perjantai 9. joulukuuta 2016

Tuomas APA – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Tämän päivän luukusta kaivautui esiin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Tuomas APA. Olut on tehty yhteistyössä vuoden 2015 Hyvän Tuomaan Esko Pajusen kanssa. Olut on tehty poikkeuksellisesti etuvierteestä eli maltaita ei ole mäskäyksen jälkeen huuhdeltu ollenkaan. Tai huuhtelu vettä ei ole käytetty ollenkaan. Tällä tekniikkaalla on ilmeisesti jossain päin maailmaa perinteisesti olutta, jolloin etuvierteestä on tehty yksi olut ja huuhteluvedestä toinen, miedompi olut. Tuomas APAn etuvierre on valittu, koska näin vierre on puhtaimmillaan.

Kyseessä on pelkästään Pekko humalalla humaloitu ns. single hop American Pale Ale. Pekko humala on suomalaisesta nimiasustaan huolimatta kehitetty jenkkilässä, mutta nimetty kuitenkin suomalaisen muinaisuskonnon maanviljelyn ja hedelmällisyyden jumalan mukaan. Kyseessä on hyvin korkean alfahappopitoisuuden (eli katkerojen) lajike, jota voidaan käyttää sekä katkero että aromihumalana.

Tuomas APA on meripihkan värinen, hieman samea olut. Pinnalle muodostui valkoinen parin sentin vaahtokerros, joka alkoi jäätyi ulkona -10 °C pakkasessa. Ehkäpä vaahtokukka olisi noussut korkeammaksi, jos juomaa ei olisi kaadettu lasiin ulkona. Oikein herkullisen näköinen.

Tuoksu on hedelmäinen, makean maltainen ja hennon toffeinen. Hedelmistä löytyy kuivattua aprikoosia ja jotain taatelimaistakin. Ihan tasapainoinen tuoksu.

Maussa esiin astuu maltainen ja hieman hedelmäinen makumaailma, joka jää nopeasti humaloiden ensipuraisun alle. Ensipuraisu, joka oli yllättävänkin tiukka, paukauttaa suun täyteen pakkaslumen valkaisemia pihkaisia havunneulasia pyöritellen niitä pitkin limakalvoja. Aika tiukka ote tällä Tuomaalla! Toinen suullinen tuo esiin myös pähkinäisiä aromeja jättäen hedelmät enemmänkin taka-alalle. Pihkat on vielä mukana, mutta maltillisemmin.

Suutuntuma on raikas ja yllättävänkin täyteläinen kauppavahvuiseksi. Humalointi on enemmänkin katkero-osastoa, mutta hedelmääkin löytyy eikä tämä jää monen kauppavahvuisen tavoin katkeron – tai lähes kitkerän – vetiseksi. Humalointi tukee hienosti maltaiden makua ja antaa oluelle luonnetta.

Onpas oikein oiva APA, jossa tuntuu olevan jouluisia fiiliksiä. Tai sitten se on vain minun kuvitelmissani, mutta joka tapauksessa otan mielellään tämän APAn leivinuunin lämmitykseen tai kinkun paiston odotteluun. Sopii myös mukavasti makkaroiden kanssa. Omassa luokassaan oikein onnistunut olut!

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50 

Speksit:
Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Tyyli: American Pale Ale
Maa: Suomi
Väri: 21 EBC
Katkerot: 36 EBU
Kantavierre: 12,8%
Maltaat: Pilsner, Cara Plus 10, Cara Plus 100
Humalat: Pekko
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: Tehty yhteistyössä vuoden 2015 Hyvän Tuomaan Esko Pajusen kanssa. Olut on valmistettu poikkeuksellisesti pelkästä etuvierteestä, eli mäskin huuhteluvettä ei ole käytetty lainkaan. Näin vierre on puhtaimmillaan.
Mistä: Päivärännan Citymarket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti