Kurkun kuKnauttaja Tripel – KAAOS

Kaksi kuukautta on ollut taukoa blogiin kirjoittelussa. Arjessa on ollut paljon kuormittavia tekijöitä ja ajatukset paljon muualla, joten ei ole ollut hirveästi intressejä eikä aikaakaan tänne kirjoitella. Mutta nyt vähän tilanteet on tasaantunut ja kevät aurinkokin kivasti paistelee, niin jaksamista alkaa taas löytymään. Sain toissapäivänä työkaverilta yhden kotitekoisen oluen maisteluun ja sillähän tässä on mukava taas palata maistelun pariin.

Saamani Kurkun Kurnauttaja Tripel on Kuopion Avoimen Akateemisen Olutseuran (KAAOS) valmistama Tripel, jossa IBUja on 32 ja alkoholiakin napakat 11%. 

Olut on pullossa jo hieman sameaa ja pohjalla reilusti hiivaa (olisi saanut lepäillä kylmiössä varmaan hieman pidempään ennen nauttimista, kun toin sen kotiin pyörällä ja olkalaukussa). Minua varoitettiin, että karbonointi on vähän yläkantiin ja näinhän se oli. Pullosta olut ei sentään yksinään tullut, mutta kirkkaan valkoisen ja kuohkean vaahdon muodostuvuus on todella runsasta. Tämä nostaa pohjasta irti myös hiivaa, joka aiheuttaa sen, että lasiin päätyvä olut on sameaa. Väri on hiukan  harmaahtavan vaalean keltaista. Vähän kirkkaampi väri olisi lisännyt houkuttavuutta.

Tuoksussa kukkaisuutta, mausteita, yrttejä ja hieman hiivaisuuskin puskee läpi. Myös viljainen maltaisuus nousee esiin.

Maussa reilusti keksimäistä mallasta. Lisäksi mausta löytyy samoja elementtejä kuin tuksusta, mutta paljon meidompana. Humalanpuraisu tulee yrttien kera melko maltillisena. Alkoholi puskee hieman läpi, mutta toisaalta yllättävän vähän. Hiivaisuus puskee hieman liikaa esiin jälkimaussa. Tämä voi kyllä osin johtua siitä, että sitä pääsi hiihappojen mukana nousemaan pohjasta liiankin kanssa. Jotenkin tässä on jotain sahtimaistakin.

Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeä, mutta samalla kuivahko. Karbonointi on itseasiassa suutuntuman kannalta hyvällä tasolla. Se terävöittää ja piristää humaloinnin kanssa suutuntumaa. 

Kokonaisuutena Kurkun Kurnauttaja jää vähän puolitiehen. Kyllä tämä Tripel on, mutta keskinkertainen. Hiivaa ja hiivaisuutta pitäisi saada vähemmäksi. Ehkäpä olisi kannattanut antaa seistä pidempään käymisastiassa tai siirtää sekundääriin käymisen jälkeen tasoittumaan. Tai sitten jäättää enemmän "hukkaa". Saman virheen olen tehnyt itsekin. :D Myös alkoholipitoisuuden pudottaminen esim. 9% olisi voinut toimia tässä paremmin. Samoin karbonointi olisi voinut ola hitusen pienempi. Tässä tapauksessa kävi vielä niin, että pullon avaamisen jälkeen hiivat lähtivät pohjalta liikenteeseen ja kun hiivaa oli pohjalla reilusti, niin se myös lähti sieltä liikenteeseen. Hyviä ja selkeitä belgi-elementtejä tässä kuitenkin on ja Tripeliksi tätä voi hyvällä omalla tunnolla kutsua. Hieman huolellisempi viimeistely, niin oltaisiin oltu jo kolmen tähden puolella.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 2/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 9/20
Yhteensä: 26/50 

Speksit:
Panimo: KAAOS (kotiolut)
Tyyli: Tripel
Maa: Suomi
Alkoholi: 11 %
Mistä: Sain työkaverilta, joka on mukana Kuopion Avoimen Akateemisen Olutseuran toiminnassa.

Cousteau Calypso Pale Ale – Laajalahden SUURPanimo

Tämän illan olutarviossa kotiolutta Espoosta. Jaakko Järvisen valmistamaa Calypso-humalalla humaloitua Pale Alea. Nimen olut on saanut Jaakon lapsuden suurimman sankarin – tuon kaikkien punalakki-hipstereiden isän – Jacques-Yves Cousteaun mukaan.

"Olut lapsuuden suurimmalle sankarille, tutkimusmatkailija Jacques-Yves Cousteaulle. Calypso-humalalla mennään kohti uusia seikkailuja. Kuinkas muuten."

Muutamia Laajalahtelaisia olen saanut kunnian maistella (esim. aamiaistarpeista tehty Aamupala Ale ja Fuller's 1845 klooni) ja moni on myös päässyt maistamaan Jaakon tuotoksia, sillä herra hoiti tänä kesänä Suomenlinnassa Suomenlinnan Panimon ravintolapanimoa. Tosin reseptithän on pitkälti jo panimon vakiotuotteita, mutta kokeellisempaakin taidettiin kesän aikana kokeilla. Mutta syvennytäänpä nyt tähän tämän kertaiseen olueen. Kuvitteellinen punainen pipo päähän ja sukelletaan oluen kuohuihin.

Cousteau on väriltään hieman punertavan ruskeaa ja sameaa. Vähän on "likaisen harmahtavan" sävyä mukana, mutta sitä vastoin puhtaan valkoinen vaahto on vallan komea kuin Tyynenmeren kuohu ja kuohkea kuin puolipäivää vatkattu kermavaahto. On muuten pitkäikäinen vaahto.

Tuoksu on raikas. Aromeissa pyörii trooppista hedelmää ja makeaa kukkaisuutta.

Maku on makeahkon maltainen – ja hieman yllättäen hennosti pehmeän mokkainen. Ei paljon, mutta semmoinen nousee esille. Myös hieman toffeekeksiä mukana. Jälkimaussa esiin kipuaa pähkinäistä ja hieman havuista humalaa. Pähkinä viipyilee pitkään läsnä. Ryhdittää mukavasti, muttei puske yli.

Suutuntuma on kevyehkö ja raikas. Helppo juotava.

Kokonaisuuten Coustea Calypso Pale Ale on miellyttävä ja maukas olut. Väri ei ollut kyllä ihan paras, mutta vaahto pelesti siitä osan. Muilla puolilla kaikki kunnossa. Kylläpä tällä virkistäisi itseään mukavasti kuumana kesäpäivänä tutkimussukellusreissun jälkeen. Etiketti on muuten taas hieno. Siitä lisäpointseja.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 2/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Laajalahden SUURPanimo
Tyyli: Pale Ale
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,7 %
Muuta: Kotitekoista olutta Espoon Laajalahdesta
Mistä: Sain pullon välikäden kautta suoraan panimolta

Kotiolutta: Kotitekoiset Belgian Strong Alet vertailussa

Tänään maistelussa ja "arviossa" kaksi omatekoista olutta. Vertailen näitä rinnakain, koska kyseessä on lähes samalla reseptillä tehdyt oluet, mutta aikaväliä niillä melkein tasan vuosi ja jälkimmäisessä iso osa sokerista, jolla saatiin nostettua oluen prosentteja korvattiin spray maltaalla maltaisuuden lisäämiseksi. Tässäpä alkuun reseptit. Ensimmäisen satsin aikoihin en käyttänyt Macillä vielä mitään softaa ja silloiset tarkemmat tiedot jäi veljen koneelle, mutta nykyisin käytössäni on Beer Smith 2 ja sieltä löytyi tarkasti tämän jälkimmäisen tiedot. Molemmissa mäskäykset tunnin mäskäyksellä 70°C:ssa ja tunnin keitolla. Humala profiili oli täysin sama. Kyseessä oli 12 litran erä ja oluet käytettiin n. 19°C:ssa. Mausteissa oli paljon samaa, mutta #6 erässä oli mukana muskotti pähkinää, jota ei ollut #17 erässä.

ERÄ:	Nimi:
#6	Crunchy Snow Xmas Ale
	Raaka-aine:	Määrä:
	Maris Otter Pale Ale	4 kg
	Chocolate Malt 900 EBC 1kg	0,11 kg
	Crystal EBC 100	0,34 kg
	Candi sokeri	0,4 kg
	Sokeri	0,4 kg
Humalat (g)	Fuggles	28 g
	East Kent Goldings	28 g
	Mausteet
	WLP500 Trappist Ale Yeast	1

#6 Crunchy Snow Xmas Ale 8,4 %

Väriltään hieman ruskeampi ja vähän sameampi kuin Rudi. Vaahtoa meinaa muodostua liiaksikin ja koko pullo ei mahdu kerralla lasiin. Vaahto on hyvin kuohkeaa, pieni kuplaista ja melko pitkäikäistä.

Tuoksu on hieman pistävä. Kuivattua hedelmää ja happamia marjoja. Jotain märkää villasukkaakin tässä on. Ei hyvä mielenyhtymä. Tuoksu ei nyt lupaa enää hyvää tälle.

Maku on marjaisa ja kevyen karamellimaltainen. Mausteita löytyy myös. Kandisokeri on aistittavissa.  Lämmettyään maku pehmenee ja maltaisuus puskee enemmän esiin marjaisuuden takaa. Maku yllättää täysin. Positiivisesti. Tämähän on edelleen oikein hyvää.

Suutuntuma on ihan mukavan napakka, mutta tietynlaista ohuutta tästä löytyy prosentteihin nähden. Tämän johtunee isommasta sokerin määrästä.

Oli melkoisen yllättävää, että maku oli näin hyvä, vaikka hieman samean ruskea väri ja pistävyys tuoksussa eivät oikein povanneet ihan sitä. Olen oikein tyytyväinen tähän, vaikkakaan kaikki ei ole kohdallaan. 

#17 Rudolf the Red Nose Craft Beer 7,9%

Rudin väri on kauniin tumman punaruskea ja kirkas. Punaisempi kuin Crunchy Snow. Vaahto ei kerry juuri ollenkaan. Väriltään erittäin kaunis.

Tuoksu ei kyllä irtoa ollenkaan! Hämmentävää. Vaahdottomuusko sen tekee. Nostaako vaahtoon vapautuvat hiilihappokuplat aromeja paremmin esiin. Tai sitten olut on vielä liian kylmää.

Maussa mallasta ja paahteisia vivahteita. Kuivahedelmää ja appelsiinia löytyy hieman. Jälkimaussa on tulee kahvisia makuja höystettynä hennolla vaniljalla. Maut tasapainottuu ja hyökkäävyys katoaa, kun olut lämpiää. Tämä on valitettavasti alkuun hieman tunkkainen, kun maut ei meinaa irrota kunnolla, mutta tasoittui sitten lämpenemisen myötä.

Suutuntuma on selvästi paksumpi ja tukevampi kuin erässä #6. Tämä tosin oli odotettavissa, koska tässä erässä ei käytetty sokeria kuin maun antamiseen. kandisokerina, kun taas toisessa erässä sillä nostettiin myös prosentteja.

Kokonaisuutena pidän kuitenkin paljon enemmän tuosta jo kaksi vuotta vanhasta sokerilla höystetystä erästä. Jotenkin sen rinnalla uusi maltaisempi versio jää tunkkaiseksi. Toki mausteillakin on oma osansa.

Jännittäväähän tämä tämmöinen kypsyttely on ja palkitsevaa, vaikkain hieman pettynyt olen tämän meidän uudemman version makuun näin jälkikäteen. Jotenkin tuntuu, ettei kaikki ole mennyt ihan putkeen valmistusvaiheessa, vaikka toki mausteiden käytössäkin oli hienoista eroa. Ja tuo kuplaisuus oli ihan omaa luokkaansa pehmeisyydessään erässä #6. Olisin odottanut vaahdon perusteella erittäin hiilihappoista olutta, kuten seuraavassa erässä #18 joka noudatti samaa kaavaa taas, mutta pienellä maustevariaatiolla ja hiiva oli uudelleen käytettyä erästä #17. Sitä en ottanut tähän vertailuun, koska sen kuohuvuus oli isompaa kuin erän #6 ja hiilihapot häiritsivät hieman makujakin. Melkoista hommaa. Pitäisi enemmän kokeilla toistaa täysin samanlaisina eriä, niin näkisi kuinka hyvin hommat tässä onnistuu. Tämän kohdalla muuttuvia tekijöitä oli ehkä liikaa, joista yksi isoimmista oli vuotta pidempi kypsytys erällä #6.

Semmoista tällä kertaa. Tämä on kyllä kerrassaan hyvä harrastus. Suosittelen kokeilemaan, jos vähänkään kiinnostaa. :) Alkuun pääsee helposti ja pienillä investoinnella esim. Reittausblogin pussimäskäysohjeilla. Niillä ohjeilla aloitelimme myös meidän kotipanimossa ja ensimmäisestä kerrasta kirjoitinkin silloin vähän tarinaa. Tavaroita ja raaka-aineta saa kätevästi Brewcatiltä, Lappo.fi:stä ja uudesta Panimonurkasta, joka on tällä hetkellä ainut, joka tarjoaa maltaita vaikka gramman tarkkuudella. Se on kätevää. Ei tulle hukkaa maltaille. Humaloita ei (ainakaan vielä) saa mistään tarkkoja määriä.

Mölyöljy – Möly Brewing

Vuosi on vaihtunut ja aika palata Olutjoulukalenterin ja hauskan olutbloggaajien yhteispostauksen jälkeen normaaliin päiväjärjestykseen (jos semmoista nyt oikeasti tämän harrastuksen kanssa onkaan). Pienen lomailun jälkeen palaan asiaan ja vuoden ensimmäisenä blogipostauksena tulee olutarvio kuopiolaisen kotioluttekijäporukka Möly Brewingin Mölyöljy-nimeä kantavasta Imperial Stoutista.

Joulukuussa olin järkkäämässä kotioluttastingia kuopiolaisten kotioluttekijöiden kanssa ja kutsuimme mukaan muutamia halukkaita oluenystäviä, jotta saisimme palautetta myös puolueettomilta tahoilta. Ilta oli erinomainen ja maistettavana oli laaja kattaus eri tyylilajeja. Oli ESBiä, Roggenbieriä, Sahtia, BelgiAlea (Trappisti hiivalla), Barley Winea, Saisonia ja sitten vielä tällä kertaa arviossa oleva Mölyöljy Imperial Stout. 

Tämä Mölyöljyksi ristitty IS on maustettu kylmäuutetulla kahvilla, appelsiinin kuorella ja tähtianiksella. Möly Brewingissä hääräilee viisi tyyppiä, mutta tämä olut on kahden päätekijän, Petterin ja Mikon, käsialaa. Tuotannollisista syistä Mölyöljyä oli tastingissä maistettavaksi vain reilu puoli desiä per henki, mutta pojat halusivat tastingin päätteeksi antaa minulle yhden pullon ajan kanssa maisteltavaksi. Kiitin kauniisti, sillä sen verran hyvälle tämä tastingissä maistui.

Mölyöljy on väriltään sysimustaa. Olut kaatuu lasiin hyvin öljymäisenä nesteenä muodostaen pinnalle reilun sentin kerroksen kaunista, kuohkeaa ja pieni kuplaista maitokahvin ruskeaa vaahtoa. Herkullisen näköistä.

Tuoksu on kahvinen ja kevyen suklainen. Häivähdys vaniljaa, muscovadosokeria ja paahteisuutta. Myös himpun verran alkoholinen. Toki prosenttejakin on 9,2 %.

Maku on erittäin mokkainen, paahteinen ja hieman lakritsinenkin. Paahteisuudessa on sekä nokea että kahvia. Nuotiolla paahdettua kahvia. Mausteita kaivautuu paahteiden ja kahvin takaa esiin muutamien suullisten jälkeen. Appelsiinin kuorta ja tähtianista ei suoraan maista, mutta etenkin tähtianis vaikuttaa jälkimaussa samalla terävällä tavalla kuin muutamissa aiemmin maistamissani tähtianiksella höystetyissä oluissa. Humalointi on reipas ja tukee hyvin paahteisuutta. Kyllä tätä oikeastaan Russian Imperial Stoutiksi voisi hyvinkin kutsua. Sen verran on paahteinen ja kuiva. 

Maistelin tätä rauhassa ja Mölyöljy ehti viettää lasissa ennen loppumistaan lähemmäs kaksi tuntia. Lämmettyään huoneenlämpöiseksi maut ovat voimistuneet voimakkaasti ja tässä vaiheessa, mukaan tulee jotain kitkerää mausteisuutta sekä häivähdys voimaisuutta. Kitkeryys todennäköisesti appelsiinin kuorista ja tähtianiksesta. Voimaisuus tulee ehkä kahvin rasvoista? Ehkä ei, mutta näin lämpimäksi tätä ei kannattaisi selkeästi päästää. 

Suutuntuma on täyteläinen ja paahteinen. Mallasrunko on sopivan tukeva ja paahteisuus kuivattaa suutuntumaa rapsakan humaloinnin kanssa. Kuitenkaan Mölyöljy ei ole mikään tuhkamaisen kuiva.

Kokonaisuudessa Möly Brewingin Mölyöljy on erinomainen Imperial Stout. Tämä ei kalpene ollenkaan kaupallisille tuotteille. Huikean hienoa työtä. Tämä osoittaa taas kuin kotiolosuhteissakin voidaan panna erinomaista olutta. Kiitoksia pojat hyvästä oluesta. Minkähänlaisiin sfääreihin tämän saisi, jos kypsyttäisi tammilastujen kera – tai viskitynnyrissä...

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 5/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 43/50 

Speksit:
Panimo: Möly Brewing (kotiolutta)
Tyyli: Imperial Stout
Maa: Suomi
Katkerot: 90 IBU
Maltaat:  Maris Otter, Munich, Caraplus 150, Chocolate, Roasted barley, Black
Humalat:  Columbus ja Northern brewer
Hiiva: Danstar Nottingham Ale Yeast
Alkoholi: 9,2 %
Muuta: Appelsiinin kuori, tähtianis, kylmäuutettu kahvi. Kotiolut.
Mistä: Sain suoraan valmistajilta mahtavan kotioluttasting-illan jälkeen.

Aamupala Ale – Laajalahden SUURpanimo

Eilen lukaisin aamulla jutun baariin aamuoluelle tulevista ihmisistä. Siitä mieleeni tuli jääkaapissa sopivaa hetkeä odottava Aamupala Ale, joka on Laajalahden SUURpanimo nimellä toimivan Espoolaisen kotipanimon mielenkiintoinen tuotos. Sain kyseistä tuotosta kaksi pulloa jo viime keväänä ja toisen niistä maistoin heti miten silloin. Toinen jäi odottamaan sopivaa hetkeä.

Ajattelin, että se olisi kiva nauttia joku rauhallinen aamu. Ja tänään semmoinen oli tarjolla, kun muu perhe oli reissussa. Siispä pullo jääkaapista aamupalan kaveriksi.

Jotakin tuttua tässä on... Panimolla ollaan panostettu
tyylikäisiin ja sopivan huumoripitoisiin etiketteihin.
Harmi vain, etteivät ne pulloihin asti päätyneet.

Laajalahden SUURpanimon panimomestari
Jaakko laittaa raaka-aineet mäskäytymään.

Raaka-aineina tässä oluessa on ollut Weetabix, Nalle ohrahiutaleet ja Start! aamiaismysli. Mallasta on myös mukana. Lisänsä makuun on tuonut pannullinen vastakeitettyä kahvia ja pomeranssinkuori. 

Aamupala Ale on väriltään tumman punaruskeaa ja hieman sameaa. Punaisuus korostuu valoa vasten katsottuna. Lasiin kaadettaessa vaalean ruskeaa vaahtoa muodostuu reilusti, joten koko pulloa ei saa kaadettua kerralla lasiin.

Tuoksu maltaisa ja hivenen sitruksinen. Myös yrttejä ja kahvimaisuutta löytyy. Jotain tunkkaisuutta tässä on aistittavissa, mikä latistaa hieman tuoksuprofiilia.

Maku on aika täyteläinen. Siinä tuntuu paahteista mokkaa, maltaisuutta ja humalan katkera puraisu. Voimallisempien makujen alta löytyy myös sitrusta. Jälkimakuun tulee hieman kumimaisuutta. Panimomestari Jaakko oli sitä mieltä, että olut oli menettänyt parhaan teränsä kypsytyksessä. Ehkä jopa jotain kontaminaatiota, mutta ei tässä minusta kuitenkaan selkeää virhemakua ollut. Muistelin myös itse, että maku oli parempi tuoreempana. 

Suutuntumaltaa täyteläinen ja jopa hieman pehmeä, kunnes kääntyy jälkimaussa jopa kovan katkeraksi, mikä ei anna oikein tilaa mauille.

Kokonaisuutena kuitenkin varsin onnistunut olut, kun ottaa huomioon lähtöraaka-aineet. Tämä pullo oli iästynyt noin puoli vuotta eikä varsinaisia virhemakuja ollut siihen kehittynyt eikä eltaisuutta löytynyt, joten rasvat on onnistuttu kuorimaan pois. Sinällään erittäin mielenkiintoinen olut ja osoittaa, että olutta voi tehdä monenlaisista lähtöaineista.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Laajalahden SUURpanimo
Tyyli: Ale
Maa: Suomi
Maltaat: Weetabix, Nalle ohrahiutaleet ja Start! aamiaismysli. Lisäksi Maris Otteria, Amber mallasta ja Carabohemian
Alkoholi: 5,7 %
Muuta: Kahvia ja pomeranssinkuorta.
Mistä: Sain maistiaispullon panimon

(18.10.2015 klo 22.52 Muutettu tieto, ettei oluessa olisi lisättyä mallasta. Sitä on)

Samuel Adams Boston Lager vs. Lazy Sunday Lager – Snow White Brewery

Haglöfsin -25°C kestävä makupussi
laitettiin tasaamaan oluen
käymislämpötilaa keväisen kylmällä
lasitetulla parvekkeella.

Laitoimme noin kaksi kuukautta sitten kotipanimollamme ensimmäisen lagerin tulille. Lageriahan tulee mielellään käyttää viileässä lämpötilassa ja lopuksi vielä lageroida riittävän kylmässä, joten päätimme hyödyntää luonnon omaa viilennystä hyödyksi (kts. viereinen kuva).

Snow White Breweryn panimossa ollaan siirrytty ilmaisista BrewTargetistä ja BrewMatesta (nykyisin Brewer's Friend) käyttämään maksullista BeerSmith 2:sta. Tämä lähes yksin omaan siksi, koska panimolalta löytyy vain omppukoneita ja BrewTarget osoittautui aika hankalaksi käyttää. Sinällää oikein hyvä BrewMatelle ei taas ole olemassa Mac-versiota, niin oli etsittävä joku muu vaihtoehto. 

BeerSmith 2 vaikuttaa kyllä melkoisen pätevältä softalta ja aivan hintansa arvoiselta hankinnalta.  Siihen saa iPadille myös kätevän version, jonka pystyy ottamaan panimohommiin mukaan ja jättämään pöytäkoneen tai läppärin turvaan roiskeilta. Periaatteessa iPad verisiollakin pärjäisi, mutta se on huomattavasti kömpölempi tarkemmissa säädöissä kuin tietokoneversio. Ohjelmistolla on myös oma pilvipalvelu BeerSmith Recipe Cloud resepteille, jossa käyttäjät voivat jakaa reseptejään ja niitä voi hakea ohjelmasta, ladata koneelle ja helposti napin painalluksella skaalata omalle laitteistolle. Täältä mekin valikoimme yhden Samuel Adams Boston Lager kloonin reseptin lähtökohdaksi.

Jonkin verran jouduimme reseptiä muokkaamaan, kun kaikki aineksia emme aikataulullisesti saaneet hommattua. Linkin kautta löytyy lähtökohtainen kloonin resepti ja allaolevassa kuvassa on meidän käyttämämme resepti.

Snow White Breweryn käyttämä resepti BeerSmith 2 ohjelman ikkunassa.

Väriltään originaali ja meidän Lazy Sunday Lager ovat aikalähellä toisiaan, vaikkakin meidän tuotos on hivenen tummempi ja ehkäpä himpun verran ruskeaan taittava, kun taas originaali punertavampi. Boston Lager on selkeästi kirkkaampi ja kuin meidän Lazy Sunday ja tuottaa kuohkeamman ja melko pitkäikäisen vaahtokukan.

Oikealla Samuel Adams Boston Lager
ja vasemmalla kloonimme Lazy Sunday
 Lager.

Boston Lagerin tuoksu on raikkaampi kuin meidä tuotoksen. Siitä löytyy kevyttä kuivahedelmäisyyttä, maltaisuutta ja himpun verran ruohoisaa katkeroa. Lazy Sundayssä tuoksussa päällimmäisenä maltaisuus, joka lähentelee jopa mallaspussin jauhoisempaa tuoksua. Kyllä siitäkin löytyy katkeroa, joka ei ole kuitenkaan niin ruohoisan ja sitä kautta raikkaamman oloinen kuin originaalissa. Jos arvostelin omaa pistein, niin antaisin viisi pistettä, kun Boston Lager saa seitsemän pistettä.

Boston Lagerin maku on maltaisa ja pehmeä. Raikkautta voisi olla enemmänkin. Jotenkin kivan täyteläinen kuitenkin 4,7% vahvuudesta huolimatta. Sopisi oivasti kyllä ruokajuomaksi. Jälkimakuun tulee suomalaista bulkkituotantoa tuhdimpi humalointi. Tosin reseptiikan perusteella ainakaan klooni ei taittunut jenkkiläisen Beer Judge Certification Programin (BJCP) lagerin määritelmiin vaan ainut, johon meidän resepti asettui oli American Pale Ale, johtuen isommasta katkeroasteesta (IBU 36).

Maun puolesta ollaan päästy tähän mennessä lähimmäksi originaalia. Makumaailma on hyvinkin samankaltainen. Ehkä jälkikatkeroissa mennään himpun verran pidemmälle, muttei paljoa.

Suutuntuma on myös hyvin samankaltainen. Boston Lager on melkoisen pehmeä ja täyteläinen tarjoillen jälkimakuun ryhdittäviä katkeroja. Lazy Sunday Lager tuntuu suutuntumaltaan himpun verran kevyemmältä ja siten ehkä aavistuksen vetiseltä. Ero ei ole kuitenkaan suuri.

Vaikka tuoksu ja ulkonäkökin poikkesivat esikuvastaan, niin maun puolesta pidän keitostamme oikein onnistuneen. Tiedot mitkä nyt löysin Olutoppaasta Boston Lagerille, olisi katkerointia voinut keventää ja tuoda mukaan Tettnang Tettnange humalan. Meidän Lazy Sunday Lagerista piti tulla kyllä 5,8% olut, mutta mäskäys ei ollut ehkä aivan riittävän onnistunut (OG jäi 1.046, kun kloonireseptissä 1.056) ja käyminen ei käynyt niin pitkälle kuin mitä kloonireseptissä. Tämä voinee hyvinkin johtue eri hiivasta. Originaalissa oli käytetty Lallemandin Nottingham Ale Yeastia, mutta koska halusimme lageria, käytimme lager hiivaa (Fermentiksen SafLager w34/70). Sattumoiden kautta meidän oluestamme tuli kuitenkin täysin meidänkin maitokaupoista löytyvän Boston Lagerin vahvuista. Kätevää, vaikkei mennyt aivan niin kuin suunniteltiin.

Kun kotoiseen bulkkituotantoon vertaa, niin onhan tämä nyt herkkua. Siis molemmat. Tuhdimpia oluita ja ipoja paljon maistelleena sitä unohtaa, että onhan sitä maailmassa hyviäkin lagereita. Ja näköhään sitä voi tehdä kotonakin. Tosin lämpötilat asettaa tiettyjä rajoitteita, mutta onneksi näillä leveysasteilla luontoäiti tarjoaa auttavan kätensä. Todistettua on, että makupussitasauksella lageria voi tehdä kotiparvekkeella. Tosin meillä lagerointi olisi mennyt pipariksi ilmojen lämmettyä. Onneksi vanhempien kylmäkellari auttoi. Jossa näin meidän kesken olisimme fiksuina käyttäneetkin lagerin... mutta tulipahan kokeiltua makupussiakäyttöäkin.

Lisään tähän vain arvion Boston lagerista, koska koen olevani hieman jäävi pisteyttämään omia tuotoksiamme. Se olkoon muiden tehtävä.

Samuel Adams Boston Lagerin tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 36/50 

Speksit:
Panimo: Boston Beer Company
Tyyli: Lager / APA
Maa: Yhdysvallat
Väri: 22,8 EBC
Katkerot: 23 EBU
Kantavierre: 12,8°
Maltaat:  Kaksitahoiset pale- ja karamellimaltaat
Humalat:  Hallertau Mittelfrüh ja Tettnang Tettnange
Alkoholi: 4,7 %
Muuta:  Maitokauppavahvuinen. Originelli jenkkiversio lienee vahvempi. Ainakin kaikki kloonit oli vajaa 6%.
Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio

Rinnakkaisvertailu: Fuller's 1845 Ale vs. Laajalahden Suurpanimon 1845 Ale klooni

Edellisessä postauksessani tein vertailun kahden pihlajanmarja IPAn välillä. Syy tähän oli haaste, jonka sain Laajalahden Suuripanimon Jaakolta. Tässä haasteessa Jaakko haastoi kotipanimokumppaneineen meidän oman kotipanimomme Snow White Breweryn tekemään pihlajanmarjoilla maustetun IPAn, joita sitten laitettaisiin puolueettomaan vertailuun. No se puolueettomuus jäi tällä kertaa ehkä hieman puolitiehen ja tein sen vertailun nyt itse. Tosin yhteinen tuttumme Sahti Seppo on päässyt näitä molempi maistamaan, mutta hänen raporttiaan ei ole vielä kuultu. Itse en pisteyttänyt kumpaakaan (sillä meidän tuotos jäi huonommaksi – ainakin IPA-kategoriassa). ;)

No, samalla kertaa sain PIPA pullon kanssa 3 muuta olutta ja yhden siiderin. Yksi näistä oli Fuller'sin 1845 Alen klooni. Tämän ja originaalin vertailussa oli sen verta herkullinen mahdollisuus, että se oli käytettävä hyväksi, kun originaaliakin oli vielä helposti saatavilla. Eli tuote löytyy kotoisan monopolimme hyllystä hiemankin isommista myymälöistä. Suosittelen tutustumaan, jos et ole vielä tähän tutustunut. 

Mikäs olut tämä on sitten miehiään? Lyhyesti tämä on yksi Fuller'sin vanhoja reseptejä, joita on kaivettu esiin entisten panimomestareiden muistikirjoista ja viilattu nykytuotantoon. Olutta kypsytetään kaikenlisäksi sata päivää ennen pullotusta. Luku 1845 tulee panimon virallisesta perustusvuodesta. 

Tämä olut tuotiin markkinoille 150-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 1995 ja on siitä pitäen pitänyt pintansa tuotannossa tasaisen kysynnän myötä. Eikä suotta. Hieno olut. Itselläni tämän viime kertaisesta nauttimisesta on jo noin neljä vuotta, mutta muistot on hyvät. Ja tämä on tosiaan pysynyt pitkään myös Alkon valikoimassa. 

Toki maailmanlaajuisesti suositusta oluesta on tehty monta kloonia kotipanijoiden keskuudessa ja tähän ovat ryhtyneet myös miehet Espoosta. Tarkempaa koostumusta en tiedä, mutta voin sen jakaa tähän myöhemmin, jos pojat sen jakaa. Kloonireseptejä löytyy kyllä useita nopealla googlauksella.

Ensisilmäyksellä väri ero on selkeä.

Lasiin kaadettuna väri on selkeä ero näiden kahden välillä. Originaali on selkeästi punaisempi ja myös kirkkaampi. Klooni näyttää tumman ruskealta eikä näytä päästävän valoa paljoa läpi. Lähempi tarkastelu valoa vasten paljastaa kuitenkin kloonissa olevan samaa punaisuutta kuin originaalissa, mutta se hieman samea ja ehkä siksi myös reilusti tummempaa. Käyttämäni lasit on nimittäin erittäin paksut, joten tummuus korostuu sameuden myötä.

Vaahto on molemmissa samankaltaista ja lasin reunoille nousee pohjasta tasakokoisia kuplia, jotka kertyvät oluen pintaan kauniiksi kupla matoksi. Kloonissa vaahto on himpun verran tummempaa kuin originaalissa. 

Vasemmalla Laajalahden Suurpanimon 1845 Ale klooni ja
oikealla Fuller's 1845 Ale (original). Tässä kameran
erottelu kyky ei pystynyt silmän kykyyn. Klooni näyttää
kuvassa vielä tummemmalta kuin oikeasti.

Fuller's 1845 Ale

Laajalahden Suurpanimon 1845 Ale klooni

Fuller'sin 1845 Alen tuoksussa pähkinää, rusinaa ja hieman hapankirsikkaa. Laajalahden Suurpanimon kloonin tuoksuprofiili on todella samankaltainen. Ehkä himpun "tunkkaisempi", mutta ei kaukana olla. 

Originaalin maussa alkuun tulee napakka kombo humalan katkeroa ja pehmeää täyteläistä maltaisuutta. Jälkimakuun tulee reilusti pähkinää ja jopa hieman rusinaa. Kloonin ensisuullinen tuo kanssa pehmeää ja täyteläistä maltaisuutta, mutta katkeron napakka huitaisu jää uupumaan. Katkeroa tässäkin on, mutta se ei tule todellakaan samalla tavalla alkuun hyökkäävänä vaan tasaisempana kokonaisuutena. Jälkimaussa kloonissakin tulee pähkinä ja sen lisäksi luumuisempaa aromia sekä tietynlaista "jauhoisuutta", jonka olen maistanut monissa omissakin kotitekoisissa.

En tiedä mistä tämä johtuu, mutta vahva epäilys sen yhteydestä juoman sameuteen on. Tämmöinen maku on selkeästi vähentynyt pidempään kylmässä seisseissä pulloissa, joissa on tapahtunut myös selkeästi kirkastumista. Mistä taas sameus johtuu, niin todennäköisesti hiivasta ja erittäin hienosta mallasjauhosta. Tosin esim. useimmissa vehnäoluissa sameus takaa pehmeämpää ja miellyttävämpää makua. Ainakin minun mielestäni. Tästä tulikin mieleen Reittausblogin Harri Metsäjoen tänään jakamat vinkit kotioluen kirkastamiseen. Pitänee kokeilla ensi kerralla, mutta nyt takaisin tämän oluen pariin. 

Kuplaverho asettuu molemissa kauniin tasakokoisina
kuplina helmimäiseksi matoksi.

Originaalin suutuntuma on pääsääntöisesti pehmeä, jota humalan katkerot rikkovat. Samoin jälkimaun loppuun tulee uutta katkeroa, mutta se on enemmänkin maapähkinään kuorimaista. Johtuisiko mielenyhtymä ambermaltaiden pähkinäisestä aromista. Kloonin suutuntuma mukailee pitkälti originaalin suutuntumaa ilman alun katkeron sipaisua. Jälkimaussa pähkinäinen katkero kuitenkin hivelee limakalvoja ja makuhermoja. 

Kokonaisuutena klooni on erittäin onnistunut, vaikka ensi silmäys näyttääkin aika erilaiselta. Suurin ero on värin oluen hienoinen sameus ja sitä myötä tummuus. Myös suullisen katkeron ensihyökkäys jää tästä uupumaan, mutta originaalissakaan sen puraisu pehmenee oluen hieman lämmettyä. Lisäksi pienoinen "jauhoisuus" poikkeaa originaalista, mutta voi olla, että se johtuu vain pienemmistä tuotanto eristä ja suodattamuudesta. Niin ja 0,1 prosenttiyksikön vahvuusero. Joka tapauksessa Laajasalon Suurpanimolla ollaan onnistuttu erittäin hienosti. Pienellä viilauksella voitanee päästä jo tosi lähelle. Sitten Laajasalon Suurpanimon pojat voivat nauttia tätä Fuller'sin herkkua huomattavasti pienempään litrahintaan kuin mitä monopoli sitä myy. 

Lopuksi ennen Fuller'sin 1845 Alen arviota otetaan musaksi Prince on Assyrian Whatever you want. Hieno biisi upealta biisin tekijältä.

Laajalahden Suurpanimon 1845 Ale kloonin tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 36/50 

Speksit:
Panimo: Laajalahden Suurpanimo
Tyyli: Ale
Maa: Suomi
Maltaat: Maris Otter Malt, Amber Malt, Sahtimallas, Carafa I

Humalat: East Kent Goldings

Hiiva: Wyeast 1318 - London Ale III

Alkoholi: 6,4 %
Muuta: Pullotettu 30 päivää käymisen päätyttyä ja
kypsytetty 100 vuorokautta käymisen päätyttyä.
Mistä: Kuuriiripalvelut

Fuller's 1845 Alen tuomio:

Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 39/50 

Speksit:
Panimo: Fuller Smith and Turner
Tyyli: Ale
Maa: Englanti
EBC: 51,5
EBU: 42
Kantavierre: 15,8°
Maltaat: Ohramaltaat
Humalat: Goldings
Alkoholi: 6,3 %
Muuta: Kypsytetty 100 vuorokautta ennen myyntiin tuloa.
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

4.1.2015 Lisätty kloonin raaka-aineet.

Laajalahden Suurpanimon PIPA vs. Snow White Breweryn Foxy IPA

Joulukuu on ollut kovin kiireinen eikä ole joutanut paljoa olutarvioita valitettavasti kirjoittelemaan. Mutta nyt vuosi vetelee viimeisiään. Huomenna ei mitään tiedossa ja nyt vähän vapaata aikaa, joten voipi muutaman oluen nautiskella. Sain tässä taannoin 4 olutta ja yhden siiderin maisteluun Espoon suunnalta. Hulppealla 25l tuotantokapasiteetilla toimiva Laajalahden Suurpanimo on kahden kaverin kotipanimo, missä on tehty jo monta ennakkoluulotonta olutta, kuten Lapsang souchongilla eli männynjuurilla savustettulla mustalla teellä "savustettua" Savu Porteria. Vertailun vuoksi tällä hetkellä oman kotipanimomme Snow White Breweryn tuotantokapasiteetti on n. 15l.

Syksyllä panimon puuhamies Jaakko Järvinen haastoi meidän panimon tekemään pihlajanmarjalla maustettua IPAa ja pitihän haasteeseen vastata. Niinpä me Mr. Whiten teimme oman versiomme. Syyspäivänä kävin keräilemässä n. kilon verran pihlajanmarjoja Kuopion Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueelta, joista sitten 500g marjoja keiteltiin pienessä määrässä vettä, joka lisättiin sitten keiton jälkeen käymispönttöön. 

Foxy ja PIPA. Vasen oikee. Ja Foxyssä kuvan otto hetkellä kaadosta jo
minuutti ja oluttakin näkyy jo hyvinkin. PIPAssa vaahto pysyy
selkeämmin kohtuudesaa.

Laajalahdesta tullut IPA oli maustettu jo keiton aikana marjoilla, minkä lisäksi pöntön oli lisätty käymisen jälkeen kuivamaustumaan kuivattua marjarouhetta sekä kanelia ja kardemummaa. 

Foxy IPA vasemmalla ja Laajasalon
SuurPanimon PIPA oikealla.

Laajalahden SuurPanimon PIPA on väriltään selkeästi vaaleampaa ja kirkkaampaa kuin meidän Foxy IPA. Meidän Foxy IPAmme taas kuohuu aivan valtavan paljon enemmän kuin PIPA, kuten kuvasta näkyy. 

PIPAn tuoksussa kanelia, kevyttä omenaisuutta ja pihlajanmarjaa. Foxyssa kevyttä pihlajanmarjaa, hienoista pihkaista havuisuutta, humalaa ja hartsista happamuutta. Eli eroa on tuoksussa paljonkin. 

PIPAn maussa ensin hedelmäistä humalaa ja kevyttä havuisuutta. Jälkimakuun tulee hapokasta marjaisuutta ja Fazerin Kettu-karkin jälkimakua. Ei sentään niin makeaa. Hieno kombo. Makumaailma toimii oikein hyvin. 

Foxy IPAssa ensimaku on paljon hyökkäävämpää ja kirpeämpää. Sitten makuun tulee mukaan humalaa ja selvää hapanta marjaisuutta, joka on voimakkaampaa kuin PIPAssa. Jälkimakuun hiipii hieman viljaista jauhoisuutta. Foxy on selkeästi happamalta kuin PIPA, vaikka PIPAan on käytetty suhteessa enemmän marjaa kuin Foxyssa. 

PIPAn suutuntuma on pehmeämpi, mutta muuttuu jälkimakuun nopeasti hieman happamaksi ja raikkaan marjaisaksi. Hiilihappoja on kohtalaisesti. Foxyssä suutuntumaa hallitsee happamuus ja hiilihappoisuus. 

Kokonaisuutena PIPA edustaa selkeämmin IPA linjaa, kun taas meidän Foxy lähtee harhailemaan jonnekin Sour ALEjen makumaailmoihin. Ulkonäöllisestikin PIPA on tyylipuhtaampi IPA. Foxyssa on suodattamattoman vehnän sameutta ja kermatoffeen väri johdattaa ajatukset enemmän BelgiALEjen tai Brown ALEjen suuntaan. Alkutavoitetta edustaa selkeämmin Laajalahden SuurPanimon PIPA, joten julistan omalta osaltani pisteet sille. Sour ALEjen ystävät voisivat hyvinkin saada suuremman nautin Foxy IPAstamme. 

Mutta kaikkiaan maukkaita tuotoksia on taas kotiolosuhteissa saatu aikaiseksi. Laitan tähän tarkempia speksejä molemmista oluista, jos saan Jaakolta luvan jakaa tätä tietoa sekä kaivettu oman reseptimme kurahtaneen läppärin kovalevyltä. 

Mutta tällä nyt mennään. Kaikesta huolimatta erinomaista alkavaa vuotta kaikille oluen ystäville – ja muillekin. Tästä on hyvä jatkaa.

Tähän vuoden vaihdon musaksi lyödään Pariisin Kevään Pikku Huopalahti biisi. Siitä löytyy Arto Tuonelan laulamana ensivuodelle loistava ohjenuore: "Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai voi odottaa seuraavaa." Mutta minä pidän kuitenkin tämän, kun ollaan jo mukavasti kyydissä.

Rinnakkainvertailu: Reittausblogin Perushefe & Snow White Breweryn #2 Hefe

Kotipanimomme Snow White Brewery on jo lyhyen elinkaarensa aikana saanut kolme erää oluita pulloihin asti ja viime sunnuntaina aluille pantu uusin erä, Vähän mustis -työnimellä kulkeva mustaherukanlehti Saison pulputtelee iloisesti keittiössäni. Ensimmäinen oli lähes legendaarisen ReittausIPAn hieman säädetty klooniversio Wreittaus IPA. Ihan ei mennyt kaikki putkeen eikä esikuvansa kaltaista tullut, mutta hyvää kuitenkin. Nopeasti perään pistettiin tulemaan myöskin Reittausblogin ohjettaa noudatten Perushefeä. Sitten haluttiin lisää hyvää IPA. Tällä kertaa pyrimme noudattamaan hyvin tarkalleen ReittausIPAn reseptiä, mutta sen humaloinnissa käytettiin saatavuusongelmien vuoksi Centennialin tilalla uutuuslajiketta Mandarina Bavariaa. Viikko sitten keskiviikkona pullotettiin tämä IPA ja suoritimme samalla panimokumppanini Mr. Whiten kanssa mielenkiintoisen rinnakkaismaistelun.

Tietääksemme paremmin omien tekeleidemme onnistumisesta lähetin yhden pullon meidän #1 Wreittaus IPAa ja #2 Hefeä Reittausblogin Harrille maisteltavaksi. Silloin ei Harrilla IPA ollut enää valmiina, mutta saimme myös tänne päin maistoon yhden pullollisen Perushefeä. Näin pääsimme itsekkin vertaamaan tuotostamme esikuvaan. Ja tässä nyt kokoan yhteen maistossa esiin nousseita asioita.

Perushefe vasemmalla ja meidän Hefe oikealla. Harmillisesti
lasivalikoimistani puuttuu edelleen vehnäolut lasit.
Siksipä käytin Iittalan jo poistunutta upean Stella-
sarjan laseja, joita nuorena miehenä hommasin.

Ensimmäinen selkeä ero oli ulkonäössä. Perushefe oli hieman tummempi ja hivenen punertavakin. Meidän olut näytti suoraan lasiin kaadettaessa harmaalta esikuvansa rinnalla. Eli meidän Hefen väri oli vaaleampi ja ei niin kirkas. Molemmat olivat sameita, kuten hefeweißenien kuuluukin.

Vasemmalla Perushefe ja oikealla meidän Hefe.

Vasemmalla Perushefe ja oikealla meidän Hefe.

Molempien oluiden päälle kertyi mukavasti valkoista vaahtoa ja Perushefe kehittää sitä runsaammin. Samoin Perushefen vaahto vaikuttaa hivenen paksummalta ja on selkeästi pitkäikäisempää. Reilun puolen tunnin päästkin oluen pintaa peitti ohut vaahtokerros, kun taas meidän Hefestä se oli hävinnyt.

Reilun puolen tunnin päästä Perushefen pintaa peitti
vielä hyvä vaahtokerros, kun taasen meidän Hefestä
vaahto oli lähes kadonnut.

Pitkäikäinen vaahtohan on sinällään hyvä, kun se säilyttää paremmin oluen aromeja rauhallisen nautiskelun aikana.


Tuoksuissakin on hieman eroa. Perushefe on pehmeämpi ja jopa miedohko, kun taas meidän Hefe on hieman voimakkaamman tuoksuinen. Selkeää kirpeyttä ja hieman eetterisyyttä.

Perushefen maku on pehmeä, banaaninen, muta viileänä jopa hivenen miedohko. Jälkimaussa maku pysyy mukavan pehmeänä. Sanoisin, että erittäin maukas ja tasapainoinen hefeweißen.

Miedän Hefen maku on kirpeämpi, sitruunaa ja voimakasta hiilihappoisuutta. Meillä jälkimaussa tuntuu enemmän hiivaisuutta kuin Perushefessä. Kupliva säpäkkyys tuntuu meillä myös pitkään suussa.

Jännittävä, miten suutuntumassa hiilihapon pistävyyttä on hyvin paljon, vaikka vaahto ei kerry kuten Perushefessä. Vaahdon muodostumisen "salaisuus" eli muodostumismekanismi ja siihen vaikuttavien tekijöiden tunteminen kiinnostaisi kovastikin.

Erittäin mielenkiintoinen maisteluja silmiä avartava vertailu, kuinka samoista raaka-aineista voi silti tulla moisia eroavaisuuksia. Toki ei erot niin suuria ole kuin kahden eri oluttyypin kesken, mutta kuitenkin. Toki olihan meillä osa maltaista hieman toisenlaisia kuin Perushefessä.

Veikkaan myös mäskäyslämpötilalla olevan vaikutusta lopputulokseen. Meidän mäskäys prosessin lämmön säätely ja ylläpito on hieman vajaavaista, mutta hyvää olutta näinkin saa aikaiseksi. Ehkäpä tähän pääsemme jossain vaiheessa vaikuttamaan paremmin. Ainakin isomman keittokattilan hommaamin on suunnitelmissa, jotta välttyisimme kahden kattilan keitolta.

Suuret kiitoksia Reittausblogin Harrille vielä helppotajuisista ohjeista ja maukkaista resepteistä. Pikkuhiljaa lähdemme kokeilemaan myös omia jalkojamme olutreseptin suunnitelun mutkaisella polulla. Jos nyt käymässä olevasta Vähän mustis Saisonista tulee maukasta, niin pitänee laatia sen teosta raporttikin.

Perus Hefen speksit:
Panimo: Reittausblogi
Tyyli: Hefe
Maa: Suomi
Maltaat: Wheat Malt (55,56%) ja Pale Ale Malt (44,44%)
Humalat: Hallertau Mittlefrueh
Hiiva: Safbrew WB-06
Alkoholi: 5,1 %
Mistä: Reittausblogin Harri lähetti pullon minulle

Meidän Hefen speksit:
Panimo: Snow White Brewery
Tyyli: Hefe
Maa: Suomi
Maltaat: Wheat Malt (57.14%), Golden Promise Malt (28.57%) ja Pale Ale Malt (14.29%)
Humalat: Hallertau Mittlefrueh
Hiiva: Safbrew WB-06
Alkoholi: 5,8 %
Muuta: Mäskäys oli ehkä hieman vajaa lämpöinen
Mistä: Omasta jääkaapista

#IPADay2014: Wreittaus IPA - Snow White Brewery

Tässä International IPA-Dayn kunniaksi hörpin yhden viimeisimmästä oman kotipanimon ensimmäisestä IPA satsin pulloista. Kaksi jäi kaappiin. Toiselle varattu vertaushetki seuraavalle satsille ja ihka ensimmäinen pullottamamme oma olut jää odottamaan jotain määrittelemätöntä hetkeä.  Eiköhän sille joku tärkeä osuus löydy.

Kotitekoista IPAa ja pizzaa.

Tätä on siis tullut jo maisteltua, mutten ole tästä vielä tänne blogiin kirjoittanut mitään, joten nyt oli aika. Arvioimaan en numerisesti ala, koska olen aika jäävi sen suhteen. Parempi jättää se muille. Tarkempia tietoja tästä oluesta on blogitekstissäni, missä käyn seikkaperäisesti läpi tämän oluen tekovaiheet.

Kun ensi maiston tein, niin suuri oli aavistus, että esikuvan mukaista olutta ei tullut. Ja näinhän siinä kävi, kun lähetin yhden pullon Reittausblogin Harrille maistettavaksi. Tässä on minun huomioitani, mutta tuolta Reittausblogista ehkäpä puolueettomampaa näkemystä.

Oluemme on väriltään hieman kuparinpunertavan ruskean ja meripihkan ruskean välimaastossa. Aavistuksen sameutta tuli, kun mukaan pääsi pohjahiivoja.

Tuoksussa hedelmäisyyttä, toffeista makeutta ja hieman eetterisyyttä. Myös humalan tuomaa pihkaisuutta.

Maku on makean hedelmäinen, vähän punaviinimarjaa ja napakasti havuista humalan katkeroa. Yllättävänkin makeaa tämä on. Jälkimaussa humalan havumainen katkeruus viipyilee pitkään. Suutuntuma on hieman siirappinen ja suloisen katkera.

Pidän itse tästä, vaikkei lähellekkään parhaita maistamiani IPA-oluita päästä. Tietty ylpeyshän tätä maistellessa tulee, vaikka lainareseptillä tuli tehtyä. Joka tapauksesa tuossa meidän keittiössä tätä teimme. Toinen satsi, joka on toivottavasti lähempänä esikuvaansa kuin tämä, kypsyy on kuivahumaloitumassa kellarissa. Reilun parin viikon päästä päsee maistamaan. Pitää jättä tätäkin yksi pullo jemmaan, jotta voi suorittaa rinnakkaismaiston.

Eipä kait siinä. Tämän oluen teon aikana tuli kuunneltua pariin otteeseen Faith No Moren Kings for a Day... Fool for a Lifetime -levyä. Loistava levy loistavalta bändiltä. Monipuolisia biisejä räyhäkkäästä menosta lounge-tyyliseen fiilistelyyn. Mutta tämän kanssa kävisi näiden tyylien keskitien biisi, joka yltyy suureksi pauhuksi. Eli Just a Man.

This is a quite tasty beer. But me, I am just a man.

Speksit: 

Panimo: Snow White Brewery 

Tyyli: DIPA (lähtökohta IPA) 

Maa: Suomi 

Maltaat:  Pale Ale EBC 5 ja Cara Plus EBC 10 

Humalat:  Magnum, Citra ja Centennial 

Alkoholi: n. 8 % 

Muuta: Kotitekoinen olut Reittausblogin Reittaus IPA -reseptin pohjalta 

Mistä: Oman keittiön jääkaapista

Lumooja - Panimoyhtiö Hiisi

Hellettä on piisannut, mutta eipä käy valittaminen. Kun sitä päivän kuumimmat ja aurinkoisimmat hetket viettää hyvin ilmastoiduissa sisätiloissa, niin illan leppeän lämmin auringonpaiste saa hyvälle mielelle. Vähän ulkoruokailua, iltauinti kymmenen aikaan ja kotiin parvekkeella nauttimaan vähän vehnäistä.

Tällä kertaa otin maisteluun Panimoyhtiö Hiisin Lumooja vehnäoluen. Lutakko Offroadin olen panimon vehnistä maistanut, jos nyt niitä muita sattuu olemaan, ja siitä pidin kovastikin. Eli odotuksia tälle on hieman kasautunut. Sen lisäksi ajattelin maistaa vähän omatekoista vehnää. Ensimaisto siis. Jännittää.

Vähän on erinäköiset juomat laseissa. Kummatkin
vehnää kuitenkin. Toiset osaa - toiset ilmeisesti ei.

Olut on hieman samea ja väriltään hieman hunajan keltainen. Tosin kuvassa olut on hyvin kirkas, mutten saanut lasiin kaadettua kerralla loppuja pullosta. Tuoksussa hunajaisuutta, hedelmää, humala. Miellyttävä ja hieman epävehnämäinen tuoksu.

Maussa hedelmäkarkkia, humalan rapsakkuutta ja hienoista pippurisuutta. Suutuntuma on kupliva ja hieman hapan. Jälkimaussa esiintyy hedelmäisyyden ja kitkeryyden liittouma. Hiilihappoisempi ja humaloidumpi kuin vehnikset yleensä, mutta jotain tämän kaltaista Hiisiltä osasi odottaakin. Oikein kelpo vehnäolut etenkin niille, jotka pitävät esim. Hoegaardenin banaanista lempeyttä liian "laimeana".

Entäs rinalle otettu Reittausblogin ohjeen mukaan toteutettu (noo, vähän maltaissa taas poikettiin, kun ei kaikkea sattunut BrewCatilla olemaa varastossa) oma vehnäolut?

Omassa tuoksu on mieto, en meinaa saada mitään erikoisempaa irti. Vähän banaanisuutta löytyy. Väriltään kuin suodattamatonta tuore omenamehua. Vaahtoa kertyi todella niukasti (vs. Reittausblogissa esitelty tuotos). Pullo tosin pahmati melkein auki, kun sen avasin, joten hiilihappoja oli kertynyt ainakin vähäsen. Tämä eka maistiaispullo, olikin pullotusvaiheen viimeisiä ja jäi vajaaksi, joten voisiko sillä olla yhteyttä vaahdon vähyyteen. 

Maultaan pehmeän omenainen, happaman raparperinen ja hieman tunkkainen. Suutuntuma kuiva ja kirpeä.

Pullotuksesta on nyt viikko ja käymisen alkamisestakin vain kaksi viikkoa joten voi olla, ettei olut ole  tekeytynyt vielä kunnolla. Hienoinen pettymys tämä oli vielä, mutta annetaan kypsyä ja jatketaan raportointia myöhemmin.

Lumoojan etiketissä annetaan seuraavanlaiset suositukset:

"Hurmurointi yltyy kepeiden kalojen seurassa ja taustalla soiva Sade saa janoamaan lisää."

Vaikka kalaa ei nyt ollutkaan seurana, niin Sade(tt)a saatiin helteestä huolimatta. Tässä ensimmäinen Saden biisi, jonka olen ikinä kuullut, ja onhan se nyt hyvä lattariajazzia. Tässä liveä vuodelta 1984, jolloin Musamies oli vielä 4 vuotias pojankoltiainen.

Tuomio:

Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä:  34/50  

Speksit:
Panimo: Panimoyhtiö Hiisi
Tyyli: Vehnäolut
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,3 %
Mistä: Palokan Citymarket, Jyväskylä

Ekakerta: Kotioluen tekoa - Viritelty Reittaus IPA

Kokosin tähän kokemuksia, kommelluksia ja mietteitä omasta ekakerran panoprosessista päiväkirja muotoon. Vaikka pohjaan paljolti metodini ja reseptini Reittausblogin mainioihin ohjeisiin, niin tässä tekstissä on joitakin kohtia, jotka eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan (mm. keitto kahdella kattilalla). Siispä jos mietit kotikutoisen panoprosessin aloittamista, haluat ehkä välttää joitakin karikkoja, tai jos haluat kokeneempana panimomestarina kuulla aloittelijan kompuroinnista ja mietteistä, niin lue teksti ihmeessä kokonaan. Ehkäpä sinulla on antaa hyviä neuvoja tai syventäviä kysymyksiä. Otamme niitä kiitollisina vastaan. Näin voimme kaikki oppia tästä jotakin.

Jatkan tätä tekstiä sitä mukaa kuin mietteitä tulee, kunnes valmiit oluet on lopulta juotu viimeistä pulloa myöten.

-Musamies 15.6.2014

Alkupuhe

Miksi koettaa tehdä olutta kotona, kun herkullisia oluita on ravintolat, kaupat, netti ja Alkokin pullollaan? Itselläni se lähtee halusta tietää ja tuntea oluen syntyprosessi tarkemmin ja näin syventää omaa tietämystäni. Ikuinen oppiminen ja lapsenomainen uteliaisuus siis.

Pidempään on ollut nimittäin mielessä kokeilla valmistaa olutta kotona ihan alkuvaiheista asti eikä tyytyä purkkituotteisiin. Purkki-Coopersia on tullut kokeiltua joskus yli kymmenen vuotta sitten, mutten oikein nauttinut lopputulemmasta ja panohommat jäikin sitten. Tavoite oli silloin tehdä vain halpaa olutta, mutta kyllä se maku oli, joka jatkoaikeet torppasi.

Vuosi sitten kesällä olin alkanut maisteluharrastukseni kasvaessa lueskella erilaisia olutblogeja ja törmäsin näihin kotona olutta tehneiden kokemuksiin. Samoihin aikoihin Kuopion olutseurassa pari tyyppiä kertoikin kuinka olivat olutta kotonaan tehnyt. Tästä aiheesta tulikin erään keväisen bruuvin jälkimaininkeissa yleisestikin keskusteltua ja monella tuntui olevan haaveena kotioluen teon kokeileminen. Tästä innostuneena lainasin kirjastosta oluen tekoon liittyviä kirjoja ja hommasin vähän lisää pohjatietoutta.

Mutta silti homma jäi edelleen ajatusasteelle, kunnes tämän vuoden puolella ystäväni Mr. Whiten kanssa ideoimme tätä hommaa pidemmälle. Kaverin kanssa tehtynä homma on varmasti hauskempaa, tappiotilanteessa riskit on puolitettu ja onnituessa jaettu nautinto on vähintään tuplanautinto. Polttelu oli jo kova, mutta reseptiä ei oltu vielä varmaksi päätetty.

Viimeisen lähtölaukauksen projektille antoi Reittaublogin pari selkeää ohjetta ja Reittaus IPAn saama hyvä vastaanotto myös muiden blogistien testeissä (Arde arvio, Tuopillinen, Olutkellari, Kaunis Humala). Pidämme Mr. Whiten kanssa molemmat IPA-tyylisistä oluista ja valmistamiseen löytyi selkeät ohjeet, joten valinta oli siten helppo.

Alustavat valmistelu

Ajattelimme käyttävämme Reittausblogin esittelemää pussimäskäysmetodia, jolloin valmistuksessa tarvittava kalusto on aika pieni. Entuudestaan minulta löytyi käymispönttö, lapot, lämpömittari, desifiointiainetta, marjapussi ja kaikenlaista muuta tarviketta. Tarkemman tarvelistan löytää alkuperäisestä making of -jutusta, joten en tähän kaikkea listaa. 

Suurin puutos oli riittävän iso kattila. Kyselin kaikilta tutuilta löytyisikö joltakin isoja kattiloita lainaan, kun ei ensimmäiselle kerralle viitsisi omaa isoa ostaa. Sainkin lopulta lainaan kaksi 10 litran kattilat. Ei ihan optimi, muttei sentään parin litran erää tarvinnut alkaa tekemään.

Sitten vain raaka-aineet tilaamaan. Tilasin kaikki puuttuvat tarvikkeet Brewcatistä. Tässä vaiheessa minulla kävi sinällään pieni kämmi, kun olin pähkäillyt toiseksi valmistusvaihtoehdoksi Reittaus APAa. Päädyin nimittäin ajatuksissani tilaamaan sahtimaltaan sijasta Pale Ale- ja Cara Plus 10 -maltaita, joita oli käytetty tuossa APAssa. Joten valmistamamme olut ei tule olemaan täysin Reittaus IPAa, mutta eihän se nyt vaarallista ole. Tuleepa pieni oma twisti. Muuten käytimme samoja aineita kuin originaalireseptissä.

Raaka-aineet ja 500 ml mittalasi.

Tilasin myös ison mäskäyspussin, 500ml mittalasin (kun pienemmät oli loppunut) ja ominaispainomittarin, joista mäskäyspussi ja ominaispainomittari eivät saapuneetkaan vaan jäivät jälkitilaukseen. Ainut miinus Brewcatille siitä, että tämä selvisi vasta avattuani paketin kotona.

Siinä pari ärräpäätä pääsi miettiessäni kiivaasti mistä saisin nämä tarvikkeet tilalle, jotemme joutuisi siirtämään sovittua panopäivää. Marjapussin koko riitti juuri ja juuri tälle mallasmäärälle, mutta ominaispainomittari jouduin taas kyselemään tutuilta. Onneksi lopulta sellainen löytyi hyvinkin läheltä, kun eräs tuttuni oli juuri muuttanut sellaisen kera samaan taloon.

Käytännön hommia helpottaa paljon, kun käyttää jotakin softaa laskemaan huuhtelu ja mäskäysvesien määrää. Mac-immeisenä en saanut ladattu Reittausblogin suosittelemaa BrewMate softaa, mutta löysin BrewTarget nimisen ohjelmiston, joka ajaa saman asian. BrewTargetin saa myös Windows ja Unix-pohjaisena sekä supernörteille myös avoimena koodina.

Mielestäni BrewTarget vaikutti sekavammalta kuin BrewMate ja jouduinkin sen kanssa reseptiä vääntämään kohtuullisen pitkään. Reittausblogin ja omien tutkiskelujeni pohjalta BrewMate vaikutti kätevämmältä ohjelmistolta, joten pyysin Mr. White ottamaan läppärin mukaan ja lataamaan tuon BrewMaten sille. Näin voisimme suorittaa samalla ohjelmistojen vertailua. Ehkäpä juttua siitäkin jossain vaiheessa.

Kuuman kostea panopäivä (la 7.6.)

BrewMate ja BrewTarget vertailussa.

Hommat aloiteltiin klo 14 aikoihin. Ilma oli sisällä reilut 26 astetta ja aurinko porotti ulkosalla, joten hikistä oli jo ennen hommiin pääsyä. Aloitimme ensin vertaamalla reseptejä BrewMatella ja BrewTargetilla. Olin tehnyt reseptisuunnitelman 12,5 litralle. Totesimme kuitenkin, ettemme saisi tehtyä mäskäystä kattilassa tällä määrällä. Suunnittelimme käyttävämme Reittausblogissakin esiteltyä mäskäystä, jossa mäskäys tapahtuu 80°C:seen lämmitettyyn uuniin laitetussa kattilassa, jolloin mäskin ja veden pitäisi mahtua samaan kattilaan.

Tässä vaiheessa tuli selkeästi esille BrewMaten näppäryys. Kun vaihdoimme tavoite satsiksi 10 litraa ohjelma muutti maltaiden ja humaloiden määrät, samoin huuhteluvesien määrät ja lämpötilat automaattisesti tähän suhteutettuna. Eihän nuo vaikeita laskuja ole, mutta kylläpä siinä aikaa säästi kivasti. Joten lyhyellä kokemuksella peukutan kovasti BrewMaten puolesta. Paremmin äkillisten muutosten mukana. Lopun ajan seurasimmekin sitten BrewMaten ohjeita, vaikka muutin myöhemmin luvut vastaaviksi myös BrewTargetiinkin.

Tavoitelämpötila lähestyy.

Resepti mukautui seuraavanlaiseksi:

• Mäskäys 60 minuuttia:
• 2,4 kg Pale ale EBC 5
• 0,8 kg Cara Plus EBC 10
• 0,24 kg Taloussokeri
• Keitto:
• Magnum (13,4 %) 18 g : 60 min
• Centennial (10,9 %) 8 g : 20 min
• Centennial (10,9 %) 8 g : 15 min
• Citra (12,5 %) 12 g : 10 min
• Citra (12,5 %) 12 g : 5 min
• Kuivahumalointi
• Centennial (10,9 %) 8 g : 5 päivää 
• Citra (12,5 %) 12 g : 5 päivää 
• Hiiva
• Danstarin BRY-97 American West Coast Beer Yeast (1 g/l)

Mäskäyksen hätäratkaisu.

Aluksi kiehutimme mäskäyksessä tarvittavaa vettä tavoitelämpötilaan ja laitoimme uunin lämpiämään 80°C:een. Vettä tarvittiin noin 8 litraa. Ohjelmat laskevat mäskäys- ja huuhteluveden lämpötilat, kun ilmoitetaan maltaiden lämpötila.

Kun vesi oli tavoite lämpötilassa, aloimme lisäämään mallaspussia kattilaan, mutta eihän se mahtunut pieneen 10 litran kattilaan. Vesi meinasi tulla yli ennen kuin puolet pussista oli kattilassa. Joten pikainen hätäsuunnitelma käyttöön. Kävin pesaisemassa käymispöntön puhtaaksi ja siirsimme veden ja mallaspussin sinne. Sitten vuorasimme pöntön kerroksella alumiinifoliota sekä vilteillä ja muilla kankailla, jotta lämpötila pysyisi tasaisempana. Ei ihan optimi asetelma, muttei me näin vähästä lannistuttu.

Jos olisi sattunut omistamaan saunan, niin mäskäyshän olisi kannattanut siirtää sinne. Sauna lämpiämään ja astia sitten noin 80-asteiseen saunaan halutuksi mäskäysajaksi. Toki lämmittimiäkin löytyy markkinoilta, mutta ekakertalaisten ei ehkä kannata kaikkea ostaa heti.

Kun mäskäys oli käynnissä oli meillä tunti aikaa vähän hengähtää ja valmistautua jatkoon. Siinä korkkailtiin viilennys oluiksi pullolliset Panimoyhtiö Hiisin Lutakko Offroadia ja Kona Brewingin Big Wave Golden Alea. Sitten mittailtiin humalat valmiiksi keittoa varten. Keittovaiheen tulisimme suorittamaan suosiolla kahdessa eri kattilassa, koska vierteen määrä tulisi olemaan reilut 12 litraa. Mäskäyksen loppuvaiheessa laitoimme huuhteluvedet valmiiksi lämpiämään.

Humalat kattiloihin A ja B:
Magnum (alin), Centennia x2
ja Citra x2.

Humaloiden mittailua ja maistelua.
Laseissa Big Wave Golden Ale. Oktonautit
valvoivat prosessin etenemistä
takana näkyvästä Oktopodistaan.

Hätämäskäys toimi kuitenkin kohtalaisesti, sillä 60 minuutin kuluttua mäskiveden lämpötila oli vielä 60°C. Pelkäsin pahempaa, mutta jotakin maltaista oli selkeästi irronnut. Lämmintä mallaslientä sekoitaessamme ilmoille nousi kosteutta ja miellyttävää mallasleivän tuoksua. Sitten mäskipussi nostettiin Reittausblogissakin mainittuun Ikean Ideal lävikköön. Tämä on kyllä oiva apu huuhteluun, jos huuhtelua ei suoriteta toisessa saavissa olevassa huuhteluvedessä mallaspussia huljuttelemalla.

Meillä loppui riittävän suuret astiat kesken, kun mäskäys ei onnistunutkaan kattilassa, joten huuhtelu meni ritilälle nostetun mäskipussin läpi. Tässä tekniikassa huuhtelu tehdään siis hitaasti valuttamalla lämmitettyä huuhteluvettä pienissä erissä mallaspussin läpi ja välillä pussia painellaan kauhalla tai vastaavalla, jotta kaikki mehut saataisiin irti. Me käytimme metallista reikäkauhaa. Huuhtelun ohessa oli aikaa nautiskella vielä lasilliset molempien vakiosuosikkia BrewDogin Punk IPAa.

Maltaat mäskäyspussissa. Jotain niistä
on irronnut. Liemi oli maultaan
erittäin makean maltaisaa.

Mäskipussi nostettiin ritilikölle, jonka
läpi huuhteluvettä valuteltiin hiljaksiin.
 

Mallasta menee aika paljon. Tästä ois tehnyt
vielä ainakin 10 litraa mallassämpylöitä.
Ens kerralla sitten semmoisetkin. Nyt meni
matojen ruoaksi.

Kun mallasvierre oli saatu aikaiseksi ja siirretty kattiloihin (molempiin reilu 6 litraa), niin oli aika aloittaa keittovaihe. Tässä vaiheessa olimme kuluttaneet jo n. 4 tuntia eli olimme aikataulusta myöhässä ja Mr. Whiten oli siirryttävä valmistautumaan illan rientoihin. Minä jatkoin prosessin parissa.

Kiehuu! Humalaa sekaan siis.

Humaloiden lisäys suoritettiin siis edellä mainitulla tavalla. Eli kun ensimmäinen kattila alkoi kiehua heitin puolet Magnumeista (jotka olimme siis jakaneet kahteen eri astiaan kuten muutkin humalat, koska käytimme 2 eri kattilaa) ja laitoin ensimmäisen ajastimen päälle. Kun toinen alkoi kiehumaan paria minuuttia myöhemmin toinen puoli Magnumeista sekaan ja toinen ajastin päälle. Kiehumisen jälkeen kansia ei kannata pitää kattilan päällä, jotta vältettäisiin DMS yhdisteet oluessa.

Sitten olikin n. 40 minuuttia aikaa pestä ja desifioda käymispönttö ja muut tarvikkeet. KAIKEN, MIKÄ KOSKETTAA VIERTEESEEN KEITON JÄLKEEN, TULEE OLLA STERIILIÄ! Jos ei ole, voi lopputuotteessa olla kaikenlaista mielenkiintoista ja hallitsematonta sivumakua. Pahimmillaan täysin pilalla. Puhtaus on siis erityisen tärkeää.

Humalamöhnää kertyi yllättävän nopeasti.

Kun aikaa oli jäljellä enää 20 minuuttia lisättiin ensimmäinen erä Centennialia ja 5 minuutin päästä seuraava. Sitten taas 5 minuutin päästä eka satsi Citraa ja sitten vielä 5 minuutin päästä viimeinen Citra-satsi. Sitten vielä viisi minuuttia ja keittovaihe oli valmis.

Tämän jälkeen kaadoin keiton desinfioituun käymisastiaan desinfioituun siivilään asetetun desinfioidun marjapussin läpi, jotta humalamöhnät eivät menisi enää käymispönttöön. Taitoin marjapussin kaksinkerroin. Reittausblogissa suositeltiin käännettäväksi neljäksi kerrokseksi, mutta minun pieni pussini olisi mennyt liian pieneksi, joten tähän oli tyytyminen.

Tämä suodataus vaihe kesti yllättävän pitkään. Kun siiviläpussi alkoi mennä tukkoon neste kulki todella hitaasti läpi. Jouduin tyhjentämään siiviläpussin päältä humalamöhnät 4 kertaa. Valutteluun meni ainakin tunti. Tämä oli yllättävästi hitain vaihe ja loppua kohden vain hidastui, kun pohjalla oli eniten humalaa. Isompi pussi ja ehkä lappokin olisi todennäköisesti helpottanut tilannetta hieman. Lappo olisi ollut, mutta pumppulapon puuttuessa ei huvittaisi imaista tulikuumaa keittoa. Ehkäpä hieman harvemman metallisiivilän läpi kaataminen ennen siiviläpussia voisi otaa isoimmat köntit kiinni. Pitää testata ens kerralla.

Humalapuuron ja siivilänpussin yhdistelmä 
loi lapsiperheelliselle assosiaation 
vauva-aikojen kestovaipoista...

Humalapuuroa kertyi iso annos. 
Onneksi ei jääneet vierteeseen.
  

Saatuani vierteen siivilöityä paljastui pieni yllätys. Vierrettä oli keiton jälkeen vain 6 litraa. Joten keittovaiheen aikan 6 litraa oli haihtunut! Hämmästelin hetken miten tämä oli mahdollista, kunnes hoksasin sen johtuvan kahdella kattilalla keittämisestä. Koska kattilat olivat suurinpiirtein saman kokoisia haihtumispinta-ala oli kaksin kertainen! Tämä voisi varmaan huomioida panimo-ohjelmissa muuttamalla haihtumiskertoimen n. kaksikertaiseksi.

Jos tarvitsee vielä joskus keittää kahdella kattilalla, niin pitää koettaa kiinnittää tähän huomiota ja selvitellä kattilan koon suhdetta haihtumiseen. Fysiikan tunnillahan näitä haihtumisia tuli lukiossa laskettua, joten voisi hyvinkin tämän ennakoida. Toki ei vaarallista, kun voidaan sitä laimentaakin.

Sitten mittasin ominaispainon, jotta tietäisin missä mennään. Oli aika yllätys, kun mittari näytti OG:ksi 1.102:sta. Tuhtia oli tämä vierre. No ei ihme, kun puolet nesteestä oli haihtunut. Suunnitelmissa oli siis saada 10 litraa valmista olutta. BrewTarget oli arvioinut vierteellemme sopivaksi OG:ksi n. 1.07, joten laimennus hommiin pääsin. Eli keitin vettä (jotta se olisi steriiliä) ja lisäsin ensin arviolla 2 litraa keitettyä vettä. OG oli nyt mittarin mukaan 1.072, mutta koska vierrenäytteen lämpötila oli 41°C muunsin sen muuntimella vastaamaan 20°C:een lämpötilaa, jolloin OG oli 1.077. Alkuperäisen vierteen lämpötila oli muuten laskenut todella paljon hitaan siiviläpussin läpikaadon aikana.

Ajattelin tämän olevan riittävän lähellä, enkä lisännyt vettä enää. Sitten vain steriloitu kansi vesilukkoineen paikalleen ja jätin vierteen jäähtymään lasitetulle parvekkeelle.

Vierteen OG-mittaus suoraan
keiton jälkeen.

OG:n mittaus 2 litran laimennoksen
jälkeen. Keitetty vesi nosti
vierteen lämpötila, joten
oli syytä tarkistaa lämpötila.

Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut varaa lisätä n. 1 litra vettä ja saada silti lähes tavoitteen vahvuista olutta. Nyt loppusatsin tilavuudeksi jäi 8 litraa, mikä oli hieman tavoitteen alle.

Lisälaimennoksella olisi päästyy kymmeneen ja oluestakin olisi tullut vielä n. 5 % vahvuista, mutta tavoitteemme oli hieman enemmän, kuten alkuperäisessä ReittausIPA:ssa. Tästä voimme päätellä, ettei mäskäyksemme ollut aivan optimi. Hieman korkeampi lämpötila olisi todennäköisesti auttanut samaan maltaista enemmän irti, mutta hyvä näinkin. Paniikkiratkaisuhan se oli.

Hiivahommia (su 8.6.)

Hiivan mittausta steriloituun mittaan.

Seuraavana aamuna vierteen lämpötila oli laskenut 19°C asteeseen. Oli aika hiivauksen. Steriloin välineet ja keitin hieman vettä. Sitten mittasin hiivapussin ohjeen mukaan 1dl vettä lasiin ja annoin jäähtyä oikeeseen lämpötilaan (tässä tapauksessa 30-35°C). Sitten mittasin 8 g hiivaa, koska ohje oli 1 g/l ja meillä oli 8 litraa vierrettä.

Hiivat lasiin ja annettiin seistä 15 minuuttia. Jälkikäteen luin Danstarin nettisivuilta tarkemmasta ohjeesta, että hiivat olisi voinut varovasti painella veteen, jotta kaikki olisi kastunut.  Oishan näihin voinut tustua etukäteenkin. Pusissa oli aika paljon suppeammat ohjeet. Sitten hivaat sekoitettiin veteen ja tämän olisi pitänyt antaa seistä vielä 5 minuuttia, mutta minä kaadoin jo käymispönttöön. Olin unohtanut ilmata vierteen ensin, joten tein sen tässä yhteydessä. Ilmasin vierteen perinteisellä kaatomenetelmällä. Eli vierrettä astiaan ja kaadetaan takaisin. Toistin tämän n. 20 kertaa. En tiedä onko tästä ilmaus tekniikasta haittaa hiivasoluille, mutta toivotaan parasta. Markkinoillahan on käteviä koneellisia ilmaimia, joissa saadaan laitettua mikrobeja estävä suodatin ilmaimen ja letkun väliin.

Ilmaa ilmaa, lisää ilmaa. Sittenpähän
olut käy peremmin.

Hiivauksen ja ilmauksen jälkeen kansi kiinni ja vesilukon nestepinnan tarkastus. Vesilukon vesi kannattaa myös keittää ennen lukkoon laittamista. Steriloimattoman veden joutuessa vierteeseen myös vieraat bakteerit voivat päästä mellastamaan olueesi.

Sitten vein käymispöntön lämpimään kellarikomeroon, missä lämpötila pysyy tasaisempana kuin helteen ja syysilman välillä palloilevan Suomen kesäilmaston vaikutuksesta muuttuvassa huoneistolämpötilassa.

Kuivahumalointia (to 12.6.)

Palailin tiistaina taas työhommista ja kävin kurkkaamassa mitenkä poika voi ja iloisestihan se pulputteli. Sitten seuraavana päivänä homma oli jo iltaan mennessä kovasti hyytynyt. Torstaina meno ei ollut muuttunut, vaan poika pysyi hiljaisena. Otin käymispöntön takaisin yläkertaan ja päätin mittailla ominaispainon. Ensin välineiden desinfiointi ja sitten mittailu hommiin. FG:ksi sain 1.016, joten kovasti ja nopeasti olut oli käynyt. Alkoholipitoisuus on siis noin 8 %. Vähän turhankin stydiä suunnitelmiin verrattuna. Olisi saanut siis vähän laimentaa lisää ennen hiivausta.

Ominaispaino enää 1.016, joten
hyvin oli olut käynyt. Myös
vierteen väri oli vaalentunut
ja samentunut.

Humaloiden mittausta. 6 g
Centennialia alla ja
päälle 8 g Citraa.

Reittausblogissa puhuttiin 2 viikkon käymisestä. Sama hiiva oli käytössä ja tämä kävi näin nopeasti. Tarkistin tuolta valmistajan tiedoista ja siellä puhuttiin 4 päivästä. Käynythän tämä olut kiistatta on, joten oli mielestäni aika kuivahumaloinnille. (Myöhemmin tästä viestittelin asiasta Reittausblogin pitäjän kanssa ja hän kertoi antaneensa oluen tasoittua ennen kuivahumalointia. Siksi siis 2 viikkoa aikaa ennen kuivahumalointia. Ehkäpä näinkin toimii, mutta sain suosituksen seisottaa olutta sitten hiukan pidempään pulloissa ennen nauttimista.)

Desinfioin siiviläpussin, kupin ja lusikan. Sitten otin humalat pakkasesta ja mittasin riittävän määrän. Humalat pussiin ja pussi pönttöön. Kansi kiinni ja odottelemaan. Pönttö alkoi hieman pulputtelemaan torstai-iltana, mutta oli jo perjantai aamuna hiljentynyt. Joten kaikki varmaan hyvin. Pullotus ensi keskiviikkona.

Pullotus (ke 18.6.)

Humalat otin jo aamulla pois käymisastiasta. Noin viiden aikaa illalla kotipanimomme toinen osakas Mr. White saapui panimolle (= meidän keittiöön) ja pullotus saattoi alkaa.

Olut oli käynyt vielä kuivahumaloiden
lisäyksen jälkeen. Väri on myös
punaisempaa kuin Reittausblogin
originaali. Toki mallasprofiili
on erilainen.

Ensiksi desifioimme kattilan lisäämällä sinne n. 2 litraa vettä ja kuihuttamalla sitä kansi kiinni noin 10 minuuttia. Tällöin syntyvä höyrypisarat kertyvät koko kattilan pinnoille ja tappavat suurimman osan pinnalla olevista bakteereista. Samalla kiehutin pienemmässä kattilassa vettä, jonnekka lisäsin korkit. Pienen kiehutuksen jälkeen kattila pois ja annoin niiden levätä tulikuumassa vedessä korkituksen alkamiseen asti. Pullot pesimme ja laitoimme desinfoitumaan Melkkon desinfiointiliuokseen.

Lapposimme oluen ensin kattilaan, joittei pohjan suuret hiivamuhjumäärät joutuisi loppupulloihin. Mittasimme vielä tällöin ominaispainon. Yllätyksekseni olut oli käynyt vielä paljonkin. Pieni pulputtelu kuivahumaloinnin lisäyksen jälkeen kielikin tästä, mutta en olisi osannut odottaa näin paljoa. Nyt FG tulos oli 1.010, joten olut oli käynyt vielä 1.016:sta. Yllättävän vahvaa tästä tuli. Ei ihan esikuvansa kaltaista, mutta jospa se olisi hyvää.

Olut oli kirkastunut vähäsen ja punaisuus hieman korostunut. Tässä vaiheessa olutta oli toki maistettava ja kyllähän se ihan IPA:lta maistui. Ja humalointi tuntuu. Nam. Nyt tuntuu, että kannatti tehdä.

Näin se pullotus käy.

Snow White Breweryn ihka 
ensimmäinen pullotettu olut.

Kun kelvoksi on todettu, niin ei kuin pulloihin ja kypsymään, mutta sitä ennen pitää lisätä jälkikäymissokeria, jotta saadaan hiilihappoja. Me lisäsimme tavallista taloussokeri 5 g/l eli 40 grammaa reiluun desiin keitettyä vettä, jonka sitten sekoitimme olueen.

Tämän jälkeen huuhtelimme pullot ja sitten kaadoimme oluet pulloihin käyttäen 500 ml mittalasia. Yllättävän hyvin siitä sai nesteen kaadettua pulloihin, vaikkemme käyttäneet suppiloa. Kunhan ei liikaa kallistanut mittalasia, niin neste kaatui nätisti ohuena virtana pulloihin. Mr. White hoiti pullotuksen ja minä korkituksen. Linjastomme oli yllättänkin tehokas ja nopeasti kaikki olut oli jo pulloissa.

"Hienoja" maalarinteippietikettejä väsäillessämme mietimme pienelle panimollemme nimeä ja päädyimme lopulta hienoon ja moni merkitykselliseen yhdistelmä nimeen Snow White Brewery. Voinen vinkata sen verran, että jotain yhteyttä tällä on tekijöihinsä. :P Koska meidän versiomme poikkesi hieman originaalista Reittaus IPA reseptistä, muutimme nimeä hieman ja kutsuimme tuotettamme Wreittaus IPA:ksi. Tällä mennään ja jatkoa on varmasti luvassa.

Loppumietintöjä (ti 12.8.)

Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että tätä IPAa on jäljellä enää kaksi puolen litran pulloa. Toinen, pullomme numero 1 eli ensimmäinen pullotuksemme, saa jäädä odottamaan tulevaisuutta. Ehkäpä sitä ei juoda koskaan. Ehkäpä se kehystetään joskus seinällä. Ehkäpä se avataan jonkun spesiaali-illan päätteeksi 3 vuoden päästä. En tiedä, mutta ei ihan heppoisin perustein sitä avata.

Toisen jätin odottamaan uusimman IPA satsimme, joka menee pulloihin torstaina, tuotosta vertailu kumppaniksi. Tämä tuleva satsi on lähempänä esikuvaansa, mutta humalaprofiili on raaka-aineiden saatavuusongelmien vuoksi hieman erilainen ja sokerista puolet kandisokeria. Viime sunnuntaina otin kuivahumaloinnin pois pöntöstä ja siirsin oluen toiseen astiaan hiivamöhnien vähentämiseksi. Samalla mittasin ominaispainon ja havaitsin tästäkin IPAsta tulleen hieman vahvempaa kuin esikuvasta. Mutta siitä myöhemmin lisää.

Ensimmäisen maiston tästä Wreittaus IPA:sta tein pari päivää pullotuksen jälkeen eli juhannuksena velipojan kanssa. Kärsimätön kun olin, en malttanut odottaa kypsymistä kunnolla. Vaahtoa ei kertynyt juuri lainkaan, johtuen liian lyhyestä välistä pullotukseen, mutta maku oli oikein mainio. Hiilihappoja ei tuntunut kyllä lainkaan, joten niitä jäin kaipaamaan.

Sen jälkeen olutta tuli annettua muutamille tutuille maistoon ja itsekkin useampaan otteeseen sitä maistelin. Tykkäsin ja hyvää palautetta saimme oluestamme. Toimitin myös pullollisen sitä maistoon reseptin isälle, Reittausblogin Harri Metsäjoelle, joka totesi sen, minkä olimme jo itse arvanneet. Olut poikkesi aika paljon esikuvastaan, sekä ulkonäöltään että maultaan, mutta maku oli silti mieleinen myös hänelle. Pieniltä tuntuvilta muutoksilla voi olla yllättävän paljon merkitystä. Harrin mietinnöt luettavissa täältä.

Itse tein mietintöjä tästä myös erilliseen tekstiin, joten en ala enemmän tässä enää niitä avaamaan. Kokonaisuutena kuitenkin mielenkiintoista hommaa ja tulen varmasti tätä harrastusta jatkamaan. Tällä kirjoitus hetkellä Reittausblogin Perushefe klooni tehty ja uusi Reittaus IPA klooni odottaa siis pullotusta. Seuraavaksi suunnitelmissa omanlainen saison viritelmä, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Tulevaisuudessa hauska olisi selvittää tarkasti, mistä nämä maku erot johtuu. Harri on suorittanut tästä IPA:staan rinkkaismaistelun toisen kotioluen tekemän kloonin kanssa ja siitä löytyy mietinnöt täältä. Lämpötila voi olla hyvinkin ratkaisevassa asemassa BRY-97 hiivan tuottamiin aromeihin, joten Harrin suosituksen mukaan viileämpi käymislämpötila IPA:lle olisi poikaa. Meillä lämpötila oli noin 20°C, joten "liian" lämpimässä mentiin. Meillä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta käyttää oluttamme kovinkaan paljoa alemmissa lämpötiloissa, mutta ehkäpä syksin mittaan tilaisuus tähänkin tarjoutuu.

Hyvää tulee näinkin, mutta kehitämme menetelmiämme ja kokeilemme uusia tyylejä. Aina voi oppia ja päästä parempaan. Voin suositella kotioluen tekoa lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita erityylisistä oluista ja niiden mausta. Itse prosessin läpi vieminen antaa kuvaa siitä, kuin maut olueen kehittyvät. Vaikka paljon on saanut tietää ja oppia, niin erittäin paljon on vielä opittavaa.