torstai 15. maaliskuuta 2018

Bryggeri Wald Forest Pale Ale – Bryggeri


Aurinkoisen torstain kunniaksi korkkasin Bryggerin Wald Forest Pale Alen, joka kuuluu Alkon tämän vuoden käsityöläisolutvalikoimaan. Oluessa on käytetty Kangasniemen Kauppilan kylän metsistä kerättyjä kuusenkerkkiä sekä savustettuja maltaita. Kuusenkerkkä oluita on lienee jo useampiakin markkinoilla, mutta itse olen tainnut maistaa niistä vain Fiskarsin panimon Metsän henki oluen, joka ainakin omalla kohdallani toimi ihan kivasti. Tältä pohjalta Bryggeri Waldia kohtaan nousee tiettyjä ennako-odotuksia.

Bryggeri Wald erittäin kirkasta ja kauniin syvän meripihkan väristä. Hieman ruskehtavaa vaahtoa kertyy melko niukasti ja se katoaa nopeasti lähes kokonaan.

Tuoksussa mallasta, häivähdys savua ja puuta. Ihan kuusihalkoa, ei niinkään havuja. Metsäinen tuoksu, vaikkakin melko mieto.

Maku on makeahkon maltainen, maltillisen pihkainen ja hennon savuinen. Kuusenkerkkä tuo miellyttävän pehmeän havuisen ja hieman siirappisen lisän makumaailmaan. Se ei ole voimakas eikä ylipuskeva, vaan täydentää hienosti makupalettia.

Suutuntuma on pehmeän täyteläinen ja kuitenkin samalla raikas.

Kokonaisuutena kerrassan maistuva Pale Ale, joka värinsä puolesta ei nyt ihan taida perus Pale Ale olla. No tämähän onkin Forest Pale Ale... ;) Tuoksu ei jalkoja vie alta, mutta makukokonaisuus on mainio ilman mitään turhaa kikkailua. No, kuusenkerkkä ei nyt ihan perusraaka-aine ole, mutta se asettuu hienosti balanssiin muiden makujen kanssa, jolloin mikään ei puske yli ja kaikki tukevat toisiaan. Bryggerin panimomestari Mathias Hüffnerillä on kyllä reseptiikka puolella homma huikean hienosti hallussa. Hyvää ja maukasta olutta on taas muutamat viimeksi maistamani Bryggerin tuotokset järestäin olleet ja huonoja suorituksia ei itselläni ole vastaan tullut, vaikken kaikesta ole täysin pitänytkään. Bryggeri Wald Forset Pale Alea olisi mukava nautiskella alkukeväisessä kuusimetsässä leirinuotion ääressä nuotiomakkaran kaverina.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 36/50 

Speksit:
Panimo: Bryggeri
Tyyli: Pale Ale / Savuolut / maustettuolut
Maa: Suomi
Väri: 19 EBC
Katkerot: 27 IBU
Kantavierre: °
Maltaat: Pilsner, Munich, savustettu ohramallas, caramel
Humalat: Northern Brewer, Saaz, Northdown
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Kuusenkerkkää
Mistä: Prisman Alko, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti