenkaan kovinkaan kestävä. Väri tuo mieleen kahvin. Tuoksussa kahvin myös aistii. Myös maltaan ja jonkin pistävämmän aromin, josta en saanut kiinni.

Maku hieman makeahko ja fenolinen. Kahvia löytyy hivenen jälkimaussa, mutta heikosti. Olisin kaivannut itse vähän lisää tuhtiutta, mutta toimii varmaan mukavasti oluen maistelua aloittelevalla bulkki lagerin lipittelijälle. Muttei valitettavasti  ainakaan minulle.

Tätä makustellessa kuuntelin Reginasta tutun Iisan soololevyä ja mietin oluenystävien päivän uutista Sori Brewingin poikien perustamasta www.papabeers.com:sta, josta voitanee kohta tilata vaikka oman kylän panimon maitokauppavahvuutta vahvempaa olutta kotiin – Viron kautta kierrätettynä. Loistavuutta, mutta samalla niin syvältä, koska ei se näin pitäisi mennä. Mutta tätä tämä on. Vero eurotkin siis kohta Viroon.


Noniin paatos loppukoon tältä erää ja musa suosituksen pariin. Iisa tekis mieli laittaa soimaan, mutta tämän oluen tuottama hienoinen pettymys ja nämä uutiset saavuttavat saman ristiriitaisen tunnelman kuin Eläkeläisten Aamupalahumppa.


Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 4/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 8/20
Yhteensä: 23/50

Speksit:
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Väri:  127 EBC
Katkerot: 15,6 EBU
Kantavierre: 14,3°
Maltaat: Pilsner-, suklaa- ja värimaltaat
Humalat: Hallertauer Magnum
Alkoholi: 6,0 %
Muuta: Alkon käsityöläisoluet sarjan tuote. Valmistuksessa käytetty kahvia.
Mistä: Savonlinnan Citymarketin Alko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti