lauantai 15. lokakuuta 2016

Kaksi Kotia Ruusuhippi – Rekolan Panimo ja Panimoyhtiö Hiisi

Arviossa tänään Rekolan Panimon ja Panimoyhtiö Hiisin yhteistyönä tehty olut Kaksi Kotia Ruusuhippi. Kaksi Kotia on nimi näiden kahden panimon yhteisötyöoluiden yleisnimitys. Sarjassa on aiemmin esiintynyt Kaksi Kotia (ensimmäinen oli ilman erillistä nimeä, tyrni-belgi-IPA, Kuuma Kurpitsa (kurpitsa-chili ale, Choko-Cherry (suklaa-kirsikkaolut, tästä oli muistaakseni sekä kauppavahvuinen että 7,5% versiot), Sanoi Kettu (pihlajanmarja Ale) ja Vailla humalaa (villiyrtti-sour). Näistä olen päässyt maistamaan vain ensimmäisen, Choko-Cherryn ja Vailla humalaa. Ensimmäinen pullosta, toinen hanasta Ravintola Maljassa ja Vailla humalaa viime vuonna OlutExpossa. Ensimmäinen oli omaan makuuni, Choko-Cherry ihan kiva ja villiyrttiviritys oli mielenkiintoinen, muttei hirveämmin sytyttänyt minua.

Ruusuhippi on väriltään oranssin punainen ja samea. Väri on kuin ruusunmarjahillolla. Vaahtoa kertyy vain hyvin ohut ja lyhytikäinen kerros.

Tuoksu on marjaisan hapan. On ruusunmarjaa, hieman raparperiä, ketunleipää ja belgialaista hiivaa. Myös hienoista mausteisuutta.

Maku on marjaisa ja hieman pajun kuorinen. Mallasta löytyy maltillisesti. Myös marjaisan ja pihkaisen katkeroinen, joka ensiintyy etenkin jälkimaussa. Mausteita ui myös seassa. Valkopippurisuutta – ja vähän liiaksikin. Ei ole ihan minun makuun tämä soppa.

Ruusuhipin suutuntuma on hapan, viileä ja katkera – kuin ylhäisörouvan syli.

Kokonaisuutena Ruushippi on mielenkiintoinen olut, mutta ei itseäni innosta. Maussa mausteet ovat selkeää Belgian Ale osastoa, mutta tuo happamuuden vuoksi mennään enemmän Sour Ale puolelle, mutta ei puhtaasti sitäkään. Vähän muinaisolut osastoakin. Ei vain nyt iskenyt kovasti. Ehkä odotin enemmän. Kokeilevuudesta plussaa.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 10/20
Yhteensä: 29/50 

Speksit:
Panimo: Rekolan Panimo / Panimoyhtiö Hiisi
Tyyli: Belgian Ale
Maa: Suomi
Väri: 16,6 EBC
Katkerot: 21,3 EBU
Kantavierre: 13,5 °P
Maltaat: Pilsner- ja karamellimaltaat
Alkoholi: 6,3 %
Muuta: Ruusunmarjaa
Mistä: Arkadian Alko, Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti