lauantai 10. toukokuuta 2014

Dōgo Beer Soseki Stout (道後ビール・漱石ビイル・ストウトタイプ)

Tänään käyvimme kylpemässä paikallisessa suurimmassa nähtävyydessä. Dōgo onsen on japanin vanhin yhä toiminnassa oleva kylpylä ja huokuu vanhaa ylvästä ja hieman mystistä kylpylä tunnelmaa. Dōgo onsen on toiminnut ainakin osittaisena innoitteena Hayao Miyazakin Henkien kätkemä -elokuvan kylpylälle. Kylpylän vanhoista tunnelmista siirryin majapaikkaan ajellen pyörällä pitkin hämäriä katuja ja kujia. Aina niin tunnelmallista.

Dōgo onsenin etupiha. Sisään käynti heti kärryjen
 jälkeen. 8 vuotta sitten tässä edessä oli ihan
normaali autotie, joka on onneksi muutettu
kävelykaduksi.
Ennen pyörän selkään hyppäämistä olin napannut kylpylän edessä sijaitsevalta ostoskujalta kaksi kylpylän nimikko olutta, Dōgo Beeriä mukaan. Tällä kertaa lähti mukaan Soseki (漱石) ja Madonna (マドンア). Oluethan on nimetty Botchan-novellin henkilöhahmojen mukaisesti paitsi uusin Weizen, jonka maistelin muutamaa päivää aikaisemmin. Tosin voihan sillä olla joku nimi, mutten kyllä löytänyt siitä tietoa mistään.

Oluet oli kujalla myymälässä kylmässä ja myyjä koetti kovasti selvittää minulle jotain asiaa tästä japaniksi. Onneksi nuorempi neitimyyjä tuli väliin selvittämään englanniksi, että toivottavasti nautin oluet pian tai laitan ne jääkaappin sillä, jos tuote lämpiää kylmennyksen jälkeen ei se enää ole hyvää. Enpä ole moista kuullut ennen, mutta uskotaan.

Dōgo Beer Soseki Stout, nokipalleroita ja musta kisu.
Todellisuudessa ensimmäisellä kaadolla vaahtoa oli
lähes puolet lasista.
Majapaikalla otin heti maisteluun Dōgo Beer Soseki Stout (道後ビール・漱石ストウト), joka on siis Minakuchi-shuzōn mikropanimon valmistama nimikko-olut tälle Dōgon kylpylälle. Panimo sijaitsee noin puolen 500m päässä kylpylästä, joten olut tulee läheltä.

Olut on väriltään hiilenmustaa ja muodostaa reilun kerroksen vaahtoa kaadettaessa (vaahto kerkesi kuvauksen aikana sählätessäni laske ja uusi kaato ei nostanut vaahtoa yhtä reilusti). Tuoksussa paahteisuutta, mallasta, ruisleivän kuorta ja salmiakkia.

Maku on hyvin kuivan ruisleipäinen, mutta pehmeä. Mielenyhtymänä ajatuksissani tuli ruisleivän palaneen ruisleivän kuoren makuinen makeuttamaton kermavaahto. Ja siis vain hyvässä mielessä. Kuulostanee kummalta, mutta oikein maukas, enkä keksi parempaa kuvailua. Jälkimaussa hieman kitkeryyttä ja kirpakkuutta, joista jälkimmäisen aiheuttanee kohtuullisen runsas hiilihapon määrä.

Suutuntuma on kuiva, mutta jälkimaun jälkeen suuhun jää "rasvaisen" kuohkean pehmeä tunne. Kerrassaan kelpo stoutti. Yksi parhaista tällä matkalla juomistani oluista ja päihittää aiemmin maistamani Weizenin ja Botchanin (Kölsh-tyyppinen ja maistettu 8 vuotta sitten, muttei ole jäänyt erityisemmin mieleen).

Musatunnelmissa mennään vahan Dōgo onsenin kylpylä tunnelmiin perinteisen japanilaisen koto ja shakuhachi huilun matkassa.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 40/50  

Speksit:
Panimo: Minakuchi-shuzō
Tyyli: Stout
Maa: Japani
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Yksi kuuluisan Dōgo onsenin nimikko-oluista.
Mistä: Dōgo onsenin kujan eräs kauppa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti