torstai 16. lokakuuta 2014

Alpha Pop – BrewDog

Tänään maistossa skotlantilaisen BrewDogin uusi Pohjoismaiden markkinoille tehty kauppavahvuinen ruis pale ale Alpha Pop. BrewDog tuo markkinoille jonkin verran selkeästi vain näille markkinoille oluita, joita voidaan myydä laajemmaltikin kuin monopoleissa, joista Suomen Alkon listoille lienee hankalin päästä. Onneksi suosittu ja innostava panimo haluaa tarjota meille edes jotain, kun kaikkia herkkuja emme saa käsiemme ulottuville. Paitsi hyvin varustelluissa baareissa ja tietenkin nettikauppojen kautta. Niin mielelläni ostaisin viikonlopun herkuksi esim. pullollisen BrewDogin Tokyo*:a tai jälkiruokajuomaksi pullollisen Dog C:tä. Mutta ei. Ei mahdollista.

Mutta palataanpas takaisin tämän oluen pariin. Alpha Pop on väriltään meripihkan värinen ja aavistuksen samea olut. Vaahtoa kertyy vajaa sentti, mutta se jää lasin reunoille nesteen rajapintaan paksummaksi kerrokseksi.

Tuoksussa iskee ensimmäisenä nenille voimakas havumetsän pihkaisuus. Kuin syksyinen sateenraikas Puijon metsä. Voi melkein tuntea neulasten piston nenänpäässä, kun kurottuu haistamaan oksaa. Tässä on voimakas humalointi, joka on enemmänkin katkeropuolta.

Maussa katkerointi ottaa heti selvästi vallan. Lisäksi maku on selvästi hapanjuuriruisleipäinen. Ihan häivähdys raikasta sitruunaa puskee kuusen kerkkien lomasta. Jälkimaussa humalankatkeroa ja puu-uunissa paahtunutta ruisleivän kuorta. Katkero viipyilee todella pitkään kitalaessa.

Kovin on katkeroitunutta tavaraa, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Kaiken kaikkiaan mukavaa vaihtelua maitokaupparintamalla reilumman katkeron ystäville. Taattua BrewDog laatua. Jos humala puhuttelee, niin suosittelen kokeilemaan.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 34/50 

Speksit:
Panimo: BrewDog
Tyyli: Pale Ale
Maa: Skotlanti
Maltaat: Ainakin ruista
Humalat: Columbus, Ahtanum
Alkoholi: 4,5 %
Mistä: S-Market Ykkösrasti, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti