Näytetään tekstit, joissa on tunniste Beer Hunter's. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Beer Hunter's. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. marraskuuta 2017

Kauppojen jouluoluet 2017

Reilu kuukausi sitten eli noin kolme kuukautta ennen jouluaattoa havaitsin Kuopion Prismassa käydessäni ensimmäisten jouluoluiden saapuneen jo hyllyyn. Ensi naureskelin tälle neljännesvuoden aikaistukselle, mutta sitten aloin miettimään, että tässä olisi myös mahdollisuus. 

Olen nimittäin noin pari vuotta halunnut tehdä tasapuolisuuden nimissä arvioita kerralla kaikista – tai edes suurimmasta osasta sesonkioluista (esim. Alkon helmikuun käsityöläisoluet, pääsiäisoluet kesän uutuudet ja jouluoluet), jotta ne olisi samassa tekstissä luettavissa ja vertailtavissa. Tässä on aina vain ollut pari estettä. Toinen on se, etten useinkaan ehdi rauhassa maistelemaan kerralla useampaa olutta kotiolosuhteissa ja toinen on se, etten toisaalta ehdi tastingejäkään kavereiden kanssa järjestämään, jolloin kokonaisen kattauksen yksin kahlaamisen aiheuttama armoton humala olisi pilaamassa arviokykyä hyvin nopeasti.

Tämä uusi ideania muotoitui siitä, että teen pidemmällä aika välillä nämä arviot, kuten olen jo Pyynikin Sessio Six-Pack ja Saimaan Juomatehtaan maisteluseteistä jo tehnyt, sillä erotuksella, että julkaisenkin jutun jo parin oluen jälkeen ja täydennän sitä sitä mukaa, kun ehdin näitä jouluoluita käydä läpi. Ilmoittelen aina uusista tulokkaista Twitterissä ja päivitän vain uusimman arvion siitä tähän blogi tekstiin ensimmäiseksi. Tavoitteenaani on luoda kattava, mutta napakka jouluolutlistaus tämän vuoden maitokauppojen jouluoluttarjonnasta, josta toivottavasti olisi apua lukijoille omia jouluoluita valikoidessa. Tarkoituksenani on siis jättää Alkon jouluoluet listauksen ulkopuolelle, mutta suattaapi olla, että arvion niitäkin jos sillä päälle satun. Kiero savolainen kun olen.

Lisäksi pyrin laittamaan mukaan kullekin oluelle sopivan jouluruokaehdotuksen sekä pipari-indikaattorin, joka kertoo, kuinka hyvin kyseinen olut sopii mielestäni piparin – tuon joulun keksimäisimmän ruumiillistuman kaveriksi. Koska myös piparin maku ja koostumus vaikuttaa sopivuuteen oluen kanssa, niin virallisena indikaattoripiparina aion käyttää Annas Original Pepparkakoreita, joita on hyvin saatavilla.

Markus aka Musamies / 8.11.2017


Jouluolut – Teerenpeli

Teerenpelin Jouluolut on väriltään kauniin tumman pihkanpunaisen värinen. Vaaleaa vaahtoa kohoaa kaadon aikana kuohkeaksi kruunuksi, mutta se laskeutuu melko nopeaisti korkeimmasta kohdastaan.

Tuoksu on melkoisen miedon oloinen. Tosin tämä pieni nuhaisuu ei taida antaa kaikkea parhaiten esi

Maku on pehmeän ja makean maltainen. Neilikka ja appelsiini pysyvät hienosti taka-alalla antaen kuitenkin kivan vivahteen oluelle. Suutuntuma on silkkisen pehmeä ja kerrassaa miellyttävä.

Toimii piparin kanssa erittäin hyvin. Maut tasapainoittuvat piparissa ja lyövät hienosti kättä oluen makuprofiilin kanssa. Erinoimainen kumppani piparille.

Kokonaisuutena erittäin hyvä olut joulunajalle. Toimii piparin kanssa ja varmasti myös monen muun jouluherkun kanssa, niin suolaisen kuin makeankin, sillä maku ei ole hirveän voimakas, eikä siten varmastikkaan dominoi muita makuja. Ehkä ennemminkin jää jalkoihin, vaikkei perinteiset herkut hirveän voimakkaan makuisia olekaan. Monipuolisuutensa ja kameljontti maisuudestaan johtuen vahva suositus joulun aikaan, vaikkei maku mikään napakymppi olekkaan. Ottaisin mielumin jonkun ruoan tai herkun kanssa kuin siltään.

Tuomiot:









Speksit:
Panimo: Teerenpeli
Tyyli: Ale
Maa: Suomi
Väri: 70 EBC
Katkerot: 17 IBU
Kantavierre: 11,5°
Maltaat:  Vienna, Munich, Cara Red (Bamberg), Organic Chocolate
Humalat: Hallertau Northern Brewer, Mandarin Bavaria
Alkoholi: 4,5 %
Muuta: Neilikka, appelsiinin kuori
Hinta: 3,09 €/ 0,33 l
Mistä: Prisma, Kuopio

Bock's Talviolut – Bock's Corner Brewery

Bock's Talviolut on väriltään tumman pähkinän ruskeaa ja kirkasta. Pintaa peittää vajaa sentin tiivis vaahtokeros. Tuoksussa paahteista mallasta ja hieman mallaslimppua.

Maku reilun maltainen, paahteinen ja hieman pahvinen. Makumaailma alkaa kivasti ja vaikuttaa kehittyvän kivasti, mutta sitten se vain pysähtyy pikkuhiljaa ja jää junnaamaan paikalleen. Antikliimaksi. Ei etene loppuun asti. Suutuntuma on kuitenkin hyvä ja mukavan täyteläinen tähän vahvuuteen nähden.

Kokonaisuutena tästä jää vähän pettynyt fiilis. Alku alkaa kivasti, mutta sitten meno hytyy, eikä yllä siihen asti, mitä alku antaa odottaa. Ei silti huono. Ehkä vain hiukan tylsä.

Toimii hyvin piparin kanssa. Maun tasaisuus täydentyy piparin mausteiden aromeilla tuoden luonteikkuutta makuyhdistelmään. Tämä olut kaipaa selvästi jotain seurakseen. Piparit on tähän ihan hyvä, mutta voisi toimia myös kinkkujen ja juustojenkin kanssa. Miksei ihan kinkunkin ja perinteisten joululisukkeiden kaverina.


Tuomiot:








Speksit:
Panimo: Bock's Corner Brewery
Tyyli: Tumma Lager
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,5 %
Hinta: - €/ 0,33 l
Mistä: Päivärannan Citymarket, Kuopio

Joulukinkku portteri – Stadin Panimo

Tämän oluen olen maistanut reilu vuosi sitten ja siitä olen arvionkin kirjoittanut. Tässä arvio tämän vuoden satsista ja hieman lyhyempänä.

Joulukinkku portteri on väriltään tumman ruskeaa ja läpi kuultavaa valoa vasten. Vaahtoa muodostuu reilun kolmen sentin kerros, mutta se laskeutuu kohtuullisen nopeasti. Tuoksussa paahdetta, savua, tervaa ja hieman suklaatakin. Huikean hieno tuoksu. Kuin savusaunassa kuistilla ja ulkona palaisi tervaksinen jätkänkynttilä.

Maku on kahvinen, suklainen ja hieman savuinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Parempi kuin muistin. Kauppavahvuiseksi kivan napakka runko. Paahde ja savuisuus katkeroiden kanssa antaa kivasti ryhtiä.

Ei hirveän hyvä kumppani piparille. Savu ja paahteisuus sotkeutuu piparin mausteiden ja makeuden kanssa kuin avonaiset kengän nauhat sadanmetrin aiturin jalkojen kanssa. Mielummin tämän kanssa napakka siivukinkkua ruisleivälle, väliin Leijona sinappia ja päälle Port Salut -juustosiivu.


Tuomiot:








Speksit:
Panimo: Stadin Panimo
Tyyli: Portteri
Maa: Suomi
Katkerot: 25 IBU
Kantavierre: 11,2 °P
Alkoholi: 4,5 %
Hinta: - €/ 0,33 l
Muuta: Suodattamaton, pastöroimaton ja lisäaineeton
Mistä: Päivärannan Citymarket, Kuopio

Mufloni Joulupuki – Beer Hunters

Mufloni Joulupukki nostaa lasiin kaadettaessa komean ja kuohkean ruskean vaahtokruunun, joka hunnuttaa lähes jouluyön sysimustaa olutta. Komean näköinen, vaikka vaahto laskeutuukin lopulta muutaman millin kerrokseksi. Tuoksusta löytyy kahvia, tummaa suklaata, paahteista mallasta ja hieman vaniljaakin. Oikein hurmaava ja jouluisiin tunnelmiin sopiva tuoksuprofiili.

Mausta löytyy paljon samoja elementtejä kuin tuoksuprofiilissa. Paahdetut maltaat ja suklaa etenkin. Lisäksi maussa tuntuu pihkaiset havut ja tammilastujen hennon vaniljainen aromi. Suutuntumaltaan Mufloni Joulupukki on kevyehkö, muttei kuitenkaan vetinen. Jälkimakuun jääkatkerot viipyilemään. 

Toimii kohtuullisesti piparin kanssa. Piparin mausteet häivyttävät oluen hyvät maut ja korosten lopun katkeroita. Joten jättäisin tämän kanssa piparin mielummin väliin. Ehkäpä siivu pari Stollenia ja tummaa suklaata. Siihen vielä hyvä kirja ja aikaa rauhoittua niin siinäpä erinomainen rentoutumishetki vaikkapa joulukiireiden keskelle arki-iltaan.


Tuomiot:









Speksit:
Panimo: Beer Hunter's
Tyyli: Stout
Maa: Suomi
Maltaat:  Mallastettua ohraa
Humalat: Chinook ja Nugget
Alkoholi: 4,5 %
Hinta: 2,89 €/ 0,33 l
Muuta: Tammi (todennäköisesti lastuina)
Mistä: Prisma, Kuopio

Santa Olaf Christmas Ale / Mustan Virran Panimo

Mustan Virran Panimon tämän vuoden jouluolut on eri kuin viime vuoden Santa Olaf Pale Ale, joka oli itseasiassa aivan sama olut kuin St. Olaf Pale Ale. Tälle vuodella panimo on tehnyt Santa Olaf Christmas Ale nimisen oluen, josta on kaksi vahvuutta. Tämä tänään arviossa oleva 4,7% kauppavahvuinen ja monopolissa myynnissä oleva huimat 0,2 prosenttiyksikköä vahvempi versio!!! 4,9%! No huhuh!!!! Onneksi noin tymäkkä tavara on siirretty valvovien silmien alle Alkoon. Muutenhan myö kaikki oltais ihan alkoholisteja.

Vitsit sikseen. En oikein käsitä, mikä itu näin pienessä erossa on, jos olut muuten lähes sama?!? Olisi ollut sitten vaikka sama vahvuus Alkossa. Mutta voihan se olla, että kyseessä on ihan eri olut. Tosin väri näytti yhtä tummalta kuin tämä ja etikettikin pitkälti samalta prosentti eroa lukuun ottamatta, joten epäilen vahvasti.

Santa Olafin väri on tumman punertavan ruskeaa. Lähes valkoista vaahtoa kertyy yhtä niukasti kuin nykyään jouluksi sataa lunta. Ja se lie yhtä märkää. Tuoksu on kahvinen, maltainen ja hieman mausteinen. Oikein miellyttävä tuoksu.

Maku on hyvin paahtomaltainen ja maltillisen mausteinen. Hieman pähkinääkin, joka puskee lopussa esiin enenmmän maapähkinän kuorena pihkaisen havuisuuden seassa. Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen. Onnistunut mallasrunko kauppavahvuiseksi.

Santa Olaf toimii kivasti piparin kanssa. Makeus, maltaisuus ja mausteet ovat kivasti tasapainossa, mutta lopussa pihkaiset ja pähkinäiset katkerot korostuvat turhankin paljon. Se vähän harmittaa.

Kokonaisuutena Santa Olaf Christmas Ale on hurmaavan tuoksuinen ja miellyttävän makuinen kauppavahvuinen Ale, jossa on kiva jouluinen vivahde, mutta hieman turhan ärhäkkä loppu katerot. Tämän voisi nautti ihan tältään, port salut juuston ja ruiskuoristen riisipiirakoiden tai makeampien jouluherkkujen kanssa.

Tuomiot:




Speksit:
Panimo: Mustan Virran Panimo
Tyyli: Ale
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,7 %
Hinta: 3,79 €/ 0,33 l
Mistä: Päivärannan Citymarket, Kuopio

Malmgård Jouluolut / Julöl – Malmgårdin Panimo

Malmgård Jouluolut on väriltään hyvin tumman punaruskeaa ja niukka vaahtoista. Tuoksu on hurmaava ja se tuulahti jo heti pullon avaamisen jälkeen. Tuoksuprofiilissa makeaa maltaisuutta, kuivahedelmää ja rusinaa. Myös hentoa savuisuutta. Upea tuoksu.

Maussa reilusti hieman paahtunutta mallasta, hieman kuivattua hedelmää ja kahvia. Häivähdys tuoksussakin aistittua savua. Suutuntuma on pehmeä ja yllättävänkin täyteläinen 4,5% olueksi. Jälkimakuun tulee yrttistä katkeroa, joka kääntää hiljalleen suutuntuman kuivaksi.

Tämä toimii piparin kanssa oikein kivasti. Piparin makeus pysyy yllä jättäen sen ominausmaille tilaa. Uusi oluthörppy pyyhkii hetkeksi makeutta pois, mutta taiteilee hienosti piparin mausteiden kanssa. Toisaalta oluen makeus hiipuu pois mausta parin piparin nostaman makeuden ja mausteisuuden jälkeen. Jätä mielummin piparit oluen loppupuolelle tai nauti niitä kokoajan. Toimisi varmasti erittäin hyvin myös voimakkaampien ja maukkaiden juustojen kanssa.


Tuomiot:



Speksit:
Panimo: Malmgårdin Panimo
Tyyli: Ale
Maa: Suomi
Väri: 65 EBC
Katkerot: 27 EBU
Kantavierre: 11 °P
Maltaat:  Ohraa ja spelttivehnää
Alkoholi: 4,5 %
Hinta: 4,09 €/ 0,33 l
Mistä: Prisma, Kuopio

Jouluapulainen – Ruosniemen Panimo

Jouluapulainen kauniin punertavan meripihkan väristä ja hyvin kirkasta, mutta niukka vaahtoista. Tuoksuprofiili on makeahkon maltaan, kuivatun hedelmän ja marjaisten aromien keitos, jota on kevyesti sekoitettu pihkaisella joulukuusen oksalla.

Maussa mallasta, keksimäisyyttä ja reilusti pihkaisia havuja. Jälkimaussa pihkainen humala puree pitkään kuin kovempikin pohjolan pakkanen. Suutuntumaltaan kivan täyteläinen kauppavahvuinen kuivattavalla katkeroinnilla.

Ei ihan paras kumppani piparille, mutta ei hirveästi riitelekään piparin mausteiden kanssa. Myös maltillinen piparin makeus pysyy yllä. Itse ottaisin tämän pihkaisemman juoman mieluiten joulumetvurstilla, paprikalla ja port salut juustolla päällystetyn, taikinajuureen leivotun, ruisleivän kaverina.


Tuomiot:







Speksit:
Panimo: Ruosniemen Panimo
Tyyli: Amber Ale
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,7 %
Hinta: 2,99 €/ 0,33 l
Mistä: Prisma, Kuopio

Hello Darkness my Old Friend Black Winter Ale – The Flying Dutchman

Pitkiä nimiä rakastava iloinen hollantilainen tuo joulumarkkinoillemme hieman vaihtelua appelsiinin kuorella ja kaardemummalla maustetulla Black Ale -tyylilajilla. Hello Darkness my Old Friend Black Winter Ale on väriltään hyvin tumman ruskeaa – lähes mustaa. Vaahtoaa reilusti, muttei holtittomasti.

Tuoksu on yllättävän raikas näin tummaksi. Appelsiinin kuori tuoksuu selvästi. Myös joulukuusen pihkaista oksaa ja yrttisyyttäkin. Aluksi aromiprofiili oli vähän outo, mutta hekten nuuhkuttelun jälkeen se muuttuu itse asiassa erittäin miellyttävä aromikeitokseksi, jonka taustalla häivähtelee myös trooppisia tuulahduksia. 

Maussa on miellyttävän tasapainoinen yhdistelmä mallasta, hedelmäistä humalaa ja jouluisia maustemakuja. Miellyttävän napakkaa mallasrunkoa ryhdittää hellästi puraiseva humalointi. Kokonaisuutena oikein miellyttävä olut.

Hieman yllättäen  ei toimi hyvin piparkakun kanssa – toisin kuin olisin tämän kohdalla olettanut. Mausteita taitaa olla yhdessä likaa. Piparin makeus jää taustalle ja vain mausteet tahtoo puskea esiin. Itse ottaisin tämän ihan vain nautiskelu olueksi, kun haluaa jotain vähän kevyempää tummaa kuin lämmittävää Belgia Alea tai Imperial Stoutia. Piparit jättäisin väliin tämän kohdalla. Ehkäpä pari palaa tummaa suklaata.


Tuomiot:









Speksit:
Panimo: The Flying Dutchman Nomad Brewing Company
Tyyli: Black Ale
Maa: Suomi / Pantu Belgiassa
Katkerot: 32 EBU
Kantavierre: 10,1°
Maltaat:  Mallastettua ohraa ja vehnä sekä kauraa
Humalat: Amarillo, Centennial ja Citra
Alkoholi: 4,5 %
Hinta: 3,59 €/ 0,33 l
Mistä: Prisma, Kuopio

Prykmestar Talviolut – Vakka-Suomen Panimo

Prykmestar Talviolut ei oikeastaan ole edes jouluolut, mutta en löytänyt perinteistä Prykmestar Jouluolutta, niin otin sitten tämän. Saman aikakauden kausituote joka tapauksessa.

Prykmestar Talviolut on väriltään tumman kuparimaisenpunertavaa ja täysin kirkasta. Kaadon aikana pinnalle muodostuva hieman ruskeaan taittava valkoinen vaahtokukka on melko lyhyt ikäinen, mutta jää kuitenkin peittämään pintaa ohueana kerroksena. Tuoksussa prosentteihin nähden yllättävänkin paljon mallasta ja jopa hieman savuisia aromeja. Maussa mukavasti mallasta, kiva pieni tuoreen ruohoinen humalanpuraisu sekä luonteikkaasti häivähdys savua.

Kaunis olut, joka kelpaisi myös joulupöytään ainakin päivän joululounaalle kevyempänä mallasvaihtoehtona, mutta toimisi ehdottomasti hyvin myös joulusaunan päälle. 

Prykmestar Talviolut toimii yllättävänkin hyvin piparin kanssa. Miellyttävä makukombo, jossa piparkakkumausteet korostuvat hieman ja lyövät kättä makeahkon maltaisuuden kanssa. Erinomainen miedompi seurustelujuoma esim. Jouluillan lautapelihetkiin kera jouluherkkujen.


Tuomiot:









Speksit:
Panimo: Vakka-Suomen Panimo
Tyyli: Tumma Lager
Maa: Suomi
Väri: 30 EBC
Katkerot: 32 EBU
Kantavierre: 10,1°
Maltaat:  Ohra (neljää eri mallasta)
Humalat: Saazer
Alkoholi: 3,8 %
Hinta: 3,69 €/0,5 l
Mistä: Prisma, Kuopio

Olvi Jouluolut – Olvi

Hieman punertavan ruskea olut. Ei yhtä tumma kuin Prykmestar Talviolut. Kuohuaa reilusti, mutta vaahto lyhyt ikäistä. Tuoksussa mallasleipäisyyttä, mutta hivenen tunkkaisesti. Maku on hieman mieto. Makea maltaisuutta. Eipä juuri muuta. Jos kovasti kuvittelee, niin hienoinen humalan puraisu lopussa, mutta se on vähän tympeän katkeran makuinen. Suutuntumaltaa melko vetinen.

Kyllähän tätä juo, mutta eipä hirveästi innosta. Sinällän ei pahemmin vikaa, muttei kyllä paljon makuakaan. Mielummin jotain muuta.

Kinkun kanssa parittaisin, mutta vasta rääppiäisille. Ei yllä joulupöytään asti.

Toimii piparin kanssa ihan hyvin. Pipari kyllä dominoi, mutta Olvi Jouluoluen mietomaku rauhoittaa.


Tuomiot:







Speksit:
Panimo: Olvi
Tyyli: Tumma Lager
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,7 %
Hinta: 2,69 €/0,5 l
Mistä: Prisma, Kuopio

Lahden Erikois Jouluolut – Hartwall

Komealla vaahtokruunulla kruunattu kauniin mahonginpunainen olut, jonka tuoksussa on makeaa mallasta ja hiukan paahtunutta sokeria ja häivähdys marjaisuutta. Maussa makeahkoa ja paahtunutta mallasta. Hieman mallasleipäinen maku, joka muutaman kulauksen jälkeen muotuu saksalaisen katkerohumalan käsittelyssä yllättävänkin kuivaksi, jolloin makeus jää jälkimaussa taka-alalle. Plussaa sympaattisista retropulloista, vaikkakin tölkiversiona tämän kotiin kannoin.

Lähtisin tarjoamaan tätä graavilohisiivuilla höystetyn ja meijerivoilla sipaistun mallasleivän kaveriksi joulunajan pimeisiin iltapalahetkiin. Juhlapöytään en päästäisi, vaikka ulkoinen olemus onkin oikein hyvin kohdillaan. 

Piparin kaveriksi tästä ei ole. Piparin mausteisuus ja makeus piilottaa Lahden Erikois Jouluoluen maut ja osittain myös tuntuman kelvollisen napakasta mallasrungosta alleen ja jäljelle jää vain kuivahkon katkeroinen jälkimaku.

Tuomiot: 









Speksit:
Panimo: Hartwall
Tyyli: Tumma Lager
Maa: Suomi
Väri: 60 EBC
Katkerot: 20 EBU
Kantavierre: 11,4°
Maltaat:  Ohra
Humalat: Hallertau Hersbrücker
Alkoholi: 4,7 %
Hinta: 2,99 €/0,5 l
Mistä: Päivärannan Citymarket, Kuopio

Korjattu 18.11.2017 klo 21.19 Olvin Jouluoluen tähdet 3,5:sta 1,5. Väärä kuva pääsi lipsahtamaan.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Mufloni Imperial Stout – Beer Hunter's

Tänään arviossa mainion Beer Hunter'sin Muflon Imperial Stout. Tämä olut kuului tämän vuoden Alkon käsityöläisoluiden valikoimaan ja on saanut reilusti suitsutusta eri olutblogaajien keskuudessa. Itse olen odottanut tälle sopivaa hetkeä, sillä 10% juoma ei ole kuitenkaan joka hetken juoma. Eikä yleensä kypsyttely näille IS:lle pahaa tee.

Mufloni Imperial Stout on öljymäistä, lähes pikimustaa olutta, jonka pinnalle muodostuu reilun sentin kerros tumman ruskeaa vaahtoa.

Tuoksu on hyvin tuhti, suklainen ja kahvinen. Alussa tulee tuulahdus jostain hiivaisestakin, mutta se häviää, eikä esiinny myöhemmin.

Maku on runsaan kahvinen, paahteisen maltainen ja tumma suklainen. Jälkimakuun tulee reilusti katkeroita. Jopa pohjaan palanutta syrjäkylän Teboilin kahvia. Se välillä häiritsee, mutta muuten makumaailma on mukavan suklaa-espressoa. Lämettyään turha hyökkäävyys jää pois ja maku muuttu yhä miellyttävämmäksi.

Suutuntuma paksu ja hieman öljymäinen. Lämmettyään pehmeys lisääntyy ja suutuntumakin käy miellyttävämmäksi.

Kokonaisuutena hyvä ja maukas olut. Ehkä ei niin hyvä kuin hehkutuksen perusteella odotin, mutta erittäin maukasta ja miellyttävää nautiskella. Ehdottomasti ei kannata nautiskella jääkaappikylmänä. Voin suositella.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 40/50 

Speksit:
Panimo: Beer Hunter's
Tyyli: Imperial Stout
Maa: Suomi
Väri: 607 EBC
Katkerot: 79 EBU
Kantavierre: 23,5%
Alkoholi: 10,0 %
Muuta: Osa Alkon 2016 vuoden käsityöläisoluiden valikoimaa
Mistä: Sokoksen Alko, Kuopio

lauantai 20. helmikuuta 2016

Mufloni Saison Gaelach – Beer Hunter's

Tässä reilu viikko sitten bongasin kiinnostavan olutuutisen. Porilainen Beer Hunter's on tuomassa markkinoille Jameson viskitynnyreissä kypsytettyä saisonia. Nyt kuulosti sen verran erikoiselta, jopa pervolta oluelta, että pakkohan tätä on päästä maistamaan. Vähän sen jälkeen tuli tietoon, että olutta tulee vain rajattuihin Alkoihin, mutta onneksi Ravintola Malja hoiti olutta myös Kuopion nurkille. Torstaina Mufloni Saison Gaelachia saapui jo Ravintola Maljaan, mutta en päässyt ensimmäisten joukossa paikalle.

Tänään lauantaina töiden päätteeksi ajattelin palkita itseni raskaan työviikon kunniaksi ja suuntasin heti kohti Maljaa. Yritin houkutella kotiolut kaveriani Mr. Whiteä mukaan, mutta hän ei ollut paikkakunnalla, joten yksin saisin tämän ottaa. Tämän erikoisuuden melko suolainen hinta, 11 € (Alkossa 5,90 €) meinasi kääntää suunnitelmat muualle, mutta lopulta mielenkiinto vei voiton ja ostin tämän, vaikka hanassa olisi ollut tarjolla monia muitakin mielenkiintoisuuksia ja samaan hintaan olisin saanut maistaa melkein kolme olutta.

Mufloni Saison Gaelach on väriltään lähes punaista ja tummaa. Hieman sameaa. Vaahtoa kertyi niukasti. Lasin reunoille jää isokuplainen valli.

Tuoksussa on vanha puuta, marjaa, roibos-teetä. Hennosti savuisuutta. Tunkkaisuutta. Aika erikoinen. Ei hirveästi innosta, mutta tässä on hetkensä.  Tuoksun voimallisuudesta plussaa. 

Sitten makustelemaan. Ensihörpyn valuessa suuhun tulee ensimmäiseksi mieleen marjainen raikkaus, mikä vaihtuu hetkessä teräväksi humaloiden puraisuksi. Aika hyökkäävää. Sen jälkeen maku lähtee kallistumaan teemäisyyteen.  Jälkimakuun tulee savua ja jotain häivähdyksen omaista vaniljaa, joka tuo mieleen viskin. Tämähän lämmittää vatsassa.  Oluen lämmetessä viskimäisyys korostuu maussa. Ehkä liikaakin. Makumaailma jatkaa viskin kautta pyöränsisuskumimaiseen katkeruuteen. Tämä leijailee jälkimakuna pitkään suussa. Ei nyt oikein iske.

Suutuntuma on täyteläinen sekä samalla aikaa raikas ja tunkkainen. Nämä jälkimmäiset fiilikset pelaavat pingistä suussa ja en tiedä kuinka tämän kanssa olisi. Pienemmät suulliset on tasapainoisempia.

Kokonaisuutena tämä ei ollut ollenkaan minun olut. Tässä on paljon makuja ja tiettyjä hienoja hetkiä, mutta minulle tulee tästä mieleen liikaa viski sekä ylipitkään liotettu ja jäähtynyt mustatee. Joku mielleyhtymä tupakantumppeihin tästä tulee, vaikken tiedä miksi. Ehkä tässä on jotain samaakin japanilaisessa kylmässä viljateessä, kun siihen lisätään pyörän sisäkumia. 

Ei vain hirveästi toiminut minulle. Pienempikin määrä olisi riittänyt. Ehkä vähän fiiliksiä latistaa myös se, että tätä joutui nyt pullollisen yksin juomaan. Vähempikin olisi riittänyt.

Uskon kuitenkin, että tälle löytyy myös ystäviä. Maku on sen verran voimallinen, että mielipiteiden jakautuminen on todennäköisempää tykkääjiin ja vihaajiin. Viskin ystävä, testaa ihmeessä. Voit yllättyä positiivisesti. Minä en.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 2/5
 Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 27/50 

Speksit:
Panimo: Beer Hunter's
Tyyli: Saison
Maa: Suomi
Väri: 68 EBC
Katkerot: 52 EBU
Kantavierre: 19,3 °P
Maltaat:  Pilsner, Carapale, Munich, Melanoid, Crystal ja Chocolate
Humalat:  Amarillo, Chinook, Nugget ja Columbus
Alkoholi: 10,0 %
Muuta: Kypsytetty Jameson' viskitynnyreissä.
Mistä: Ravintola Malja, Kuopio

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Mufloni Mosaic VehnäIPA – Beer Hunter's

Vehnä on edelleen pop – etenkin Alkossa. Hyllyiltä löytyy paljon vehnäoluita, kun ihmiset ovat oppineet niistä pitämään. Jopa Suomen suuret panimot ovat sen tajunneet. Ja myös IPAt on pop. Olvi on suurista ehtinyt ensimmäisenä apajille tyydyttämään janoisia IPA suita. Tosin kunnon oluthipsterit menevät jo sourissa. IPA on niiiiiin last season. Puhumattakaan vehnäoluista. Ellei nyt sitten Berliner Weißeista puhuta.

Mutta on se hyvä IPA silti hyvää. Ainakin minusta. Ja useimmat vehnät myös. Beer Hunter's toi kätevästi Alkon linjaan istuvan Mufloni Mosaic VehnäIPAn. Pitihän se käydä heti hakemassa maisteluun. Yksi on jo maisteltu pari viikkoa sitten ja sen perusteella tämä arvionkin ansaitsi.

Mosaic humalalajike on myös melkoisen pop. Etenkin Mosaicin yhdistäminen vehnän kanssa. Tämä kombo on jo ainakin kahden suomalaisen pienpanimon tämän kesän tuotteessa ja jonkun ulkolaisen tälle pohjalle kootun ratkaisun olen maistanut. Mutta ei siitä sen enempää. Arviossa sisällä hyvin ilmastoidussa työpaikassa ja autossa vietetyn hellepäivän päätteeksi siis Muflonin Mosaic VehnäIPA.

Mufloni Mosaic VehnäIPA on okran värinen ja hieman samea olut. Minulla juoma meni enemmänkin sameaksi, kun mukaan lurahti rielusti pohjasakkaa ja hiivaa. Lasissa kelluvat hippuset hieman häiritsevät esteettistä elämystä.

Tuoksussa reilusti raikasta pihkaisuutta ja hyppysellinen greippiä sekä Japanin makeita pieniä viinirypäleitä. Kerrassaan herkullinen tuoksu.

Maku on napakan katkera, hennon sitruksinen ja kevyen kuivahedelmäinen. Jälkimaussa reilusti pihkaa ja pähkinää. Jostain hiipii myös paahdettua sokeria.

Suutuntuma on kuiva ja raikas, ollen samalla kuitenkin miellyttävän pehmeä. Jälkimaussa katkerot pitävät pintansa pitkään.

Kokonaisuutena tämä on kesäinen ja maukas olut, joka janon sammuttamisen sijasta saattaa kaivata limakalvoille vettä – tai toisen samanlaisen. Omaan lasiin kaataessa ei kannata sitten ottaa pohjia mukaan. Esteettinen kokemus on miellyttävämpi.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Beer Hunter's
Tyyli: VehnäIPA
Maa: Suomi
Väri: 16 EBC
Katkerot: 91,8 EBU
Kantavierre: 14,2°
Maltaat:  Pale ale - ja vehnämaltaat
Humalat:  Mosaic ja Columbus
Alkoholi: 6,0 %
Mistä: Sokoksen Alko, Kuopio

maanantai 25. elokuuta 2014

Mufloni Saison de Randonneur – Beer Hunter's

Tässä omia kuvia läpikäydessäni huomasin monia oluita, joista oli kivat kuvat, mutten ollut niistä tekstiä saanut kirjoiteltua. Sitten pengoin paikkoja ja löysinkin muutamia muistiin panoja kesältä. Ja tässäpä yksi sellainen heinäkuun alusta. Mufloni Saison de Randonneur.

Saison de Randonneur on sameahko (ehkäpä pullosta tuli pohjilta enemmän hiivaa mukaan, kun pullossa näytti olevan kirkas) meripihkan ruskea. Valkoista isohko kuplaista vaahtoa.

Tuoksu on hienoisesta hiivaisuudesta huolimatta kukkainen ja raikas.

Maku on raikas, hieman omenainen, kaurainen ja kuiva. Jälkimaku pysyy kuivaana, jossa tuntuu hiivaisuutta ja katkeroa. Suutuntuma on melko voimakkaan hiilihappoinen. Ehkäpä hieman liiankin omaan makuuni. Ei toimi parhaiten tällaisella makupaletilla.

Kokonaisuutena kuitenkin mukiin menevä Saison. Ei näitä Suomessa vielä hirveästi ole tehty, vaikka innostusta pienpanimoilla tuntuu olevankin. Muistojeni mukaan tämän isoveli Mufloni Saison de Randonneur Kataja Edition oli maukkaamman makuinen.

Tänä kyseisenä päivänä, jona tämän oluen maistelin, ostin maistelun lomassa myös lipun Ilosaarirockin sunnuntai päivälle. Sen kunniaksi laitan bändiä, jonka olisin halunnut katsoa myös kokonaan, mutta 3,5 tunnin "kotimatka" ennen lyhyitä unia ja seuraavan päivän töitä, pakotti jättämään kesken. Juuri lähtiessäni tiukan keikan heittänyt Alice in Chains aloitti soittamaan Nutshell -kappaletta – tuota teinivuosien suurta angstimasennuksissa rypemistä säestänyt upea teos. Uusi laulaja hoito hommansa tiukalla asenteella ja loi biiseihin energistä eloa ja ääni oli kohtuullisen lähellä vuonna 2002 huumeiden yliannostukseen kuolleen Layne Staleyn ääntä.

Tässä tuo kyseinen biisi upeana MTV-Unplugged versiona, jota tuli kuunneltua paljonkin teininä. Tässä vielä mukana siis alkuperäinen laulaja sekä myös jo edesmennyt basisti.

PS. Miksi MTV:ltä tulee nykyään semmoista paskaa (anteeksi, siis samaa huttua) eikä enää näitä hienoja livesettejä tai erikoisohjelmia?!?


Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 31/50 

Speksit:
Panimo: Beer Hunter's
Tyyli: Saison
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,5 %
Mistä: Täytyy myöntää, etten ihan varmaksi enää muista, mutta todennäköisesti S-Market Sokos, Kuopio

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Mufloni CCCCC IPA - Beer Hunter's

Tässä jokin aika sitten Alkossa pistäytyessäni huomasin Muflonin CCCCC IPA olevan jälleen saatavilla. Olen tämän joskus aiemmin maistellut muistelin sen hyvältä maistuvan. Vanhoja muistiin panoja tsekkaillessani huomasin, että aikaisempi versio olisi ollut 6,0%, kun tämä nyt ostamani versio 7,0%. Voi toki olla, että olen kirjannut silloin väärin.

Nyt lauantai-illan päätteeksi on hyvä hetki maistella maukasta IPAa. Toivottavasti on yhtä hyvää kuin mitä muistan.

Mufloni CCCCC IPA on väriltään melko tumman punertavan meripihkan väristä. Päälle kertyy noin 2cm kerros hieman maitokahvia vaaleampaa vaahtoa.

Tuoksussa makeaa kermatoffeeta, häivähdys hunajaa, kuusimetsää ja pihkaa. Ehkäpä jopa mansikkaa... en osaa ihan varmasti sanoa, mitä se on, mutta jotain marjaisaa tässä on.

Maussa makeaa hedelmää, nallekarkkia ja ihanan suloisen katkeraa sitrusmaista ja pihkaista humalaa. Kuin suuhun olisi saapunut trooppisen hedelmäisessä havumetsässä sijaitseva karkkikauppa. Huhuh. Tämä on kyllä parempaa kuin muistin. Jälkimaussa pihka ja havu viipyilee pitkään. Oluen maku ei kärsi edes pienestä lämpenemisestä. Nautiskelin tätä melkein kaksi tuntia eikä loppu maistunut ollenkaa pahalta. Pehmeys ja makeus hieman korostuu loppua kohden.

Suutuntuma on makoisan pehmeä ja silkkinen, joka jälkimaussa muuttuu humalan katkeruuden astuessa kuvioon. 

Nyt on kyllä niin hieno suomalainen olut käsissä, että oksat pois ja havua kurkkuun. Tätä kyllä pitää käydä hakemassa pari pulloa jemmaan, jos vielä Alkoista löytyy.

Tänään töistä kotiin ajellessa kuuntelin Yle Suomen Hitin kaava ohjelmaa, missä puitiin Jonna Tervomaan reilun vuosi sitten ilmestyneen 5 vuoden tauon jälkeisen "comeback"-biisin, Minä Toivon, hitteyttä. Todella mielenkiintoista oli kuunnella musiikin osaajien purkamista biisiä osiin. Loppujen lopuksi biisi on rakennettu lähes täysin saman sointukierron päälle pienillä variaatiolla. Kertsi ei erotu niin selkeästi, vaan biisi puskee läpi kuin tavarajuna halki lumisen metsän. Rakenteen erilaistaminen ja rytmitys tehdään laulumelodialla ja sanoituksilla. Erittäin positiiviset ja elämänmyönteiset sanat muuten. Käy kuuntelemassa tämä ohjelma, jos tarkempi analyysi kiinnostaa. Kuultavissa Yle Areenassa 8.9.2014 saakka. 

Hieno biisi ja hieno tuote. Suurimman osan aikaa sitä ei huomaa kuinka onkaan ympäröity niin hienojen asiolla, teoilla ja ihmisillä. Sietäisi olla. Kippis.



Tuomio: 
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 42/50  

Speksit:
Panimo: Beer Hunter's
Tyyli: IPA
Maa: Suomi
Väri: 63,9 EBC
Katkerot: 100 EBU
Kantavierre: 17,4°
Humalat: Cascade, Centennial, Citra, Chinook ja Columbus
Alkoholi: 7,0 %
Muuta: Viiden C:n humalat, mistä nimikin tulee.
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Mufloni Säppi APA - Beer Hunter's

Olin jo innokkaana tätä Säppi APA käynyt kyselemästä Alkosta huhtikuussa, mutta eihän se vielä silloin ollut alkoihin saapunut eikä myyjä koko tuotteesta mitään tiennyt siinä vaiheessa, kun ei tietoa koneeltakaan löytynyt. No kesäkuun alussa sitä sitten sain vihdoin Alkosta haettua ja ensimmäiset maistot oli jo samana iltana picnicillä ennen Komedia festareiden alkua, kun kaverilla oli sitä viileänä mukana. Hyvältähän se ulkona ainakin maistui, mutta entäs tälleen ajan kanssa.

Lasissa Säppi APA on punertavan ruskeaa ja hieman sameaa, mikä johtunee mahdollisesti lasiin päätyneestä hiivasta. Jääkaapissa pariviikkoa jäähtynyt olut oli nimittäin pullon läpi katsottuna hyvinkin kirkasta.

Tuoksussa päällimmäisenä vahva marjaisa ja hieman sitruksinen humalan tuoksu, joka on jopa yllättävänkin terävä. Vähän kuin humala pussia olisi nuuhkaissut. Liekkö tämä sitä pellettimäisyyttä, mistä monet kotioluen tekijät puhuvat. En tiedä, kun en ole vielä päässyt olutta kävyillä tekemään.

Maku on yllättävän pehmeä humalaiseen tuoksuun nähden. Maussa happanjuuri leipää, juuresmaisuutta, kuin raa'an lantun tai nauriin hienoinen kitkeryys ja pieni imelyys. Mallasrunko vaikuttaisi suhteellisen kevyeltä. Humalointi tulee hieman jälkijunassa ja nostaa suuhun selkeämmän katkeron ja jonkin verran hedelmäisiä makuja. Jälkimauksi suuhun jää selvästi katkeruus, joka ei oikein miellytä täysin. Ehkäpä jonkun ruoan kera tämä häipyisi sillä en muista tämmöistä picnicillä havainnoineeni.

Kokonaisuutena ihan kelpo APA, vaikkei nouse omien APA suosikkieni listalle. Pitänee testata vielä yksi jemmassa oleva pullo jonkun ruoan kera. Pizza tai pasta voisi toimiakin ja miksipäs ei joku maukas grillattu liha.

Kun hieman katkerammalla meinigillä oluessa mennään, niin otetaan jotain suloisen katkeraa sitten musiikiksikin. Takavuosien brittiläisen The Verven yhteen viulu looppiin perustuva suurin hitti Bitter Sweet Symphony on kuitenkin äänimaailmaltaan monipuolinen ja toimiva biisi. Videossahan on tiettyä sukulaisuutta toiseen kuuluisaan saman aikakauden kävely videoon. Erona tähän (myöskin brittiläisen) Massive Attackin Unfinished Sympathyyn on Bitter Sweet Symphonyn kylmempi värimaailman ja uhoa pursuava (= toisia päin) kävely. Kävelyn lisäksi yhteistä on molemmille kappaleille on koko biisin läpi toistuva tietty looppi. The Vervellä viulut, Massive Attackilla se on clavesit eli rytmikapulat.



Tuomio: 
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 31/50  

Speksit:
Panimo: Beer Hunters
Tyyli: American Pale Ale
Maa: Suomi
Väri: 43 EBC
Katkerot:  66,3 EBU
Kantavierre: 12,9°
Maltaat:  Pale ale- ja karamellimaltaat
Humalat:  Chinook, Nugget ja Columbus
Alkoholi:  6,0 %
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Mufloni Muflonator - Beer Hunter's

Odottelin kovasti tätä Porilaisen Beer Hunter'sin Muflonatoria, kun JaskanKaljat oli sitä fiilistellyt. Kävin kyselemässä Kuopion keskustan Alkosta tätä ja Säppi Apaa jo ennen Japaniin lähtöä. No ei sieltä löytynyt kumpaakaan. Ja sain myyjän puheista sen käsityksen, ettei Muflonator ollut silloin edes vielä Alkon hyllyille ehtinyt - Säppistä puhumattakaan (ei löytänyt tiedostoista mitään...).

Pettyneenä hipsiskelin kotiin ja päätin tutkailla asiaa tarkemmin Alkon nettisivuilta tuotteen myyntipaikka-valikosta. No, olikin niin, että Muflonatoria oli saatavilla kaikissa muissa Kuopion Alkoissa paitsi juuri keskustasta. Sitten vain kumijalka alle ja pääkallopaikalle - eli tässä tapauksessa Prisman Alkolle ja pari pulloa jemmaan.

Sysimusta Muflonator sopivissa
tunnelmissa.
Muflonator on Alkon mukaan lajiltaan vahva lager. Jossakin näin tämän luokittelun tumma lager ja Doppelbock. Kaikissa lienee totuuden siementä. Mutta miltäs tämä sitten vaikuttaa pullon ulkopuolella.

Muflonator kaatuu lasiin sysimustana. Ei paljoa valoa loista läpi, vaikka katsoo lamppua vasten. Vaahtoa kertyy pinnalle vain vähän.

Tuoksussa suklaisuutta, makeutta, kahvia ja hieman mustaherukkaisuutta. Maku on suklainen ja maltainen. Myös hieman kahvia ja joululeipää. Oikein maistuva kokanaisuus. Täyteläinen makuelämys.

Olut tuntuu suussa kuin nestemäiseltä tummalta 80%:lta suklaalta, muttei niin happamalta. Vain vähän hiilihappoinen. Jälkimakuna suussa pyörii samanlaiset aromitkin kuin tummansuklaan syönnin jälkeen.

Kerrassaa kelpotuotos Beer Hunter'silta ja on vielä kohtuu hinnoissakin - 3,57 €. Pitänee hommata muutama vielä jemmaan, jos tulee Alkossa vastaan.

Kun maistelussa oli kelpo-olut Porista, niin otetaan sitten musiikiksikin kelpo-musaa Porin seudulta eli Kuusumun Profeettaa. Tämä multitalentti Mika Rätön luotsaama yhtye esittää omalaatuista ja hieman progressiivista, mutta tunnelmallista musiikkia. Rätön omalaatuinen laulutyyli on hyvin voimallisesti esillä ja tukee hienosti mystisiä sanoituksissa.

Jos sattuu kohdalle, niin kannattaa käydä kurkistamassa bändin lähes teatraalista esiintymistä livenä. Rättöhän vaikuttaa myös monissa muissa mielenkiintoisissa projekteissa ja hänen ja kumppaniensa tuotteliaisuus on hengästyttävää. Tähän valitsin bändin toiselta Jatkuvasti maailmaan pelastamaan kyllästynyt supersankari -levyltä aloitusbiisin Ei aurinko milloinkaan laske, jossa liikutaan elämän ja maailman salaisuuksia pohdiskelevassa tunnelmissa. Niinkuin voi liikuskella illan hämärässä myös Muflonatorin kera.


Tuomio: 
Tuoksu: 8/10 
Ulkonäkö: 3/5 
Maku: 8/10 
Suutuntuma: 4/5 
Kokonaisvaikutelma: 17/20 
Yhteensä: 40/50  

Speksit: 
Panimo: Beer Hunter's
Tyyli: Vahva Lager
Maa: Suomi 
Väri: 184 EBC 
Katkerot: 27 EBU 
Kantavierre: 15,3° 
Maltaat: Pilsner-, vienna-, karamelli- ja värimaltaat
Humalat:  Perle ja Hallertau Mittelfrüh
Alkoholi: 6,5 %
Mistä: Prisman Alko, Kuopio