Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mathildedalin Kyläpanimo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mathildedalin Kyläpanimo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. elokuuta 2016

Seppä – Mathildedalin Kyläpanimo

Tänään maistelussa Mathildedalin kyläpanimon Seppä, joka on yksi alkon elokuun lopun uutuuksista, jossa monopolin valikoimiin tuli toistakymmentä uutta kotimaista pienpanimo-olutta. Itse hommasin niistä muutaman kiinnostavimman, kun ei putkiremontin keskellä budjetti enempää nyt oikein taivu. Seppä oli yksi niistä.

Seppä on väriltään pikimustaa ja lähestylkoon läpikuultamatonta. Erittäin mustaa. Pinnalle muodostuu ohut kerros hieman harmaanruskeaa vaahtoa. Jotenkin erittäin houkutteleva näköinen olut.

Tuoksu on kylmänä ensi nuuhkaisulla melko kirpeä ja jopa hieman pistävä. Sitten esiin alkaa työntyä nokea ja kahvia. Jopa hieman tervaakin. Lämmettyään pahin terä tuoksusta taittaa ja käy miellyttävämmäksi. Kuitenkin tietty bounbonin pistävänlainen tuulahdus työntyy välistä selvästikin esiin.

Seppä iskee ensi suullisella noet ja katkerot kurkkuun. Maussa on selvästi nokista puuta, kahvia ja jotain terävää ja vaniljaista. Jälkimmäiset maut on selvästi bourbontynnyrin tammilastuista. Maut pehmenevät hieman lämmettyään tuoden esiin myös häivähdyksiä suklaisuudesta, mutta päällimmäisenä on esillä on noki ja kahvi. Jälkimaussa viipyilee paahteiset kahvipavut ja eteläisen rämealueen bourbonin henkäys.

Suutuntuma on alkuun hyökkäävä nokisuuden ja katkeroiden vuoksi, mutta pehmenee lämmettyään. Nyt suutuntuma on pehmeän nokinen, mutta jälkimaussa esiin nousee raikasta terävämpää ja kylmempää tunnelmaa. Selvästi bourbonin kosketus.

Kokonaisuutena Seppä on erittäin hieno ja maukas olut. Täystä nauttii ihan ilokseen. Hienoa työtä Mathildedalin Kyläpanimolta.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 40/50  

Speksit:
Panimo: Mathildedalin Kyläpanimo
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Väri: 256 EBC
Katkerot: 34,4 EBU
Kantavierre: 15,4 °P
Maltaat: Ohra- ja paahtomaltaat
Humalat: Amerikkalaiset aromihumalt
Alkoholi: 7,0 %
Muuta: Bourbon-tynnyrin tammilastuja
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Musta Valssi – Rekolan Panimo / Mathildedalin Kyläpanimo

Tänä maistelussa Rekolan Panimon ja Mathildedalin Kyläpanimon Musta Valssi. Tästähän on kyllä myös maitokauppa versio, jota ei tosin Kuopion seudulla ole näkynyt. Tästä syystä on se jäänyt maistamatta. Nyt kuitenkin vahvempi versio saapui ympäri Suomea Alkon käsityöläisoluiden myötä. Eli tämä olut on osa tämän vuoden valikoimaa ja onhan se aika antaa taas lagereillekin mahdollisuus. Täytyy myöntää, ettei niitä ole paljoa tullut juotua. No, tosin tänään join päivällisellä tomaattikeiton kaverina kotitekoisen Lazy Sunday Lagerin, jonka reseptiikka mukailee Samuel Adams Boston Lagerin reseptiikkaa. Mutta löpinät sikseen ja juoma lasiin.

Musta Valssi on nimensä mukaisesti väriltään mustaa – sysimustaa. Tästä ei kyllä paljoa läpi näy. Vaaleaa vaahtoa kertyi pinnalle parin sentin kuohkea kerrokseksi, mutta se on kuitenkin melko lyhyt ikäinen.

Tuoksu on tuhdin maltainen ja hieman mämminenkin. Jotain suklaistakin tässä on. Lämmettyään tuoksuun tulee myös palvikinkkua. Miellyttävän ruokaisa ja pehmeä tuoksu.

Makuun tulee alkuun maltaista makeutta ja hieman suklaisuutta, jonka jälkeen suun valtaa erittäin paahtomaltainen jopa nokinen makumaailma. Jälkimakuun nousee kivasti katkeroita kuivaamaan suuta, mikä korostaa oluen nokisuutta. Katkerot ovat kuitenkin maltilliset. Jälkimaussa nousee välillä esiin myös mukavia palvikinkkuisia aromeja. Nämä jälkimaut pyörivät kivasti suussa pitkään.

Suutuntuma on alkuun täyteläisen maltaiset, minkä jälkeen kuivat katkerot ottavat paikkansa.

Kokonaisuutena tässä on kyllä erinomainen tumma lager, jossa on mukana rielusti kuivaa nokisuutta. Monipuolinen ja maukas olut, jota olisi voinut juoda vielä toisenkin pullollisen. Tämä ei ole mikään erikoisen, mutta maukas ja tasapainoinen kylläkin. Musta Valssi toimisi varmasti hyvin myös ruoan kanssa. Taidan hommata pari pulloa käyttöolueksi.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50 

Speksit:
Panimo: Rekolan Panimo / Mathildedalin kyläpanimo
Tyyli: Tumma Lager
Maa: Suomi
Väri: 112 EBC
Katkerot: 48,1 EBU
Kantavierre: 13 °P
Maltaat: Pilsner-, pale ale-, münchener ja black-maltaat
Humalat: Tradition, Spalter ja Hallertauer
Alkoholi: 5,6 %
Muuta: Yksi vuoden 2016 Alkon käsityöläisoluista
Mistä: Sokoksen Alko, Kuopio

maanantai 8. helmikuuta 2016

Pirske – Mathildedalin Kyläpanimo

Tänään maistossa Mathildedalin Kyläpanimon Pirske. Kyseessä on itselleni vielä aivan tuntematon panimo. Tai no olenhan minä panimon vaiheita täältä etäältä seurannut ja päässyt maistamaan yhden yhteistyöoluenkin, jos totta puhutaan, mutta yhtään täysin omaa tuotetta en ole vielä päässyt maistamaan. Joten odotan innolla uuteen panimoon tutustumista.

Jotenkin tämä panimo herätti mielenkiintoni heti, kun kuulin tästä. Olen nimittäin kerran käynyt Mathildedalin kylässä soittokeikalla häissä. Ja olipa muuten pirun moiset häät, joissa soittajillakin oli erittäin hauskaa, vaikka soitimme kaikkiaan 4-5 tuntia. Ja erikoisesti sinne päädyin soittamaankin. Eräs tuttavani oli ilmeisesti sulhon kavereita ja oli lupautunut hänen häissään hoitamaan musaiikki puolen. Hän oku sitten pyytänyt bändimme laulajan mukaan soittamaan kitaraa, joka pyysi minut soittamaan bassoa. Ja minähän lähdin. Onneksi. Oli sen verran hauska reissu, vaikka ajomatkaa  kertyi kähes seitsemän tuntia suuntaansa. Harvemmin olen ollut keikalla, jos koskaan, missä bändillä on ollut puitteet yhtä hyvässä kunnossa. Illalla paikalle saavuttuamme meitä odotti maittava ruoka ja lämmin rantasauna saunaoluineen. Juhlapäivänäkin homma pelasi ja bändillekin oli oma pöytäpaikka juhlaväen seassa. Juhlaillan pimetessä saapui snäkärikoju pihalle, mistä sai hakea yösyömistä. Hyvät muistot siis jäi. Siksipä Mathildedal on jäänyt elävästi mieleeni. 

Mutta palataanpa muisteloista oluen pariin.

Pirske on väriltään kullankeltaista ja hieman utuista. Pinnalle muodostuu noin sentin korkuinen vitivalkea vaahtokerros. Pohjalta nousee tasaiseen rauhalliseen tahtiin pikkuriikkisiä kuplia. Kaunista.

Tuoksu on kukkainen, hedelmäinen ja kevyen hiivainen. Raikas tuoksuprofiili, jossa hiiva ei häiritse. Hieman taikina juurimaista tässä tuoksussa on.

Maku mukavan raikkaan kukkainen ja maltillisen mausteinen. Jälkimakuun hiipii banaania, jauhoista maltaisuutta ja hienoista hiivaisuutta, jota terästää kevyt pippurimaisuus. Hieno makuprofiili.

Suutuntuma on raikas ja hienoisen lämmittävä. Jälkimaun puolella nousee esiin maltilliset katkerot ja pippurinen lämmittävä puraisu.

Kokonaisuutena Mathildedalin Kyläpanimon Pirske on erinomaisen hieno olut, jota nautiskelee mielellään. Tätä voisi hommata varastoon parikin pulloa. Sopii hyvin näin nautiskeluun tai menisi myös saunaoluena. Hieno ensikohtaaminen Kyläpanimon kanssa. Toivottavasti pääsen piaan tutustumaan myös muihin tuotteisiin. Ne eivät vain ole vielä Mualiman navalle rantautuneet.

Laitampa pitkästä aikaa musaa tähän liitteeksi. Jotenkin samaiselta hääkeikkareissulta mieleen on jäänyt myös Villega Peoplen YMCA. Tämä soitettiin pariin otteeseen – ja onhan tässä melkoisen svengaava basso. Eipä mulla muuta. Illan jatkoja.



Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 40/50 

Speksit:
Panimo: Mathildedalin Kyläpanimo
Tyyli: Belgian Ale
Maa: Suomi
Väri: 10,8 EBC
Katkerot: 19,4 EBU
Kantavierre: 16,3 °P
Maltaat:  Pilsner- ja carapils
Humalat:  Saaz ja Savinjski Golding
Alkoholi: 6,9 %
Muuta: Kandisokeri. Yksi Alkon vuoden 2016 käsityöläisolut valikoimasta
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

lauantai 26. syyskuuta 2015

Luomu Rölssi – Rekolan Panimo ja Mathildedalin Kyläpanimo

Komia on vaahtokruunu.
Viime viikonloppuna vierailin pitkästä aikaa Helsingissä koulutuksellisissa merkeissä. Jäin kuitenkin yöksi kummipoikaa morjestamaan ja samalla tuli piipahdettua Sellon Prismassa. Sieltä lähti mukaan tämmöinen Kuopion seutuvilla tuntematon juoma kuin Luomu Rölssi.

Luomu Rölssi on Rekolan Panimon ja Mathildedalin Kyläpanimon yhteistyössä valmistama Kölsch-tyylinen olut, jota on maustettu luomurosmariinilla. Muutenkin ainekset on luomua.

Väriltään Luomu Rölssi on vaalean oljen keltaista. Lasissani olut näyttää samealta kuvassa, koska pintaan tuli huurua lämpötilaerosta johtuen. Tämä olut kuohuaa aivan tolkuttomasti. Varastostani ei löydy putkilomaista  kölsch-lasia, joten päädyin valitsemaan vehnäolutlasin. Vaahtokruunu on kyllä komea, mutta toivottavasti ylitsevuotava vaahtoilu ei enteile makuvikaa...

Tuoksu on maltainen, yrttinen ja maltillisen humalainen. Tuoksussa ei ainakaan virhearomeja.

Ensikaadon kuohut...
Rölssin maku on mukavan pehmeä, yrttinen ja maltainen. Ei virhemakuja. Jälkimakuun tulee maltilliset katkerot. Rosmariinin voi kyllä selkeästi maistaa, kun tietää sitä oluessa olevan, mutta se ei mene kuitenkaan ylitse. Toki voisi hyvinkin olla, että en olisi rosmariiniksi tätä mukavasti oluen makua sävyttävää makua tunnistaa. 

Suutuntumaltaan Luomu Rölssi on pehmeä ja napakkarunkoinen olut. Ehkäpä rosmariini vie himpun verran raikkautta pois, mutta antaa makumaailmaan sen verta persoonallista potkua, että se sallittakoon tässä oluttyylissä anteeksi.

Kokonaisuuten Luomu Rölssi on oikein maukas kölsch, joka sopii loistavasti saunaolueksi. Rosmariini maalailee makuhermoille hienostuneen vivahteen, jolla Luomu Rölssi erottuu edukseen. Rosmariini on uusi tuttavuus minulle oluessa. Jäi mieleen positiivisena makuelämyksenä.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Rekolan Panimo / Mathildedaln Kyläpanimo
Tyyli: Kölsch
Maa: Suomi
Maltaat:  Luomuohramallas
Humalat:  Luomuhumala
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: Mukana luomurosmariinia
Mistä: Sellon Prisma, Espoo