perjantai 7. lokakuuta 2016

Black IPA – Olvi

Tänä iltana arviossa Iisalmen pimeä puoli eli Olvin Black IPA. Olvilla on ollut ihan hauskoja heittoja näissä IPA tölkeissään. Nyt The Dark side of Iisalmi ja IPAssa Iisalmi Pale Ale. Vähän omaakin mukaan. Se on hyvä. Tämä taitaa olla ensimmäisiä kauppavahvuisia Black IPA oluita. Tai ainakin ensimmäin omalla kohdallani.


Olvin Black IPA on väriltään tummaa ja tuo mieleen Cokiksen, mutta onneksi vaahto on aivan toista maata. Eikä kuplia nouse. Kyllä tämä herkullisemman näköistä on kuin ylikansallinen kolajuoma.

Tuoksussa on havuja ja pihkaa. Myös hieman paahteista mallasta ja tummaa toffeeta. Kuitenkin melko mieto tuoksu.

Maussa mukavasti maltillista paahteista mallasta ja jopa hieman nokea. Sitten tulee maltillinen havuinen humalan puraisu. Jälkimaussa jatkuu pihka hyvän tovin. 

Suutuntumaltaan Olvin Black IPA on yllättävänkin napakka runkoinen. Muuten pehmeää mallasta ja jälkimaussa katkeroista humalaa kevyellä kädellä.

Ihan kelpo Black IPA. Etenkin kauppavahvuisena. Ehkäpä tässä tämä paahde antaa oman lisänsä, vaikka kauppavahvuisissa runko jää yleensä hieman vajaaksi. Tämä on melko täyteläinen ja pehmeärunkoinen olut paahteisilla aromeilla, jota jälkimaussa ryydittää humalat katkeroineen. Silti hyvistä fiiliksistä huolimatta hieman vaisu kokonaisuutena. Saatan ostaa myös toiste. Mutta älä anna lämmetä.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Olvi
Tyyli: Black IPA
Maa: Suomi
Väri: 100 EBC
Katkerot: 55 EBU
Kantavierre: 11 %
Humalat:  Cascade, Target, Yellow Sub ja T’N’T
Alkoholi: 4,7 %
Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti