perjantai 10. lokakuuta 2014

St Feuillien Triple – Brasserie St. Feuillien


Eilen illalla maistelin pitkään kaapissa olleen Saint Feuillienin Tripel oluen. Panimohan omaa pitkät juuret oluen teossa ja tarjoillut minullekin muutamia mielenkiintoisia makuelämyksiä. Tämä olut on Tripel tyylilajin edustaja. 

Vaalean kullankeltainen, hieman samea olut. Kaadettaessa puhtaan valkoista vaahtoa kertyy reilusti, mutta se laskee melko nopeasti.

Tuoksussa mietoa yrttimäisyyttä. Myös hieman alkoholia.

Maku on hieman kirpeä, raikas ja yrttinen. Ensi reaktiona oli purkkitonnikala, mutta ehkä suussani oli jotain joka aiheutti maku-mielleyhtymän, mutta uudelleen en sitä maistanut. Maku asettui kaikkiaan miellyttävän monipuoliseksi. Jälkimaussa kevyttä happamuutta ja yrttistä katkeruutta.

Suutuntuma on makeahkon pehmeä, joka kuivaa kohti jälkimakua päätyen happamuuteen.

Kokonaisuuten maukas tripel olut. Itse pidän paljonkin Belgialaisista oluista, jotka tarjovat usein miellyttäviä mausteisia makuelämyksiä. Eikä poikkeusta tee tämäkään, vaikkei henkilökohtaisiin suosikkeihin nousekkaan.

Musiikiksi otetaan progemaista tunnelmaa ruotsalaisen Bo Hanssonin Storstad kappaleen kautta. Tämä kappale on kuin musiikillinen opas nimensä mukaisen fantasia suurkaupungin halki. Kappale aloittaa vuonna 1972 ilmestyneen Ur Trollkarlens Hatt levyn. Itseltäni löytyy tämän levyn "englantilainen" versio Magicians Hat, josta kyseinen kappale löytyy nimellä Big City. Matkajuoma lasiin, ota hyvä asento ja aloita vajaa 12 minuutin matka halki satumaisen suurkaupungin.


Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 31/50 

Speksit:
Panimo: Brasserie St. Feuillien
Tyyli: Tripel
Maa: Belgia
Väri: 12,7 EBC
Katkerot: 22 EBU
Kantavierre: 18,5°
Maltaat: Pilsner- ja carapilsmaltaat
Humalat: Styrian Golding-, Saaz- ja Spalt-humalat
Alkoholi: 8,7 %
Mistä: Varkauden Alko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti