Näytetään tekstit, joissa on tunniste Panimoravintola Bryggeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Panimoravintola Bryggeri. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. maaliskuuta 2018

Bryggeri Wald Forest Pale Ale – Bryggeri


Aurinkoisen torstain kunniaksi korkkasin Bryggerin Wald Forest Pale Alen, joka kuuluu Alkon tämän vuoden käsityöläisolutvalikoimaan. Oluessa on käytetty Kangasniemen Kauppilan kylän metsistä kerättyjä kuusenkerkkiä sekä savustettuja maltaita. Kuusenkerkkä oluita on lienee jo useampiakin markkinoilla, mutta itse olen tainnut maistaa niistä vain Fiskarsin panimon Metsän henki oluen, joka ainakin omalla kohdallani toimi ihan kivasti. Tältä pohjalta Bryggeri Waldia kohtaan nousee tiettyjä ennako-odotuksia.

Bryggeri Wald erittäin kirkasta ja kauniin syvän meripihkan väristä. Hieman ruskehtavaa vaahtoa kertyy melko niukasti ja se katoaa nopeasti lähes kokonaan.

Tuoksussa mallasta, häivähdys savua ja puuta. Ihan kuusihalkoa, ei niinkään havuja. Metsäinen tuoksu, vaikkakin melko mieto.

Maku on makeahkon maltainen, maltillisen pihkainen ja hennon savuinen. Kuusenkerkkä tuo miellyttävän pehmeän havuisen ja hieman siirappisen lisän makumaailmaan. Se ei ole voimakas eikä ylipuskeva, vaan täydentää hienosti makupalettia.

Suutuntuma on pehmeän täyteläinen ja kuitenkin samalla raikas.

Kokonaisuutena kerrassan maistuva Pale Ale, joka värinsä puolesta ei nyt ihan taida perus Pale Ale olla. No tämähän onkin Forest Pale Ale... ;) Tuoksu ei jalkoja vie alta, mutta makukokonaisuus on mainio ilman mitään turhaa kikkailua. No, kuusenkerkkä ei nyt ihan perusraaka-aine ole, mutta se asettuu hienosti balanssiin muiden makujen kanssa, jolloin mikään ei puske yli ja kaikki tukevat toisiaan. Bryggerin panimomestari Mathias Hüffnerillä on kyllä reseptiikka puolella homma huikean hienosti hallussa. Hyvää ja maukasta olutta on taas muutamat viimeksi maistamani Bryggerin tuotokset järestäin olleet ja huonoja suorituksia ei itselläni ole vastaan tullut, vaikken kaikesta ole täysin pitänytkään. Bryggeri Wald Forset Pale Alea olisi mukava nautiskella alkukeväisessä kuusimetsässä leirinuotion ääressä nuotiomakkaran kaverina.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 36/50 

Speksit:
Panimo: Bryggeri
Tyyli: Pale Ale / Savuolut / maustettuolut
Maa: Suomi
Väri: 19 EBC
Katkerot: 27 IBU
Kantavierre: °
Maltaat: Pilsner, Munich, savustettu ohramallas, caramel
Humalat: Northern Brewer, Saaz, Northdown
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Kuusenkerkkää
Mistä: Prisman Alko, Kuopio

lauantai 5. marraskuuta 2016

Bryggeri Wee Heavy vs. Belly Washer


Tänään rinnakkaisvertailussa kaksi Scoth Ale. Kylmiössä on jo tovin ollut sopivaa hetkeä odottelemassa Bryggeri Wee Heavy ja perjantaina sain Iso-Kallan panimolta pari maistiasolutta, joiden mukana oli heidä Scotch Alensa Belly Washer. Tämän jälkimmäisen olen maistanut aiemminkin ja siitä myös arvion kirjoittanut. Tänään ensimmäisen kunnon kylmän talvipäivän päätteeksi sopii saunan päälle otta hieman lämmikettä. On myös mielenkiintoista kirjoittaa uudelleen arvio jo kerran arviomastani oluesta. Näin en ole tehnyt kertaakaan aiemmin. Teen tämän katsomatta edellistä arviotani, niin nähdään miltä Belly Washer tällä kertaa maistuu.

Ulkonäkö:

Bryggeri Wee Heavy tuottaa heti kaatamisen alkuvaiheessa kuohkeammin vaahtoa kuin Iso-Kallan Belly Washer. Wee Heavystä hulahtaa erehdyksessä hieman hiivoja lasiin mukaan, mistä johtuen olut on selkeästi sameampaa kuin Belly Washer, mikä on aivan kirkasta. Molemmat oluet ovat väriltään punaruskeita, mutta Belly Washer selvästi tummempi ja lähes ruskea. Kummassakin on puolensa ja molemmat kutsuvat maistamaan. Vaikka Belly Washerissa on niukemmin vaahtoa, ottaa se kauniilla värillää ja kirkkaudellaan nyt voiton. Tosin tasapistein.

Tuoksu:

Wee Heavyn tuoksu on pehmeän ja makean maltainen. Hieman kukkainenkin. Tuoksuprofiilista löytyy myös häivähdys hiivaisuutta.

Belly Washerin tuoksu on hyökkäävämpi ja terävämpi. Maltaista makeutta ja paahtunutta sokeria. Myös hieman alkoholia. Pidän enemmän Wee Heavyn tuoksusta, joten tämä erä sinne.

Maku:

Bee Heavy on maultaan rielun maltainen, hieman toffeinen ja kandisokerinen. Yllättävänkin kevyt ja hedelmäinen maku on tässä. Maussa vilahtelee jotain sitrusmaistakin. Vaikka odotin hieman napakamman maltaista makau, niin tämä on erittäin maistuvaista.

Belly Washer on myös maltainen, mutta tuhdimmin ja hieman tummemin sävyin. Värikin jo kielii enemmästä paahtomaltaiden määrästä. Myös hedelmää, mutta kuivahedelmänä. Alun jälkeen esiin hyökkää huoltamokahvisia aromeja ja humalan katkeroitakin, vaikka humalointi on melko maltillinen. Myös hieman mallasvieremäistäkin makua.

Maun osalta Wee Heavy vie voiton. Jännä, että Belly Washer tuntuu voimakkaammin humaloidulta, vaikka Wee Heavyssä on enemmän katkeroita (vaikkakin panimoiden mukainen ero on vain yhden yksikön, mutta Alkon mittausten mukaan eroa on 6,6 yksikköä).

Suutuntuma:

Wee Heavy on pehmeä ja erittäin täyteläinen. Yksinkertaisesti hyvä. Erittäin miellyttävä.

Belly Washer on alkuun pehmeä ja täyteläinen, mutta pian kahvisten aromien myötä tulee kuiva katkero, joka on hieman liian hyökkäävä ja latistaa tunnelmaa. Tämänkin erän vie Wee Heavy.

Kokonaisvaikutelma:

Wee Heavy on erittäin tasapainoinen ja maukas olut. Jännä hedelmäisyyden, raikkauden ja reilun maltaisen  Tämä on erinomainen talvi-illan lämmittäjä, jota pitänee ostaa pullo tai pari kellariin jemmaan talven varalle.

Belly Washer on myös hyvä, mutta jäi nyt tässä kampailussa toiseksi. Tätä ei valitettavasti voi varastoon ostaa (ainakaan tällä hetkellä), mutta käy myös talvi-illan lämmittäjäksi. Eli jos ei Wee Heavyä ole tarjolla, niin ei tämäkään huono vaihtoehto ole.

Nyt arvioiden jälkeen, kun katsoin mitä olin aiemmin Belly Washerista kirjoittanut, niin en kyllä suklaata tällä kertaa löytänyt. Pullon loppupuolta nyt nautiskellessani voin kuitenkin havaita tällä kertaa kahvisiksi maistamissani aromissa jotain häivähdystä suklaasta. Kuitenkin kahvi siitä tällä kertaa tulee mieleen. Melko lähelle meni uudelleen arvioinnin pisteetkin. 

Belly Washerin tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 35/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Scotch Ale
Maa: Suomi
Katkerot: 28 EBU
Kantavierre: 19 %
Maltaat: Pilsner, Pale Ale, Munich, Chrystal, Chocolate
Humalat: EKG, Bramling Cross
Alkoholi:  7,5 %
Mistä: Sain maistiaispullon suoraan panimolta.
Bryggeri Wee Heavyn tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 40/50 

Speksit:
Panimo: Bryggeri
Tyyli: Scotch Ale
Maa: Suomi
Väri: 36 EBC
Katkerot: 29 IBU (Alko 35,6 EBU)
Kantavierre: 17,8 °P
Maltaat:  Pale ale-, dark- ja crystalmaltaat
Humalat:  Magnum, Challenger ja Fuggles
Alkoholi:  7,0 %
Muuta: Panimosokeri
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Bryggeri Rosé – Panimoravintola Bryggeri

Maaliskuun ensimmäisessä olut arviossa jälleen yksi Alkon tämän vuoden käsityöläisoluista – ennakkoodotuksiltaan kova Bryggeri Rosé. Kyseessä on olut, jota on höystetty elikkäpä maustettu Hibiscus- eli Kiinanruusu-teellä ja rypälemehulla. Sekaan on heitetty vielä rypälesokeria (= panimosokeri). Hibiscus-tee on yleensä pelkkiä Hibiscuksen terälehtiä, jotka antavat teellä kauniin lähes karmiininpunaisen, tai hyvin vahvana uutoksena jopa violettisen, värin ja miellyttävän kukkaisen maun, jota hunajan makeus miellyttävästi korostaa. Mutta, mitä Bryggerillä näistä on saatu aikaiseksi? Se selviää, kun kaadetaan olut lasiin ja siitä nuuhkuttelujen sekä valoa vasten tutkailun jälkeen kohti kitusia.

Bryggeri Rosé on väriltään kauniin hieman oranssiin taittavan punertavaa. Pinnalle muodostuu lyhytikäinen ohut valkea vaahtokerros. Pohjalta nousee hitaasti pikkuruisia kuplia. Lasin sisäpintaa pitkin nousevat kuplat nousevat vielä keskemmältä nousevia kuplia hitaammin. Erittäin rahoittavan ja herkullisen näköistä, vaikkei olut tulekkaan mieleen. Ennemminkin rosékuohuviini.

Tuoksu on melko miedohko. Hieman hapanmarjaisia ja hennon kukkaisia tuoksuja tästä irtoaa. Jotain samaa tässä on kuin hibiscus teessä. Päällimmäisten tuoksujen takaa hiipii esiin myös mallasta.

Ensimmäisen suullisen jälkeen mieleen nousi vain kuvaus: "Outo".  Tämä on melko kuiva ja hapahko. Hieman marjaisuutta ja kukkaisuutta, kunnes esiin puskee viinirypäleen kuoren ja mallasvierteen sekoitus. Kun makuun alkaa tottua, se on oikeastaan aika mieto. Jälkimaussa viipyilee hapanmarjaisuus ja hieman kumimainen katkeruus. Humaloinnissa käytetty Nelson Sauvin korostaa varmasti maun viinimäisyyttä. Alkoholisuus tulee yllättävän vähän läpi, vaikka makuprofiili on melko kevyt.

Suutuntuma on kuiva ja hapan, jota piristää pienikupalainen hiilihappoisuus. Myös kevyt. Jälkimakuun tulee katkeroja ja lisää kuivuutta. Jotain viinimäistä tässä on.

Sinällään Bryggeri Rosé on mielenkiintoinen olut, mutta ei nyt vain iske. Tästä tulee erittäin paljon viini mieleen, joten sokkomaistossa en tätä välttämättä olueksi tunnistaisi. Paitsi maltaisesti röyhtäyskuplista, joita välillä nousee esiin. Ja jos taas viiniin vertaisi, voisi tämä erottua siinäkin selkeästi olueksi. Ehkä. Itse olen käyttänyt Hibiscusta saisonin mausteena, mutten onnistunut saamaan sillä minkäälaista kunnollista punaiseen taittavaa värimuutosta – toisin kuin Bryggerillä ollaan onnistuttu. Tosin heillä on myös rypälemehutiivistettä ja rypälesokeria mukana, jolloin mallasta on tarvittu varmaan vähemmän. Kauniin näköinen juoma, joka varmasti jakaa taas mielipiteitä. Itse en hirveämmin lämmennyt, vaikkei tämä huonoa olut ollutkaan. Maku tökki ehkäpä eniten.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 31/50 

Speksit:
Panimo: Panimoravintola Bryggeri
Tyyli: Maustettu olut
Maa: Suomi
Väri: 25 EBC (Alko 23,8 EBC)
Katkerot: 20 EBU (Alko 16,5 EBC)
Kantavierre: 18,3 °P
Maltaat:  Pilsnermaltaat ja vaaleat karamellimaltaat
Humalat:  Nelson Sauvin ja Citra
Alkoholi: 8,8 %
Muuta: Hibiscus-tee (kiinanruusu), rypälemehutiiviste ja panimosokeri.
Mistä: s

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Bryggeri Stout – Panimoravintola Bryggeri

Upea lähes musta dry stout.

Tänään otin maisteluun Bryggerin Stoutin. Bryggeriltä on tullut maisteltua useampiakin oluita, joista muutama on ollut oikein vakuuttavia ja muutama mitättömämpiä. Mutta entäs tämä kauppavahvuinen Stout


Väriltään hyvin tumman ruskeaa. Lähes mustaa. Paksuhkon oloista. Pinnalle kertyy ohuehko kerros hyvin vaalean ruskeaa vaahtoa.

Tuoksussa kahvia, suklaata, vaahterasiirappia ja häivähdys savua. Ehkäpä enemmänkin reilua paahteisuutta kuin savua. 

Maussa lievän paahtimessa paahdettua kauraleipää, tummaa suklaata ja kahvia. Olut on aikaka kuiva. Jälkimaussa maistuu pitkään paahteinen kahvi ja tummasuklaa. Lämmetessään maut voimistuvat, joten suositellaan nauttimaan hieman lämpimämpänä kuin suoraan jääkaapista. Suutuntumassa alkumaku on kevyt, jopa hieman vetinen, mutta jälkimaussa maut ovat tuhdimpia.

Kokonaisuudessa oikein maukas dry stout. Tätä voisi ostaa kaappiin jemmaankin. Painii melkein samassa luokassa yhden suosikkini Belfast Bay McGoverns Oatmeal Stoutin kanssa.


Mustaa nektaria niukalla vaalealla vaahdolla.

Tällä kertaa en laitakkaan musiikki suositusta vaan suosittelen Docventureksen toisen tuotantokauden kunniaksi suosittelen kaikkia avaamaan hyvän oluen ja tutustumaan poikain valitsemiin dokumentteihin. Tänään on vuorossa Yes Men Fix the World. En tiedä voiko sitä katsoa jälkikäteen, mutta suosittelen, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Hieno dokkari. Hienoa työtä Tunna ja Riku.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Panimoravintola Bryggeri
Tyyli: Dry stout
Maa: Suomi
Maltaat:  Ohra, kaura ja paahdettu ohra
Alkoholi: 4,5 %
Mistä: K-extra Ravioli, Hämeenkatu 29, Tampere