torstai 24. huhtikuuta 2014

Lutakko IPA – Panimo Hiisi

Tänään ajattelin päivittäväni hieman blogini ulkoasua, kun ei tuo dynaamisen näkymän asettulu toimi toivotulla tavalla. Pidän kovastikkin tuosta layoutista, mutta kun kaikki jutut ei siinä suostu toimimaan, niin pitää sitten tehdä muutoksia. Paska kauniissa paketissa on kuitenkin edelleen paskaa. No toivottavasti tämä blogini ei ole sitä, mutta tämä bloggerin dynaamisten näkymien alustan toimiminen on.

Taustakuvia ottaessa levittelin jemmassa olevia pulloja (joita löytyi kaikkiaan 18 erilaista + muutamasta tuplat) kuvausta varten asemiin vinyylien kera. Niitä siinä pyöritellessä alkoi suuta kuivamaan ja kun oli sopivasti lounasaikakin, niin valikoin tuolta jäkäristä kylmäsavulohilaatikolle kaveriksi Lutakko IPAn, minkä on pannut Lutakko Offroad American Wheat Alen tapaan Panimo Hiisi.

Kelpo kauppavahvuinen IPA, joka ei
kuitenkaan yllä omien suosikkieni joukkoon.
Olut on väriltään tummuneen oljen keltaista ja hieman sameaa. Pinnalla kertyy n. 2 cm paksuinen jämäkkä vaahtokerros. Tuoksussa vehnäistä pehmeyttä ja häivähdys humaloinnin sitrusta, mikä ei kyllä ole kovin raikas. Tuoksun perusteella humalointi ei vaikuta kovin voimakkaalta. 

Maussa perusrunko on miedompi ja siksi humaloinnin katkeruus nousee nopeasti hallitsevaksi mauksi. Humalointia on selkeästi enemmän kuin mitä tuoksu antoi odottaa. Humalakatkeron takaa kurkkii hieman hedelmäkarkkisia aromeja, jotka ei mielestäni pääse ihan parhaalla tavalla esille. Muuten reipas humalointi jättää humalanystävälle hyvän jälkimaun suuhun. Suutuntumaltaan olut on aika kevyt, jota katkeruus ryydittää. Nopsasti lasista hävisi.

Tämä ei nouse kuitenkaan omien suosikki IPA-oluiden kastiin, vaikkakin onkin ihan kelpo olut. Toki kauppavahvuiset IPAt eivät mielestäni yllä samaan maukkuuteen kuin esim. 5,2% luokan IPAt, mutta mm. Founder's All Day IPA on tästä oikein maukas poikkeus. Siihen kastiin tämä on hyvä. Pidin kuitenkin Offroadista enemmän, joten jos jompaa kumpaa pitäisi juomaksi valita niin sitä.

Mutta kaiken kaikkiaan on hienoa huomata, miten näinkin nuori pienpanimo saa hyviä ja persoonallisempia oluita aikaiseksi. Mielenkiinnolla näitä uutuksia jo Hiideltä odottelen. Toki muiltakin pieniltä, kuten Rekolalta ja Pyynikin Käsityöläispanimolta, tulee rohkeita keitoksia ja Ruosniemeä on kovasti kehuttu, mutta täällä asti ei ole vielä niitä ole ollut saatavilla. Niin ja onhan meillä täälläkin päin tuore Iso-Kallan Panimo, jonka Savo Indian Pale Alen maistamista odottelen kovasti, ja Alahovin viinitilakin kehittelee panimotoimintaa ja toi juuri markkinoille Vanha Torni -oluet tummana ja vaaleana lagerina. Niin ja Kitteen Panimon Pajarit on päässyt ainakin täälläpäin S-ketjun kaupoihin (tosin itse olen maistanut vasta IPA, mikä oli mielestäni hienoinen pettymys, mutta Porterista olen lukenut hyviä arvioita, joten sekin testiin jossain vaiheessa). 

Mielestäni pienten panimoiden etu jättiläisiin verrattuna on mahdollisuus tehdä myös virheitä pienempien eräkokojen myötä, joten rohkeita kokeiluita kehiin! Ainakin minä arvosta makuja. Se, että olut ei ole täysin mieleeni, ei tarkoita sitä, että panimo olisi huono, sillä makuasioitahan nämä ovat. Mutta jos näkemystä löytyy, niin varmasti toistekin tulen saman panimon tuotteita testaamaan.

Etikettiin on taas sanailtu mukavuuksi Lutakosta:
"Lutakko muistuttaa miksi IPA on klassikko. Uusi ja vanha kohtaavat - moderni suosikki on tehty käyttäen ajattomia klassikoita makunsa lähteinä. Lutakko ei turhia konstaile, koska täällä ei tarvitse. Näiden tahtiin on ennenkin möykätty."
Eli jotain arvoistaan musiikkiahan tämä kaipaisi. Tämän vuoden ensimmäisen parvekelounaan taustalle pyörittelin musiikiksi Aavikkoa, kun tuli levyjä hyllystä rekvisiitaksi napattua. Aavikko on varmaan useammankin kerran uransa aikana soittanut Lutakossa, joten oivastihan tämä "muysicia" soittava bändi tähän sopii.

Uavikkohan o myös tästä Kalakukkokaapunnin nuapurista eli Siilinjärveltä kotoisin. Tämän trioon musiikkin on aina kulkenut omia polkujaan ja nojaa vahvasti itämaiseen tunnelmointiin ja vanhojen syntikkoiden soundeihin. Alkuajan tuotannosta tulee mieleen hyvinkin paljon vanhat C64- ja Amiga500-kauden pelien musiikit. Nykyisin soitin arsenaali ja ilmaisu on laajentunut paljonkin Tomi Kososen tuotua myös saksosofoni ja midi-saksofonisaundeja mukaan. Kososen lisäksi bändissä vaikuttaa Paul Staufenbiel (syntikat) ja Tomi Leppänen (rummut), joista jälkimmäinen vaikuttaa myös useissa muissakin kokoonpanoissa (mm. Circlessä) ja pyydettiimpähän tätä suoraselkäistä rumpalia soittamaan Yoko Onon Suomen keikallekin. Eipä pöllömmin. Bändihän on saanut tuotantoaan soimaan myös monenlaisiin paikkoihin. Matkapuhelin operaattori Elisa käytti Ale/Rea -mainoksessaan Vaaleanpunainen Palvelu -biisiä. Ylen Telakka-ohjelman tunnarina kuultiin Kova Lääkitys-kappale ja Nelosella esitetyn suositun Kumman kaa -sarjan tunnari on myös bändin käsialaa.

Tämä omantienkulkija on myös keikkaillut eri puolilla maailmaa levittämässä muysicin ilosanomaa. Alkuaikona bändi ilmeisesti heitti mm. ruotsinlaivakeikkoja tanssivalle kansalle, mutta tämän jälkeen bändi on tanssittanut niin hippiäisiä, rockareita, hipstereitä kuin hevareitakin. "We play - you dance!" Ja niin kansa tanssii. Minä myös.

Aavikkoa on tullutkin todistettua livenä varmaan reilut kymmenen kertaa vuosien varrella. Kerran jopa eräillä synttäreillä omakotitalon olohuoneessa Kuopiossa. Seuraava keikka Aavikolla olikin sitten Lontoossa. Bändiä lämmitteli muuten tuolloin debyyttiesiintymisellään garagerockia kunniakkaasti veivannut tyttöbändi Micragirls. Tämä tapahtui juuri Multi Muysic -albumin ilmestymisen jälkeen ja muistelisin seuraavan biisin soineen myös siellä olohuoneessa.

Biisi suositukseksi valitsen Torpedo Boys -kappaleen, mikä on Multi Muysic -albumin päätösraidan Torbedo Girlsin räväkämpi versio. Ja takuuvarma tanssittajabiisi keikoilla. Itse biisi löytyy ainakin Viitostie kappaleen 12" Megamaxisingleltä kuten ilmeisestikin myös CD-singleversioltakin. Joku sen on näköjään YouTubeenkin ladannut... niin voin sen tähän linkittää. Mutta kun "Pojat Siilistä, pistää fiilistä", niin Musamies menee tanssaten ripustamaan pyykkejä.





Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 31/50



Speksit:
Panimo: Panimo Hiisi
Tyyli: IPA
Maa: Suomi
Maltaat: Ohra- & vehnämallas
Humalat: Columbus, Centennial, Amarillo
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: Tanssisali Lutakon nimikko IPA. Saatavilla ilmeisesti vain Tanssisali Lutakosta ja kotiin K-Supermarket Lutakosta.
Mistä: K-Supermarket Lutakko, Jyväskylä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti