Tänään maistelussa vuoden 2017 Suomen Olutmestarin Miika Korpelan Schwarz-Weizen. Kyseessä on järjestyksessä yhdeksäs Suomen Olutmestari, joista viisi viimeisintä on päässyt tekemään oluen yhteistyössä Sinebrychoffin kanssa. Osa on tainnut olla vain ravintolatarjonnassa – siitä surullisesta prosenttirajasta johtuen.
Vaahto oli heti kaadon jälkeen ihan komea, mutta laski vähän turhan nopeasti.
Etiketti lupailee, että tämä tumma suodattamaton vehnäolut on tehty kunnioittaen saksalaista oluenvalmistusperinnettä. Eipä ole vielä tummaa vehnää Sinebrychoffilta vastaan, joten johan se oli ostoskoriin nostettava. Ja eikun maistelemaan.
Suomen Olutmestarin Schwarz-Weizen on väriltään tumman ruskeaa ja sameahkoa. Vaaleaa vaahtoa muodostuu reilun sentin kerros, mutta se laskeutuu melko nopeasti. Minusta vehnän vaahto saisi olla pitkäikäisempää.
Tuoksu on raikas, hieman banaaninen ja mallasleipäinen.
Maussa on mukanan mausteisuutta ja etäistä savuisuutta sekä paahteista vehnämallasta, yrttejä ja katajaisuutta. Makean maltainen. Jotain sahtimaistakin tässä on. Miellyttävä maku.
Suutuntuma on raikas ja mukavan hiilihappoinen. Kevyehkö paahteisuus tukee kuitenkin mallasrunkoa, jota hiilihapot piristävät kivasti.
Kokonaisuutena mukavan maukas ja juotava vehnäolut, joka ei kyllä ulkoisesti ihan hurmaa. Siitä huolimatta Suomen Olutmestarin Schwarz-Weizen on oikein onnistunut tuote, jota ostaa mielellään uudelleen.
Speksit:
Panimo: Sinebrychoff
Tyyli: Tumma vehnäolut
Maa: Suomi
Väri: 70 EBC
Katkerot: 16 EBU
Kantavierre: 11 °P
Maltaat: Pilsner, vehnä, Caramel ja Dark ale
Humalat: Hallertau
Alkoholi: 4,7 %
Muuta: Vuoden 2017 Suomen Olutmestari Miika Korpelan kanssa yhteistyössä kehitetty olut
Mistä: Päivärannan Citymarket, Kuopio
Tänään arviossa Sinebrychoffin Porter, joka äänestettiin teidän lukijoiden toimesta meidän olutblogistien yhteisarvio-olueksi. Tuossa ennen hieman ennen joulua Tuopillinen-blogia pitävä Jouni Koskinen lähestyi meitä muita blogaajia ajatuksella, että matkisimme hieman viinibloggaajia, jotka olivat tehneet jokainen arvion samasta viinistä ja julkaisseet sitten ne omissa blogeissaan yhtäaikaisesti. Kuulosti hyvältä, joten lähdin ilomielin mukaan.
Reittausblogia kirjoitteleva Harri Metsäjoki heitti ehdotuksena, että veisimme asiaa hieman pidemmälle ja julkaisisimme myös jotain itsestämme tai omasta reittausrituaalistamme. En tiedä lähtikö kuinka moni mukaan tähän ideaan mukaan, koska ketään ei pakoteta, mutta minusta se oli hieno idea. Joten valotan tähän alkuun, miten omat arvioni yleensä päätyvät blogiini. Jos se ei kiinnosta, niin kelaa suoraan väliotsikkoon "Itse olutarvio".
Yleensä aloittelen maistelusession laittamalla jotain musiikkia soimaan. Sen jälkeen kuvaan blogiin päätyvän oluen. No jos totta puhutaan, niin kuvaan lähes kaikki maistelemani oluet (ainakin kotiolosuhteissa) ihan vain omaksi huvikseni. Se on oikeastaan oma harrastuksensa Blogiin päätyvien oluiden kuvauksen kanssa vietän kuitenkin hieman enemmän aikaa. Koetan silloin tällöin miettiä jotain uutta mielenkiintoista näkökulmaa kuville, mutta usein miten otan kuvat keittiön pöydällä. Sopivasti rajaamalla tunnelman saa hyväksi, vaikka vierässä odottaisi tiskaamattomat astiat. Illuusion voimaa. Tunnelma on tärkein.
Kuvausympäristö ei aina ole ihan kuvauksellisimmillaan.
Kuvaamisen hoidan noin 8 vuotta vanhalla Canonin EOS 400D järkkärillä käyttäen yleensä 50mm kiinteä polttovälistä objektiivia. Käytän tätä mieluiten, koska se on valovoimainen objektiivi, kuva vastaa silmän näkyvyysaluetta (eli objektiivi ei vääristä kohdetta) ja suuresta aukonkoosta johtuen sillä saa hyvin kapean terävyysalueen. Kuvaan nykyisin aina kuvat RAW kuvina eli raakadatana, jolloin saan tehtyä Photoshopilla kevyen säädön kuvaan, jotta se vastaisi reaalitilannetta. Tällä tarkoitan siis valoistusta ja värilämpötilaa. Näin on nopeampaa, eikä tarvitse välittää, jos kuvat on jostain syystä erittäin kylmiä (sinisiä) tai keltaisia.
Joskus olen joutunut jotain kuvaa säätämään ja muokkaamaan, kun en ole onnistunut kuvauksessa kerralla, mutta tätä teen harvemmin. Viimeksi Liefmans Goudenbandin kanssa. Halusin valoa oluen taakse, mutta takana olevat pienet lamput eivät riittäneet tuomaan riittävästi valoa oluen läpi kuvassa, joten vaimo toimi avustajana ja näytti kännykkäni valolla lasin takana ja otin kuvan ja heti perään uuden ilman valoa. Ja käsivaralla (ei fiksua). Sitten yhdistin nämä kaksi kuvaa (mikä olisi ollut helpompaa, jos kuvaisi jalustan kanssa).
Vasemmanpuoleinen ja keskimmäinen kuva on otettu muutaman sekunnin sisällä käsivaralla ja yhdistetty sitten yhdeksi kuvaksi. Säädin ennen yhdistämistä kuvat samaan värilämpöön ja käänsin toista kuvaa muutaman asteen, jotta sain kuvat kohdistettua.
Kuvauksen jälkeen kaivelen yleensä jotain syömistä (jos en jo kuvausta varten jotain ottanut) ja siirryn sohvalle tai pöydän ääreen nautiskelemaan oluesta. Kesällä menen parvekkeelle. Jos olisi piha, niin menisin ehdottomasti ulos aina, kun keli antaa periksi. Useimmiten kirjoittelen arvion suoraan koneelle, mutta välillä teen vain maistelun ohessa muistiinpanot vihkoon ja kirjoittelen sitten myöhemmin arvion koneelle. Kuvat säädän ja lisään viimeisenä.
Sinebrychoff Porterin maistelua kera Bon Iverin For Emma, forever ago vinyylin.
Ja näin juttu on valmis julkaistavaksi muutamaa hetkeä myöhemmin (todellisuudessa tällä kertaa meni useampi tunti).
Itse Olutarvio
Kuten johdannos mainitsin – tunnelma on tärkein. Onnistuin mielestäni hyvin tämän kuvan kanssa ja toivon sen tekevän oikeutta oluelle.
Tänään siis arviossa Sinebrychoff Porter. Tämä jo 1860-luvulla tuotannossa ollut juoma on saavuttanut hyvän jalansijan myös rapakon toisella puolen, mistä viitteitä voidaan nähdä myös takaetiketissä, sillä se on selvästi tehty jenkkimarkkinoita varten. Onpa etiketissä myös yhdentoista Yhdysvaltain osavaltion panttimerkinnätkin. Tuttavani oli bongannut tätä mm. New Yorkin laadukkaasta olutpuodista.
Kuten kuvasta näkyy, takaetiketti sisältää suurimmaksi osaksi jenkkimarkkinoille suunnattua informaatiota – kuten U.S. government warning -osion.
Koffin Porter kaatuu lasiin öljymäisenä mustana nesteenä. Pinnalle muodostuu noin neljän sentin kerros kaunista hieman rusehtavaa vaahtoa. Olut on väriltään sysimustaa. Spiegelaun Stout-lasin läpi ei meinaa valoa päästä mistään. Aivan alareunasta löytyy jotain punertavaa ruskeaa, kun neste on riittävän ohutta.
Tuoksu on paahteinen, hennon savuinen ja maltainen. Humalan katkerot terävöittävät tuoksuprofiilia. Jotain lakritsista on myös löydettävissä. Voisi olla vain voimakkaampi
Maku on pehmeä ja paahtomaltainen. Paahteisuus voimistuu muutaman hörpyn jälkeen ja lähentelee jo nokisuutta. Esiin mönkii lakritsia ja pihkaisia katkeroja. Sopivan ruisleivän kuorinen. Jälkimaussa humalankatkeroihin kietoutuu savuisia häivähdyksiä. Kuin muistona iltanuotiosta tai savusaunasta, jossa herkulliset maalaiskinkut olivat palvautumassa.
Suutuntuma on kuiva, mutta silti pehmeä. Jälkimaussa kuivuus korostuu humaloiden myötä. Jotenkin olisin kuitenkin kaivannut tuhdimpaa suutuntumaa, mutta kaikkea ei voi saada. Ja voihan tuo olla, ettei aikoinaan ole ollutkaan tarkoitus tehdä tuhtia maisteluporteria 2000-luvun oluthörhölle...
Makuprofiili on hyvä ja tasapainoinen. Ei turhaa kikkailua. Lähes nokisen paahteista maltaisuutta ja lakritsisuutta, kiedottuna sopivasti makua korostavaan humalointiin. Hieno oluthan tämä on. Ei siis ihme, että olut on kysyttyä tavaraa rapakon takana. Ja hinta-laatusuhde on erinomainen.
Tämä päivän luukusta mönkii esiin talviuninen Karhu III. Minun luukun kirjoittaminen jäi kiireiden takia viimetinkaan, mutta onneksi matka Helsinkiin tarjosi mahdollisuuden hengähtää lasillisen äären. Koska tietenkään omia juomia ei junassa juoda, niin suunta kohti ravintola vaunua ja otetaan esittelyyn jotain, mitä saatavilla on. Ensimmäisen vaunuun astuessani mainostaululta vastaan katsoo tuima Karhu. ”Pizzapala & hanaolut 8,00 €” lukee jykevän hahmon vieressä.
Karhun tuiman katseen takaa paljastui kesy City-nallukka.
Miksipäs ei. Olen joskus saanut kuulla, että en ota käsittelyyn koskaan mitään tavallisia oluita (mikä ei tietenkään pidä paikkaansa), vaan hifistelen kaiken maailman viritelmillä, joilla ei oluen kanssa ole mitään tekemistä. Olen hieman erimieltä ja siksipä tänään vuorossa on kaikille tuttu – jopa ikoninen metsiemme kuningas eli Karhu III.
Alunperinhän Karhun taival alkoi Porissa 1920-luvulla, missä se eleli aktiivisesti kymmenisen vuotta ennen kuin jäi talviunille. Horroksesta herännyttä Karhua tavattiin aluksi vain laihempana versiona, kunnes kolmen vuoden kuluttua vuonna 1961 nalle vahvistui Karhu III:ksi. Sen jälkeen Karhu on matkannut pois Porista Keravalla ja levittäytynyt suomalaisten sydämiin, autotalleihin, mökkisaunoille, ravintoloihin, lippiksiin, kioskeihin, kesänurmikoille, festareille ja jopa VR:n juniin.
Siellä minäkin nyt Karhun kohtasin. Vaikkei tapaaminen ole ensimmäinen laatuaan, emme ole kovin usein kohdanneet maisteluetäisyydeltä viime vuosina. Katseet ovat kaupassa pikaisesti kohdanneet, mutta hyllyissä tilaa vallannut Karhu ei ole sympatisoinut minua. Muistot eivät ole erityisen hyviä. Ensi kohtaaminen oli joskus 1998 taskunlämpimänä litran pullosta. Meinasi palautua saman tien takaisin. Jäi yhteen hörppyyn ja kaveri sai jatkaa itse Karhunsa kanssa painimista. Tosin olen sen jälkeen muutamia kertoja Karhun myös onnistuneesti kurkkuun kaatanut.
Mutta muistelot sikseen ja rohkeasti tiskiä kohti.
Hanasta lasiin kaadettu Karhu III on väriltään hieman tummemman hunajan väristä. Pinnalla on vain häivähdys vaahdosta. Kuin nyletty nahka. Reunoille on kertynyt hieman enemmän kuplia. Muisto tuuheasta turkista? Vaiko yritelmä kasvaa siihen kapisessa ruumiissa? En tiedä. Hieman väljähtäneeltä näyttää, vaikka muovituopin pintaan painettu vaalean karhun naama tapittaa tiukasti janoista matkalaista suoraan silmiin. Mainostaululla keikuilevalla Karhulla on tuuheamman oloinen vaahtoturkki kuin käsiini saamalla yksilöllä. Ja se on asettautunut lasiseen tuoppiin. Olen hieman pettynyt, mutta eihän todellisuus yleensä mainosten maailmaa vastaa eikä keinahteleva ja heilahteleva juna ole korkeiden lasiastioiden paras kaveri.
Aikani tuijoteltuani päätän lopulta alkaa karhun kaatoon ja nappaan jykevän näköisen nallukan naamasta tukevan otteen. Kohotan tuopin nenän alle nuuhkittavaksi. Vastassa on hyvin olematon tuoksuprofiili. Ei humalan napakkaa vastarintaa, vaan kesy mitättömyys. Ensin ei meinaa irrota mitään tuoksuja, mutta muutama syvä nuuhkaisu ja esiin tulee tuulahdus maltaisesta makeudesta. Ehkä häivähdys tai muisto saksalaisesta katkerohumalasta. Siinä kaikki.
Sitten kohti kurkkua. Ensimmäinen suullinen ja suun täyttää kevyt mallasneste, jota reilu hiilihappoisuus terävöittää. Makeutta ja mallasta löytyy, mutta molempia maltillisesti. Vaikka Karhun mallasrunko on hieman ohuehko, näyttää City-Nallukka kuitenkin hiukan luonnettakin ja puraisee kevyesti humalan katkeroilla pisteliään hiilihappoparven takaa. Mutta ei saa pysyvää otetta.
Rauhallisen naukkailun aikana Karhu ehti lämmetä, minkä seurauksena hieman tukkainen maltaisuus ja karkerot korostuvat. Vaikka maut on itse asiassa näin voimakkaampia, mutta ei hyvällä tavalla. Jotain samaa kuin keitto vaiheen jälkeisessä jäähtyneessä mallasvierteessä, johon hiivat eivät ole tehneet vielä omia taikojaan.
Kyllä Karhu olisi pitänyt kaataa nopeammin kurkusta alas – siihen kai tällä pyritäänkin, jotta parhaat puolet olisi esillä pysyneet. Ei innosta, mutta kyllähän tätä juo ennemmin kuin nenilleen ottaa. Minä suosittelen mieluummin valitsemaan listalta Pilsner Uruquellia tai Laitilan Kukko Tummaa tölkistä. Se minkä 1,20 € hinnassa häviää, sen maussa voittaa.
Koska tämänkertaisesta luukusta paljastui Karhu junassa nautittuna, niin eihän tähän voi laittaa musiikiksi muuta kuin edesmenneen Rubikin hieno ja svengaava ralli Karhu junassa. Vaikkakaan olut ei tee kunniaa valitulle kappaleelle.
Toissa päivänä käväisin jätskiostoksilla pitkästä aikaa piskuisessa K-Market Kalakukossa Kuopion keskustassa. Kaupan pienuudesta huolimatta olutvalikoima on oikein kelvollinen ja sen takia pyörähdinkin kurkkaamassa oluthyllynkin. Lähes kaikki oli jo vanhoja tuttua, mutta kaksi uutta tuttavuuttakin löytyi. Sinebrychoffin tuo maahan mainion Brooklyn Breweryn oluita ja hyllystä lähtikin nyt mukaan uusi tulokas Brooklyn 1/2 Ale.
Sen lisäksi hyllyssä oli myös emopanimon, Carlsbergin, uusin yritys lähentyä pienpanimo-oluiden aallon harjaa. Suomessa nämä Carlsbergin oluet julkaistaan Nikolai Brewmaster Collection nimikkeen alla, mutta samat tuotteet on julkaistu myös Ruotsissa ja Tanskassa. Aiemmin Nikolai BMC -sarjassa on ilmestynyt maukas Irish Red ja melkoisen mitään sanomaton California Steam Beer.
Tällä kertaa vuorossa on Indian Pale Ale. Nyt olut poikkeaa kuitenkin originaalista Tanskalaisesta Carlsbergin BMC Indian Pale Ale versiosta prosenttipitoisuudessa, kuten Tuopillinen-blogia kirjoittava Jouni Koskinen minulle ystävällisesti vinkkasi. En tiedä onko suomalainen versio tehty erikseen vai laimennettu originaalista (toivottavasti ei), mutta kyseessä on siis sinällään eri olut. Tarkempia speksejä en tästä vielä löytänyt, kun koko olutta ei löytynyt vielä Sinebrychoffin sivuilta.
Nikolai BMC Indian Pale Ale on väriltään kauniin kuparin ruskea ja hyvin kirkas. Pinnalle muodostuu lasiin kaadettaessa noin kahden sentin kuohkea valkoinen vaahtokerros.
Tuoksu on melkoisen mieto. Etiketti lupailee selkeää raikasta tuoksua, mutta siitä selkeydestä en nyt menee takuuseen. Raikas joo, mutta en meinaa saada tästä mitään irti. Kevyen toffeinen ja häivähdyksen omaisesti sitruuna, kun oikein kuvittelen. Ei nyt kovin voimakkaasti IPAmainen tuoksu.
Maussa on karamellista mallasta sekä häivähdyksenä mangoisia ja sitruksisia aromeja, jotka kuitenkin jää nopeasti maltillisten katkeroiden alle. Myös hieman makea. Jälkimaussa katkeroista on enää kaiku jäljellä.
Suutuntuma on kevyt ja maltillisen katkeroinen. Melkoisen helppojuotavuus.
Kokonaisuuten Nikolai BMC IPA on ihan tasapainoinen IPA, joka jää kyllä hyvin vaisuksi. Sanoisin, että tämä menisi tyylinä muuten Pale Ale osastolle katkeroiden ja maun maltillisuuden vuoksi, mutta väri on selkeästi tummempi. Tätä on helppo juoda ja onhan tästä helppo alkaa opettelemaan pois pulkeista, jos katkeroja pelkää. Olvi IPA on kuitenkin selkeästi paremman makuinen ja enemmän IPA kriteerit täyttävä olut kuin tämä. Puhumattakaan siitä, että vertaisi tätä kauppavahvuisten IPA-oluiden aateliin – Founder'sin All Day IPAan.
Speksit: Panimo: Nimellisesti Sinebrychoff, mutta on todellisuudessa Carlsbergin konsermin pohjoismainen yhteisprokkis. Tämä on ainakin pantu Ruotsissa eikä Keravalla. Tyyli: Indian Pale Ale / Pale Ale Maa: Ruotsi Alkoholi: 4,6 % Muuta: Nikolain Brewmasters Collection Mistä: K-Market Kalakukko, Kuopio
Iisalmelainen Olvi on ensimmäinen Suomen kolmesta suuresta panimosta, joka on lähtenyt kunnolla IPA buumin mukaan. Tai olihan Sinebrychoffilla 2013 vuoden Suomen Olutmestari -kisan voittaneen Mirva Kylmäkorven suunnittelemana Olutmestarin 777 IPA, mutta sitä oli saatavilla vain ravintoloista tynnyrivahvuuksina. Olvi tuo siis ensimmäisenä kauppavahvuisen.
Jonkunlaista vastarintaa oli aistittavissa aiemmin tämän suhteen, mutta pienpanimobuumi on jo nostanut Suomessakin niin voimakkaasti päätään (onhan noita pienpanimojakin syntynyt muutamassa vuodessa kuin sieniä sateella), ettei tämä ole jäänyt isoiltakaan huomaamatta. Tähän on pyritty vastaamaan monella tapaa. Olvi on tuonut jo markkinoille oman vehnäoluen. Nyt oli IPAn vuoro. Ehkäpä seuraavaksi vaikkapa Saisonia? Tai kunnon Stoutkin kävisi.
Olvi IPA on väriltään vaalean meripihkan väristä ja hyvin kirkasta. Valkoista vaahtoa kertyy kaadettaessa kivasti, mutta se laskee aika nopeasti.
Tuoksussa naamalle lyö ensimmäisenä Pohjois-Savolainen mäntymetsä. Pihkaisten havujen seasta voi aistia hienoista kaukomailta Poroveden rannalle kantautunutta greippiä. Humalan tuoksujen hehku on pellettimäinen, kuin nuuhkaisisi pellettihumalapussia. Nyt on luonnetta!
Tölkin kyljestä löytyy hyvin oluen tärkeimmät tiedot. Tässäkin on ajateltu olutharrastajia.
Maussa myös pihkaista havumetsää kaverinaan maltaisuutta. Kuin havupuisella lusikalla kauhoisi suuhunsa maltaista ohrapirtelöä. Humalointi katkeroita on kivasti ja se on enemmän Pohjois-Savolaista havumetsää kuin tropiikin hedelmiä. Suutuntuma on napakan katkera, jota hieman jauhoinen jälkituntuma häiritsee.
Erittäin kelpo IPA kotimaiselta suurpanimolta. Hienoa työtä Olvi! Ja kun olut on vielä kohtuuhintaista ja oikein kelpoa kauppavahvuista, niin tätä tulee varmasti ostettua toistekin.
Speksit: Panimo:Olvi Tyyli: Iisalmi Pale Ale (= Indian Pale Ale) Maa: Suomi Väri: 16 EBC Katkerot: 55 EBU Kantavierre: 11,5° Humalat: Polaris Alkoholi: 4,7 % Muuta: Ensimmäinen Suomalaisen suurpanimon IPA-tyylin olut. Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio
Toinen tämän illan maisteluoluista on sitten Sinebrychoffin Karhu Huurre. Vastineena käsityökäisoluille Sinebrychoff on tuonut oman Nikolai Brewmasters Collectionin markkinoille, mutta pientä persoonallista ilmettä on haettu myös Karhun tuotemerkin kanssa.
Aiemmin Sinebrychoff on tuonut markkinoille viriteltyjä Karhu versioita: Karhu Korpisavu (2009), Karhu Ruis (2011) ja Karhu Tuplahumala (2013). Näistä Korpisavu, ja etenkin sen Alkossa myytävä vahvempi versio, maistui minulle. Karhu Ruis oli myös mukiin menevä, mutta Karhu Tuplahumala oli totaalinen pettymys ja sem maku oli hyvin vetinen. Nyt tämä uusi Karhu Huurre on ilmeisesti Karhua, joka on humaloitu pelkällä uudehkolla baijerilaisella Polaris humalalajikkeella.
Karhu Huurre on väriltään kirkkaan kullan keltaista. 18 karaatin ei 24 karaatin. Valkoista kuohkeaa vaahtoa kertyy kivasti oluen pinnalle. Kevyen maltaisuuden haistaa hädin tuskin.
Vaikka tuoksu ei antanut paljoa odottaa, niin maku yllätti tähän nähden positiivisesti. Mietoa maltaisuutta ja omenaista makeutta. Suutuntuma on kevyt ja niukka hiilihappoinen.
Kokonaisuutena aika vaisu ja omenamehumainen olut. Kyllä tämmöisen kylmänä kesäpäivänä janojuomaksi voisi jouda, mutta mielummin ottaisin vaikka lasin vettä – ja päälle tuopin Olvi IPAa.
Sinebrychoff on tuonut Nikolai-tuotemerkin alla jo muutamina vuosina hieman suurpanimon peruslinjasta poikkeavia oluita. Ensin oli vuosioluet vuodesta 2011. Ensimmäinen Wieniläistyylinen lager oli selkeää varman päälle pelaamista. Seuraavana tulleet Kellerbier ja Cascade tarjosivat jo vähän enemmän makunautintoja, vaikkei mitään erityisen mieleen jääviä makuelämyksiä olleetkaan. Sitten tämän vuoden Oaked Tumma Lager oli taas pelkkää kevyttä variointia perusoluista.
Nyt sitten kauppojen hyllyille putkahti Nikolai Brewmasters Collection Irish Red Alen ja California Steam Beerin voimin. Näköjään on suurpanimoillakin huomattu ihmisten lisääntyvä kiinnostus erityylisiin oluihin ja niiden makuun määrän sijaan:
"Jatkuvasti vahvistuva craft-oluttrendi oli innoittamassa Carlsberg-konsernin panimomestareita heidän kehittäessään Brewmasters’ Collection -oluet. Ne on luotu eri puolilta maailmaa saatujen alkuperäisreseptien pohjalta, kunnioittaen perinteisiä raaka-aineita, käymismenetelmiä ja kulttuuriperintöä."
Tämä on siis ainakin Carlsbergissä vihdoin havaittu oluiden markkinointipäällikkö Johan Jakobssonin mukaan:
”Viime vuosina vahvistunut kotoilutrendi on tehnyt kotona kokkaamisesta monelle harrastuksen ja vienyt oluthyllyn ääreen valitsemaan erityylisiä oluita kokeilumielessä ruoan kaveriksi. Teetimme viime vuonna tutkimuksen (Craft beer, Kopla 2013), joka osoitti, että 89 % vastaajista on kiinnostunut ostamaan ja maistamaan erikoisoluita. He myös ostavat silloin tällöin tavanomaista kalliimpia oluita. Erityisesti nuoret aikuiset ovat uteliaita erikoisoluiden suhteen ja tutustuvat mielellään oluen monipuoliseen maailmaan. Brewmasters’ Collection -valikoimassa on muitakin kiinnostavia oluita kuin nämä kaksi, esimerkiksi kausioluita. Kysyntä ratkaisee, saadaanko niitä nähdä Suomessa”
Eli panimo on valinnut nämä kaksi edustamaan "erikosioluita" ja jos ne myy, niin lisää vaihtoehtoja voidaan saada. Eli markkinatalous jyrää. Tosin, jos nämä ei myy (oli se sitten olueiden onnistumisesta tai tyylisuunnan valitsemisen onnistumisesta riippuvaa) niin ideaa ei viedä eteenpäin ja tarjotaan jatkossakin vain peruslagerieta. No ei ehkä nyt ihan näinkään karusti ajatellen, mutta isot on näköjään hitaita reagoimaan. Tässä on pienten käsityöläispanimoiden iskun paikka ja siksi niitä mielelläni itsekkin maistelen. Aina ei tule osumia, mutta usein ne tarjoavat mielenkiintoisia makuelämyksiä. Isot taas pelaavat ehkäpä liiankin varmanpäälle.
Jos palataan taas takaisin Nikolain Brewmaster Collection sarjaan, niin molemmat tyylit ovat sinällään hyvä valinta, että lähestyttävyys keskiverto lipittelijällekin on matala (jos vain uskaltautuu sen "erikoisoluen" sieltä hyllystä tölkkipäckin tilalle ottamaan), sillä tyylilajit ovat makumaailmaltaan kuitenkin kohtuullisen lähellä lagereiden maailmaa. Pienpanimotuotanto on näistä kuitenkin kaukana, mutta käsityöläismentaliteettia sentään. Carlsberg brändin alle kuuluvien panimoiden panimomestarit ovat pähkäilleet nämä reseptit salaisissa "kammioissa" ja sitten nämä on tuotu pohjoismaissa (tai ainakin Suomi, Ruotsi ja Tanska) markkinoille omina tuotteinaan ja kyseisten panimoiden panimomestareiden valintoina. Irish Red Ale on pantu Ruotsissa ja California Steam Beer Tanskassa.
California Steam Beerin maistoin muutama päivä takaperin ja mielestäni kauppojen peruslagerin se päihitti, mutta eipä siitä sen enempää. Panimoyhtiö Hiisin samaa tyylilajia edustava Harjun Höyry oli maukkaampi lajinsa edustaja.
Tämä Irish Red Ale on väriltään kauniin punaisen ruskeaa. Pinnalle kertyy parin sentin kerros ruskeaan taittavaa vaaleaa vaahtoa.
Tuoksu on mieto, mutta aistittavissa mallasta ja marjaisaa makeutta. Maussa tulee ruusunmarjaa ja makeutta, joka taittuu kevyeen katkeruuteen jälkimaussa. Tämä kombinaatio toimii kohtuullisesti. Ruusunmarjaisuus on samalaista kuin Valion ruusunmarja viilin hillossa. Jännä. Ei pahaa.
Suutuntuma on aika runsas ja napakka mallasrunko tukee makuamaailmaa. Humalointi on hyvin kohtuullista.
Kerrassaan kelpo Red Ale. Tätä voisi saunakaljaksi ostaa vaihtelun vuoksi. Tässä olisi helppo avaus erityylisten oluiden makumaailmaan, jos ei ole vielä ehtinyt muihin kuin tummaan ja vaaleaan lageriin tutustumaan.
Leppoisaan tunnelmaan punaisen kaveriksi punaista. 90-luvun alkupuolen iso hitti Simple Redin Stars pyöri omassa nuoruudessani tiuhaan MTV:n (silloin, kun kanava oli vielä loistava väylä uudelle musiikille) ohjelmistossa, joten otetaanpa nyt sitten nuoruuden muistolle.
Speksit: Panimo: Nimellisesti Sinebrychoff, mutta on todellisuudessa Carlsbergin konesermin pohjoismainen yhteisprokkis. Tämä on ainakin pantu Ruotsissa eikä Keravalla. Tyyli: Red Ale Maa: Ruotsi Väri: 25 EBC Katkerot: 22 EBU Kantavierre: 11,4° Maltaat: Pilsner- ja kristallimallas (ainakin) Humalat: Cascade (ainakin) Alkoholi: 4,6 % Muuta: Nikolain Brewmasters Collection Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio
