keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lumooja - Panimoyhtiö Hiisi

Hellettä on piisannut, mutta eipä käy valittaminen. Kun sitä päivän kuumimmat ja aurinkoisimmat hetket viettää hyvin ilmastoiduissa sisätiloissa, niin illan leppeän lämmin auringonpaiste saa hyvälle mielelle. Vähän ulkoruokailua, iltauinti kymmenen aikaan ja kotiin parvekkeella nauttimaan vähän vehnäistä.

Tällä kertaa otin maisteluun Panimoyhtiö Hiisin Lumooja vehnäoluen. Lutakko Offroadin olen panimon vehnistä maistanut, jos nyt niitä muita sattuu olemaan, ja siitä pidin kovastikin. Eli odotuksia tälle on hieman kasautunut. Sen lisäksi ajattelin maistaa vähän omatekoista vehnää. Ensimaisto siis. Jännittää.

Vähän on erinäköiset juomat laseissa. Kummatkin
vehnää kuitenkin. Toiset osaa - toiset ilmeisesti ei.
Olut on hieman samea ja väriltään hieman hunajan keltainen. Tosin kuvassa olut on hyvin kirkas, mutten saanut lasiin kaadettua kerralla loppuja pullosta. Tuoksussa hunajaisuutta, hedelmää, humala. Miellyttävä ja hieman epävehnämäinen tuoksu.

Maussa hedelmäkarkkia, humalan rapsakkuutta ja hienoista pippurisuutta. Suutuntuma on kupliva ja hieman hapan. Jälkimaussa esiintyy hedelmäisyyden ja kitkeryyden liittouma. Hiilihappoisempi ja humaloidumpi kuin vehnikset yleensä, mutta jotain tämän kaltaista Hiisiltä osasi odottaakin. Oikein kelpo vehnäolut etenkin niille, jotka pitävät esim. Hoegaardenin banaanista lempeyttä liian "laimeana".

Entäs rinalle otettu Reittausblogin ohjeen mukaan toteutettu (noo, vähän maltaissa taas poikettiin, kun ei kaikkea sattunut BrewCatilla olemaa varastossa) oma vehnäolut?

Omassa tuoksu on mieto, en meinaa saada mitään erikoisempaa irti. Vähän banaanisuutta löytyy. Väriltään kuin suodattamatonta tuore omenamehua. Vaahtoa kertyi todella niukasti (vs. Reittausblogissa esitelty tuotos). Pullo tosin pahmati melkein auki, kun sen avasin, joten hiilihappoja oli kertynyt ainakin vähäsen. Tämä eka maistiaispullo, olikin pullotusvaiheen viimeisiä ja jäi vajaaksi, joten voisiko sillä olla yhteyttä vaahdon vähyyteen. 

Maultaan pehmeän omenainen, happaman raparperinen ja hieman tunkkainen. Suutuntuma kuiva ja kirpeä.

Pullotuksesta on nyt viikko ja käymisen alkamisestakin vain kaksi viikkoa joten voi olla, ettei olut ole  tekeytynyt vielä kunnolla. Hienoinen pettymys tämä oli vielä, mutta annetaan kypsyä ja jatketaan raportointia myöhemmin.

Lumoojan etiketissä annetaan seuraavanlaiset suositukset:

"Hurmurointi yltyy kepeiden kalojen seurassa ja taustalla soiva Sade saa janoamaan lisää."

Vaikka kalaa ei nyt ollutkaan seurana, niin Sade(tt)a saatiin helteestä huolimatta. Tässä ensimmäinen Saden biisi, jonka olen ikinä kuullut, ja onhan se nyt hyvä lattariajazzia. Tässä liveä vuodelta 1984, jolloin Musamies oli vielä 4 vuotias pojankoltiainen.



Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä:  34/50  

Speksit:
Panimo: Panimoyhtiö Hiisi
Tyyli: Vehnäolut
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,3 %
Mistä: Palokan Citymarket, Jyväskylä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti