Tiistaina tulin pikavisiitile kotiin, jotta saimme mikrokotipanimomme Snow White Breweryn historian toisen olut erän pullotettua. Pitkälti mennään edelleen lainatulla reseptilinjalla ja esikuvana oli Reittausblogin Perushefe. Tosin variaatiota tuli maltaissa taas tällä kertaa. Siitä raporttia myöhemmin.
Alahovin Viinitilan Vanhan Tornin Tumma Olut ja juuri pullotettu itsetehty Hefe |
Alahovin Viinitilan Letkeä Olut juhannuksena 2013. |
Samalla kuulin oluenteosta olevan vastuussa isäntäväen poika, joka oli ilmeisesti myös ideoinut oluen tuotannon tilaviinien rinnalle. Tämä on nyt siis ensimaistosta kuitenkin näille kauppaan asti ehtineille tuotteille.
Olut on väriltään kauniin tumman punaruskeaa ja kirkasta. Valoa vasten punaisuus korostuu kivasti. Kaatovaiheessa vaahdon muodostus näyttää pieneltä, mutta lopulta pinnalle kertyy reilun sentin korkuinen vaahtokerros, joka laskeutuu nopeasti, mutta jää kestävänä ohuene mattona peittämään oluen pintaa.
Tuoksussa tumman paahteista maltaisuutta, ruisleipää ja hieman kahvia ja suklaata. Maku on miedohkon maltainen. Jälkimaussa tulee kahvia ja suklaisuutta. Suutuntuma on kevyt ja kuplainen. Hieman vetinenkin. Siinä ja siinä rajalla, että maku lysähtäisi esanssiseksi liemeksi. Olisin kaivannut mallasrunkoon hieman ennemän tuhtiutta, jolloin olut olisi voinut toimia oikein mainiosti. Nyt jäi vähän keskikertainen fiilis. Ehkäpä pelattu hieman liian varman päälle. Siitä kielii tuotteiksi valitut tumma ja vaalea lager.
Kerta Kallaveden rannoilla uiskennellaan, niin mikä sopisikaan paremmin taustalle kuin legendaarinen Kallavesj'. Ja savonmetallin sanansaattajan Verjnuarmun esittämänä. Aasinsiltakin tästä löytyy. Bändin laulajan taiteilijanimihän on Puijon Perkele ja tässä oluessa "vanhalla tornilla" viitataan Puijon mäellä ennen sijainneeseen matalampaan Puijon näköalatorniin. Se on myös esitetty etiketissä. Sieltä on voinut ihailla, kuten nykyisestäkin, Kuopion ympärillä välkehtivää Kallavettä.

Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 10/20
Yhteensä: 29/50
Speksit:
Panimo: Alahovin Viinitila Oy
Tyyli: Tumma Lager
Maa: Suomi
Maltaat: Ohra- ja vehnämallas
Alkoholi: 4,7 %
Muuta: Yksi Alahovin Viinitilan ensimmäisistä kaupallisista oluista.
Mistä: Prisma, Kuopio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti