keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Laajalahden Suurpanimon PIPA vs. Snow White Breweryn Foxy IPA

Joulukuu on ollut kovin kiireinen eikä ole joutanut paljoa olutarvioita valitettavasti kirjoittelemaan. Mutta nyt vuosi vetelee viimeisiään. Huomenna ei mitään tiedossa ja nyt vähän vapaata aikaa, joten voipi muutaman oluen nautiskella. Sain tässä taannoin 4 olutta ja yhden siiderin maisteluun Espoon suunnalta. Hulppealla 25l tuotantokapasiteetilla toimiva Laajalahden Suurpanimo on kahden kaverin kotipanimo, missä on tehty jo monta ennakkoluulotonta olutta, kuten Lapsang souchongilla eli männynjuurilla savustettulla mustalla teellä "savustettua" Savu Porteria. Vertailun vuoksi tällä hetkellä oman kotipanimomme Snow White Breweryn tuotantokapasiteetti on n. 15l.

Syksyllä panimon puuhamies Jaakko Järvinen haastoi meidän panimon tekemään pihlajanmarjalla maustettua IPAa ja pitihän haasteeseen vastata. Niinpä me Mr. Whiten teimme oman versiomme. Syyspäivänä kävin keräilemässä n. kilon verran pihlajanmarjoja Kuopion Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueelta, joista sitten 500g marjoja keiteltiin pienessä määrässä vettä, joka lisättiin sitten keiton jälkeen käymispönttöön. 

Foxy ja PIPA. Vasen oikee. Ja Foxyssä kuvan otto hetkellä kaadosta jo
minuutti ja oluttakin näkyy jo hyvinkin. PIPAssa vaahto pysyy
selkeämmin kohtuudesaa.

Laajalahdesta tullut IPA oli maustettu jo keiton aikana marjoilla, minkä lisäksi pöntön oli lisätty käymisen jälkeen kuivamaustumaan kuivattua marjarouhetta sekä kanelia ja kardemummaa. 

Foxy IPA vasemmalla ja Laajasalon
SuurPanimon PIPA oikealla.

Laajalahden SuurPanimon PIPA on väriltään selkeästi vaaleampaa ja kirkkaampaa kuin meidän Foxy IPA. Meidän Foxy IPAmme taas kuohuu aivan valtavan paljon enemmän kuin PIPA, kuten kuvasta näkyy. 


PIPAn tuoksussa kanelia, kevyttä omenaisuutta ja pihlajanmarjaa. Foxyssa kevyttä pihlajanmarjaa, hienoista pihkaista havuisuutta, humalaa ja hartsista happamuutta. Eli eroa on tuoksussa paljonkin. 

PIPAn maussa ensin hedelmäistä humalaa ja kevyttä havuisuutta. Jälkimakuun tulee hapokasta marjaisuutta ja Fazerin Kettu-karkin jälkimakua. Ei sentään niin makeaa. Hieno kombo. Makumaailma toimii oikein hyvin. 

Foxy IPAssa ensimaku on paljon hyökkäävämpää ja kirpeämpää. Sitten makuun tulee mukaan humalaa ja selvää hapanta marjaisuutta, joka on voimakkaampaa kuin PIPAssa. Jälkimakuun hiipii hieman viljaista jauhoisuutta. Foxy on selkeästi happamalta kuin PIPA, vaikka PIPAan on käytetty suhteessa enemmän marjaa kuin Foxyssa. 

PIPAn suutuntuma on pehmeämpi, mutta muuttuu jälkimakuun nopeasti hieman happamaksi ja raikkaan marjaisaksi. Hiilihappoja on kohtalaisesti. Foxyssä suutuntumaa hallitsee happamuus ja hiilihappoisuus. 

Kokonaisuutena PIPA edustaa selkeämmin IPA linjaa, kun taas meidän Foxy lähtee harhailemaan jonnekin Sour ALEjen makumaailmoihin. Ulkonäöllisestikin PIPA on tyylipuhtaampi IPA. Foxyssa on suodattamattoman vehnän sameutta ja kermatoffeen väri johdattaa ajatukset enemmän BelgiALEjen tai Brown ALEjen suuntaan. Alkutavoitetta edustaa selkeämmin Laajalahden SuurPanimon PIPA, joten julistan omalta osaltani pisteet sille. Sour ALEjen ystävät voisivat hyvinkin saada suuremman nautin Foxy IPAstamme. 

Mutta kaikkiaan maukkaita tuotoksia on taas kotiolosuhteissa saatu aikaiseksi. Laitan tähän tarkempia speksejä molemmista oluista, jos saan Jaakolta luvan jakaa tätä tietoa sekä kaivettu oman reseptimme kurahtaneen läppärin kovalevyltä. 

Mutta tällä nyt mennään. Kaikesta huolimatta erinomaista alkavaa vuotta kaikille oluen ystäville – ja muillekin. Tästä on hyvä jatkaa.

Tähän vuoden vaihdon musaksi lyödään Pariisin Kevään Pikku Huopalahti biisi. Siitä löytyy Arto Tuonelan laulamana ensivuodelle loistava ohjenuore: "Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai voi odottaa seuraavaa." Mutta minä pidän kuitenkin tämän, kun ollaan jo mukavasti kyydissä.



tiistai 9. joulukuuta 2014

Stallhagen Pumpkin Ale – Stallhagen

Stallhagenin maisteluilla jatketaan. Mieltä on kutkuttaneet viimeaikoina maustetut olut ja hedelmä/marja oluet, kun itsekin on tullut tehtyä pihlajanmarja IPAa ja pari satsia joulumausteista belgityylistä alea. Ja kovasti olisi kiehtonut päästä maistamaan Sori Brewingin ja Maku Brewingin kurpitsa tuotokset Olut Expoon, mutta ei onnistunut. Joten, kun kaupassa törmäsin oluthyllyllä tähän Stallhagenin kauppavahvuiseen kurpitsaan, pääsi se sen suuremmin pohtimatta heti koriin mukaan.

Pumpkin Alea ja pyttäriä eilisistä
potuista ja possun uunifileestä.
Stallhage Pumpkin Ale on väriltään kauniin meripihkan oranssia ja väri on hyvin tasainen lasin reunoilla ja keskellä. Valo tulee kauniisti läpi. Vaaleaa vaahtoa kertyy vajaan sentin kerros, joka laskeutuu aika nopeasti, mutta peittää pintaa ohuena huntuna vielä jonkin aikaa.

Tuoksussa mallasta ja kevyttä humalointia. Ehkäpä aavistus kurpitsaakin. Ehkä.

Ensi kulauksessa maistuu miedohko maltaisuus ja hitunen kurpitsaa. Maku on kevyt, raikas ja siinä on tasapainoinen humalointi. Jälkimaussa kevyttä katkeroa ja kurpitsaa. Vaikka maku on aika hyvä ja maukas, niin hieman kevyeksi se jää. Olisin kaivannut vähän enemmän tuhtiutta. Ei paljoa, mutta ainakin hieman.

Suutuntuma on pehmeä ja raikas. Vaikka maltaisuuttakin on, jotenkin tämä jää vetiseksi. En tiedä olenko tottunut liikaa tuhdimpiin oluisiin, mutta ei oikein nämä hyvin kevyt ja vetiset nappaa yhtään.

Kaikkiaan kauniin värinen, miellyttävän tuoksuinen ja maistuva olut, mutta mallasrungolta olisin odottanut himpun verran enemmän. Ehkä kurpitsaakin olisi saanut olla enemmän, mutta sen osalta hyvä näinkin. Muut mausteet ei oikein maistu, mutta ehkäpä tasapainottavat makumaailmaa. Kyllä tätä voisi ehkä toisen pullonkin testata.

Vetistelyn vastateemaksi sopiikin loistavasti Dave Matthews Bandin Don't Drink the Water biisi, joka yltyy lopussa mahtavaan pauhuun ja kääntää iloisen sävelkulun hieman vinksahtaneen surulliseksi. Tässä hieno liveversio mahtavalta bändiltä. Ei paras biisi, mutta sopii tähän. Niin ja muista kuitenki juoda sitä vettä, mutta älä oluessasi. Juo niiden välissä. Se on hyvä asia.



Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 33/50 

Speksit:
Panimo: Stallhagen
Tyyli: Hedelmäolut
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,7 %
Muuta: Vaniljaa, kanelia, kurpitsaa, mausteneilikkaa, maustepippuria ja muskottipähkinää.
Mistä: Prisma, Kuopio

maanantai 8. joulukuuta 2014

Stallhagen Black Vanilla Cinnamon 4,7% – Stallhagen

Huh, marraskuun loppu ja joulukuun alku on ollut hulabaloota. Paljon hommia, 3 olutta tehty, töitä paiskittu. Ajettu reilu tuhatkunta kilometriä pimeitä ja loskaisia maanteitä. Ja väsyttää kokoajan. Siksi ei ole ehtinyt/jaksanut paljoa kirjoitella, vaikka monta juttua on pyörinyt mielessä ja monia oluita lasissa. Mutta välillä pitää nukkuakin.

Löysin läheisestä Valintatalosta Papabeersin oluiden hakureissulla hyllystä vajaa kuukausi sitten maistamani Stallhagen Black Vanilla Cinnamon 6% pikkuveljen eli kauppavahvuisen version ja olihan se otettava maistoon sekin. Tästä ois voinut rinnakkaisvertailunkin tehdä, mutta nyt mennään erillisarvioilla.

BVC 4,7% on väriltään kauniin tummaa, mutta kuitenkin läpikuultavaa ja lähes viininpunaista. Vaahtoa kertyy niukasti ja se häviää melko nopeasti. Ulkoisesti pikkuveli tuntuu paremmalta – tai sitten vain muistan väärin.

Tuoksussa raikasta vaniljaa ja kanelia pyörii päällimmäisenä. Myös häivähdys toffeesta.

Maussa tulee hiilihappoista omenaisuutta. Kuin Soda Streamillä hiilihapotettua vettä, jota on maustettu firman omalla omenamakutiivisteellä ja tilkalla sitruunaa. Kevyttä paahteisuutta ja mallastakin löytyy myös. Sekä pehmeää pippurisuutta. Ei se onkin enemmänkin kanelia. Jälkimakuun saapuu hieman katkeroakin. 

Suutuntuma on kuitenkin vetinen. Ei iske hirveästi ja latistaa fiilistä etenkin jälkimaussa. Mielestäni isoveli oli selkeästi maukkaampi maultaan. 

Kokonaisuudessaan kohtalainen tuote, jota vetisyys häiritsee. Tässä olisi taas oiva tuote rinnakkaisvertailuun. Mielestäni 6% oli kuitenkin maukaampi ja pehmeäpi, mutta voihan se olla, että maistelu fiiliksetkin oli erilaiset. Tämä on kuitenkin minun tämän hetkinen mielipiteeni.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 9/20
Yhteensä: 28/50 

Speksit:
Panimo: Stallhagen
Tyyli: Maustettuolut / Tumma Lager
Maa: Suomi
Maltaat:  Pilsner-, karamelli-, special b- ja münichmaltaat, mustamaltaat, paahdetut ohrat (todennäköisesti samat kuin 6%:ssa)
Humalat: Saaz- ja Tettnang Mittelfrüh -humalat (todennäköisesti samat kuin 6%:ssa)
Alkoholi: 4,7 %
Muuta: Vaniljaa ja kanelia
Mistä: Satamakadun Valintatalo, Kuopio

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Papabeers Nisuolut – Pyynikin käsityöläispanimo

Keskiviikkona ne vihdoin saapui. Siis Papabeersiltä tilatut oluet. Vihdoin kotimaista yli kauppavahvuista käsityöläisolutta kotisohvalla nautittavaksi! Kun kotimaisilla pienpanimoilla ei ole ollut muuta mahdollisuutta myydä maagista ja keksittyä 4,7%-rajaa vahvempia oluita kuin ravintolat ja baarit, on tämä Tuomas Peren polkaisema yritys selkeä parannus ja jopa yksi tämän vuoden kulttuuriteoista. Ainakin näin olutharrastajan kannalta.

Tässä kotimaista laatutyötä. Pyynikin Vahva 
Portteri valittiin Berliinissä Global 
Association of Craft Beer Brewers 
-tapahtumassa vuoden 2014 parhaaksi
 porteriksi ja palkittiin kultamitallilla. 
Alkosta tämän pullon hinnaksi tulee 5,08 €. 
Papabeersiltä tilattuna ja Viron kautta 
kierrätettynä sekä paikoitellen 
jopa kotiin kannettuna hinnaksi tuli 2,88 €/plo. 
Mieti sitä. Alkolla olisi syytä äkkiä päivittää 
toimintamallinsa tälle vuosituhannelle.
Toivottavasti Papabeers:stä tai sitten kovasti odotetusta Sori Beer Storesta saadaan myöhemmin myös muiden kotimaisten pienpanimoiden herkkuja, kun Alko ei niitä tarjoa. Tai onhan Alkolta tulossa nyt pienoinen kädenojennus pienpanimoille, kun ne voivat tarjota tuotteitaan 1-10 myymälään myyntiin. Tosin myymälä voi torpata sen, jos eivät halua niitä myyntiin ottaa. Ja ilmeisesti toiminta Alkon kanssa ei ole ihan joustavinta tuottajan kannalta, joten nähtäväksi jää miten käy. Toivottavasti tämä ei tule myöskään estämään pikkuhiljaa etenevää aloitetta pienpanimoiden suoramyyntioikeudesta.

Keskiviikkona tekstiviesti siis ilmoitti pakettini olevan haettavissa läheisestä Valintatalosta. Huvittavintahan tässä tilanteessa on, että Pyynikkin käsityöläispanimo on tehnyt hyviä yli 4,7% vahvuisia oluita, jotka on sitten kuskattu Tampereelta Tallinnaan, josta kuljetusfirma NordPost on kiikuttanut ne sitten tuonne läheiseen Valintataloon, josta minä ne sitten noudin kotiini. Mutta näitä ei siis voi ostaa sieltä, mutta noutaa kyllä, koska 4,7%. PASKAA sanon minä. Mieluummin minä nämä sieltä Valtsusta olisin suoraan ostanut. Varmaan jokunen euro näistäkin tuotoista jää tuonne lahden toiselle puolen, jotka olisi sopivan politiikan vallitessa hyödyttäneet enemmänkin Suomen verottajaa. Mutta, "kun ei vain voi", lainatakseni erästä SUURTA ajattelijaa, joka näillä loistavilla argumenteilla töröttää betoniporsaana kehityksen tiellä. Tosin tuossa tapauksessa ihan toisessa, jo hoidetussa asiassa. Minun mielestäni voidaan hyvinkin, jos tahtoa on, kuten Tahto2013 kansalaisaloitekin osoitti.

Mutta sitten paatoksesta takaisin näiden oluiden pariin. Perjantaina Snow White Breweryn panimolla oltiin pitkästä aikaa perustaja kokoonpanolla kattiloiden äärellä. Velipojan kanssa kaksi satsia maustettua belgityylistä alea tehtiin jouluksi, mutta nyt Mr. Whiten kanssa pantiin ensimmäistä kertaa porteria. Tekemisen ohessa maisteltiin toki myös muutama olut. Koska Mr. White on suuri sahdin ystävä otettiin maistoon myös Papabeersiltä saapunut Pyynikin Käsityöläispanimon Kataja 1.086 Sahti. Tästä ei juttua ehtinyt vielä kirjoittelemaan, mutta toinen pullo on vielä jäljellä sitä varten.

Tänään päivälliselle otin pihvin ja pottujen kaveriksi Papabeersin Nisuoluen. Olut on siis virallisesti Papabeersin Pyynikin käsityöläispanimolta tilaama vehnäolut. Tätä ei siis ilmeisesti tule olemaan saatavilla Pyynikin nimen alla, vaan tämä oli pelkästään Papabeersin tilausmyyntiin suunniteltu ja valmistettu olut.

Herkullisne näköinen kirkas vehnis,
jonka maku ei ollut täysin minun
mieleen.
Nisuolut muodostaa kaadettaessa vain noin 1 cm kerroksen valkoista lyhytikäistä vaahtoa kauniin kullankeltaisen ja kirkkaan oluen pinnalle. Sakat unohdin pyöräytellä mukaan, mikä nyt vähän harmittaa. Tosin sakat näyttää olevan kohtuu napakasti pohjassa, joten oisko niistä paljon makua tullut. No seuraavalla pullolla testaan senkin. 

Tuoksussa makeaa maltaisuutta ja banaanisuutta. Ja joku jännä maltainen "ominaistuoksu", jota on mielestäni parissa muussakin käsityöläispanimon oluessa taustala häilynyt. En valitettavasti osaa sitä tarkemmin yksilöidä. Ei se siis paha tuoksu ole, mutta tulee mieleen, että saman kaltaisen tuoksun olen ennenkin nuuhkinut nenäni limakalvoille.

Oluenmaku maailma on maltaisa ja jopa hieman katajainen. Tässä on jotenkin samaa maku pohjaakin, kuin pari päivää sitten portterin teon ohessa maistelemassamme Kataja 1.086 Sahdissa. Humalointi on tasapainoinen ja eikä paljoa puske esiin. Enemmänkin minusta tässä on katajamaista makua. Jälkimaussa pyörii vehnäisyys ja kevyt hiivaisuus. Vähän kuin vehnäoluen vierrettä ois maistanut keiton jäähdyttyä. 

Suutuntuma on kevyehkö ja hieman hapanleipäinen. Jälkimaussa hapanleipäisyys lisääntyy. Jotenkin ei hirveän miellyttävä kombo. Ehkä vähän keskenkäineisyyden tuntua varsinkin oluen hieman lämmettyä.

Nisuolut ei nyt iskenyt. Ehkäpä odotukset olivat vähän liian korkealla. Toissapäivänä maisteltu Kataja 1.086 Sahti toimi selkeästi paremmin. Onneksi on vielä monta olutta maistamatta, joten toivon kokonaisuuden kääntyvän plussan puolelle. Nyt tilanne 1-1.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 30/50 

Speksit:
Panimo: Valmistuttaja Papabeers / Pyynikin käsityöläispanimo
Tyyli: Vehnäolut
Maa: Suomi
Maltaat:  Vehnä- ja ohramaltaat
Alkoholi: 5,2 %
Muuta: Yksi kahdeksasta Papabeersin nettikauppaan myyntiin tulleista oluista
Mistä: Tilattu Papabeersin nettikaupasta

maanantai 17. marraskuuta 2014

Stallhagen Black Vanilla Cinnamon 6% – Stallhagen

Tänään pikamaistoissa MacBook Pron kovalevyn pelastusoperaation ohessa ensimmäinen tämän sesongin jouluolut. Tai no tulihan sitä jo LTW:n Kievari Tuomas Saison 2014, jonka lasken joulusesonkituotteeksi. Mutta tämä on osa The Monopolin eli Alkon "suurta" jouluolut kattausta (jossa on kyllä monta vanhaa tuttuakin mukana), mutta ei siitä sen enempää. Sillä siitä pohdiskeluun voisi tehdä ihan oman jutunkin. Otetaankin kuitenkin sieltä maistoon ne kiinnostavimmat tuotteet ja varsinaiset herkkujuomat ehkäpä jostain Keski-Euroopan hyvän valikoiman omaavasta verkkokaupasta.

Siis tämän illan arviossa Stallhagen panimon Black Vanilla Cinnamon. Tämä maustettu musta lager kaatuu lasiin kauniin tummana kuohuna nostaen pintaan reilun ja kuohkeanoloisen vaahdon. Tarkemmin oluen väriä tutkaillessa huomaan sen olevan enemmänkin tumman punaruskeaa.

Tuoksussa puski alkuun hieman tympeä ja pistäväkin hiivainen tuulahdus, mutta hetken seisottelun jälkeen tuoksumaailmasta erottui pehmeää mokkaa ja makeaa toffeeta. Paranee lämmetessä.

Ensikulauksessa maistuu raikaskin omenaisuus, jota höystää kaneli ja häivähdys kahvia. Sitten tulee tummempaa makumaailmaa, joka peittää raikkauden alleen ja jättää suuhun reilusti paahtunutta mallasta. Lopuksi jälkimakuun hiipii kuivahko katkero ja kahvinpurumaisuus. Kuin suuhun olisi eksynyt kuusenhakureissulla keitetyn nokipannukahvinporoja kuksasta hörpätteässä. Makukombo toimii ja ei tästä valittamista löydy. Tosin ei tämä mikään tajuntaa räjäyttävä kokemuskaan ole.

Suutuntumassa kevyttä ja pehmeää hiilihappoisuutta, kuivaa paahteisuutta ja jälkimaun aikaan katkeron happamuutta.

Kiva paketti joulumeininkeihin, mutta lasillisen lähentyessä loppuaan ei varsinaisesti tee mieli lisää. Toimii piparkakun kaverinakin jälkiruoaksi. Tämä voisi sopia turvallisena, mutta hivenen erilaisena jouluolut vaihtoehtona, ihmisellä, jotka pälkäävät saavansa liian erikoisen makupommin.

Joulutunnelmiin virittäytyessä otetaan itselleni nuoruuden joulun mieleen tuova kappale. Radioheadin vuonna 1997 ilmestyneeltä OK Computer levyltä löytyvä No Surprise. Mikä joulu, kysynette. Ehkä tuo kellopeli sen tekee – ja se, että tätä tuli kuunneltua tuon vuoden jouluna TODELLA paljon. Tai no sitä oli tullut kuunneltua jo melkein puoli vuotta, kun heti ilmestymisen jälkeen se piti hommata, mutta jotenkin moni biisi kulminoituu sen vuoden jouluun.

Koko levy on yksi musiikillisista merkkiteoksista omasta mielestäni. Loistava levykokonaisuus, joka tarjoilla astetta erikoisemmille poluille suuntaavia kappaleita ja johdatteli bändin tielle, jonka tuloksena syntynyt seuraava levy, Kid A, oli monelle fanille aivan liikaa. Hieno levy sekin, vaikka vaatii aika paljon enemmän pureskelua.


Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 34/50 

Speksit:
Panimo: Stallhagen
Tyyli: Maustettuolut / Tumma Lager
Maa: Suomi
Väri: 113 EBC
Katkerot: 29,4 EBU
Kantavierre: 14,3°
Maltaat:  Pilsner-, karamelli-, special b- ja münichmaltaat, mustamaltaat, paahdetut ohrat
Humalat: Saaz- ja Tettnang Mittelfrüh -humalat
Alkoholi: 6,0 %
Muuta: Vaniljaa ja kanelia
Mistä: Kolmisopen Alko

torstai 13. marraskuuta 2014

Okto Pekka – Teerenpeli

Tänä vuonna ei tullut montaa Oktoberfest olutta maisteltua. VASP:n Prykmestar Oktoberfest bier oli ainut, josta kirjoitin tänne jotain. Ja tässä tulee toinen. Kaupassa sattui Teerenpelin uutuus silmiini ja olihan se otettava maistoon. Kesällä maistoin Ruis Reiskan  ja muutamia baarivahvuuksia (mm. perus hyvä  IPA, Notkea NIPA) Tampereen Teerenpelissä, mutta vähemmälle on tämän panimon tuotteet nyt jääneet.

Kauniin värinen, mutta niukka-
vaahtoinen Okroberfest olut.
Okto Pekka on väriltään kauniin mahonginruskea ja hyvin kirkas. Vaahtoa muodostuu erittäin niukasti ja se hävisi hyvin nopeasti.

Tuoksussa reipasta maltaisuutta, leipäisyyttyä ja mietoa humalaisuutta. Mukava ja miellyttävä tuoksukokonaisuus.

Maussa kevyen paahteinen maltaisuus tulee hyvin esille ja jälkimaussa napakka, muttei liian voimakas, katkerohumalointi ottaa johdon. Kuitenkin kokonaisuutta haalistaa aavistuksen vetinen fiilis. Suullinen muuttuu ehkä liiankin nopeasti jälkimakuun. Maltaan paahteisuutta voisi makustella pidempäänkin.

Suutuntuma on maltaisuudesta ja napakasta katkerosta huolimatta hivenen vetinen, mikä latistaa vähän kokonaisvaikutelmaa. Samoin pieni miinus vaahdottomuudesta. Mielestäni oktoberfet oluet saa vaahdota. Vähän tuhdimpaa makumaailma olisi tehnyt tästä oikein maukkaan ja herkullisen näköisen oluen.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 33/50 

Speksit:
Panimo: Teerenpeli Panimo & Paahtimo Oy
Tyyli: Oktoberfestbier
Maa: Suomi
Väri: 39,8 EBC
Katkero: 29 EBU
Kantavierre: 11.6°
Maltaat:  Vienna, Crystal
Humalat: Englantilaisia ja Uusi-Seelantilaisia humalia
Alkoholi: 4,7 %
Mistä: Prisma, Kuopio

torstai 6. marraskuuta 2014

Stadin Red Ale vs. American Red Ale – Stadin Panimo


Olin hommannut jo pari viikkoa sitten Stadin Panimon Stadin Red Alen Alkosta, kun tänään huomasin Prismassa saman panimon American Red Alen. Tuli heti mieleen, että onko kyseessä vain saman tuotteen laimennettu versio? Kun muistin Stadin Red Alen vielä odottelevan jääkaapissa, niin en voinut vastustaa kiusausta suorittaa rinnakkaisvertailua näistä. Mielenkiintoinen Stadin ja American yhteen otto tiedossa. :)

Oluet ovat lasissa hätkähdyttävän samannäköisiä. Jos lasit sekoittuisivat, ei niitä ainakaan ulkoisesti olisi helppoa erottaa toisistaan. American Red Alen pinnalle kertyy kaadettaessa enemmän vaahtoa, tosin ei montaa milliä, mutta sen vaahto on hieman pidempi ikäistä. Tarkkaavainen tuijottaminen valoa vasten sai aivoni uskomaan Stadin Red Alen olevan himpun verran punaisempi.

Oluet ovat hyvin saman näköisiä laseissa.
Stadin Red Alen tuoksusta löytyy hapankirsikkaa, humalan pihkaisuutta ja greippisyyttä. Myös himpun verran makeaa pakastettua mansikkaa. Eli samanlaista mielen yhtymää, kun pakkasesta ottaa kokonaisia tai viipaloituja itse pakastettuja mansikoita ja niitä on sulattanut mikrossa. Ei kovin virallinen oppikirjojen mukainen määritelmä, mutta minkäs sitä mielenyhtymälleen voi?

American Red Alessa tuoksumaailma on hyvin samankaltainen kuin isoveljessä, mutta hivenen pehmeämpi. Raikkaus, hapanmarjaisuus ja pihkaisuus ei tule niin hyökkäävänä, vaikka tuoksu on yhtä voimakasta. Oluiden lämmettyä ja lepäiltyä pöydällä puolisen tuntia American Red Alen tuoksu on miedontunut ja "laimentunut". Raikasta marjaisuutta ei ole niin selkeästi aistittavissa kuin Stadin versiossa.

Minusta vasemman puoleinen on punertavampi.
Eikö olekin?

Stadin Red Alen maku on raikas, kevyen maltainen ja marjaisa. Jälkimaussa marjaisuus viipyilee ja humalan katkerot liukuvat esiin makumaailmaa ryhdittämään. Kuivattavat katkerot viipyilevät suussa pitkään.

American Red Ale lähtee samoilla laduilla liikenteeseen, mutta marjaisuus jää himpun verran taustalle. Vetisyys tunkee väliin jättäen raikkautta taka-alalle ja korostaen katkeruutta. Jälkimaku on tässä enimmäkseen katkeroa. Kuin olisi ottanut hörpyn Stadin Red Alea ja sitten nuolaissut roiskuneen tipan polkupyörän sisäkumin vaihtamisen jälkeiseltä kädeltä. Etäinen kumimainen katkero tässä on verrattuna Stadin Red Aleen. Ei tämä pahaa siis ole, mutta tympeämpi jälkifiilis.

Suutuntuma on molemmissa kevyen hapokas ja kääntyy humalan katkeroon ja kuivuuteen loppua kohden. Sillä erotuksella, että American Red Ale on vetisempi.

Alkuun nämä oluet tuntuivat tosi tasaväkisiltä. Kuitenkin pikkuhiljaa oluiden lämmetessä kirjoittelun ja rauhaisan maistelun aikana erot alkoivat tulla esiin. Olin reittaamassa nämä lähemmäs toisiaan aluksi, mutta jouduin pudottamaan American Red Alen arviota esiin tulleen vetisyyden sekä makujen ja tuoksujen hiipumisen vuoksi.

Stadi vs. America vertailussa voittajaksi nousi Stadin Red Ale. Parempi turnauskestävyys sekä raikkaampi ja maukkaampi. Näin tänään.

Paljastan salaisuuden kulisseista ja valoitan laadukkaita
Musamiehen kuvausstudion apuvalaistusjärjestelmiä.
Huomaa kattilan ja klementtiini välissä tärkein salaisuus
– kuivahtanut ruisleivän neljännes tukemassa pienemmän
keittokattilan kantta.

Kun punaisissa maisemissa liikuttiin, niin jatketaan sillä musankin puolella. Ja progehan on paskimmillaankin parasta. Vai oliko se hevi. Kuitenkin King Crimsonin Red. Legenda kehiin.



American Red Alen tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Stadin Panimo
Tyyli: Red Ale
Maa: Suomi
Katkerot: 30 IBU
Kantavierre: 10,4°
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: Hopback-humaloitu. Erä #603
Mistä: Prisma, Kuopio
Stadin Red Alen tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Stadin Panimo
Tyyli: Red Ale
Maa: Suomi
Väri: 35,4 EBC
Katkerot: 40 IBU (Alko 57,5 EBU)
Kantavierre: 12,5° (Alko 13,6°)
Maltaat:  Pale ale- ja crystalmaltaat
Humalat:  valikoima parhaita amerikkalaisia aromihumalia
Alkoholi: 5,6 %
Muuta: Olut on mäskätty käsin ja se on suodattamaton ja pastöroimaton. Hopback-humaloitu. Erä #604
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

maanantai 3. marraskuuta 2014

Python IPA – Little Valley Brewery

Tänään maistelussa Little Valley Breweryn Python IPA. Enemmän on tullut maisteltua panimon maitokauppavahvuisia tuotteita, joita löytyykin useampaa erityyliä. Ihan suurin panimon fani en ole, vaikka asenne tuntuu panimolla olevan kohdillaan. Jännä nähdä, kuinka Python puraisee.

Erittäin herkullisen näköinen ja
suuren vaahtokukan omaava IPA.
Makumaailma oli kuitenkin hieman
pettymys.
Olut kuohuaa reilusti lasiin kaadettaessa. Valkoista kuohkeaa vaahtoa kertyy reilusti kauniin kullan keltaisen ja himpun verran samean oluen pinnalle.

Tuoksussa alkuun tuli voimakkaan sitruksisia humalan aromeja ja mietoa yrttisyyttä. Hieman lämmettyään päällimmäiseksi nousee jokin kummallisen vinkeä tuoksu, josta en tiedä mikä se on. Mielestäni se on hieman epämiellyttävä. Ehkä joku selleri tai sitten se on pythonin myrkkyä. Tiedä häntä. Ei nyt innostanut.

Maku on yllättävänkin pehmeä. Humalan puraisu on tämän pythonin kohdalla aika mieto. Tuntuu vain suuremmalla suullisella. Maussa pyörii jotain pähkinäistä. Saksanpähkinää selvästi. Rucolaa ja kuivempaa maltaisuutta. Jälkimaussa pähkinäisyys pyörii kevyen humaloinnin kumppanina piiriä suun limakalvoilla kuivattaen kokonaisvaikutelmaa.

Suutuntuma alkuun pehmeä ja hieman voimainen. Jälkimaussa kuivuutta humaloinnin vuoksi. Tässä vaiheessa IBUt huomaa parhaiten.

Kokonaisuutena epätaisainen IPA. Ensituoksu oli hyvä, mutta sitten tökkäsi. Maku oli erikoinen kokonaisuus, joka ei oikein istunut omaan makuuni. Jälkisaivarteluna voisi sanoa (jonka fiksummat ehkä jo havaitsivat), ettei pythonit todellisuudessa pure vaan kuristavat uhrinsa, joten ei niiltä sitä myrkkyäkään irtoa. Siinäkö syy vaisuun "puraisuun"? Ehkä se kuristaa pikkuhiljaa pauloihinsa. Ehkä ei. Joka tapauksessa kertakokeiluksi jäi.

Brittein saarella, kun mennään niin otetaansa osittain sieltä ponnistavaa musiikkia. Atoms For Peace kollektiivi tekee Thom Yorken johdolla omaa musiikkiaan toteuttaen ilmeisestikin Yorken visioita, joita ei Radioheadissa tule esille. Osittain liikutaan samoilla vesillä kuin viiden vuoden takaisella Yorken soololevyllä. Tämä voisi olla periaatteessa myös Radioheadia, mutta selkeimmin siitä eroaa Red Hot Chili Peppersistä tutumman Flean bassokuljettelut ja vielä junnaavammat fiilistelyt. Hienosti rakennettuja kappaleita silti.

Tässä live meininkiä neljän vuoden takaa Japanissa järjestetyltä Fuji Rock festareilta. Atoms For Peace ja Cymbal Rush. siitä eroaa Red Hot Chili Peppersistä tutumman Flean bassokuljettelut ja vielä junnaavammat fiilistelyt. Hienosti rakennettuja kappaleita silti.



Tuomio:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 30/50 

Speksit:
Panimo: Little Valley Brewery
Tyyli: Indian Pale Ale
Maa: Englanti
Väri: 23,9 EBC
Katkerot: 42,6 EBU
Kantavierre: 12,7°
Maltaat:  Lager-, pale-, vehnä- ja münichmaltaat
Humalat:  Pacific Gem-, Sovereign- ja Fuggles
Alkoholi: 6,0 %
Muuta: Kaikki raaka-aineet on luomua, kuten kaikissa muissakin panimon tuotteissa.
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

lauantai 1. marraskuuta 2014

Stallhagen Historic Beer 1843 – Stallhagen (valmistuttaja)

Tämä Stallhagenin Historic Beer 1843 on juurikin se olut, joka on valmistettu 2010 Ahvenanmaan edustalta hylystä löytyneen oluen analyysien perusteella. Kun tästä tuli isompaan jakeluun maitokauppoihin "edullinen" versio (mielestäni yli 6 € on jo kuitenkin aika paljon maitokauppaoluelle), niin olihan se tietynlainen pakko-ostos innostuneelle olutmaistelijalle.

Oluen koostumus on analysoitu Suomessa VTT:llä ja belgialainen yliopisto on oluen lopulta rekonstruoinut käyttäen löydetyistä oluista erotelluilla hiivakantoja. Eli jotain uuniikkia tässä on.

Olut väriltään kauniin kullan keltaista. Pinnalle kertyy lasiin kaadettaessa reilusti vaahtoa, joka kyllä laskee hyvin nopeasti ja häviääkin lähdes täysin. 

Tuoksussa reilusti maltaisuutta ja hienoista happamuutta. Kotikaljaa. Tulee mieleen Tuborgin tehdas, jossa kävin lapsena noin 7 vuotiaana sukulaisten kanssa, kun olimme visiitillä Tanskassa. Jänniä muistoja.

Maku on pehmeä ja reilun maltainen. Kevyttä hedelmäisyyttä, yrttisyyttä ja hapanleipää. Ehkäpä jopa savua, mutta vain häivähdys, jos sitäkään. Jotenkin outoa, kun ei tule humalan puraisua. Sellainen happanleipäisyys sekoittuu hiilihappoon. Ei kyllä hirveämmin sytytä. Jotenkin tulee mieleen maltaisempi bulkki Koffin punainen. 

On tämä parempaa kuin se, mutta ei se minusta hirveän kaukana ole. Hiilihappoisuus ei ole niin runsas kuin näissä suomi bulkeissa. Jälkimaku ei suuremmin eroa perusmausta. Suutuntuma on pehmeä, täyteläinen ja hieman hapan. 

Nyt täytyy todeta, että kokonaisuutena petttymys tämä oli. Mielenyhtymät kotikaljaan ja etenkin Suomi bulkkiin oli voimakkaat. Ruokaoluena tämä voisi mennä oikein mainiosti kotikaljan asemasta, mutta ei sytyttänyt minua. Eli ei tule uudelleen ostettua. Ei ole minun juttu.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 29/50 

Speksit:
Panimo: Stallhagen on valmistuttaja, mutta varsinaista panimoa ei ole mainittu. Todennäköisesti jossain Belgian suunnilla, missä oluen rekunstrointi oli tehty.
Tyyli: "Muinais olut"
Maa: Suomi/Belgia
Maltaat: Ohra ja vehnä
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: The Hylkyoluen kansaversio. Ensimmäisiä uudelleen tuotoksia ei tainnut päästä ainakaan alle 100 €:n maistamaan.
Mistä: S-Market Ykkösrasti, Kuopio

Kievari Tuomas Saison 2014 – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Eilen oli maistelussa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tämän vuoden jouluolut eli Kievari Tuomas sarjan tuotos. 2014 edustajaksi on valittu mielenkiintoisesti saison. Ei ihan perinteisimpää suomalaista joulujuomaa, mutta itse pidän saisoneista ja mielestäni tyylilajista voisi hyvinkin löytyä varteenotettavia vaihtoehtoja joulun seudun ruokajuomiksi.

Kievari Tuomas Saison 2014 on väriltään kaunis kuparisen oranssi. Vaahtoa kertyy erittäin niukasti ja se leviää olemattomaksi hunnuksi oluen pinnalle.

Tuoksussa marjaa, pajunkuorta ja himpun verran hiivaisuutta. Yllättävän voimakas ja miellyttävä.

Maussa hiivaisuus aika voimakkaasti läsnä. Muuten hapanta marjaisuutta. Jälkimaussa raikas marjaisuus hiipuu pois ja esiin jää vain kevyellä katkerolla höystetty hiivaisuus. Alkumaku on ihan maukas, mutta jälkimaku hieman tympeähkö.

Suutuntumassa kipristelevää hiilihappoisuutta, joka muuttuu kevyeksi katkeruudeksi jälkimaun puolella.

Kokonaisuutena mukiin menevä saison, mutta ei kyllä säväytä ihmeemmin. Sinällään mukavaa, että isommatkin panimot laajentavat olutskaalaansa pikkuhiljaa. Toki LWT:ltä on tullut jo aiemminkin mielenkiintoisia ja maukkaita muiden tyylilajien edustajia, kuten imperal stoutia ja barley wineä. Ehkäpä jätitkin vielä joku päivä.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Tyyli: Saison
Maa: Suomi
Väri: 24 EBC (Alko 29,3 EBC)
Katkerot: 28 EBU (Alko 27,6 EBU)
Kantavierre: 14,1° (Alko 13,3°)
Maltaat: Pilsner- ja melanoidmaltaat
Humalat: Magnum- ja East Kent Goldings
Alkoholi: 5,4 %
Muuta: Kievari Tuomas Saison -olut on vuoden 2013 Hyvä Tuomas Lassi Puupposen kanssa kehitelty Saison-tyyppinen suodattamaton pintahiivaolut.
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

perjantai 31. lokakuuta 2014

Cap Dog Black IPA – BrewDog / CAP

BrewDog on itselleni yksi niistä panimoista, joka oli johdattamassa kiinnostukseni syvällisemmin oluiden maisteluun. Ehkäpä siksi olen aina kiinnostunut, kun tarjoutuu tilaisuus maistella tämän panimon tuotteita. Vaikka odotukset ovat nykyisin aika kovat näiltä tuotteilta, niin harvemmin on tullut suuremmin petyttyä.

Kävin maistelemassa Ravintola Maljassa uuden CAP panimon kanssa valmistetun yhteistyöoluen. CAP Brewerystä ei minulla ole minkäänlaista käsitystä ja mielestäni en ole päässyt tämän panimon omia tuotteita maistamaan. Nettisivuihin tutustuttuani kiinnostusta kyllä on. Pitänee alkaa tutkailemaan nettikauppoja, jos jostain voisi tehdä sopivan tilauksen.

Mutta sitten tämän pariin. Yhteistuotos on Black IPA, joka on itselleni tyylilajina hieman tuntemattomampi. Olen maistanut muistiinpanojeni mukaan kolmea Black IPA. BrewDogin AB:06, Mikkellerin Sort Gul ja Hiisin Pläkki. Ei hirveän laaja kokemuspohja.

Cap Dog on väriltään tumma. Musta. Sysimusta. Hämärissä baariolosuhteissa ei valoa tämän läpi näe. Oluen pinnalle kertyy kermanväristä vaahtoa noin sentin kerros. Vaahto on erittäin pienikuplaista ja paksunoloista.

Tuoksusta en meinaa saada mitään irti. Onko flunssaa pukkaamassa vai onko nenäni muuten jotenkin kuiva, mutta ei meinaa irrota. Voihan tuo olla, että pikkutuopin muoto ei ole paras aromien esiin tulon kannalta. Lämmettyään hiukan paahteista lakritsisuutta aistittavissa.

Maku on suklainen, hennon mokkainen, raakalakritsinen sekä hieman paahtuneen ruisleipäinen. Jälkimaussa raakalaku viipyilee. Kevyt jaloviinaisuus puskee kokonaisuuden läpi. Itse en paljoa "Jallusta" välitä, mutta ei häiritse tässä. Katkeroa tai humalan puraisua alkuun yllättävän vähän.

Suutuntuma on pehmeä ja kuehkean kermavaahtoinen. Pehmeä vaahtokahvi vaihtuu keksimäiseksi katkeroksi. Eli kuiva, keksimäinen ja kevyen katkeroinen suutuntuma jälkimaussa.

Kokonaisuudessaan melkoisen hieno Black IPA. En ole vielä täysin tyylilajia sisäistänyt, mutta maku on tässä hyvä. Tosin jos en paremmin olisi tiennyt, niin porteriksi olisin tätä veikannut.

Musaiikiksi laitellaan Ben Howardin uutta tuotantoa. Juuri ilmestyneeltä I Forget Where We Were levyltä valitsin soolona esitetyn version kappaleesta Time is Dancing. Hirveästi en ole vielä levyyn ehtinyt perehtyä, mutta se on hyvä tehdä kelpo juoman kera. :)


Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 38/50 

Speksit:
Panimo: BrewDog / CAP Brewery
Tyyli: Black IPA
Maa: Skotlanti / Ruotsi
Alkoholi: 9 %
Mistä: Ravintola Malja, Kuopio

tiistai 28. lokakuuta 2014

Alces Tripel – Panimoyhtiö Hiisi

Maanantai-ilta. Pitkä työpäivä takana. Pieni ulkoilulenkki ja sopivasti Ravintola Malja matkan varrella. Facebook oli tiennyt kertoa, että paria uutuutta ois löytänyt tiensä viikonlopun aikana hanassa. BrewDogia ja Panimoyhtiö Hiisiä. Ehkäpä reittivalinta tuli alitajuntaisesti. Napakka ote kahvasta ja sisään vain.

Siinä ne on. Hiisin Alces Tripel (täysin uusi tuttavuus, josta en ollut kuullutkaan ennen Maljan FB päivitystä) ja BrewDog/CAP yhteisprogis Cap Dog. Ravintolapäällikkö Kilpeläisen Mika kertoi Hiisin Alces Tripeliä olevan vähämmän enää jäljellä, joten se on ainakin testattava. Pieni tuopillinen riittänee. Alkoholipitoisuus on kuitenkin 8 % enkä humalaa kaipaa. Siis olotilaan, mutta makumaailmassa se ei ole pahitteeksi.

Alces Tripel on väriltään kuparisen punertavaa ja himpun verran sameaa. Tuoksu on kovin mieto, mutta olen aistivinani kuiva hedelmää.

Ensin maussa maistuu makea maukas hedelmä. Ehkä enemmän kuiva hedelmä osastoa. Nektariinia, aavistuksen vielä raakaa luumua ja hivenen happamuutta. Myös marjaisia aromeja löytyy. Vähän kuin pihlajanmarjaa. Sitten makuun hyökkää napakka humalan katkero ja kitkeryys. Hieman havumetsän tuntua. Jälkimaussa pihkaisuus jää havujen jäljiltä viipyilemään suuhun.

Suutuntuma on raikas ja pirtsakka. Jälkimaun kanssa happamuus ja katkeruus kipuaa esiin. Miellyttävä kombo.

Kokonaisvaikutelmaltaan erittäin mainio Tripel, jossa hedelmäisyyden ja marjaisuuden kanssa pihkainen katkero on liittoutunut makuhermojen iloksi. Tätä voisin ostaa ruokajuomaksi viinin tilalle, jos vain jostain saisin. Saatanan alkoholipolitiikka. Mielestäni tämä voisi toimia mainiosti esim. balsamicomarinoidun hirvipaistin ja uunijuuresten kaverina. Hieno ja maukas tuote, josta pidin paljon. Suurin miinus "tuoksuttomuudesta". En vain meinannut saada mitään irti.

Mukava meininki. Nyt olisi kiva syödä tuota balsamicomarinoitua hirvipaistia tämän kera ja kuunnella jotain letkeää lounge musaa. Nuspirit Helsinki tarjoilee tämmöistä. Itseltäni löytyy yksi levy tätä. En kyllä tiedä varmaksi onko niitä julkaistukaan enempää. Kollektiivi ei taida olla ainakaan enää kasassa. Löysin tähän vain tuon kyseisen nimettömän levyn aloittavan Honest kappaleen. Tyylikästä jazzahtavaa tunnelmaa ja Nicole Willisin kaunis ääni. Hienoa. Hienoa.


Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Panimoyhtiö Hiisi
Tyyli: Suomi
Maa: Belgityylinen vahva ALE / Tripel
Alkoholi: 8,0 %
Mistä: Ravintola Malja, Kuopio

torstai 23. lokakuuta 2014

Oatmeal Stout – Iso-Kallan Panimo

Koe-erä näytti jo erittäin hyvältä.
Olut Expo se tulla vipeltää ja minä se jään rannalle ruikuttamaan. No ei vaiskaan, vaikka mielelläni mukana olisin. Onnekseni minulle tarjoutui mahdollisuus saada maistella muutamia Iso-Kallan Panimon uutuuksia, jotka tullaan esittelemään Expossa. Eilen maistelin ajan kanssa uuden rukiisen APAn, Syys-Rapan ja tänään on vuorossa uusi ravintolavahvuinen Oatmeal stout. Tuotetta on mahdollista maistaa Olut Expossa ja sen jälkeen tuote lähtenee ravintolajakeluun.

Kun kuulin tästä uutuudesta, olin kovin kiinnostunut siitä, sillä tunnustaudun Oatmeal Stouttien ystäväksi. Tämä tyyli oli Iso-Kallan Panimolle täysin uusi aluevaltaus, joten panimon pojatkin olivat innoissaan tuotteestaan. Sain viime viikolla pienet maistiaiset koe-erästä ja se lupaili erityisen hyvää. Nyt sain lasiini myös tämän lopullisen tuotteen, jossa reseptiikassa oli tehty aivan pientä viilausta ja humalointia oli hieman lisätty.

Iso-Kallan panimon Oatmeal Stout on väriltään erittäin tummaa, lähes mustan puhuvaa. Pinnalle kertyy kauniin vaalean ruskeaa ja paksuhkoa vaahtoa noin sentin kerros. Tältä osin lopullinen tuote poikkesi koe-erästä, joka tuotti reilusti kuohuvaa vaahtoa. Tosin voi johtua myös erityisen varovaisesta kaatotekniikastani, kun muistin tämän kuohuvan hyvin.

Tuoksussa vahvaa tummasuklaisuutta. Lisäksi pehmeää paahteisuutta ja kahvia. Erittäin miellyttävä tuoksukokonaisuus. Lämmettyään tuoksuun hiipii myös lakritsisuutta.

Vaahtoa kertyi niukemmin kuin
koe-erässä, mutta saattoi johtua
myös kaatotekniikasta. Muuten

ulkoasu oli samanlainen.


















Maku on paahteinen ja tuo mieleen kiviuuniruisleivän tummuneen kuoren. Lämmetessään makuun tulee mukaan suklaisuutta ja kahvia. Jälkimaussa viipyilee kuiva ja hieman hapan suklaisuus. Suklaan häipyessä "hiiltynyt" ruisleivän kuori maistuu edelleen. Erittäin miellyttävä makumaailma.

Suutuntuma on kokonaisuutena pehmeää ja hieman hapanta, jota kevyt hiilihappoisuus ja humalointi terävöittää. 

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä oatmeal stout ja mielestäni paras tähänasti maistamistani Iso-Kallan Panimon oluista. Päihitti mielestäni myös reilu viikko sitten maistamani Malmgårdin Proto#6:sen, joka edustaa myös oatmeal stout -tyyliä. Toisin kuin ehkä hieman vetisessä Proto#6:ssa, tässä on täyteläinen makumaailma paremmin kohdillaan. Jos jotain toivoisi, niin ehkä hivenen pidempää kypsytystä, jolloin mauilla olisi enemmän aikaa kehittyä, mutta olosuhteiden pakosta sain käsiini erittäin tuoretta tuotetta.

Näissä tumman täyteläisissä ja maukkaissa tunnelmissa voi rauhoittua itsensä kanssa. Jostakin mieleeni tuli Nature Boy biisi, joka on jäänyt muistiini hienona Massive Attackin ja David Bowien yhteistyönä Moulin Rouge leffan soundtrackiltä. Tämän ehkä paremmin jazztulkintoina tunnetun biisin on levyttänyt ensimmäisenä legendaarinen Nat King Cole. Se versio nousi aikoinaan myös listaykköseksi.

Biisin on kirjoittanut itselleni tuntemattomampi eden ahbez eli George Alexander Aberle.  Hieno on tuokin Nat King Colen originaaliversio, mutta itselleni syvimmälle on uponnut tuo surrealistisissa unimaailmassa hönkivä Massive Attackin työstämä teos. Ja Mr David Bowie on vain niin hyvä laulaja! Kyllä kelpaa. Kippis.


Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 43/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Oatmeal Stout
Maa: Suomi
Alkoholi: 5,4 %
Muuta: Iso-Kallan Panimon uusi talvikauden tuote Oatmeal Stout. Tulee saataville Olut Expossa.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Syys-Rapa – Iso-Kallan Panimo

Ylihuomenna alkaa tuo kaikkien huulille noussut – ja AVInkin "mainostama" – Olut Expo Finland 2014. Tapahtumahan tunnettiin vielä pari viikkoa sitten toisella väkevällä mallasjuomalla jatketulla nimellä (ainakin niissä piireissä, joita tapahtuma kiinnosti jo ennen sen suurta julkisuutta), mutta tähän ollaan päädytty, mutta harvalla enää epätietoisuutta mitä siellä tapahtuu. No, kerrataan vielä nopeasti. Eli kolme päiväisessä tapahtumassa panimot, tislaamot ja maahantuojat esittelevät kiinnostuneille mielenkiintoisia oluita ja viskejä niin kotimaasta kuin maailmaltakin. Jos kiinnosta haluat tietää enemmän mitä on tarjolla, niin JaskanKaljat ja MushiMalt ovat koonneet listoja siitä, mitä on tarjolla.

Itse en valitettavasti paikalle pääse sukujuhlien velvoittaessa fyysisen olemukseni olemaan toisaalla, mutta onneksi itselleni tarjoutui mahdollisuus päästä maistamaan muutamaa uutuustuotetta. Iso-Kallan Panimo tuo Olut Expoon Rukiisen Amerikan Pale Alen Syys-Rapan ja Oatmeal stoutin. Syys-Rapaa on pieni määrä päässyt jo baareihin ennen expoa ja itsekin kävin tämän ensimaistamassa Maljassa. Oatmeal Stouttia ei ole vielä missään saatavilla, joten jos kiinnostaa olla ensimmäisten joukossa, niin suunta kohti Helsingin Kaapelitehdasta. Itselläni kävi tuuri ja sain nämä molemmat maistettavakseni. Tänään maistelen hieman ensimmäisestä erästä viilatun Syys-Rapan ja huomenna vuorossa on Oatmeal stout.

Syys-Rapa on aavistuksen sameaa ja väriltään maapähkinän ruskeaa. Valkoista vaahtoa kertyy pinnalle vain niukasti.

Tuoksussa ruisleipä taikinaa, hieman greippiä ja punaherukkaa. Tuoksut ei ole kuitenkaan hirveän voimakkaat. Rukiisuus jättää hedelmäisemmän puolen alleen. Tuoksu ei ole kuitenkaan tunkkainen vaan hedelmäisyys peittyy alle, mutta humaloinnin tuoma "raikkaus" tai ehkä enemmänkin terävyys on tuoksussa pinnassa.

Maussa ensimmäisenä kielen päällä tulee kuivattua omenaa ja hieman vaniljaisuutta. Sitten hyökkää voimakas humalaointi, joka täyttää koko makumaailman hetkeksi. Maku on kuitenkin miellyttävän humalainen, vaikkakin hieman enemmän katkero-osastoa. Suun täyttävä katkerointi laskeutuu pahimmasta huumasta hetken päästä ja jää pyörimään jälkimakuun. Katkeroissa ei kuitenkaan mennä minnekään DIPA osastolle, joten suullisen sietää hyvin limakalvoja kuivattamatta. Jälkimaussa tulee hieman raa'an lantun tyylistä makua mukaan. Vaikka kyseessä on APA, niin humalointi ei sisällä hirveästi raikkaita sitrusaromeita, mitä yleensä nämä jenkkihumaloiden kyllästämät APAt tarjoavat.

Suutuntuma on humaloinnin vuoksi pääasiassa katkera ja hieman kuiva. Kokonaisuutena Syys-Rapa tarjoilee kuivahkon reippaasti humaloidun oluen, jossa on kuitenkin paljon makua. Tosin makumaailma on aavistuksen juuresmainen napakan humaloinnin alla, mutta toimi paremmin, kun hain oluen kaveriksi pari metvurstilla ja juustolla höystettyä ruisleipäsiivua. Joten ruokajuomana lihaisien pataruokien, uunilaatikoiden ja -juuresten kanssa voisi toimia parhaiten.

Syys-Rapa on aikalailla erityylinen kuin noin viikko sitten maistamani BrewDogin Alpha Pop, joka oli ruis pale ale. Eli lähtökohdiltaan olut on hyvin samankaltainen, mutta makumaailma on hyvin poikkeava. Jos Syys-Rapa olisi kauppavahvuinen, se olisi todennäköisesti jäänyt vetiseksi, jolloin makumaailma on olisi todennäköisesti latistunut ja kärsinyt. Hyvä valinta tehdä baarivahvuinen versio, vaikka osa myyntikanavista blokkautuukin.

Jos katkerointi ei haittaa ja oluessa saa olla luonnetta, niin suosittelen kokeilemaan. Voi toimia sinulle.

Musiikiksi valikoituu jonkin verran kuuntelussa pyörinyt Minä ja Ville Ahosen tuotantoa. Bändi oli itselleni uusi tuttavuus ja tutustui siihen vasta kuluneen kevään aikana. Väkevää tulkintaa ja mielenkiintoisia biisejä. Tähän illan juoman teeman mukaillen Mia albumilta löytyvä Syksy.


Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 35/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Ruis APA
Maa: Suomi
Kantavierre: 13,9°
Katkerot: 52 IBU
Humalat: Magnum, Centennial, Amarillo, Cascade
Maltaat: Pilsner, Pale Ale, Cookie, Ruis
Alkoholi: 5,8 %
Muuta: Iso-Kallan Panimon syksyn uutuuksia.
Mistä: Tätä on ollut tarjolla jo muutamissa baareissa ja Expon jälkeen lienee laajemmallakin.

Unto Sahti 2014 – Plevna

Plevna on tehnyt nyt kolme kertaa sahtia Aleksis Kiven päivänä eli 10.10. Tämä sahti on nimetty Untoksi, kuten edellinenkin, sahdistakin useasti kirjoittaneen toimittajan Unto Tikkasen muistoksi. Tämän erän on tehnyt kuten edellisenkin sahtimestari Sam Viitaniemi.

Nyt tätä Unto sahtia oli rantautunut myös Kuopioon Ravintola Maljan hanaan ja olihan se kipaistava maistamassa, kun sitä vielä sai. Enää ei saa. Mutta nyt kerron lyhykäisesti mitä menetitte, jos tämän missasitte.

Lasillinen Unto Sahtia ja Plevnan Sanomat.
Unto on väriltään hyvin sameaa ja kuparin punaista. Jos punaisuutta olisi vähemmän, Unto sahti näyttäisi helposti kuravedeltä. Pinnalle kertyy iso kuplaista "sammakonkutuvaahtoa". Nimitän tällaista tasaisena mattona esiintyvää samankokoisista kuplista koostuvaa vaahtoa näin, koska se tuo mieleeni sammakonkudun, jota pikkupoikana kaverin kanssa keräilimme ojista ja kasvatimme niistä sammakkoja terraarioissa. Vaihtelevalla menestyksellä.

Tuoksu on imelä ja kypsän banaaninen. Tuoksumaailmasta löytyy myös hapanleipäisyyttä ja rusinaa.

Maku on makeahko, viljainen ja tuore hedelmäinen. Aistittavissa myös ylikypsää banaanisuutta. Jälkimakuun tulee kuivaa "viljaisuutta" tai juuresmaisuutta. Silti yllättävän maukas sahti.

Suutuntuma on tuhti, kuiva ja hiilihapoton. Toisaalta suuhun jää aavistuksen samanlainen tuntu kuin perunajauhosta.

Sahdit ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta tämä on niistä maistamistani parasta. Voisin jopa sanoa, että tämä oli hyvää. Jäin miettimään oliko sahdissa mukana katajaa, jota usein niissä on. En ainakaan maistanut, mutta katkeroa oli hieman ja käsittääkseni tässä ei ollut humalaa. Paljoa en tätä joisi, mutta lasillinen menee hyvin.

Kun mennään perinnemaailmoissa, niin mennään musiikin puolellakin. Valitsen tämän kaveriksi Värttinää ja heidän vuonna 2000 ilmestyneeltä Ilmatar levyltä Aijö kappaleen, jossa vierailee Ismo Alanko biisin loppupuolella ilmeisestikin Aijön "roolissa". Tämän levyn päättää sydäntäriipivä Meri kappale, missä itkualaulua esittää joku vanhempi lajin taitaja. Suosittelen kuuntelemaan senkin.


Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 30/50 

Speksit:
Panimo: Plevna
Tyyli: Sahti
Maa: Suomi
Maltaat:  Ruis- ja sahtimallasta. Löysin tiedon, että 2012 sahdissa oli sahtimallasta 87% ja ruista 13%
Humalat:  Ei ole. Katajaa todennäköisesti
Alkoholi: 8,0 %
Muuta: Nimetty edesmenneen toimittajan Unto Tikkasen mukaan.
Mistä: Ravintola Maljan hanasta, Kuopiossa

Puijo IV – Iso-Kallan Panimo

Nykyinen Puijo olut on
IV-vahvuusluokkaa.
Puijo oluen historia yltää aina vuoteen 1932, jolloin Kuopiolainen Oy Gustav Ranin alkoi valmistaa tämän nimistä olutta kieltolain päätyttyä Kuopiolaisten janon sammuttajaksi. Olutta valmistettiin tuolloin Väinölänniemen kupeessa kellaritiloissa, joissa nykyään toimii kohtuullisen tunnettu gourmetravintola Musta Lammas. Tässä ravintolassa on hyvät ruoat ja itsekin olen siellä pari kertaa vuosikymmenten saatossa päässyt käymään. Viimeksi 2012 ja sitä ennen joskus penskana ehkä 1990-luvulla, jolloin hienon kellaritunnelman lisäksi mieleen jäi vain valtavan isot Aarikan mustat puuhelmistä tehdyt lampaat, joita ei enää nykyään paikalla ole. Tai en ainakaan nähnyt toisella käynti kerralla nähnyt. Ihme juttu.

Mutta mieliharhailuista takaisin Puijo-oluen historiaan. Oluen nimi muutettiin Torniksi vuonna 1963, kun nykyinen Puijon mäellä seisova torni valmistui. 1970-luvulla tuotemerkki siirtyi Valiolle ilmeisesti jonkinlaisten yrityskauppojen myötä. Kun tuotenimi vapautui, nykyisen Mustan lampaan omistava Ravintolamesterit Oy rekisteröi tuotemerkin itselleen ja Puijo olut tuli uudelleen markkinoille 1997. Tai ainakin rekisteröitiin. Mielestäni näihin aikoihin se tuli myös uudelleen markkinoille ravintolamestareiden baareihin, mutta voin olla väärässä. Reilut 10 vuotta sinne tänne lienee normaali muistin heittoa.

Ravintolamestarien sivuilta löytyy kuitenkin tieto, että "Ravintolamestarit valmistutti vuonna 2011 Torni-olutta sekä vuosina 2012 ja 2013 Puijo-olutta", mutta muistelisin, että Puijoa olisi ollut aiemminkin saatavilla Introssa ja Pannuhuoneella, jotka molemmat ovat Ravintolamestarien ravintoloita. No, joka tapauksessa Puijo-olut oli silloin uustuotantona Vakka-Suomen Panimolla valmistettua ja vahvuudeltaa kolmen tolpan luokkaa. Ja muistelisin, että Torni olisi ollut IVA luokkaa, jos sallitaan tällaisten vanhankantaisten suomalaisten olutnimikkeiden käyttö.

No nyt Puijo-olut on taas täällä ja valmistajaksi on valittu paikallinen Iso-Kallan Panimo. Reseptiikan samankaltaisuudesta en ole ihan varma, mutta Puijo on nyt kuitenkin maitokauppaa vahvempi. VASPin panemaa Puijoa sai silloin myös ruokakaupoista, toisin kuin tätä nykyistä. Harmi alkoholilakiamme. Tämä entinen on myös maisteltu, mutta eipä suurempaa muistikuvaa sen makumaailmasta ole.

Oikein herkullisen näköinen pils,
jonka vaahtokukka on upean kuohkea.
Tämä "uusi" Puijo IV -olut on väriltään kauniin oljenkeltaista, kirkasta ja runsaasti vaahtoavaa. Vaahto kukka pysyy pitkään lasissa ja laskeutuu hitaasti kuplien yhdistyessä ensin isoiksi kupliksi, jotka loluta "romahtavat" alemmaksi. Lasiin kaadon jälkeen pohjalta nousee vilkaaseen tahtiin pieniä kuplia. Tuoksussa maltaisuutta, kevyttä humalan katkeroa ja pellosta nostettua naurista.

Puijon maussa voimakkaimpana tulee esiin rapsakan raikas humalointi, joka on pils-tyylille ominaisesti enemmänkin katkero-osastoa. Mallasrunko on kohtuullisen tuhti. Jälkimaussa viipyilee jopa hieman hedelmäinen tiukka humalointi, joka on kuitenkin aavistuksen kuminen. Jännä kokonaisuus.

Suutuntuma on raikas ja kevyehkö, jota humaloinnin katkerot ryhdittävät. Puijo tuntuu suussa viilentävältä puolen tunnin lämpenemisen jälkeenkin. Hiilihappoisuus tuntuu yllättävänkin vähän, vaikka niitä kuplia näytti nousevan paljon ja vaahtoa kertyi rutkasti.

Kokonaisuutena kelpo pils, josta voisi olla oiva vaihtoehto bulkkilagerien ystäville ensimmäiseksi tutustumisolueksi laajempaan olutmaailmaan. Ei liian kaukana bulkin makumaailmoista, mutta kuitenkin voimakkaampi humalointi ryhdittämässä täysmallasoluen täyteläisempää makua. Tähän ei Karhun Tuplahumala pysty.

Tämä ei nouse kuitenkaan itselläni pils suosikkeihini, joihin Plevnan Petolintu nousi keväällä. Ehkä olen tottunut vain liikaa reiluun humalointiin. Jos et ole koskaan maistanut muuta kuin kauppojen salkkutavaraa, niin älä aloita Petolinnusta – ainakaan isolla tuopilla.

Nyt kun ollaan näin syvällä Savolaisuuden sydämessä ja syvissä Kallavesissä muikkujen kerä, niin otetaan jatkoksi jotain muailman navan seutuloille soveltuvvoo lauloista. Ja oiskopa ehkä parempata biisilöistä kui Lentävä Kalakukko, jonka veisailoopi meille ite Pakarisen Esa. Toki voip olla tai voip olla olematta, mutta tälläpä nyt männään.


Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suututuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Pils
Maa: Suomi
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Ravintolamestareiden tilaama, jo yli 80-vuotiaan Puijo-oluen uusin paikallisesti valmistettu versio.
Mistä: Ainakin useimmista Ravintolamestareiden ravintoloista Kuopiossa.