sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Tokyo* – BrewDog

Huhuh. Välillä on näköjään hommaa ja kiireitä sen verran, että arvion kirjoittamiselle ei jää aikaa. Viikko vierähtänyt tämän nautiskelusta ja mitä tässä välissä on muka ehtinyt tekemään. Tuntuu, ettei mitään. No kuitenkin viime sunnuntaina tuli meikäläisellä 35 vuotta täyteen tällä kivellä tallustelua. 

Rauhassa on hyvä fiilistellä ja juhlistaa merkkipaalua kera maukkaiden tuotteiden ja rakkaiden. Joskus myös yksinkin. Vuosi sitten fiilistelin samaan aikaan, tosin hieman erilaisissa tunnelmissa, Nøgne Ø:n Dark Horizon 4th editionin, joten jotain erikoisempaa oli tänäkin vuonna saatava. Olihan sentään tasaisempi juhlavuosi. Juomaksi valikoin kaapista viime keväiseltä Japanin reissulta mukaan lähteneen BrewDogin Tokyo* ja asetuin 80% suklaan kanssa sohvan nurkkaan fiilistelemään.

Tästä tulikin mieleeni, että oishan tuolta reissulta ollut muitakin kivoja oluita tuotavana, niin japanilaisia kuin muunkin maalaisia, mutta viimoisena päivänä budjetti ei enää antanut enempää periksi. Majapaikkamme lähistöllä oli piskuinen alkoholikauppa, jonka olutvalikoima sai sydämeni väräjämään. 250 erilaista olutta, joista suurin osa taisi olla vielä kylmässä. Oli BrewDogia, Mikkelleriä, Nøgne Ø:ta, Stonesia, Anchoria, De Molenia, Brooklynejä, Roguea ja paljon paljon muuta. Myös japanilaisia pienpanimoita, joita maistelinkin niin paljon kuin ehdin. Kaikkiaan reilut 25 japanilaista olutta tuli maisteltua, joita en ollut aiemmilla retkillä maistanut.

Tämmöisen valikoiman, kun saisi tuohon lähikauppaa tai isoon markettiin – tahi edes Alkoon – niin olisin tyytyväinen.
Tuommoisia olutpuoteja, kun voisi meilläkin olla... mutta ei. Ei hei. Pitää lähteä kaukomaille tai ainakin lahden yli etelään. Jos olisi, niin tärviölle ittemme joisimme heti välittömästi. Uskovat jotkut. Minä en. 

Mainittakoon, jotta Japanissa tavan ruokakaupoissakin oli myytävänä käteviä 2,7 litran muovisia viskipulloja n. 20€ hintaan. Laadusta en tiedä, mutta halpaa taitaa olla. Eikä siellä hirveästi kännisiä näkynyt. Niin ja spiritus fortista eli pirtua sais apteekista kätevissä 5 litran metallikanistereissa, jos enemmän sattuu janottamaan.

Mutta palataan muisteloista takaisin Suomeen ja kotisohvalle tämän tuliaisen pariin. Tämä BrewDogin tuotannossa pidempään ollut olut on kuvailtu aika päheästi. Intergalactic fantastic oak aged stout. Huhuh. Tosin uudessä etiketöinnissä ollaan vähän vaatimattomampia ja kuvailu on supistunut pelkästään Intergalactic stoutiksi.



Tokyo*:n valmistuksessa on käytetty useita tummempia maltaita ja pelkästään Galenaa humaloinnissa. Lisäksi mukanan on karpaloa ja jasmiinia. Koko hoito on iästetty ranskalaisten tammilastujen kanssa.

Näiden kanssa vierähti kivasti
reilut pari tuntia.
Kaadoin Tokyo*:n lasiin jääkaappikylmänä. Olut oli väriltään mustaa. Mustaa. Jos oikein tiiraa, niin tumman ruskeaan taittavaa mustaa. Pinnalle kerty ruskeaa paksuhkoa vaahtoa. Olut oli olemukseltan öljymäinen ja läpikuultamaton.

Ensimmäisen pienen siemaisun, joka lupaily hyvää, jälkeen annoin oluen lämmetä rauhassa reilun vartin ennen kuin aloin maistelemaan tarkemmin. Odotellessani tuoksuttelin ja fiilistelin Tokyo*:n antamaa aromaattista orgasmia. Nimittän semmoisen tämä tuote tarjoile ja lämmetessään tuoksumaailma antoi kokoajan enemmän ja voimakkaampia aistimuksia. Huh. Tuoksusta löytyi kahvia, suklaisuutta ja kevyesti karpaloa. Jonkin verran myös alkoholia, mutta muiden tuhtien tuoksujen seassa se ei haitannut. Enemmänkin keveytti ja raikasti tuoksuprofiilia. Jasmiininkin voin kuvitella löytäväni kovasti nuuhkiessani, mutta saattoi mennä kuvittelun piikkiin, kun tiesi oluen sitä sisältävän.

Mausta löytyy myös tummaasuklaisuutta, mokkaisuutta, makeutta ja hentoa marjaisuutta.  Katkeroa löytyy, mutta se on sulassa sovussa tuhdin ja täyteläisen makumaailman kanssa. Ehkäpä sitä "kuvitteelista" jasmiiniakin. Jälkimaussa suuta hivelee mokkaisuus ja suklaisuus. Huikea makupläjäys.

Suutuntuma on silkkinen, pehmeä, täyteläinen ja kevyen hapan. Kuopion Ravintola Maljan ravintolapäällikköä Mika Kilpeläistä mukaillen: "Nussii suuta!"

Kokonaisuuten erittäin hyvää... ei. Käsittämättömän hyvää! Nousee yhdeksi kaikkien aikojen suosikkioluistani. Tätä täytyy saada kaappiin jokunen pullo jemmaan erikoisia hetkiä varten. Vaimon kanssa tämä nautiskeltiin yhdessä ja hänkin piti erittäin paljon, vaikkei olekkaan vahvempien oluiden ystävä. Muutenkin hänen olutharrastuneisuus on aika pientä. Vaikka kovasti saa maistellakin eri oluita, niin kuivat siiderit ja viinit menee vielä ohi. Tosin sanoi tässä taannoin, että BrewDogin Punk IPAhan maistuukin oikein hyvältä. Siitä se lähtee...

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 10/10
Suutuntuma: 5/5
Kokonaisvaikutelma: 19/20
Yhteensä: 47/50 

Speksit:
Panimo: BrewDog
Tyyli: (Imperial Stout)
Maa: Skotlanti
Katkerot: 90 IBU
Kantavierre: 1.140 OG
Maltaat:  Marris Otter, Dark Crystal, Caramalt, Chocolate Malt, Roast Barley
Humalat:  Galena
Alkoholi: 16,5 %
Muuta: Mukana karpaloita ja jasmiinia, iästetty ranskalaisten tammilastujen kera.
Mistä: Pieni alkoholikauppa, Kiay-cho, Matsuyama, Japani

2 kommenttia:

  1. Hei, olen tekemässä Savon Sanomiin juttua alkoholin tilaamisesta netistä. Etsin haastateltavaksi kuopiolaista henkilöä, joka joskus olisi verkkokaupasta alkoholitilauksen tehnyt. Oletko itse tilannut tai tunnetko henkilön, joka on? Olisitko minuun yhteydessä osoitteeseen jaana.kangas(at)savonsanomat.fi?

    Kiitos!

    VastaaPoista