maanantai 30. kesäkuuta 2014

Chimay Tripel - Bieres de Chimay

Chimayn oluet ovat olleet poikkeuksetta maukkaita, mutta niitä tulee harvoin ostettua. Johtunee suurimmaksi osaksi siitä, että uutta maisteltavaa on niin paljon eikä Alkossa ole useinkaan muuta kuin Chimay Blueta - jos sitäkään. Ja pubeissa on usein muitakin mielenkiintoisia, ettei tule ostettua. Ehkäpä pitää tilata Belgiasta vähän varastoon Chimeytä ja muitakin Trappist oluita.

Eli Chimaytä tuntemattomilla voidaan lyhyesti mainita Chimayn olevan yksi kahdeksasta virallisesta Trappist panimosta, jotka tunnistaa etiketeistä löytyvästä kuusikulmiosta "sineetistä". Chimayn oluet tehdään Abbaye Notre Dame de Scourmontin trappistiluostarissa, jossa ne on valmistettu jo vuodesta 1862 lähtien.

Chimayn Tripel lämmitti mukavasti sateista
kesätunnelmaa ja toimi myös mainiosti
ruokajuoman lasagnen kanssa.

Tämä Chimayn Tripel kuului Alkon pääsiäisolut valikoimaan, missä oli mukavasti muutamia maukkaita belgioluitakin suomalaisten tummien lagerien lisäksi. Itse koppasin yhden mukaan Varkauden Alkosta, josta kävin pelastamassa jemmaan pari Rochefort 10, jotten jäisi ilman. Tätä löytynee vielä joistakin Alkoista ja hyvällä tuurilla poistomyynti hintaa. Jos kiinnostaa, niin Alkon sivuilta voi tutkailla oman lähialueensa tilannetta.

Chimay Trippel on väriltään oljenkeltainen ja pinnalle kertyy reilun sentin paksuinen vaahtokukka. Tuoksussa banaania, häivädys kaneelia ja neilikkaa. Maku on pehmeän yrttinen, karamellinen ja hieman sitruksinen. Jälkimaussa mukavan lämmittävää mausteisuutta, jota tehostaa kuplien kutitus.

Olut on oikein makoisa ja omaan mieleeni, vaikkei suosikiksi nousekkaan. Kivaa vaihtelua ipojen ja stouttien kyllästämälle suulleni.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10  
Ulkonäkö: 3/5  
Maku: 8/10  
Suutuntuma: 3/5  
Kokonaisvaikutelma: 14/20  
Yhteensä: 35/50   

Speksit:
Panimo: Bieres de Chimay  http://www.chimay.com/
Tyyli: Trappist 

Maa: Belgia 

Väri: 17,9 EBC
Katkerot: 32,8 EBU
Kantavierre: 16,7°
Maltaat: Pale- ja karamellimaltaat
Humalat:  Hallertau
Alkoholi: 8,0 %
Muuta: Abbaye Notre Dame de Scourmontin trappistiluostarin kaivovesi
Mistä: Varkauden Alko

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Founders Imperial Stout - Founders Brewing

Foundersin Imperial Stout on saanut hyviä arvioita eri blogeissa ja olutopas.info:ssa. Muutaman kävin Alkosta jemmaan hakemassa, ja nyt oli hyvä hetki se maistella.

Founders on vasta 17 vuotias jenkkiläinen käsityöpanimo, joka on noussut jo yhdeksi Yhdysvaltojen suurimmista käsityöpanimoista. Tuotteita on Suomessakin ollut ihan kivasti saatavilla ja itsekin on tullut maisteltua ainakin Centennial IPA, Breakfast Stout ja maitokaupoista löytyvä mainio All Day IPA. Maukkaita tuotteita on nämä ollut, joten tälle IS:lle kasautuu paljon ennakko-odotuksia.

Kuin mustaa moottori öljyä,
mutta parempaa.
Foundersin Imperial Stout on väriltään yötä mustempaa, lähes öljyisen paksua nestettä. Pinnalle kertyy kaadettaessa tumman ruskeaa espressomaista vaahtoa.

Tuoksussa kahvia, lakritsia, paahteisuutta ja mallasta. Jopa vähän salmiakkia, nahkaa ja hienoista savua.

Ensi suullisella tulee kummallinen maku tuntuma, muttei paha. En oikein meinaa saada siitä kiinni. Annan oluen lämmetä hetken pidempään ja nautin vain tuoksuista. Sitten maut alkavat aueta. Suklaata, lakritsia, espressoa ja sopivasti makeutta. Myös hieman alkoholia tunkee esiin, mutta se häipyy taemmas oluen lämmetessä. Jälkimakuun lakrisisuus jää pyörimään jonka syrjättää vahva espressomainen mokkaisuus, mikä tuntuu suussa pitkään. Kuin olisi juonut hyvää espressoa. Olut on suutuntumaltaan paksua, hieman kitkerä ja kahvimainen.

Kuten useimmat lajikumppaninsakkin Founders Imperial Stout kestää juotavana erittäin pitkään ja kannattaakin antaa tämän lämmetä rauhassa. Kerrassaan hieno juoma, joka lunastaa ennakko-odotukset ja nousee maukkaimpien maistamieni Imperial Stouttien joukkoon.

Musiikiksi näin mustalle nektariinille valitsen mustissa mystisyyksien vesissä luovivaa Toolia. Tutustuin tähän bändiin Lateralus levyn aikoihin ja se iski kuin salama. Mielettömän timangisia biisejä vaikka levyllä haahuillaankin paljon. Tästä huolimatta paketti on yhtenäinen ja biisit soljuvat toisiinsa väli ujellusten ja suhinoiden kautta. Tämä levyhän on herättänyt fanaattisimmissa faneissa innostunutta tutkiskelua levyn mystiikkojen, viittausten ja matemaattisten yhtäläisyyksien löytämiseksi. Toolin äijien on sanottu olevan innostuneita numerologiasta ja mm. levyn nimikkobiisissä löytyy paljon yhtäläisyyksiä Fibonaccin lukusarjaan. Laulun tavujen määrä menee yhteen Fibonaccin sarjaan ja perusriffi soittetaan 9/8, 8/8 ja 7/8 tahtilajeissa, joista voidaan muodostaa luku 987, mikä on myös yksi Fibonaccin sarjan luvuista.

Koko levyn pituus on CD-tallenteelle maksimaalinen eli 78 minuuttia 58 sekunttia ja sen on sanottu täsmäävän täydellisesti yhteen Tim Burtonin Painajainen ennen joulua -elokuvan kanssa. Jotkut väittävät jopa levyn kappaleista muodostuvan vielä harmoonisempi kokonaisuus, kun levyn biisit järjestetään uudelleen Fibonaccin lukusarjan numeron 13 mukaan muodostetussa spiraalissa (joku muuten menee täsmää myös kultaiseen leikkaukseen). Tälle albumiversiolle on annettu nimi "The Holy Gift".

Vaikka biisit menevät kohtuullisen mutkikkaasti ja vaihtelee tahtilajista toiseen, niin käsittämättömintä tässä kaikessa on, miten hyvin ne saadaan silti rullaamaan yhteen. Tämä levy ei ole pelkkää "musiikkia muusikoille" progea, jotka useinmiten sortuvat rullaavuuden kustannuksella korostamaan ylitaidokkaita soittajia ja vaikeita sovituksia, vaan taitavat soittajat ovat tehneet hieman haastavampaa ja erilaisempaa kuuneltavaa musiikkia, joka kuitenkin vie kokoajan eteenpäin.

Levyllä tulee hetkiä jossain kohti basso alkaa soittamaan omaa juttuaan, kitara tulee siihen säheltämään jotain omaa, kunnes rumputykitys pärähtää käyntiin ja kaikki kulkevatkin käsikädessä sujuvasti yhtämatkaa eteenpäin. Erilaisina, mutta niin harmonisina yhdessä. Ja sama moniulotteisuus ja -tulkinnallisuus jatkuu levyn kansitaiteessa. Onko tämä jo liikaa? En tiedä, mutta jos kiinnostuit niin lue loistava tänä keväänä ilmestynyt Rumban artikkeli, jossa valotetaan paljon Lateralus levyn mystiikkaa ja tulkintoja.

Niin tai näin, mutta hienoutta ja mystiikka tässä levyssä ja kappaleissa riittää pitkäksi aikaa. Kokeile vaikka. Laita levysoittimeen, kaada lasiin Foundersin Imperial Stout ja uppoudu. Takaan, että olut kestää nautinnollisena koko lähes 79 minuuttisen matkan.

Mutta tähän vain yksi biisi ja se olkoon nimikko biisi lateralus. Vaikka levyn biisien videot ovatkin upeita (pitkälti kitaristi Adam Jonesin käsialaa), niin valitsin tähän fanin tekemän videon, joka valottaa tämän biisin yhteyttä Fibonaccin lukuun. Sattumaako?




Tuomio:  
Tuoksu: 9/10  
Ulkonäkö: 4/5  
Maku: 9/10  
Suutuntuma: 3/5  
Kokonaisvaikutelma: 18/20  
Yhteensä: 43/50   

Speksit:  
Panimo: Founders Brewing
Tyyli: Imperial Stout 
Maa: Yhdysvallat 
Väri: 200 EBC
Katkerot: 79 EBU  
Kantavierre: 24,5°  
Maltaat: Ohra- ja suklaamaltaat
Humalat:  Nugget- ja Perle  
Alkoholi: 10,5 %
Mistä: Sokoksen Alko, Kuopio

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Mufloni Säppi APA - Beer Hunter's

Olin jo innokkaana tätä Säppi APA käynyt kyselemästä Alkosta huhtikuussa, mutta eihän se vielä silloin ollut alkoihin saapunut eikä myyjä koko tuotteesta mitään tiennyt siinä vaiheessa, kun ei tietoa koneeltakaan löytynyt. No kesäkuun alussa sitä sitten sain vihdoin Alkosta haettua ja ensimmäiset maistot oli jo samana iltana picnicillä ennen Komedia festareiden alkua, kun kaverilla oli sitä viileänä mukana. Hyvältähän se ulkona ainakin maistui, mutta entäs tälleen ajan kanssa.

Lasissa Säppi APA on punertavan ruskeaa ja hieman sameaa, mikä johtunee mahdollisesti lasiin päätyneestä hiivasta. Jääkaapissa pariviikkoa jäähtynyt olut oli nimittäin pullon läpi katsottuna hyvinkin kirkasta.

Tuoksussa päällimmäisenä vahva marjaisa ja hieman sitruksinen humalan tuoksu, joka on jopa yllättävänkin terävä. Vähän kuin humala pussia olisi nuuhkaissut. Liekkö tämä sitä pellettimäisyyttä, mistä monet kotioluen tekijät puhuvat. En tiedä, kun en ole vielä päässyt olutta kävyillä tekemään.

Maku on yllättävän pehmeä humalaiseen tuoksuun nähden. Maussa happanjuuri leipää, juuresmaisuutta, kuin raa'an lantun tai nauriin hienoinen kitkeryys ja pieni imelyys. Mallasrunko vaikuttaisi suhteellisen kevyeltä. Humalointi tulee hieman jälkijunassa ja nostaa suuhun selkeämmän katkeron ja jonkin verran hedelmäisiä makuja. Jälkimauksi suuhun jää selvästi katkeruus, joka ei oikein miellytä täysin. Ehkäpä jonkun ruoan kera tämä häipyisi sillä en muista tämmöistä picnicillä havainnoineeni.

Kokonaisuutena ihan kelpo APA, vaikkei nouse omien APA suosikkieni listalle. Pitänee testata vielä yksi jemmassa oleva pullo jonkun ruoan kera. Pizza tai pasta voisi toimiakin ja miksipäs ei joku maukas grillattu liha.

Kun hieman katkerammalla meinigillä oluessa mennään, niin otetaan jotain suloisen katkeraa sitten musiikiksikin. Takavuosien brittiläisen The Verven yhteen viulu looppiin perustuva suurin hitti Bitter Sweet Symphony on kuitenkin äänimaailmaltaan monipuolinen ja toimiva biisi. Videossahan on tiettyä sukulaisuutta toiseen kuuluisaan saman aikakauden kävely videoon. Erona tähän (myöskin brittiläisen) Massive Attackin Unfinished Sympathyyn on Bitter Sweet Symphonyn kylmempi värimaailman ja uhoa pursuava (= toisia päin) kävely. Kävelyn lisäksi yhteistä on molemmille kappaleille on koko biisin läpi toistuva tietty looppi. The Vervellä viulut, Massive Attackilla se on clavesit eli rytmikapulat.



Tuomio: 
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 31/50  

Speksit:
Panimo: Beer Hunters
Tyyli: American Pale Ale
Maa: Suomi
Väri: 43 EBC
Katkerot:  66,3 EBU
Kantavierre: 12,9°
Maltaat:  Pale ale- ja karamellimaltaat
Humalat:  Chinook, Nugget ja Columbus
Alkoholi:  6,0 %
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Savo Dark Lager - Iso-Kallan Panimo

Nonii, saadanhan sitä paikallisväriäkin tänne blogiini. Valitettavan kauanhan se on kestänyt, mutta nyt hommasin jemmaan maisteltavaksi ja arvioitavaksi oluet sekä Pielavedellä majaa pitävältä Iso-Kallallan panimolta että Vaaja-Salon saaressa sijaitsevalta Alahovin viinitilalta. Molemmilta tummaa lageria. Nyt olisi ollut herkullinen tilanne tehdä makuvertailu paikallisista, mutta ei jaksanut. Nyt kaipasin enemmänkin leffaolutta ja teinkin pikaisen arvion oluesta elokuvan katselun ohessa. Valitsin Iso-Kallan Panimon Savo Dark Lagerin.

Savon tummaa lageria.
Iso-Kallan Panimolta on kyllä tullut maistettua muutama olu aiemminkin, mutten niistä juttua ole saanut tehtyä. Savo American Ale ja Saison, joista jälkimmänen oli erittäin maukas kesäolut, mutta ensimmäinen ei oikein iskenyt millään tasolla. Saisonista ois muistiinpanot, mutta kuvat olivat niin surkeat räpellykset. Ehkäpä käyn maistelemassa sen uudelleen joku päivä paremman kaluston kera.

Mutta entäpäs tämä. Savo Dark Lager on kauniin tumman mahongin ruskean värinen ja vain heikosti läpikuultava valoa vasten. Avatessani pullon lähti vaahtopatsas kohoamaaan pullosta, mutta lasiin kaadettaessa ei vaahtoa kuitenkaan kertynyt paljoa.

Oluen tuoksu oli miedon maltainen. Maussa maukasta mallasta ja miedohkoa humalointia. Jälkimaussa häivähdys kanelisuutta. Osat kohdallaan. Tämä toimisi loistavasti jonkun pataruoan kanssa. Ja maistuu ilmankin.

Kokonaisuudessaan miellyttävän makuinen ja tuntuinen tumma lager. Sopivasti pehmeyttä verrattuna moniin kotimaisiin tummiin oluisiin.

Jos en olisi katsellut elokuvaa, niin olisinpa voinut hyvinkin juhannuspäivän kunniaksi kuunnella jotain kotimaista. Parina päivänä olen töihin mennessä kuunnellut pitkästä aikaa vuonna 1990 ilmestynyttä Ismo Alangon ensimmäistä soololevyä Kun Suomi putos puusta. Havahduin kuin upea ja monipuolinen levy tämä suomalaisen rockin klassikko onkaan. Tosin eihän tämä nyt perusrockia ole, mutta hienoja sovituksia levy on pullollaan ja instrumentaaliarsenaali on huomattavasti laajakirjoisempi kuin useimmilla tuon ajan rocklevyillä. Huomasin levyn olevan myös yllättävänkin ajankohtainen sanoituksiltaan vielä tänäkin päivänä. Tähän nykymaailman menoon sopii oikeastaan hyvin levyn aloittava nimikkobiisi, vaikka lähes neljännesvuosisata onkin jo aikaa tuosta vierähtänyt. Silloin keppana oli jo saatu ruokakauppoihin, muttei sentään kioskeihin. Oli ne kultaisia huuman aikoja. "Kun Suomi putos puusta, maito oli milkkiä" ja tumma lagerkin erikoisolutta.

Tuomio:  
Tuoksu: 5/10  
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10  
Suutuntuma: 3/5  
Kokonaisvaikutelma: 14/20  
Yhteensä: 34/50   

Speksit:  
Panimo: Iso-Kallan Panimo 

Tyyli: Dark Lager
Maa: Savo   
Katkerot: 24 IBU  
Kantavierre: 10,9°  
Maltaat:  Pilsner, Munich, Crystal  
Humalat:  Perle ja Saaz  
Alkoholi: 4,6 %   
Mistä:Prisma, Kuopio

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Rousal Amber Ale - Rousal Brygghus

Rousal Brygghus on pienehkö panimo Rosalassa, pienehköllä saarella Hangon kärjestä reilut 20 kilometriä suoraan länteen. Mielenkiintoinen paikka pienelle panimolle ja hienoinen eksotiikka lisä siitä. Tähän panimoon törmäsin ensi kertaa viime syksynä, kun tutkailin Arkadian Alkon olutvalikoimia tulevaa Helsingin reissua silmällä pitäen. Sieltä esille nousi tämä panimo muistaakseni Rousal Ale oluellaan. Lisätiedot herättivät mielenkiintoni ennen tuntemattomaan kotimaiseen pienpanimoon, joten nostin tämän hankinta listalle.

Sitten tulikin aika reissun ja Arkadiaan pääsin pyörimään. Keräilin siitä mukaani ostoslistani oluita, mutta tätä Rousalin olutta en löytänyt mistään. Asiaa henkilökunnalta tiedustellessani sainkin kuulla myöhästyneeni viikolla. Oluista oli päiväykset menneet ja kaik' ol kipattu viemäriin. :/ Harmi juttu. Jäi sitten maistamatta se. Toki olut on Alkon tilausvalikoimassa, mutta tilauserä on 24 ploa ja hintaakin reilut 167 €, joten ei tule ihan heti hommattua...

Herkullisen näköinen 
Rousalin Amber Ale.
Kun sitten kesätyöpaikkakuntani Joutsan lähikaupasta löytyi yllättävänkin kattava valikoima oluita ja myös Rousalin Amber Ale. No tähänhän pitäisi ehdottomasti tutustua ja hommasinkin pullon jemmaan. Sitten tästä valikoimasta mainitessani blogissani, eräs oluenystävä mainitsi pistäytyneensä samaisessa kaupassa ja sattuneen sitten kurkaamaan parasta ennen päiväyksiä, jotka monissa oli mennyt ohi. Kurkkasinpa siis hankkimani Rousal Amber Alen etikettiä, jossa ilmoitettiin päiväykseksi 04/2014. No niin, tässä hän meinasi käydä kuin edellisen kanssa.

Harmillinen juttu. Ei siis sillä, että hukkaan oisin oluen heittänyt. Harmitti, ettei mainio olutvalikoima ole valitettavasti tainnut hurmata paikallisväestöä eikä löytää siten tietään heidän ostoskoreihinsa. Ehkä olut ei olisi enää parhaimmillaan, mutta halusin silti maistaa sen.

Sopiva hetki löytyi juhannuksena, kun olimme kyläilemässä velipojan perheen luona. Saunan päätteksi takaterassilla vilvoitellassa otin tämän oluen maisteluun. 

Panimon pullot ovat todella sympaattisen näköisiä ja vanhahtavassa vihertävässä pullakassa lasipullossa on jotain merihenkistä. Menneiden aikojen vaikutelmaa korostaa simppelit "kellastuneet" mustavalkoiset etiketit vanhoine herroineen.

Olut kuohui lasiin kaadettaessa aivan käsittämättömän paljon. Puolen litran tuoppi oli täynnä iso kuplaista napakkaa vaahtoa, kun olutta oli saatu kaadettua lasiin vain reilu desi. Lasin reunaa pitkin valuttaen. Huikeeta.

Ensikaadon kuohu. Olutta
lasissa n. 1dl
Vaahto oli hyvin napakkaa ja kestävää.
Hetken odoteltuani vaahdon laskeutumista sain valuteltua loput oluesta lasiin. Olut oli väriltään kauniin pihkaisen oranssinruskeaa ja hieman sameaa. Napakka lähes kermavaahtoinen vaahtokukka oli komea ja melko kestävä.

Tuoksussa hienoista hedelmäisyytä ja jotain, mistä en saanut oikein kiinni, mutta se ei herättänyt mitään suurempaa innostusta. Maku maltainen ja aavistuksen rusinainen. Hiivaisuutta aistittavissa hieman, mutta se ei häiritse vaan ennemminkin tukee oluen makumaailmaa. Hiivaa taisi sekoittua pohjalta aiottua enemmän, kun jouduin keskeyttämään oluen kaatamisen valtaisin kuohunnan vuoksi. Humalointia on kohtuullisesti ja se tukee hyvin kokonaismakua.

Upea ulkoasu täydentää kokonaisuutta hienosti. Kerrassaan ihan kelpo olut ja herättää kiinnostuksen panimon muihinkin tuotteisiin. Muistaakseni Kuopion Maljassa oli jotain toistakin (ehkä Pilsner) nyt valikoimissa, joten pitänee ehkä käydä testaamassa, mutta tätä voisin toistekin ostaa.
Taustalle suosittelen juhannuksen autioittaman lähiön hiljaisuutta paikallisen lintulajiston laulun värittämänä.

Tuomio:  
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 36/50 

Speksit:
Panimo: Rousal Brygghus
Tyyli: Amber Ale
Maa: Suomi
Maltaat: Pale ale, Crystall EBC 100, Münich, Cara hell, vehnämallas ja suklaamallas
Humalat: Simcoe ja Amarillo
Hiiva: west yorkshire
Alkoholi: 4,6 %  
Mistä: K-Supermarket Joutsa

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Primal Pils - To Øl

Lauantain lounaalla tein maalaismakkaraperunoita ja ruokajuomaksi kaivelin To Øl:n Primal Pils oluen. Sopivan rasvaiselle herkulle raikasta pilsneriä. Mikäs sen parempaa.

To Øl on itselleni vähän tuntemattomampi panimo. En ole mielestäni mitään heidän oluitaan koskaan maistanut, joten piti käydä vähän googlaamassa, mikäs tämä mesta oikein on. Jonkun toisenkin To Øl:n (tarkoittaa muuten tanskaksi kahta olutta) oluen olen nähnyt kaupassa, muistaakseni Savonlinnan Citymarketissa, muttei tullut silloin hommattua maisteluun.

Primal Pils ei ole tyylisuuntansa
puhtain edustaja, mutta erittäin
maukas sellainen.
To Øl on Tanskalainen Tobias Emil Jensenin ja Tore Gyntherin vuonna 2010 perustama niin kutsuttu gypsy brewery eli karkeasti "mustalaispanimo". Nimityksellä viitataan entisaikojen kiertäviin eurooppalaisiin etnisiin ryhmiin. Tällä tarkoitetaan siis, ettei panimo omista omaa panimolaitteistoa vaan tuottaa oluensa toisten panimoiden tiloissa eli vuokraa ne käyttöönsä tai valmistuttaa ne jossain panimossa. Ehkäpä tunnetuin Gypsy-panimo on myöskin tanskalainen Mikkeller, jonka toinen perustaja Mikkel Borg Bjergsø oli Tobiaksen ja Toren opiskelukaveri ja poijjat aloittelivatkin panimotoimintaa yhdessä paremman oluen toivossa. Mikkeller on ainakin tehnyt mainioita oluita. Toivotaan siis parasta To Øl:in kohdalla. Tarkempi stoori historiikista voipi lueskella panimon nettisivuilta.

Mutta sitten tämä Primal Pilsin pariin. Primal Pils on hieman samea ja väriltään toffeen ruskeaa. Tuoksussa miellyttävän hedelmäistä humalaa. Myös toffeisuutta. Katkeroa ei tuoksussa tunnu paljoa.

Maussa raikasta ja hivenen makeaa hedelmäisyyttä, mutta humalan katkeruus puskee jälkimakuun kovasti. Kovemmin kuin perus pilseissä ja hivenen häiritsevästi. Muutaman suullisen jälkeen ei katkero puske enää liian häiritsevästi. Tasapaino on hieno!

Suutuntuma alun jälkeen miellyttävän pehmeän hedelmäinen, jota jälkikatkero ryhdistää. Maistui myös loistavasti maalaismakkaraperunoiden kera.

Yksi parhaista maistamistani pilsnereistä. Ei toki tyylipuhdas lajinsa edustaja, mutta minulle uppoaa.

Kun hienoa tanskalaista tuotosta maistelee, tekee mieli kuunnella syömisen ohessa myös hienoa tanskalaista musiikkia. Tällaista tarjoaa Mew yhtye. Mew on saavuttanut ehkäpä yllättävänkin ison suosion, vaikkei musiikki ole ihan valtavirtaa. Bändi työstää hieman progehtavaa musiikkia, mutta onnistuu pitämään sen silti rullaavana ja helpommin iskostuvana. Valitsin tähän kappaleen nimeltä Introducing Palace Players vuonna 2009 ilmestyneeltä viidenneltä levyltä, jonka nimi on hieman häkellyttävä ja oletettavasti jonkinlainen vittuilu myös superlyhennetyille albumien nimille (No more stories / Are told today / I'm sorry / They washed away / No more stories / The world is grey / I'm tired / Let's wash away).

Biisi on hieno osoitus bändin kykeneväisyydestä kutoa yhteen toimiviksi kokonaisuuksiksi toisistaan poikkeavia osuuksia. Tämä biisi alkaa nakuttavalla kitaroinnilla ja lähes kompuroinnilta kuullostavalla rumpukompilla. Kuitenkin muutaman kierron jälkeen ne tuntuvat olevan kuin luotuja toisilleen. Sitten päälle tulee 90-luvun tietokonepelin synamatto, joka menee omissa maailmoissaan. Tämän jälkeen biisi pyörähtää kunnolla käyntiin ja kaikki lyö yhteen kuin paremmassakin moottorissa. Kuulija saa hetken nauttia tutun ja turvallisen länsimaisen musiikin 4/4 rytmityksen kahdeksasosa tahdeille ajoittuvasta kuljetuksesta, kunnes rumpali tuntuu kompuroivan ja jatkavan epätahdista soittoaan. Kuitenkin homma rullaa hienon häriintyneesti eteenpäin, sillä basari ja virveli menee tasaisen tappavasti eteenpäin vain haitsun tikittäessä omalla polullaan. Tämä hieman häiriintynyt rumpukomppi (joka on vain pieni variaatio 4/4 peruskompista) on juuri yksi biisin hienouksia ja koukku, mikä iskostaa kappaleen päähän. Jos epäilet rumpalin taitoja, niin kokeileppas soittaa perässä. Ei se oikeasti niin vaikeaa ole.


Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 41/50  

Speksit:
Panimo: To Øl
Tyyli: Pils
Maa: Tanska
Väri:  17,1 EBC
Katkerot:  47,7 EBU
Kantavierre: 14,8°
Maltaat:  Pilsner-, melanodin- ja cara crystal -maltaat, savustetut kauramaltaat ja -hiutaleet
Humalat:  Tomahawk-, Simcoe- ja Tettnanger
Alkoholi: 6,0 %
Muuta: Savukauraa mukana
Mistä: Sokoksen Alko, Kuopio

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Jousan Ruhtinas - Panimoyhtiö Hiisi

Aloitin kolmen kuukauden työt Joutsassa kesäkuun alussa ja jo ensimmäisenä päivänä havaitsin kauppareissulla paikalliseen olutvalikoimaan tutustuessani itselleni täyden uuden tuttavuuden. Jousan Ruhtinas. Mikäs hitto tämä oikein on? 

Kesäkeli, kirja ja Jousan Ruhtinas.
Pulloa tutkaillessa huomasin oluen olevan Panimoyhtiö Hiisin käsialaa. No niin. Tämähän kiinnostavaa. Pullojen vieressä oli isompi juliste, jossa esiteltiin muitakin Jousa oluita. Ruhtinasta ennen on jo tullut 4 Jousa olutta (Jousan Pils, Jousan Pale Ale, Jousan Sauna olut ja Jousan Mestari), joista kolme ensimmäistä on ainakin Stadin Panimon käsialaa. Hiisi on lienee valittu oluen uudeksi valmistajaksi läheisyyden takia. Ja Hiisillähän on kokemusta kaupoille omien nimikko-oluiden tekemistä mm. Lutakko, Kompassi, Palokka ja mitä vielä lienee. Jännittävää.

Mutta mikäs tämä Jousa-merkki oikein on? Kyselin kassalla olleelta nuorelta herralta vähän Jousa oluista ja ovat kuulema nykyisen K-Supermarket Joutsan kauppiaan ideoima konsepti eli kaupan oma olut. Tätä ei lienee saa siis muualta kuin täältä. Eli jos nelostietä huristelet Joutsan ohi, niin hidastas vähän ja piipahda 400 metriä maantieltä tsekkaamassa olutvalikoima, joka on muuten yllättävänkin laaja 5000 asukkaan paikkakunnalle, ja nappaa mukaan maistiaispullo Jousalaista.

Niin mutta minkäslainen olut tämä Jousan Ruhtinas muuten on? Lasiin kaadettuna olut loistaa kauniin kuparinruskeana iltaaurinkon valossa. Pinnalle kertyy vain vähän vaahtoa, mutta olut kuplii hyvin paljon. Tulee mieleen vähän vappusima...

Herkullisen värinen olut toi
kuitenkin isoine kuplineen hienoisen
vappusima assosiaation.
Tuoksu on maltainen pienellä humalaisuudella. Maussa päällimäisenä on pehmeämaltaisuus. Aavistuksen miedohko maku. Humalan katkeroa tulee kivasti jälkimakuun, muttei kuitenkaan liikaa. Liikutaan täysmallas katekoriassa, mutta ehkä hivenen ale-tyylin päin taittuen. Humalointia on perus lageria enemmän mutta humalointi ei ole kuitenkaan pils-osastoa. Etiketissä kuvaillaan tätä "keskitäyteläiseksi magnum luokan BBQ olueksi", joten päättelisin oluessa olevan Magnum-humalaa ainakin. Ehkäpä jopa pelkästään

Suutuntuma on miedohko ja pehmeä. Humalointi piristää väähän, muttei ole varmasti liikaa keskarikeijoillekkaan. Kaikkiaan perusmaukas olut. Kelpaisi oikein hyvin vähän rasvaisemman kesäruoan, kuten grillatun porsaan kera. Kyllä minä tätä mielummin ottaisin kaveriksi kuin lavabulkkia.

PS. Iltakävelyllä törmäsin sattumalta rannassa vanhan kivitalon raunioihin. Kivimuurissa olevassa oviaukossa oli kyltti, jossa kerrottiin paikalla sijainneen 1930-luvulle saakka Jousan Ryvi niminen panimo. Tästä vaarmaan myös Jousa nimi nimikko-oluisiin. Kaikenlaista sitä löytää, kun lähtee tutkailemaan. Ja on täällä sahtipitäjässä näköjään oluttakin osattu tehdä.

Tuomio:  
Tuoksu: 7/10  
Ulkonäkö: 3/5  
Maku: 7/10  
Suutuntuma: 3/5  
Kokonaisvaikutelma: 15/20  
Yhteensä: 35/50   

Speksit:  
Panimo: Panimoyhtiö Hiisi 

Tyyli: Lager 

Maa: Suomi 
Alkoholi: 4,5 %  
Muuta: K-Supermarket Joutsan oma olutsarja. Kauppias tilaa oluet joltakin panimolta. Aikaisemmin myös StaPalta. 

Mistä: K-Supermarket Joutsa, Joutsa

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ekakerta: Kotioluen tekoa - Viritelty Reittaus IPA

Kokosin tähän kokemuksia, kommelluksia ja mietteitä omasta ekakerran panoprosessista päiväkirja muotoon. Vaikka pohjaan paljolti metodini ja reseptini Reittausblogin mainioihin ohjeisiin, niin tässä tekstissä on joitakin kohtia, jotka eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan (mm. keitto kahdella kattilalla). Siispä jos mietit kotikutoisen panoprosessin aloittamista, haluat ehkä välttää joitakin karikkoja, tai jos haluat kokeneempana panimomestarina kuulla aloittelijan kompuroinnista ja mietteistä, niin lue teksti ihmeessä kokonaan. Ehkäpä sinulla on antaa hyviä neuvoja tai syventäviä kysymyksiä. Otamme niitä kiitollisina vastaan. Näin voimme kaikki oppia tästä jotakin.

Jatkan tätä tekstiä sitä mukaa kuin mietteitä tulee, kunnes valmiit oluet on lopulta juotu viimeistä pulloa myöten.

-Musamies 15.6.2014

Alkupuhe

Miksi koettaa tehdä olutta kotona, kun herkullisia oluita on ravintolat, kaupat, netti ja Alkokin pullollaan? Itselläni se lähtee halusta tietää ja tuntea oluen syntyprosessi tarkemmin ja näin syventää omaa tietämystäni. Ikuinen oppiminen ja lapsenomainen uteliaisuus siis.

Pidempään on ollut nimittäin mielessä kokeilla valmistaa olutta kotona ihan alkuvaiheista asti eikä tyytyä purkkituotteisiin. Purkki-Coopersia on tullut kokeiltua joskus yli kymmenen vuotta sitten, mutten oikein nauttinut lopputulemmasta ja panohommat jäikin sitten. Tavoite oli silloin tehdä vain halpaa olutta, mutta kyllä se maku oli, joka jatkoaikeet torppasi.

Vuosi sitten kesällä olin alkanut maisteluharrastukseni kasvaessa lueskella erilaisia olutblogeja ja törmäsin näihin kotona olutta tehneiden kokemuksiin. Samoihin aikoihin Kuopion olutseurassa pari tyyppiä kertoikin kuinka olivat olutta kotonaan tehnyt. Tästä aiheesta tulikin erään keväisen bruuvin jälkimaininkeissa yleisestikin keskusteltua ja monella tuntui olevan haaveena kotioluen teon kokeileminen. Tästä innostuneena lainasin kirjastosta oluen tekoon liittyviä kirjoja ja hommasin vähän lisää pohjatietoutta.

Mutta silti homma jäi edelleen ajatusasteelle, kunnes tämän vuoden puolella ystäväni Mr. Whiten kanssa ideoimme tätä hommaa pidemmälle. Kaverin kanssa tehtynä homma on varmasti hauskempaa, tappiotilanteessa riskit on puolitettu ja onnituessa jaettu nautinto on vähintään tuplanautinto. Polttelu oli jo kova, mutta reseptiä ei oltu vielä varmaksi päätetty.

Viimeisen lähtölaukauksen projektille antoi Reittaublogin pari selkeää ohjetta ja Reittaus IPAn saama hyvä vastaanotto myös muiden blogistien testeissä (Arde arvio, Tuopillinen, Olutkellari, Kaunis Humala). Pidämme Mr. Whiten kanssa molemmat IPA-tyylisistä oluista ja valmistamiseen löytyi selkeät ohjeet, joten valinta oli siten helppo.

Alustavat valmistelu

Ajattelimme käyttävämme Reittausblogin esittelemää pussimäskäysmetodia, jolloin valmistuksessa tarvittava kalusto on aika pieni. Entuudestaan minulta löytyi käymispönttö, lapot, lämpömittari, desifiointiainetta, marjapussi ja kaikenlaista muuta tarviketta. Tarkemman tarvelistan löytää alkuperäisestä making of -jutusta, joten en tähän kaikkea listaa. 

Suurin puutos oli riittävän iso kattila. Kyselin kaikilta tutuilta löytyisikö joltakin isoja kattiloita lainaan, kun ei ensimmäiselle kerralle viitsisi omaa isoa ostaa. Sainkin lopulta lainaan kaksi 10 litran kattilat. Ei ihan optimi, muttei sentään parin litran erää tarvinnut alkaa tekemään.

Sitten vain raaka-aineet tilaamaan. Tilasin kaikki puuttuvat tarvikkeet Brewcatistä. Tässä vaiheessa minulla kävi sinällään pieni kämmi, kun olin pähkäillyt toiseksi valmistusvaihtoehdoksi Reittaus APAa. Päädyin nimittäin ajatuksissani tilaamaan sahtimaltaan sijasta Pale Ale- ja Cara Plus 10 -maltaita, joita oli käytetty tuossa APAssa. Joten valmistamamme olut ei tule olemaan täysin Reittaus IPAa, mutta eihän se nyt vaarallista ole. Tuleepa pieni oma twisti. Muuten käytimme samoja aineita kuin originaalireseptissä.

Raaka-aineet ja 500 ml mittalasi.
Tilasin myös ison mäskäyspussin, 500ml mittalasin (kun pienemmät oli loppunut) ja ominaispainomittarin, joista mäskäyspussi ja ominaispainomittari eivät saapuneetkaan vaan jäivät jälkitilaukseen. Ainut miinus Brewcatille siitä, että tämä selvisi vasta avattuani paketin kotona.

Siinä pari ärräpäätä pääsi miettiessäni kiivaasti mistä saisin nämä tarvikkeet tilalle, jotemme joutuisi siirtämään sovittua panopäivää. Marjapussin koko riitti juuri ja juuri tälle mallasmäärälle, mutta ominaispainomittari jouduin taas kyselemään tutuilta. Onneksi lopulta sellainen löytyi hyvinkin läheltä, kun eräs tuttuni oli juuri muuttanut sellaisen kera samaan taloon.

Käytännön hommia helpottaa paljon, kun käyttää jotakin softaa laskemaan huuhtelu ja mäskäysvesien määrää. Mac-immeisenä en saanut ladattu Reittausblogin suosittelemaa BrewMate softaa, mutta löysin BrewTarget nimisen ohjelmiston, joka ajaa saman asian. BrewTargetin saa myös Windows ja Unix-pohjaisena sekä supernörteille myös avoimena koodina.

Mielestäni BrewTarget vaikutti sekavammalta kuin BrewMate ja jouduinkin sen kanssa reseptiä vääntämään kohtuullisen pitkään. Reittausblogin ja omien tutkiskelujeni pohjalta BrewMate vaikutti kätevämmältä ohjelmistolta, joten pyysin Mr. White ottamaan läppärin mukaan ja lataamaan tuon BrewMaten sille. Näin voisimme suorittaa samalla ohjelmistojen vertailua. Ehkäpä juttua siitäkin jossain vaiheessa.

Kuuman kostea panopäivä (la 7.6.)

BrewMate ja BrewTarget vertailussa.
Hommat aloiteltiin klo 14 aikoihin. Ilma oli sisällä reilut 26 astetta ja aurinko porotti ulkosalla, joten hikistä oli jo ennen hommiin pääsyä. Aloitimme ensin vertaamalla reseptejä BrewMatella ja BrewTargetilla. Olin tehnyt reseptisuunnitelman 12,5 litralle. Totesimme kuitenkin, ettemme saisi tehtyä mäskäystä kattilassa tällä määrällä. Suunnittelimme käyttävämme Reittausblogissakin esiteltyä mäskäystä, jossa mäskäys tapahtuu 80°C:seen lämmitettyyn uuniin laitetussa kattilassa, jolloin mäskin ja veden pitäisi mahtua samaan kattilaan.

Tässä vaiheessa tuli selkeästi esille BrewMaten näppäryys. Kun vaihdoimme tavoite satsiksi 10 litraa ohjelma muutti maltaiden ja humaloiden määrät, samoin huuhteluvesien määrät ja lämpötilat automaattisesti tähän suhteutettuna. Eihän nuo vaikeita laskuja ole, mutta kylläpä siinä aikaa säästi kivasti. Joten lyhyellä kokemuksella peukutan kovasti BrewMaten puolesta. Paremmin äkillisten muutosten mukana. Lopun ajan seurasimmekin sitten BrewMaten ohjeita, vaikka muutin myöhemmin luvut vastaaviksi myös BrewTargetiinkin.


Tavoitelämpötila lähestyy.
Resepti mukautui seuraavanlaiseksi:
  • Mäskäys 60 minuuttia:
    • 2,4 kg Pale ale EBC 5
    • 0,8 kg Cara Plus EBC 10
    • 0,24 kg Taloussokeri
  • Keitto:
    • Magnum (13,4 %) 18 g : 60 min
    • Centennial (10,9 %) 8 g : 20 min
    • Centennial (10,9 %) 8 g : 15 min
    • Citra (12,5 %) 12 g : 10 min
    • Citra (12,5 %) 12 g : 5 min
  • Kuivahumalointi
    • Centennial (10,9 %) 8 g : 5 päivää 
    • Citra (12,5 %) 12 g : 5 päivää 
  • Hiiva
    • Danstarin BRY-97 American West Coast Beer Yeast (1 g/l)
Mäskäyksen hätäratkaisu.

Aluksi kiehutimme mäskäyksessä tarvittavaa vettä tavoitelämpötilaan ja laitoimme uunin lämpiämään 80°C:een. Vettä tarvittiin noin 8 litraa. Ohjelmat laskevat mäskäys- ja huuhteluveden lämpötilat, kun ilmoitetaan maltaiden lämpötila.

Kun vesi oli tavoite lämpötilassa, aloimme lisäämään mallaspussia kattilaan, mutta eihän se mahtunut pieneen 10 litran kattilaan. Vesi meinasi tulla yli ennen kuin puolet pussista oli kattilassa. Joten pikainen hätäsuunnitelma käyttöön. Kävin pesaisemassa käymispöntön puhtaaksi ja siirsimme veden ja mallaspussin sinne. Sitten vuorasimme pöntön kerroksella alumiinifoliota sekä vilteillä ja muilla kankailla, jotta lämpötila pysyisi tasaisempana. Ei ihan optimi asetelma, muttei me näin vähästä lannistuttu.

Jos olisi sattunut omistamaan saunan, niin mäskäyshän olisi kannattanut siirtää sinne. Sauna lämpiämään ja astia sitten noin 80-asteiseen saunaan halutuksi mäskäysajaksi. Toki lämmittimiäkin löytyy markkinoilta, mutta ekakertalaisten ei ehkä kannata kaikkea ostaa heti.

Kun mäskäys oli käynnissä oli meillä tunti aikaa vähän hengähtää ja valmistautua jatkoon. Siinä korkkailtiin viilennys oluiksi pullolliset Panimoyhtiö Hiisin Lutakko Offroadia ja Kona Brewingin Big Wave Golden Alea. Sitten mittailtiin humalat valmiiksi keittoa varten. Keittovaiheen tulisimme suorittamaan suosiolla kahdessa eri kattilassa, koska vierteen määrä tulisi olemaan reilut 12 litraa. Mäskäyksen loppuvaiheessa laitoimme huuhteluvedet valmiiksi lämpiämään.

Humalat kattiloihin A ja B:
Magnum (alin), Centennia x2
ja Citra x2.
Humaloiden mittailua ja maistelua.
Laseissa Big Wave Golden Ale. Oktonautit
valvoivat prosessin etenemistä
takana näkyvästä Oktopodistaan.
Hätämäskäys toimi kuitenkin kohtalaisesti, sillä 60 minuutin kuluttua mäskiveden lämpötila oli vielä 60°C. Pelkäsin pahempaa, mutta jotakin maltaista oli selkeästi irronnut. Lämmintä mallaslientä sekoitaessamme ilmoille nousi kosteutta ja miellyttävää mallasleivän tuoksua. Sitten mäskipussi nostettiin Reittausblogissakin mainittuun Ikean Ideal lävikköön. Tämä on kyllä oiva apu huuhteluun, jos huuhtelua ei suoriteta toisessa saavissa olevassa huuhteluvedessä mallaspussia huljuttelemalla.

Meillä loppui riittävän suuret astiat kesken, kun mäskäys ei onnistunutkaan kattilassa, joten huuhtelu meni ritilälle nostetun mäskipussin läpi. Tässä tekniikassa huuhtelu tehdään siis hitaasti valuttamalla lämmitettyä huuhteluvettä pienissä erissä mallaspussin läpi ja välillä pussia painellaan kauhalla tai vastaavalla, jotta kaikki mehut saataisiin irti. Me käytimme metallista reikäkauhaa. Huuhtelun ohessa oli aikaa nautiskella vielä lasilliset molempien vakiosuosikkia BrewDogin Punk IPAa.

Maltaat mäskäyspussissa. Jotain niistä
on irronnut. Liemi oli maultaan
erittäin makean maltaisaa.
Mäskipussi nostettiin ritilikölle, jonka
läpi huuhteluvettä valuteltiin hiljaksiin.

 


Mallasta menee aika paljon. Tästä ois tehnyt
vielä ainakin 10 litraa mallassämpylöitä.
Ens kerralla sitten semmoisetkin. Nyt meni
matojen ruoaksi.
Kun mallasvierre oli saatu aikaiseksi ja siirretty kattiloihin (molempiin reilu 6 litraa), niin oli aika aloittaa keittovaihe. Tässä vaiheessa olimme kuluttaneet jo n. 4 tuntia eli olimme aikataulusta myöhässä ja Mr. Whiten oli siirryttävä valmistautumaan illan rientoihin. Minä jatkoin prosessin parissa.

Kiehuu! Humalaa sekaan siis.
Humaloiden lisäys suoritettiin siis edellä mainitulla tavalla. Eli kun ensimmäinen kattila alkoi kiehua heitin puolet Magnumeista (jotka olimme siis jakaneet kahteen eri astiaan kuten muutkin humalat, koska käytimme 2 eri kattilaa) ja laitoin ensimmäisen ajastimen päälle. Kun toinen alkoi kiehumaan paria minuuttia myöhemmin toinen puoli Magnumeista sekaan ja toinen ajastin päälle. Kiehumisen jälkeen kansia ei kannata pitää kattilan päällä, jotta vältettäisiin DMS yhdisteet oluessa.

Sitten olikin n. 40 minuuttia aikaa pestä ja desifioda käymispönttö ja muut tarvikkeet. KAIKEN, MIKÄ KOSKETTAA VIERTEESEEN KEITON JÄLKEEN, TULEE OLLA STERIILIÄ! Jos ei ole, voi lopputuotteessa olla kaikenlaista mielenkiintoista ja hallitsematonta sivumakua. Pahimmillaan täysin pilalla. Puhtaus on siis erityisen tärkeää.

Humalamöhnää kertyi yllättävän nopeasti.
Kun aikaa oli jäljellä enää 20 minuuttia lisättiin ensimmäinen erä Centennialia ja 5 minuutin päästä seuraava. Sitten taas 5 minuutin päästä eka satsi Citraa ja sitten vielä 5 minuutin päästä viimeinen Citra-satsi. Sitten vielä viisi minuuttia ja keittovaihe oli valmis.

Tämän jälkeen kaadoin keiton desinfioituun käymisastiaan desinfioituun siivilään asetetun desinfioidun marjapussin läpi, jotta humalamöhnät eivät menisi enää käymispönttöön. Taitoin marjapussin kaksinkerroin. Reittausblogissa suositeltiin käännettäväksi neljäksi kerrokseksi, mutta minun pieni pussini olisi mennyt liian pieneksi, joten tähän oli tyytyminen.

Tämä suodataus vaihe kesti yllättävän pitkään. Kun siiviläpussi alkoi mennä tukkoon neste kulki todella hitaasti läpi. Jouduin tyhjentämään siiviläpussin päältä humalamöhnät 4 kertaa. Valutteluun meni ainakin tunti. Tämä oli yllättävästi hitain vaihe ja loppua kohden vain hidastui, kun pohjalla oli eniten humalaa. Isompi pussi ja ehkä lappokin olisi todennäköisesti helpottanut tilannetta hieman. Lappo olisi ollut, mutta pumppulapon puuttuessa ei huvittaisi imaista tulikuumaa keittoa. Ehkäpä hieman harvemman metallisiivilän läpi kaataminen ennen siiviläpussia voisi otaa isoimmat köntit kiinni. Pitää testata ens kerralla.

Humalapuuron ja siivilänpussin yhdistelmä 
loi lapsiperheelliselle assosiaation 
vauva-aikojen kestovaipoista...

Humalapuuroa kertyi iso annos. 
Onneksi ei jääneet vierteeseen.
  

Saatuani vierteen siivilöityä paljastui pieni yllätys. Vierrettä oli keiton jälkeen vain 6 litraa. Joten keittovaiheen aikan 6 litraa oli haihtunut! Hämmästelin hetken miten tämä oli mahdollista, kunnes hoksasin sen johtuvan kahdella kattilalla keittämisestä. Koska kattilat olivat suurinpiirtein saman kokoisia haihtumispinta-ala oli kaksin kertainen! Tämä voisi varmaan huomioida panimo-ohjelmissa muuttamalla haihtumiskertoimen n. kaksikertaiseksi.

Jos tarvitsee vielä joskus keittää kahdella kattilalla, niin pitää koettaa kiinnittää tähän huomiota ja selvitellä kattilan koon suhdetta haihtumiseen. Fysiikan tunnillahan näitä haihtumisia tuli lukiossa laskettua, joten voisi hyvinkin tämän ennakoida. Toki ei vaarallista, kun voidaan sitä laimentaakin.

Sitten mittasin ominaispainon, jotta tietäisin missä mennään. Oli aika yllätys, kun mittari näytti OG:ksi 1.102:sta. Tuhtia oli tämä vierre. No ei ihme, kun puolet nesteestä oli haihtunut. Suunnitelmissa oli siis saada 10 litraa valmista olutta. BrewTarget oli arvioinut vierteellemme sopivaksi OG:ksi n. 1.07, joten laimennus hommiin pääsin. Eli keitin vettä (jotta se olisi steriiliä) ja lisäsin ensin arviolla 2 litraa keitettyä vettä. OG oli nyt mittarin mukaan 1.072, mutta koska vierrenäytteen lämpötila oli 41°C muunsin sen muuntimella vastaamaan 20°C:een lämpötilaa, jolloin OG oli 1.077. Alkuperäisen vierteen lämpötila oli muuten laskenut todella paljon hitaan siiviläpussin läpikaadon aikana.

Ajattelin tämän olevan riittävän lähellä, enkä lisännyt vettä enää. Sitten vain steriloitu kansi vesilukkoineen paikalleen ja jätin vierteen jäähtymään lasitetulle parvekkeelle.

Vierteen OG-mittaus suoraan
keiton jälkeen.
OG:n mittaus 2 litran laimennoksen
jälkeen. Keitetty vesi nosti
vierteen lämpötila, joten
oli syytä tarkistaa lämpötila.
Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut varaa lisätä n. 1 litra vettä ja saada silti lähes tavoitteen vahvuista olutta. Nyt loppusatsin tilavuudeksi jäi 8 litraa, mikä oli hieman tavoitteen alle.

Lisälaimennoksella olisi päästyy kymmeneen ja oluestakin olisi tullut vielä n. 5 % vahvuista, mutta tavoitteemme oli hieman enemmän, kuten alkuperäisessä ReittausIPA:ssa. Tästä voimme päätellä, ettei mäskäyksemme ollut aivan optimi. Hieman korkeampi lämpötila olisi todennäköisesti auttanut samaan maltaista enemmän irti, mutta hyvä näinkin. Paniikkiratkaisuhan se oli.



Hiivahommia (su 8.6.)

Hiivan mittausta steriloituun mittaan.
Seuraavana aamuna vierteen lämpötila oli laskenut 19°C asteeseen. Oli aika hiivauksen. Steriloin välineet ja keitin hieman vettä. Sitten mittasin hiivapussin ohjeen mukaan 1dl vettä lasiin ja annoin jäähtyä oikeeseen lämpötilaan (tässä tapauksessa 30-35°C). Sitten mittasin 8 g hiivaa, koska ohje oli 1 g/l ja meillä oli 8 litraa vierrettä.

Hiivat lasiin ja annettiin seistä 15 minuuttia. Jälkikäteen luin Danstarin nettisivuilta tarkemmasta ohjeesta, että hiivat olisi voinut varovasti painella veteen, jotta kaikki olisi kastunut.  Oishan näihin voinut tustua etukäteenkin. Pusissa oli aika paljon suppeammat ohjeet. Sitten hivaat sekoitettiin veteen ja tämän olisi pitänyt antaa seistä vielä 5 minuuttia, mutta minä kaadoin jo käymispönttöön. Olin unohtanut ilmata vierteen ensin, joten tein sen tässä yhteydessä. Ilmasin vierteen perinteisellä kaatomenetelmällä. Eli vierrettä astiaan ja kaadetaan takaisin. Toistin tämän n. 20 kertaa. En tiedä onko tästä ilmaus tekniikasta haittaa hiivasoluille, mutta toivotaan parasta. Markkinoillahan on käteviä koneellisia ilmaimia, joissa saadaan laitettua mikrobeja estävä suodatin ilmaimen ja letkun väliin.

Ilmaa ilmaa, lisää ilmaa. Sittenpähän
olut käy peremmin.
Hiivauksen ja ilmauksen jälkeen kansi kiinni ja vesilukon nestepinnan tarkastus. Vesilukon vesi kannattaa myös keittää ennen lukkoon laittamista. Steriloimattoman veden joutuessa vierteeseen myös vieraat bakteerit voivat päästä mellastamaan olueesi.

Sitten vein käymispöntön lämpimään kellarikomeroon, missä lämpötila pysyy tasaisempana kuin helteen ja syysilman välillä palloilevan Suomen kesäilmaston vaikutuksesta muuttuvassa huoneistolämpötilassa.

Kuivahumalointia (to 12.6.)

Palailin tiistaina taas työhommista ja kävin kurkkaamassa mitenkä poika voi ja iloisestihan se pulputteli. Sitten seuraavana päivänä homma oli jo iltaan mennessä kovasti hyytynyt. Torstaina meno ei ollut muuttunut, vaan poika pysyi hiljaisena. Otin käymispöntön takaisin yläkertaan ja päätin mittailla ominaispainon. Ensin välineiden desinfiointi ja sitten mittailu hommiin. FG:ksi sain 1.016, joten kovasti ja nopeasti olut oli käynyt. Alkoholipitoisuus on siis noin 8 %. Vähän turhankin stydiä suunnitelmiin verrattuna. Olisi saanut siis vähän laimentaa lisää ennen hiivausta.

Ominaispaino enää 1.016, joten
hyvin oli olut käynyt. Myös
vierteen väri oli vaalentunut
ja samentunut.
Humaloiden mittausta. 6 g
Centennialia alla ja
päälle 8 g Citraa.
Reittausblogissa puhuttiin 2 viikkon käymisestä. Sama hiiva oli käytössä ja tämä kävi näin nopeasti. Tarkistin tuolta valmistajan tiedoista ja siellä puhuttiin 4 päivästä. Käynythän tämä olut kiistatta on, joten oli mielestäni aika kuivahumaloinnille. (Myöhemmin tästä viestittelin asiasta Reittausblogin pitäjän kanssa ja hän kertoi antaneensa oluen tasoittua ennen kuivahumalointia. Siksi siis 2 viikkoa aikaa ennen kuivahumalointia. Ehkäpä näinkin toimii, mutta sain suosituksen seisottaa olutta sitten hiukan pidempään pulloissa ennen nauttimista.)

Desinfioin siiviläpussin, kupin ja lusikan. Sitten otin humalat pakkasesta ja mittasin riittävän määrän. Humalat pussiin ja pussi pönttöön. Kansi kiinni ja odottelemaan. Pönttö alkoi hieman pulputtelemaan torstai-iltana, mutta oli jo perjantai aamuna hiljentynyt. Joten kaikki varmaan hyvin. Pullotus ensi keskiviikkona.

Pullotus (ke 18.6.)

Humalat otin jo aamulla pois käymisastiasta. Noin viiden aikaa illalla kotipanimomme toinen osakas Mr. White saapui panimolle (= meidän keittiöön) ja pullotus saattoi alkaa.

Olut oli käynyt vielä kuivahumaloiden
lisäyksen jälkeen. Väri on myös
punaisempaa kuin Reittausblogin
originaali. Toki mallasprofiili
on erilainen.
Ensiksi desifioimme kattilan lisäämällä sinne n. 2 litraa vettä ja kuihuttamalla sitä kansi kiinni noin 10 minuuttia. Tällöin syntyvä höyrypisarat kertyvät koko kattilan pinnoille ja tappavat suurimman osan pinnalla olevista bakteereista. Samalla kiehutin pienemmässä kattilassa vettä, jonnekka lisäsin korkit. Pienen kiehutuksen jälkeen kattila pois ja annoin niiden levätä tulikuumassa vedessä korkituksen alkamiseen asti. Pullot pesimme ja laitoimme desinfoitumaan Melkkon desinfiointiliuokseen.

Lapposimme oluen ensin kattilaan, joittei pohjan suuret hiivamuhjumäärät joutuisi loppupulloihin. Mittasimme vielä tällöin ominaispainon. Yllätyksekseni olut oli käynyt vielä paljonkin. Pieni pulputtelu kuivahumaloinnin lisäyksen jälkeen kielikin tästä, mutta en olisi osannut odottaa näin paljoa. Nyt FG tulos oli 1.010, joten olut oli käynyt vielä 1.016:sta. Yllättävän vahvaa tästä tuli. Ei ihan esikuvansa kaltaista, mutta jospa se olisi hyvää.

Olut oli kirkastunut vähäsen ja punaisuus hieman korostunut. Tässä vaiheessa olutta oli toki maistettava ja kyllähän se ihan IPA:lta maistui. Ja humalointi tuntuu. Nam. Nyt tuntuu, että kannatti tehdä.

Näin se pullotus käy.
Snow White Breweryn ihka 
ensimmäinen pullotettu olut.
Kun kelvoksi on todettu, niin ei kuin pulloihin ja kypsymään, mutta sitä ennen pitää lisätä jälkikäymissokeria, jotta saadaan hiilihappoja. Me lisäsimme tavallista taloussokeri 5 g/l eli 40 grammaa reiluun desiin keitettyä vettä, jonka sitten sekoitimme olueen.

Tämän jälkeen huuhtelimme pullot ja sitten kaadoimme oluet pulloihin käyttäen 500 ml mittalasia. Yllättävän hyvin siitä sai nesteen kaadettua pulloihin, vaikkemme käyttäneet suppiloa. Kunhan ei liikaa kallistanut mittalasia, niin neste kaatui nätisti ohuena virtana pulloihin. Mr. White hoiti pullotuksen ja minä korkituksen. Linjastomme oli yllättänkin tehokas ja nopeasti kaikki olut oli jo pulloissa.

"Hienoja" maalarinteippietikettejä väsäillessämme mietimme pienelle panimollemme nimeä ja päädyimme lopulta hienoon ja moni merkitykselliseen yhdistelmä nimeen Snow White Brewery. Voinen vinkata sen verran, että jotain yhteyttä tällä on tekijöihinsä. :P Koska meidän versiomme poikkesi hieman originaalista Reittaus IPA reseptistä, muutimme nimeä hieman ja kutsuimme tuotettamme Wreittaus IPA:ksi. Tällä mennään ja jatkoa on varmasti luvassa.






Loppumietintöjä (ti 12.8.)

Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että tätä IPAa on jäljellä enää kaksi puolen litran pulloa. Toinen, pullomme numero 1 eli ensimmäinen pullotuksemme, saa jäädä odottamaan tulevaisuutta. Ehkäpä sitä ei juoda koskaan. Ehkäpä se kehystetään joskus seinällä. Ehkäpä se avataan jonkun spesiaali-illan päätteeksi 3 vuoden päästä. En tiedä, mutta ei ihan heppoisin perustein sitä avata.

Toisen jätin odottamaan uusimman IPA satsimme, joka menee pulloihin torstaina, tuotosta vertailu kumppaniksi. Tämä tuleva satsi on lähempänä esikuvaansa, mutta humalaprofiili on raaka-aineiden saatavuusongelmien vuoksi hieman erilainen ja sokerista puolet kandisokeria. Viime sunnuntaina otin kuivahumaloinnin pois pöntöstä ja siirsin oluen toiseen astiaan hiivamöhnien vähentämiseksi. Samalla mittasin ominaispainon ja havaitsin tästäkin IPAsta tulleen hieman vahvempaa kuin esikuvasta. Mutta siitä myöhemmin lisää.

Ensimmäisen maiston tästä Wreittaus IPA:sta tein pari päivää pullotuksen jälkeen eli juhannuksena velipojan kanssa. Kärsimätön kun olin, en malttanut odottaa kypsymistä kunnolla. Vaahtoa ei kertynyt juuri lainkaan, johtuen liian lyhyestä välistä pullotukseen, mutta maku oli oikein mainio. Hiilihappoja ei tuntunut kyllä lainkaan, joten niitä jäin kaipaamaan.

Sen jälkeen olutta tuli annettua muutamille tutuille maistoon ja itsekkin useampaan otteeseen sitä maistelin. Tykkäsin ja hyvää palautetta saimme oluestamme. Toimitin myös pullollisen sitä maistoon reseptin isälle, Reittausblogin Harri Metsäjoelle, joka totesi sen, minkä olimme jo itse arvanneet. Olut poikkesi aika paljon esikuvastaan, sekä ulkonäöltään että maultaan, mutta maku oli silti mieleinen myös hänelle. Pieniltä tuntuvilta muutoksilla voi olla yllättävän paljon merkitystä. Harrin mietinnöt luettavissa täältä.

Itse tein mietintöjä tästä myös erilliseen tekstiin, joten en ala enemmän tässä enää niitä avaamaan. Kokonaisuutena kuitenkin mielenkiintoista hommaa ja tulen varmasti tätä harrastusta jatkamaan. Tällä kirjoitus hetkellä Reittausblogin Perushefe klooni tehty ja uusi Reittaus IPA klooni odottaa siis pullotusta. Seuraavaksi suunnitelmissa omanlainen saison viritelmä, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Tulevaisuudessa hauska olisi selvittää tarkasti, mistä nämä maku erot johtuu. Harri on suorittanut tästä IPA:staan rinkkaismaistelun toisen kotioluen tekemän kloonin kanssa ja siitä löytyy mietinnöt täältä. Lämpötila voi olla hyvinkin ratkaisevassa asemassa BRY-97 hiivan tuottamiin aromeihin, joten Harrin suosituksen mukaan viileämpi käymislämpötila IPA:lle olisi poikaa. Meillä lämpötila oli noin 20°C, joten "liian" lämpimässä mentiin. Meillä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta käyttää oluttamme kovinkaan paljoa alemmissa lämpötiloissa, mutta ehkäpä syksin mittaan tilaisuus tähänkin tarjoutuu.

Hyvää tulee näinkin, mutta kehitämme menetelmiämme ja kokeilemme uusia tyylejä. Aina voi oppia ja päästä parempaan. Voin suositella kotioluen tekoa lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita erityylisistä oluista ja niiden mausta. Itse prosessin läpi vieminen antaa kuvaa siitä, kuin maut olueen kehittyvät. Vaikka paljon on saanut tietää ja oppia, niin erittäin paljon on vielä opittavaa.


Vanilla Porter - Little Valley Brewery

Herkullisen näköinen olut, joka oli kuitenkin pettymys
Iltaoluena elokuvan kera otin Little Valley Breweryn Vanilla Porterin. Joitakin oluita on tältä panimolta tullut maisteltua. Mikän ei ole jäänyt erityisemmin mieleen, mutta kauppavahvuisina panimon tuotteita on paljonkin ruokakaupoissa myytävänä. Tämän hommasin eräällä ostosreissulla ihan hetken mielijohteesta Pajari Portterin kanssa. 

Vanilla Porteri on väriltään oikein tummaa, lähes mustaa. Pinnalle kertyy aluksi 3 cm:n vaalean hieman rusehtava vaahtokerros, joka laskeutuu ohueksi kerrokseksi reunoille melko nopeasti.

Oluen tuoksussa on kahvia, paahteista mallasta ja raakakaakaojauhetta, mutta vaniljaa en kyllä meinaa löytää. Oikein syvällä nuuhkaisulla sain häivähdyksen vaniljaisuutta, kun oikein hain.

Maku paahteisen maltainen, hivenen kahvinen. Napakka humalointi. Kohtuullisen hiilihappoinen, pistelee kielellä. Jälkimaussa vanilja tulee hennosti esiin. Mallasrunko on aika kevyt, minkä vuoksi maku jää hieman vetiseksi. Samasta syystä suutuntuma on hieman vaisuhko. Itse olisin kaivannut vähän paksumpaa, jolloin kokonaisuus olisi ollut napakampi ja tukenut makua paremmin. Tämän tyyppinen porteri ei oikein miellytä itseäni. Pettymys.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 30/50  

Speksit:
Panimo: Little Valley Brewery
Tyyli: Porter
Maa: Englanti
Väri:  EBC
Katkerot:  EBU
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: Vaniljaa, appelsiinin kuorta, sokeria ja vehnää
Mistä: S-Market Ykkösrasti, Kuopio