keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Pirunpelto Kivibock – Panimoyhtiö Hiisi

Lähtökohtaisesti yksi kiinnostavimmista oluista tämän vuoden Alkon Käsityöläisolutvalikoimasta oli Hiisin Pirunpelto Kivibock. Tosin Hiisin oluet kiinnostavat aina itseäni, koska kyseessä on suomalaisen pienpanimoskenen parhaimmistoon kuuluva panimo, joka on taikonut tankeistaan moninaisia maukkaita ja mielenkiintoisia oluita. Kaiken lisäksi panimolla on hyvin ihailtava asenne ja ote oluen tekemiseen.

Tällä kertaa panimo toi tarjolle taas jotain "uutta" ja lähtökohtaisestikin mielenkiintoista, jollaista en ainakaan ole itse päässyt koskaan maistamaan. Pirunpelto Kivibockin vierre on käsitykseni mukaan mäskätty kuumennetuilla kivillä. Kivien kuumennuksesta kiukaalla panimon pihalla näinkin jossain kuvan, mutta tarkkaa valmistustapaa en tiedä. Oletan kuitenkin, että mäski on kuumennettu tulikuumilla kivillä, jotka heitetään vierteen sekaan. Näin lämpötila nousee pikkuhiljaa ja maltaiden sokerit karamellisoituvat kuumien kivien pintaan.

Samaa tekniikkaa on käsitykseni mukaan käytetty jossain päin Suomea perinteisesti sahdin mäskäykseen. Ihan varma en ole, kun en tietolähdettä tälle nyt löytänyt. Korjatkaa, jos olen väärässä. Vanhasta valmistustekniikasta on kuitenkin kyse. Ainakin saksanmaalla on tätä metodia on käytetty keskiajalla oluen mäskäykseen ja näille oluille on oma tyylinimityksensäkin Stein bier.

Pirunpeltoa komistaa komea ja tunnelmallinen etiketti. Tässä on jotain hienoa ja alkukantaista. Jotain mystistä ja kiehtovaa. Panimo kuvailee sivuillaan Pirunpeltoa tyylilleen uskollisesti Kalevalaisella runomitalla.
HIILIVUOREN VARJOIS’ SAUNOO //
PUKKI, PAIMEN POHJOISEN //
PIRUNPELLON KANTOI KASAAN //
KANNEKS KIUKAAN KIVISEN.
Pirunpelto on väriltään syvän mahongin ruskea ja melko kirkasta valoa vasten katsottuna. Pintaa hunnuttaa hieman ruskeahko vaahto.

Tuoksu on mahtavan maltainen, hieman siirappinenkin. Jotain yrttistäkin. Ei voimaksta eikä pistävää. Vähän kuin koivun lehtien tuoksu vastomisen ohessa.

Maku on makean maltainen, hieman paahteinen. Siirappisia ja tumman kandisokerisia aromeja. Myös kesän tuoreita koivun lehtiä sekä ruohoista ja hieman pihkaista humalaa. Erittäin miellyttävä maku.

Suutuntuma on napakka ja melko täyteläinen. Rapsakampia katkeroja tulee mukaan hetken päästä hörpystä – samalla tavalla viivellä kuin kiukaalle heitetyn löylyveden makoisa puraisu saunan takanurkassa.

Kokonaisuudessan oikein onnistunut ja maukas pukki, jossa kaikki on melkolailla kohdillaan. En tiedä kuinka paljon kivimäskäyksellä on tähän osuutta, mutta kandisokeriset maut voisi hyvin kuvitella syntyneen maltaan sokereiden kohdatessa tulikuuman kivipinnan. Lyhyesti sanottuna erinomainen olut. Ei heikkoja hetkiä. Ehdottomasti jatkohankintalistalle.

Yksi syy, miksi koen myös vahvaa vetoa Hiisiin, on samankaltainen intohimo musiikkiin. Aivan mahtavaa, kun etiketeissä muistetaan aina antaa myös musiikkisuositus. :) Itse olen jättänyt nämä musiikkisuositukset vähän vähemmälle viime aikoina johtuen siitä, että monesti halusin kertoa ja kaivella lisätietoja kappaleista ja bändeistä tekstien lisäksi. Tähän alkoi mennä niin paljon aikaa, että yhden blogikirjoituksen tekemiseen alkoi mennä liikaa aikaa, mikä on pois muusta elämästä. 10h työpäivien ja kolmen lapsen lisäksi on nyt hoidettavana omakotitalon työtkin, joten aika on välillä melkolailla kortilla. Ja taisipa joskus teksteissä olla enemmän asiaa musiikista kuin oluesta, joten keskityn nyt enemmän oluisiin. Jos musasuosituksia laitan, pyrin pitämään sen osion lyhyempänä, vaikka musiikistakin jaksan intohimoisesti jauhaa vaikka loputtomiin. Mutta ehkä on parempi antaa sen puhua omasta puolestaan.

Siis Hiisin suosituksen mukaisesti Howlin Wolf Built For Comfort.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 18/20
Yhteensä: 44/50 

Speksit:
Panimo: Panimoyhtiö Hiisi
Tyyli: Kivibock
Maa: Suomi
Väri: 65,7 EBC
Katkerot: 28,7 EBU
Kantavierre: 17,4 °P
Alkoholi: 6,5 %
Muuta: Yksi Alkon vuoden 2017 Käsityöläisolutvalikoiman oluista
Mistä: Päiväranna Alko, Kuopio

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Prykmestar Saazer Pils – Vakka-Suomen Panimo

Kerrassaan herkullisen näköinen,
tuoksuinen ja makuinen olut.
Prykmestar Saazer Pils on yksi tämän vuoden Alkon käsityöläisolutvalikoimaa ja ainoa perinteisen pils tyylin edustaja tässä joukossa. Tosin olut on hieman vahvempi alkoholipitoisuudeltaan kuin perinteisesti tyylilajiin kuuluisi. Oluen valmistuksessa on käytetty tsekkiläistä ohramallasta ja tsekkiläistä Saaz-humalaa, jolla olut on kokonaan humaloitu.

Prykmestar Saazer Pils on väriltään oljenkeltainen ja hieman sameahko. Pintaa verhoaa puolen sentin korkuinen napakka kirkkaan valkoinen vaahto. Pohjalta nousee rauhaksiin tasaiseen tahtiin kuplia kuin ylösalainen kevätpäivän vesisade.

Tuoksu on raikkaan keväinen. Aromiprofiilista löytyy tuoretta ruohoa, keksistä mallasta ja hentoa kukkaisuutta.

Maku on rehdin maltainen, tuore leipäinen sekä hieman hapan omenainen. Humala puraisee kivan tuntuisesti, muttei liikaa. Humaloiden hampaat paljastavat vastaleikattua ruohoa, yrttejä sekä sitrusta.

Suutuntam on raikas ja rapsakka. Mukava juoda, muttei kuitenkaan liian kevyt. Mallasrunko on tukeva, jota tasapainoinen humalointi liidättää.

Mukavan maanläheinen ulkoasu etiketissäkin.

Onpas nyt kyllä oikein maukas ja hieno pils lasissa. Fiilikset katossa. Itselläni onkin alkuvuoden tehnyt Pilsejä ja Ipoja kovasti mieli, kun alku talvi on tullut vietettyä enemmänkin stout ja imperial stout osaston parissa. Yksi Bohemian pilsner onkin kellarissa käymässä ja keväisen reilusti humaloidun IPAn resepti on työn alla. Voi kumpa osaisi itse tämmöisen vielä joskus valmistaa. Tässä maku ja suutuntuma on erinomaisessa tasapainossa ja olut itsessään on maukas sekä sopivan katkera. Ostan tätä todennäköisesti lisää janojuomaksi. Tätä ei kannata jemmata kellarin kätköihin odottamaan parempia aikoja. Se aika on nimittäin nyt.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 42/50 

Speksit:
Panimo: Vakka-Suomen Panimo
Tyyli: Pils
Maa: Suomi
Väri: 13 EBC
Katkerot: 37,2 EBU
Kantavierre: 15,0 °P
Maltaat: Tsekkiläiset ohramaltaat
Humalat: Tsekkiläinen Saaz
Alkoholi: 5,7 %
Muuta: Yksi Alkon vuoden 2017 käsityöläisoluista
Mistä: Haapaniemen Alko, Kuopio

lauantai 11. helmikuuta 2017

Amarillo Tripel – Malmgårdin Panimo

Amarillo Trippeln väri oli hieman
likaisen sävyinen. Siitä miinusta.
Tälle illalle maistelussa omalle kohdalle kolmas olut Alkon tämän vuoden käsityöläisolut kattauksesta. Pääsin maistamaan ennakkoon Rekolan Panimon Kaffe Stoutin ja Iso-Kallan Panimon Biére de Garden. Tänään kävin piipahtamassa pikaisesti Alkossa kauppareissun ohessa ja nappasin pari pulloa lisää maisteluun. Toinen näistä hankinnoista oli tänään maisteluun päätynyt Malmgårdin Panimon Amarillo Tripel. Malmgårdilta on tuonut viime aikoina markkinoille oikein maukkaita oluita, joten sen vuoksi odotukset ovat korkealla.

Kolme vuotta sitten Malmgård toi Alkon käsityöläisoluissa edellisen tripelinsä – Emmer Tripelin. Olin vasta kahta kuukautta aiemmin alkanut pitämään omaa blogiani. Olin näköjään tituleerannut sen huhtikuussa maistellessani oluen yhdeksi sen vuoden erän parhaimmaksi olueksi, vaikka pisteitä tulikin maltilliset 34/50. Tosin mm. Hiisin Pläkki sai samat pisteet. Mutta ei emmer Tripel erityisemmin mieleen jäänyt. Saapi nähdä kuinka tämän kanssa käy.

Amarillo Tripel on väriltään hieman punertavaan taittavan kullan keltaista ja hieman sameahkoa. Itse asiassa väri on vähän kuin vihreällä murrettu, mistä tulee hieman likaisen ruskeaan taittava sävy. Vaahtoa muodostuu erittäin niukasti ja se ei oikein missään vaiheessa peitä pintaa. Muistuttaa ulko asultaa muutamaa makoisaa tallinpohjalta tuoksahtavaa maalaissiideriä.

Tuoksussa yrttisyyttä, valkopippuria ja maltaisuutta. Muutaman hörpyn jälkeen oluen asetuttuaan lasiin esiin työntyy myös keväisen kukkaisia aromeja. Ensi fiilikset olivat valkopippurisuuden vuoksi hieman tunkkaiset, mutta tämä raikas kukkaisuus muuttaa tuoksuprofiilia selkeästi mielyttävämpään suuntaan.

Maku on mausteinen, maltainen ja yllättävänkin voimallinen. Yrttejä ja valkopippuria on läsnä reilusti. Sekaan heittäytyy sitruunaa ja ruohoa. Alkoholisuus jää tämän mausteisen sitrusryöpyn alle, mutta tuntuu lämmittävänä tunteena kurkussa. 

Suutuntuma on oikein täyteläinen. Jopa hieman paksu. Kuivattavat mausteiset katkerot ovat itsevarmasti läsnä ja kuivattavat suun limakalvoja pikkuhiljaa jokaisen hörpyn jälkeen. Tämä tunne onnistuu kuitenkin olemaan tasapainoinen ja persoonallinen olematta liian hyökkäävä.

En ole nyt ihan täysin vakuuttunut, mutta persoonallinen olut tämä kyllä on. Vähän ehkä liikaa kaikkea. Tuhtia on ainakin. Vaikka tuoksussa tulee keväisiä tuulahduksia, niin omasta mielestäni tämä sopii paremmin winter warmeriksi. Tai voisihan tämä toimia ensimmäisten kevään ulkogrillauksien jälkkäriksi auringon laskun jälkeen, kun ilma on kylmennyt nopeasti routaisen maan imiessä kaiken lämmön itseensä. Joka tapauksessa ei tämä kovin kesäinen tai saunan jälkeinen janojuoma ole ollenkaan. Varsinkin lämmettyään mennään jo lähes katkeroliköörien osastolle. Älä anna sinne asti odottaa. Nauti sopivan viilennettynä.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 2/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 35/50 

Speksit:
Panimo: Malmgårdin Panimo
Tyyli: Tripel
Maa: Suomi
Väri: 23 EBC (Alko 14,6 EBC)
Katkerot: 35 EBU (Alko 50,1 EBU)
Kantavierre: 18,5 °P (Alko 18,3 °P)
Humalat: Ainakin Amarillo
Alkoholi: 9,0 %
Muuta: Sokeria. Osa Alkon vuoden 2017 Käsityöläisolutvalikoimaa
Mistä: Haapaniemen Lidlin Alko, Kuopio

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kaffe Stout – Rekolan Panimo

Tänään on tullut jälleen saataville Alkon joka vuotiset käsityöläisoluet. Itse en ole ehtinyt ihan valtavasti perehtyä tämän vuoden tarjontaan, mutta äsken Alkon sivuille katsastaessani totesin, että olisihan siellä taas monta mielenkiintoista olutta tarjolla. 21 olutta, jos oikein katsoin. Koko paketille kertyisi huimat 109,56€. Onhan siinä kyllä melkein joulukalenterillinen mielenkiintoisia oluitakin, mutta itse joudun tämän hetkisessä tilanteessa hieman karsimaan omaa hankinta listaani. Koetan lähipäivinä tehdä oman pienen listaukseni (ehkäpä kymmenen olutta), jotka ajattelen hankkia. Kunhan ehdin niitä vähän makustella.

Mutta olen ollut sen verran onnellisessa asemassa, että olen saanut kaksi näistä oluista maistoon suoraan panimolta. Lauantaina maistelin jo joulun alla saamani Iso-Kallan Panimon Biére de Gardenin ja tänään vuorossa on Rekolan Panimon Kaffe Stout.

Sympaattisesti nimetty Kaffe Stout on kahvilla maustettu ja laktoosilla makeutettu stout, joka panimon mukaan on heidän versionsa maitokahvista. Tunnustan, että Rekolan Panimon tuotteet ovat kiinnostaneet aina ja tämä olut olisi ollut varmasti hankinta listallani. Kohta nähdään vakuuttaako tämä itseäni niin paljon, että hommaisin tätä lisääkin jemmaan.

Kaffe Stout on väriltään jykevän mustaa ja läpi lähes läpi kuultamatonta. Kaadettaessa valkoista melko lyhyt ikäistä, mutta kuohkeaa vaahtoa kertyy noin sentin kerros.

Tuoksu on reilun mokkainen ja suklainen. Seasta ui esiin välillä pähkinänougaan aromejakin. Oikein voimakas ja herkullinen tuoksu.

Ensi hörppy yllättää vähän kovalla ja hyökkäävällä maullaan. Ei oikein muuta kuin hetkellinen makeus ja runnovat katkerot päälle. Täh? Toinen hörppy tuntuu pehmeämmältä ja makuja aistii paremmin, mutta mielestäni olut on liian kylmää vielä (noin 8 °C). Hetken lämmittelyn jälkeen maut selkeästi pehmenevät lisää ja avautuvat. Nyt mukaan kömpii kahvia ja suklaata ja suklaakahvia ja kaakoata. Aika reilusti. Myös paahtomallasta on mukavasti. Taustalla häilyy kuitenkin melko jyrkät katkerot, jotka eivät ole mielestäni tälle makumaailmalle ihan parhaaksi, vaikka ryhdittääkin sitä. Ehkäpä tässä tapauksessa jo hieman liikaa. Ei tämä silti pahan makuista ole.

Suutuntuma on alkuun pehmeä ja melko täyteläinen, kunnes katkerot ottavat komennon ja työntyvät vahvimmaksi tuntumaksi. Kaikki katkero ei tule varmasti humaloinnista, joka ei nyt ole kuitenkaan mitenkään raju, vaan epäilen osan tulevan mausteena käytetystä kahvista.

Kokonaisuutena oikein kiva ja maukas maitokahvi tämä Kaffe Stout. Paljaaltaan ihan hivenen jytäkkä on tuo happokkaan kahvimainen katkero, joka antaa hivenen pohjaan palaneen huoltari Saludon tuntua, mutta toimii ihan hyvin tumman suklaan kaverina.  Itselläni oli 80% ja 70% suklaata, joista ensimmäinen toimi mielestäni paremmin, koska oluessa itsessään on jo makeutta mukana. En olis katunut tämän hankkimista. Jos budjetti antaa periksi, niin voisin hommata toisen pullollisen suklaajälkkärin kaveriksi esim. pääsiäiseksi.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50 

Speksit:
Panimo: Rekolan Panimo
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Väri: 132 EBC
Katkerot: 36,4 EBU
Kantavierre: 18,2 °P
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Laktoosia ja kahvia. Yksi Alkon vuoden 2017 käsityöläisolutvalikoimaa
Mistä: Sain maistiaspullon panimolta

lauantai 4. helmikuuta 2017

Biére de Garde – Iso-Kallan Panimo

Tänään arviossa Iso-Kallan Biérre de Garde, joka on yksi tämän vuoden Alkon käsityöläisolutvalikoiman tuotteista. Tämä ei nyt ole ihan uusi olut, sillä tätä oli jo viime kesänä hanatuotteena saatavilla. Maistoin itse tämän ensimmäisen kerran Helsinkin SOPP:ssa ja illan päätteeksi tituleerasin tämän illan aikana maistamieni top3:seen. Pari kertaa sen jälkeen pääsin tämän maistamaan ja joka kerta on toiminut. Nyt pääsen myös tämän rauhassa arvioimaan.

Biére de Garde on itsessään Pohjois-Ranskalainen oluttyyli, jota perinteisesti valmistetaan keväällä kellariin lämpimien kesäpäivien viilentäväksi janojuomaksi. Eli kyseinen oluttyyli ei ole tosiaan mikään tyypillisin täällä meillä päin, eikä itsellänikään niistä originaaleista ole muistaakseni kokemusta. Ranska on muutenkin aukko olutsivistyksessäni, vaikka jonkin verran ranskalaisiakin oluita on tullut maisteltua.

Biére de Garde on väriltään tumman pähkinän ruskeaa ja kirkasta. Väri on kyllä erittäin kaunis ja hitaasti pohjasta kohoilevat pienet kuplat vain korostavat sitä. Vaahtoa kertyy noin yhden sentin kerros, joka laskeutuu kyllä melko pian jääden peittämään pintaa parin millin kerroksena.

Pähkinäinen, tuttifrutti karamellinen ja kuivahedelmäinen. Luumua, rusinaa ja aprikoosia. Myös jotain kahvista. Hennosti lämmettyään alkoholi tahtoo puskea läpi.

Maku on pähkinäinen, makeahkon maltainen ja hiukan hunajainen. Myös kuivattua hedelmää tästä löytyy. Maku on hyvin tasapainoinen, jota pähkinäinen humalointi ryhdittää. 

Suutuntuma on pehmeä ja täyteläinen. Hienon suutuntuma, jossa jälkimakuun nousee rauhallisesti terävämpää otetta.

Kylläpäs tämä on hyvää! Ei voi mitään. Tässä ei ole mitään hyper zuper MEGA jumatsuikkeli kikkaa, vaan tämä on yksinkertaisesti maukas, tasapainoinen ja sopivan särmäkäs, muttei mitenkään räväyttävä. Mutta pitääkö sitä muka aina olla? Tässä kaikki kohdallaan ja olut maistuu. Juuri niinkuin pitää. Lisäpointsit uudistuneesta ulkoasusta. Vahva suositus Iso-Kallan panimon Biére de Gardelle.


Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 5/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 43/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Biére de Garde
Maa: Suomi
Katkerot: n. 25 EBU
Kantavierre: 18,2 °P
Maltaat:  Pilsner, Munich, Chrystal maltaat
Humalat: Northern Brewer, Saaz
Alkoholi: 7,0 %
Muuta: Yksi Alkon vuoden 2017 käsityöläisolut valikoimaa
Mistä: Sain maistiaispullon panimolta joulukuussa

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Thorium Black – Pyynikin Käsityöpanimo

Tänään maistelussa Pyynikin Käsityöläispanimon Diablolle valmistama ravintolavahvuinen bändiolut Thorium Black, josta sain pari maistiaspulloa suoraan panimolta. Kyseessä on jo toinen nimikko-olut, jonka Pyynikki on tehnyt tälle jo yli kaksikymmentä vuotta veivanneelle metallibändille. Aiempi vuoden takainen Corium Black oli kauppavahvuinen ja jäi harmillisesti itseltäni maistamatta, kun en ehtinyt sitä Kuopiosta käsiini haalimaan. Siitä en siis osaa arviota antaa, mutta koska kyseessä on stout ja Pyynikki on kunnostautunut tässä lajissa (esim. Pajavasara, Papan Vanilja Stout ja Pyynikin KDC #V****gate Stout) uskallan odottaa tältä oluelta kohtuullisen kovaa tasoa.

Mutta palataanpas vähän tähän kyseessä olevaan olueeseen ja bändiin sen nimen takana. Vaikkei Diablo omalla levylautasellani pyörikkään, niin kovan livebändin maineetta nauttivana olen hyvin tietoinen bändin olemassa olosta. Ja ovathan kaksi Diablon levyä kavunneet myös Suomen virallisen albumilistan ykköspaikalle, mikä ei ole mikään ihan vaatimaton suoritus. 

Idea tähän ravintolavahvuiseen Thorium Blackiin oli lähtenyt panimolta ja homma oli bändille sopinut. Itensiivisen yhteistyön tuloksena, jossa makutuomareina mukana olivat Diablon Heikki Malmberg ja Aadolf Virtanen, syntyi stout, jonka lopullisen reseptin kehitteli Pyynikin tuotanto- ja laatupäällikkö Heikki Eräsalo. Suoraan en tiedä, onko Thorium Black "sukua" reseptipohjaltaan Corium Blackille, mutta ehkpä tätä voisi kutsua Coriumin Blackin isoveljeksi.

Muutakin yhteistä molemmista oluista löytyy. Nimittäin nimistö. Corium Black on Diablon edellisen levyn Silvër Horizonilta löytyvän biisin nimi ja sillä biisin sanoja tsekkattuani mitä ilmeisimmin tässä yhteydessä tarkoitetaan eräänlaista mustaa laavaa, jota muodostuu kun ydinreaktorin ydin sulaa. Melkoisen mukavaa ainetta, joka on äärimmäisen kuumaa ja radioaktiivista hitaasti valuvaa laavamaista ainetta. Eli tykkää mennä erinomaisesti läpi vaikka betonista. Tshernobylissa tämä sulanut ydin oli pysynyt 1660 °C:een lämmössä ainakin neljä päivää edelleen jatkuvan ydireaktion ansiosta. 

Thorium – tai suomeksi torium – on taas uraanin lisäksi ainut selkeästi radioaktiivinen alkuaine (etiketissäkin löytyy yksinkertainen atomimallin kuva), jota esiintyy merkittäviä määriä maankuoressa. Ehkä tässä yhteydessä yhdysviivan toriumin ja sulaneen reaktoriytimen (corium) välille vedetään, koska torium alkuainetta on suunniteltu käytettäväksi uudenlaisissa hyötyreaktoreissa, joista sulasuolareaktori olisi kaikkein kiinnostavin. Tosin vastakohtana tuolle ydinvoimala onnettomuudessa muodostuvalle Corium Blackille torium-sulasuolareaktorissa ei ainakin periaatteessa pitäisi olla mahdollista syntyä tämmöistä hallitsemattomasti kuumenevaa sulanutta ydintä (corium), joka voisi aiheuttaa räjähdyksen ja ydinvoimalaonnettomuuden. Ja mainittakoon vielä löytämäni mielenkiintoinen ja hiukea fakta toriumista: lähes kaikki luonnossa esiintyvät torium isotoopit ovat muotoa torium-232, jonka puoliintumisaika on käsittämättömät 14 miljardia vuotta eli alkuräjähdyksen aikaan, jos olisi syntynyt torium-232 isotooppia, sen radioaktiivisuus olisi vasta nyt puolittunut. Käsittämätöntä. o_O 

Tai sitten se Thorium riimaa hyvin Coriumin kanssa, mutta tiedä häntä, kun ei ole parempaakaan tietoa nimeämisen taustoista. Mutta palataanpas ydinfysiikan ja nimipolitiikan kiinnostavasta maailmasta takaisin oluiden pariin.

Thorium Black on sysimustaa – niin kuin varmaan tässä tapauksessa asiaan kuulu ja on suotavaa. Pinnalle kertyi noin sentti hyvin tiiviin näköisen hieman vaalean ruskeaan taittavaa vaahtoa. Kyllähän tämä lupaavalta stoutilta näyttää.

Tuoksussa on reilusti paahteista mallasta, pähkinää ja nokea. Myös jotain yrttistä ja hienoista hiivaisuutta, muttei häiritsevästi. Hieno ja mielenkiintoinen tuoksuprofiili.

Ensisuullinen täyttää suun täyteläisillä ja paahtean maltaisilla mauilla, jotka viipyilevät pitkään. Jälkimakuun nousee leivinuunissa paistettua, nokista ruisleivän pohjaa, johon kietoutuu hieno toffeinen aromi. Toinen suullinen jatkaa selkeästi samalla linjalla. Humalointi on maltillista ja terävöittää vain hienoisesti makuja antaen niille ryhtiä. Onpas oikein maukasta ja tasapainoista. Kerrassaan hyvää.

Suutuntuma on täyteläinen, vaikkakin hieman nokisen kuiva. Kuivuus tulee enemmänkin jälkimakuun. Erittäin miellyttävä suutuntumakin.

Kylläpä Pyynikki on nyt pykännyt ilmoille erinomaisen bändioluen. Toki Pyynikiltä on jo tullut useita erinomaisia stouteja, joten olihan tältä lupakin odottaa paljon. Kauppavahvuisesta Corium Black en osaa siis sanoa mitään, mutta tämä on kyllä erittäin onnistunut ja maukas stout. Peittoaa selvästi oikein maukkaaksi todetun Turmion Kätilöiden Pimeyden Morsiammen ja nousee tämän hetken omaksi suosikikseni maistamistani bändioluista. Erinomaisen hienoa työtä taasen Pyynikiltä.

Ja toki tähän loppuun musiikkia vähän Diablolta. Otetaan nyt tämän Thorium Blackin pikkuveljen nimibiisi eli Corium Black tähän mukaan. Nyt tätä on saatavilla ainakin näistä ravintoloista. Jos paikkoja tulee lisää, niin listat näistä paikoista löytynee panimon ja bändin sivustoilta.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 42/50 

Speksit:
Panimo: Pyynikin käsityöläispanimo
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Alkoholi: 6,5 %
Muuta: Diablon nimikko olut ravintolavahvuisena
Mistä: Sain pari näytepulloa Pyynikin Käsityöläispanimolta