lauantai 16. tammikuuta 2016

Orval – Brasserie d'Orval

Orvalin pullo on vallan veikeä
ja kaunis. Vaahtoa muodostuu
reilusti.
Tällä kertaa arviossa Orval – yksi Trappistioluista. Orval on itselleni vähän tuntemattomampi suuruus, enkä ole aivan varma olenko tätä koskaan aiemmin maistanut. Kovin on kuitenkin arvostettu olut ja mm. RateBeerissa kyseinen tuote on saanut käyttäjiltä arviokseen 99/100, joten kovat on odotukset.

Trappisti oluet ovat 8 belgialaisessa luostarissa valmistettuja oluita. Aidot Trappisti-oluet tunnistaa etiketistä löytyvästä kuusikulmaisesta merkistä. Suomessa näitä löytyy useista ravintoloista ja Alkosta useinkin Chimay Blueta. Tosin sieltä löytyy tällä hetkellä myös erinomaista Rochefort 10:iä. Iso osa Trappisti oluista on itselläni vielä maistamatta, mutta Belgian Beer Factorystä tilattu All Belgian Trappist Beers Box -olutsetti auttaa korjaamaan hyvin tätä puutetta. Samaisesta setistä tämä Orvalkin on saatu maistettavaksi. Aiemmin olen blogiin arvioinut juurikin Rochefort 10 sekä Chimayn Tripelin.

Orvalin pullo on kaunis. Tämä pisaran muotoa mallaava pullo herättää jotenkin sympaattisen ja pehmeän fiiliksen. Ja toisaalta jotenkin tuo mieleen meren... Erikoista. En tiedä onko Orvalin luostarilla paljoa meren kanssa mitään tekemistä. Nettisivujen mukaan ei ainakaan siltä vaikuta. Mutta ei välitetä siitä. Olut lasiin ja maistelu alkakoon.

Hyvin erikoinen vaahto...
Kaadettaessa vaahtoa kertyy reilusti. Yli puolet lasin korkeudesta ja hetken seistyään vaahto jatkaa työntymistä lasista ulos noin 4 cm kiinteänä tornina. Vaahto ei kuitenkaan valu lasin pintaa pitkin pöydälle, mikä on erikoista. Väriltään olut on oranssin toffeen väristä. Pieni kuplia nousee pohjalta kokoajan lisää massiiviseen vaahtotyynyyn. Sitten vaahtokerros alkaa pikkuhiljaa vajoamaan oudosti. Keskelle jää tornimainen vaahtokeko, kun taas reunoilta vaahto laskeutuu enemmän. Lasiin muodostuu tulivuorta muistuttava vaahto. Hämmentävää. En ole moista nähnyt ikinä.

Tuoksu on yrttinen ja kukkainen. Tulee mieleen eräs kukkiva puu Japanissa, mutten muista mikä lajike oli kyseessä. Se tuo mieleen pullataikinan. Vähän myös jotain nahkamaista. Jännittävä. Ei paha, mutta outo.

Maku on oikeastaan erikoisen mieto, mutta kuitenkin terhakan yrttinen. Ehkä vain odotin voimakkaampaa makua. Makuprofiili on kuitenkin moniulotteinen. Rucolaa ja häivähdys voikukan lehteä. Humalaa vähemmän, muita yrttejä enemmän.

Orvalin suutuntuma on pehmeä ja kevyen hiilihappoinen. Jälkimaussa yrttiset katkerot särmittävät pehmeyttä.

Kokonaisuutena erikoinen, moniulotteinen ja omalla tavallaan maukas olut. Tässä oluessa luostarin yrttimaa jyllää, niin maun kuin tuoksujen puolellakin. Kuten monet Trappisti oluista, niin on tämänkin monitahoinen juoma, joka yllättää makupaletillaan. Persoonallinen ja hyvä olut. Ei kuitenkaan huippu.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50 

Speksit:
Panimo: Brasserie d'Orval
Tyyli: Trappist / Belgian Ale
Maa: Belgia
Alkoholi: 6,2 %
Mistä: Belgian Beer Factorystä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti